pakkoajatukset

Onko kellään muulla kokemusta tästä mitä mä koen,
pakkoajatuksia itsensä tappamisesta.
jokapäivä, eikä jätä rauhaan.

en haluaisi tehdä itselleni mitään
!!!
81315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ei minulla ole sellaista vaikka olenkin joskus itsemurhaa pohtinutkin. välillä vakavastikin, mutta enää en usko pohtivani. Sinulle suosittelen ehdottomasti avun hakemista, koska tuo kuulostaa pelottavalta. :) Varmuuden vuoksi vain. hyvää jatkoa.

Äänestä
  • juuri näistä pakkoajatuksista olen spykiatrisella osastolla, ja tuntuu että mikään lääkekkään ei tehoa, ajatuksia on illasta aamuun, mutta ne pahimmat pakkoajatustilat on hirveät.

    Äänestä

  • Minä muistan vieläkin sen kun olin 5luokalla ja yhtenä iltana aloin kärsimään pakko-oireista ja tarkistelusta. Siinä samassa minä minä aloin ajattelemaan, että mitä jos tulenkin hulluksi ja tapan itseni tai jonkun. Aloin ajattelemaan tappamista koko ajan vaikka todellisuudessa en todellakaan halunnut satuttaa ketään en myöskään itseäni!! ahdistuin vain tästä tilanteesta ja varsinkin illalla ajatukset pyörivät mielessäni. Muistan myös ajatelleeni, että ehkä kun olen 20 vuotias en enään ajattele näitä. Noh, nyt olen se 20 vuotias nuori neitonen ja en ajattele enään niin!! Joskus TOSI HARVOIN mielessä pyörivät vielä nämä lapsuuden pelot ja tappamis jutut. Pääsin niistä ylitse vasta 17 vuotiaana. Niiden kanssa oppi elämään. Asia meni ohitse kun mietin, että en ole hullu en vain voi ajatuksilleni mitään ja tiesin, että en ikinä tekisi kenellekkään mitään pahaa. Aloin etsimään elämästäni iloisia asioita ja jättämään pahat asiat sivuun.

    Äänestä

  • Helpottaa kirjoitti:

    Minä muistan vieläkin sen kun olin 5luokalla ja yhtenä iltana aloin kärsimään pakko-oireista ja tarkistelusta. Siinä samassa minä minä aloin ajattelemaan, että mitä jos tulenkin hulluksi ja tapan itseni tai jonkun. Aloin ajattelemaan tappamista koko ajan vaikka todellisuudessa en todellakaan halunnut satuttaa ketään en myöskään itseäni!! ahdistuin vain tästä tilanteesta ja varsinkin illalla ajatukset pyörivät mielessäni. Muistan myös ajatelleeni, että ehkä kun olen 20 vuotias en enään ajattele näitä. Noh, nyt olen se 20 vuotias nuori neitonen ja en ajattele enään niin!! Joskus TOSI HARVOIN mielessä pyörivät vielä nämä lapsuuden pelot ja tappamis jutut. Pääsin niistä ylitse vasta 17 vuotiaana. Niiden kanssa oppi elämään. Asia meni ohitse kun mietin, että en ole hullu en vain voi ajatuksilleni mitään ja tiesin, että en ikinä tekisi kenellekkään mitään pahaa. Aloin etsimään elämästäni iloisia asioita ja jättämään pahat asiat sivuun.

    ''koko ajan vaikka todellisuudessa en todellakaan halunnut satuttaa ketään en myöskään itseäni!'' En siis satuttanut ikinä ketään. Enkä itsellenikään tehnyt mitään. Kirjoitin tuon lauseen vähän tyhmästi :D joten korjasin asiaa.

    Äänestä

Pakkoajatukset ovat yleensä sellaisia, että ajattelee haluavansa tehdä jotain mitä ei IKINÄ todellisuudessa tekisi. Eli tavallaan pelkoja "entä jos minä tekisin?" Alitajunnan kummituksia. Ei ole mitään hätää, vaikka pelkäät ajatuksiasi niin muista, sinä et ajattele niitä omasta tahdosta, vaan alitajunta syöttää niitä sulle. Todennäköisesti olet todella kiltti, yleensä meille kilteille tulee näitä ilkeitä pakkoajatuksia...

Äänestä

Minulla on ollut ja siksi kehoitankin sinua, että sanot noista ajatuksista ihan ääneen jollekin ammattilaiselle ja painotat niiden vakavuutta ja niiden aiheuttamia huolia. Itselläni on näitä pakkoajatuksia ollut aina, liittyen yhteen tai toiseen asiaan, jopa itseni satuttamiseen asti. Lopulta ajatuksista tuli niin sielua syöviä, että ne meinasivat viedä hengen. Pakko-oireet ovat helpottaneet muutenkin olon kohenemisen lisäksi, kun aloitin lääkityksen ja sain masennuksenkin taittumaan keskustelulla ja psykososiaalisella tuella.

Yritä saada sanottua noista jollekin ja painota heitä ottamaan vakavasti. Ja paljon voimia. Ne eivät ole koko elämä, eikä niiden tarvitse hallita koko elämää!

Äänestä

Mulla on ollut pakonomaista jatkuvaa itsemurhan ajattelemista siitä lähtien kun masennus iski joskus peruskoulun aikoihin, ja olen nyt 21 vuotias enkä vieläkään ole päässyt niistä eroon. Ne ovat osa elämääni, ja niitä on helpoin kuvailla esimerkiksi arkipäivästä riipaistuilla otoksilla. Vaikka autolla ajo. Ajattelen välittömästi kolaria. Sillan ylitys, ajattelen kaiteeseen törmäämistä, sillalta hyppäämistä. Korkeissa paikoissa tulee mieleen hyppääminen etc. Nämä eivät ole siis pelkkää kuoleman ajattelua vaan ihan itsemurhamielessä. Hyppäisinkö? Pitäisikö oikeasti? Vaikka ei edes ahdista, tai ole sillä hetkellä mikään pielessä. Päässä on vaan niin paljon asioita että joka ikinen hetki tekee mieli keksiä äkillinen ratkaisu joka auttaisi. Viime aikoina olen yrittänyt käsitellä negatiivisia tunteitani, mikä on johtanut siihen, että itsemurha ajatukseni ovat saaneet seurakseen ajatuksia muiden vahingoittamisesta. Pitäisikö hypätä ja viedä eräs ihminen mennessään, tai puukottaa kaikki huoneessa olijat mukaanlukien itsensä. Tulee mietteitä kuinka reagoisin kun puukko on vatsassa, kuinka toinen reagoisi, saisinko itseäni kiinni ajoissa, ja jos en, saisinko ohjattua itseni edes tappamaan vain itseni ja jättämään viattoman kanssaeläjäni rauhaan. Itsemurha ja murha-ajatuksien lisäksi on oman vaikutukseni ulkopuolisia ajatuksia, kuten pimeässä kävellessä odotan sitä pyssymiestä tai rosvoa linkkarin kanssa niskani taakseni, vesikauhuista koiraa tai huolimatonta autoilijaa.

Kaikesta tästä huolimatta, huolimatta siitä kuinka pitkälle joskus ajattelen näitä pakkomietteitäni. Uskon silti olevani täysin hallinnassa, enkä ole koskaan satuttanut ketään ympärilläni olevaa tarkoituksella fyysisesti. Henkinen puoli on sitten ihan erijuttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on kirjoitti:

Onko kellään muulla kokemusta tästä mitä mä koen,
pakkoajatuksia itsensä tappamisesta.
jokapäivä, eikä jätä rauhaan.

en haluaisi tehdä itselleni mitään
!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu