Mikä mennyt kissaihmisessä vikaan?

Kun kissaihmisellä menee noi arvot överiksi, mikä on kasvattajalla mennyt vikaan?
Mm. en voi ymmärtää, että kissa on huushollissa kunkku, hyppii ruokapöydällä, vaikka tarjoilussa on juhlatarjoilu vieraille, niin kissat saa vapaasti tallustella juhlapöydän antimien välissä, nuleskella tarjottavia, ja käydä jokaisen vieraan kupposella tai lautasella lipittämässä kielellään, eikä talon emäntä tee elettäkään poistaakseen näitä kunkkuja edes kutsujen ajaksi eri huoneeseen.

Minä en ymmärrä tällaisia kissaihmisiä. Mikä niiden tunnemaailmassa on vialla?
741608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

minun aloitukseni mukaisia Koiria.
H.

Äänestä

itse tunnevammainen?

Jokainen elää kotonaan haluamansalaista elämää, antaa kissansa vaikka paskantaa keskelle pöytää.

Kuvaamasilaista kissan käyttäytymistä en ole tosin nähnyt tai kokenut, mutta eihän sinne ole pakko itseään työntää, jos noin tuntuu pahalta.

Itse olen kauan, kauan sitten inhonnut vieraidemme pikkupoikaa, joka pitkine, mustine kynsineen hypisteli kaikkea pöydän anteja. Luulisi lapsen ymmärtävän kieltoja kissaa paremmin.
Niin, tai tietenkin inhosin vanhempia, jota eivät olleet lastaan kasvattaneet.

Äänestä
  • Miksi kutsut tällaisia vieraita. Minä en tiennyt sinne mennessä, että jollain on elämän arvot täysin pojaööa hakusessa. Emäntä valitteli, että ero tuli miehen kassa. No ainakin tuo on yksi syy erota, kuka tommosta kissojen ylivaltaa viitsii sietää, enkä ihmettele lainkaan, ettei mies sietänyt tuollaista holtittomuutta.

    Jos sinua kerran inhottaa, miksi sitten kutsut toistamiseen vierailulle?

    Minä en siihen huusholliin toisamiseen ole mennyt, enkä mene.

    Äänestä

  • Kissat ymmärtävät kieltoja erittäin hyvin. Eipä tarvitse kuin vilkaista ja sanoa et ei, niin perille menee.

    Isäntä oli jättänyt ruokalautasena pöydälle, ja tuolin siihen eteen. Kissa nousi tuolille, ja aikoin alkaa lipittää isännän lautaselta ruokajäämiä. Mun ei tarvinnu sanoa, kuin mulkasta sinne suuntaan ja EI. Se oli sillä selvä, kissa palas takaisin lattialle.

    Äänestä

  • "Itse olen kauan, kauan sitten inhonnut vieraidemme pikkupoikaa, joka pitkine, mustine kynsineen hypisteli kaikkea pöydän anteja. Luulisi lapsen ymmärtävän kieltoja kissaa paremmin.
    Niin, tai tietenkin inhosin vanhempia, jota eivät olleet lastaan kasvattaneet. "

    Ja etkä "isäntänä" tehnyt asialle mitään? Miksi et? Toki Sinulla olisi ollut aihetta ja velvollisuus opastaa vierastasi, miten teillä on tapana käyttäytyä.
    Kyllä meillä on aina puututtu myös vieraiden mellastaviin lapsiin, että meillä ei käyttäydytä noin, millä on tällaiset säännöt.

    Kyllä ne perille menee, ja jos vanhemmat suuttuvat, eikö ole hyvä, eivät ole tulemassa jatkossa rohmimaan tarjoiluasiasi?

    Äänestä

  • kissat ymmärtää kirjoitti:

    Kissat ymmärtävät kieltoja erittäin hyvin. Eipä tarvitse kuin vilkaista ja sanoa et ei, niin perille menee.

    Isäntä oli jättänyt ruokalautasena pöydälle, ja tuolin siihen eteen. Kissa nousi tuolille, ja aikoin alkaa lipittää isännän lautaselta ruokajäämiä. Mun ei tarvinnu sanoa, kuin mulkasta sinne suuntaan ja EI. Se oli sillä selvä, kissa palas takaisin lattialle.

    Aina kun valkoinen heittäytyy vallattomaksi ,sitä vaan sanoo noh ja nostaa etusormen pystyyn.
    Aina tehoaa ,ainoo mis se on ittepäinen on mun keinutuoli kun pyllynsä nostaa paikkansa menettää.

    Äänestä

  • kissat ymmärtää kirjoitti:

    Kissat ymmärtävät kieltoja erittäin hyvin. Eipä tarvitse kuin vilkaista ja sanoa et ei, niin perille menee.

    Isäntä oli jättänyt ruokalautasena pöydälle, ja tuolin siihen eteen. Kissa nousi tuolille, ja aikoin alkaa lipittää isännän lautaselta ruokajäämiä. Mun ei tarvinnu sanoa, kuin mulkasta sinne suuntaan ja EI. Se oli sillä selvä, kissa palas takaisin lattialle.

    parhaimmillaan kaksi kissaa, ja tiedän, että kissa on erittäin siisti ja viisas eläin.
    Jos se tekee pahojaan, on vika isäntäväen.

    Viisaimman (?) teon teki aikoinaan lapsuuskotini kissa, kun se oli hoidossa naapurissa lomamme aikana.
    Se oli käynyt ronkkumassa makkaraa heidän jääkaappinsa edessä.
    Kun se ei ollut saanut, se oli ruikannut jääkaapin oveen.

    Omamme kakkasi kerran äitini kenkään.

    Äänestä

  • Bastet .. kirjoitti:

    Aikoinaan mieheni kotona, kun miehen isä tuli uupuneena peltotöistä, iski hattunsa puisen sohvan kannelle, ja meni syömään. Syömästä lähtiessä iski hatun päähänsä, kissa oli ehtinyt käydä paskomassa hattuun. Siitäkös miehen isä suuttui, sieppasi kissan kainaloon, ja aseen eteisen naulasta, ja antoi lyijymyrkytyksen kurinpalautuksen kissalle. Sen koomisen perään ei miehen kotona ole kissoja ollut.
    Vieraatkin kissat sai lyijykomennuksen jotka sen talon pihalle eksyivät.

    Äänestä

  • Lyijymyrkytys kirjoitti:

    niin silti naurattaa.

    Tuo meidän kakkakissa oli kova riiaamaan. Sen riiuureissut kestivät monta viikkoakin. Kerran sillä oli morsio mukana. Sen se jätti naapurin puskaan, ja kävi syökäisemässä sisällä ravitsevan keuhkoatrian. Ei ehtinyt tapansa mukaan koppeilla lihanpalalla, heitellen sitä seinään.

    Äänestä

  • Isännän velvollisuus kirjoitti:

    "Itse olen kauan, kauan sitten inhonnut vieraidemme pikkupoikaa, joka pitkine, mustine kynsineen hypisteli kaikkea pöydän anteja. Luulisi lapsen ymmärtävän kieltoja kissaa paremmin.
    Niin, tai tietenkin inhosin vanhempia, jota eivät olleet lastaan kasvattaneet. "

    Ja etkä "isäntänä" tehnyt asialle mitään? Miksi et? Toki Sinulla olisi ollut aihetta ja velvollisuus opastaa vierastasi, miten teillä on tapana käyttäytyä.
    Kyllä meillä on aina puututtu myös vieraiden mellastaviin lapsiin, että meillä ei käyttäydytä noin, millä on tällaiset säännöt.

    Kyllä ne perille menee, ja jos vanhemmat suuttuvat, eikö ole hyvä, eivät ole tulemassa jatkossa rohmimaan tarjoiluasiasi?

    sitä lapseton menee kenenkään lastenkasvatukseen puuttumaan?
    Onneksi eivät olleet ystäviä, vaan tuttavia.
    Eivät käyneet sen jälkeen.

    En muutenkaan tykännyt tyylistään. Meillä ei ole koskaan tupakoitu, mutta heidän frouvansa veteli poskisauhuja liesituulettimemme alla, kysymättä.

    Meillä EI vedellä minkäänlaisia savuja sisällä eikä parvekkeilla. Ja mahdolliset tumpit siivotaan!
    Siksi kai tupakoivat ei käykään meillä. Ei kaivatakaan.
    Tosin harvoin niitä tupakoimattomiakaan käy, mutta joskus kuitenkin.

    Äänestä

monenlaisia tapoja kohdella lemmikkejään.
Jollekin ne on ku omat lapset, niitä ei kielletä ollenkaan ;)))

Äänestä
  • ei lapsia voi kasvattaa, kuin villikissoiksi. Kyllä niitä pitää kasvattaa, ja osoittaa rajat. Kissat myös oppivat rajansa, jos niiden pitämiseen omistajalla on kykyä.

    Äänestä

  • kykyä vaan kirjoitti:

    ei lapsia voi kasvattaa, kuin villikissoiksi. Kyllä niitä pitää kasvattaa, ja osoittaa rajat. Kissat myös oppivat rajansa, jos niiden pitämiseen omistajalla on kykyä.

    mutta aikas monesti olen nähnyt et kissa on lapsettoman "lapsi".
    Se saa liiaksi ruokaa ja rakkautta, kohdellan kuin ihmistä..
    Joskus tohtori Philissä oli nainen joka jumaloi toista koiraansa jakohteli sitä ihmisenä, kun taas toinen koira oli koira

    Äänestä

  • QuietPlace kirjoitti:

    Kerran vein mansikoita paikkaan, jossa emäntä sanoi, et hän ostasi mansikoita, muttei ehdi siivoomaan ja pakastamaan. Ehdotin, et me voidaan tuodessa ne siivota ja laittaa pakasterasioihin ja pakastaa. Se sopi emännälle. Hänellä oli rasiat valmiina, ja sanoi avaimen, millä päästään sisälle.

    Kun käytiin siivoomaan mansikoita, katin pirulaiset hyökkäsi ensimmäisenä pöydälle ja nokkaansa työntämään joka rasiaan. Siinä pöydällä oli suihkupullo, jolla emäntä käski suihkuttamaan kissoja, jos tulevat nokkaansa työntämään.

    Mitä hemmettiä se suihkupuollolla tekee, eikö uskalla itse kissojaan komentaa? Minä näppäsin muutaman kerran luunapilla nokalle, katsoin silmiin, ja sanoin napakasti, että EI. Eipä tarvinnu montaa erää uusia, kun kissat tajusivat, mikä on komento eikä mitään suihkupulloja tarvittu.

    Mut sitten kun laitettiin rasioita pakkaseen, piti tyhjentää ensin kissojen eväitä sieltä, niin ne syöksy sinne pakasteeseen, et piti vähän pelätä, ettei joku jää sinne tavaroiden rakoon, ennenkuin uusi komennussarja tuotti tulosta. Uskovathan ne kissatkin ja oppivat samalla lailla kuin ihminenkin, jos uskaltaa vain olla se auktoriteetti.

    Äänestä

  • Auktoriteettiä kirjoitti:

    kissa ei oel ollenkaan tyhmä eläin, kyllä se tietäämistä tuulee.
    Se, niinkuin koirakin haistaa ihmisen, joka ei osaa pitää kuria.
    Kissa varsinkin kokeilee sitä johtajuushommaa monesti.
    Ja eläimen saa just noin alistumaan, tiukalla katsella silmiin..

    Äänestä

  • Auktoriteettiä kirjoitti:

    Kerran vein mansikoita paikkaan, jossa emäntä sanoi, et hän ostasi mansikoita, muttei ehdi siivoomaan ja pakastamaan. Ehdotin, et me voidaan tuodessa ne siivota ja laittaa pakasterasioihin ja pakastaa. Se sopi emännälle. Hänellä oli rasiat valmiina, ja sanoi avaimen, millä päästään sisälle.

    Kun käytiin siivoomaan mansikoita, katin pirulaiset hyökkäsi ensimmäisenä pöydälle ja nokkaansa työntämään joka rasiaan. Siinä pöydällä oli suihkupullo, jolla emäntä käski suihkuttamaan kissoja, jos tulevat nokkaansa työntämään.

    Mitä hemmettiä se suihkupuollolla tekee, eikö uskalla itse kissojaan komentaa? Minä näppäsin muutaman kerran luunapilla nokalle, katsoin silmiin, ja sanoin napakasti, että EI. Eipä tarvinnu montaa erää uusia, kun kissat tajusivat, mikä on komento eikä mitään suihkupulloja tarvittu.

    Mut sitten kun laitettiin rasioita pakkaseen, piti tyhjentää ensin kissojen eväitä sieltä, niin ne syöksy sinne pakasteeseen, et piti vähän pelätä, ettei joku jää sinne tavaroiden rakoon, ennenkuin uusi komennussarja tuotti tulosta. Uskovathan ne kissatkin ja oppivat samalla lailla kuin ihminenkin, jos uskaltaa vain olla se auktoriteetti.

    Olet sitten syyllistynyt elukkarääkkäykseen. Ei elukoita tai kakaroita saa pahoinpidellä. Olen tullut vähän siihen tulokseen, syy kieltoon on se, ei siitä mitään hyötyä ole, kummillekkaan.

    Suihkepullo toimii kyllä. Katit on vaan semmosia, niitten pitää ottaa ihmisestä mittaa, että kuka täällä oikein määrää. Nyt ne katit lähinnä pelkää sua, ei ne ole sun komenneltavissasi. Pikemminkin päinvastoin, jos olisit enenpi niitten kanssa tekemisissä, ne alkais tekeen sulle kiusaa, ihan kuin kakratkin tekis.

    =DW=

    Äänestä

heh, ei muuta ku naimisiin kissan kaa ..... homotki vaatii oikeutta päästä naimisiin......

Äänestä
  • Saadaan varmaan tulevaisuudessa tuotakin vaatimusta nähdä television ruudun täydeltä käsiteltävän.

    Äänestä

  • On parempi kuin ihminen, kumppanina.

    Äänestä

  • hauska oivallus kirjoitti:

    Saadaan varmaan tulevaisuudessa tuotakin vaatimusta nähdä television ruudun täydeltä käsiteltävän.

    Tällä palstalla on jauhettu homokeskustelusta lähtien, että jos kerran homot saavat pariutua ihmisten kanssa, niin mikseivät sitten eläimetkin!

    Äänestä

  • katiinen kirjoitti:

    On parempi kuin ihminen, kumppanina.

    Pidän pidän ihmistä parempana kumppanina kuin eläintä.

    Äänestä

Eihän tuo mitään ole.... mielikuvitusta vain kehiin.

Äänestä

Tänä aamuna tuli televisosta järkyttävää ohjelmaa "Ykkösdokumentti: Kissanaisia

Moni nainen täyttää yksinäisyyttään kissoilla - heitä pidetään omituisina kissanaisina. Viisi naista kertoo elämästään kissojen keskellä."

Sillä yhelläkin eukolla toistasataa kissaa, ja yks valitti että menee 3000 dollaria kissojen hiekkoihin ja ruokiin. Sillä oli oikein sitä varten luottolimitti ja velaksi osti kissojen ruoat ja hoitotarvikkeet, kun vain välillä vähän lyhensi velkaansa.. Mutta ei enää riittänyt rahat sairaan kissan hoitoon, mutta haalia vaan pitä pitää. Mitä elämää sellaisen kissan elämä on, joka on vangittu häkkiinsä. Ja oli ne sairaankin näköisiä ja asiantuntija totesi niillä olevan paljon hoitamattomia sairauksia.

Ja se eläkkeellä oleva pankkivirkailija oli jo niiden hoitoon niin uupunut, että itku pääsi. Ettei jaksa enää. Sillekkös se aupulainenkin öisin töihin tuli? Voi yhen kerran kuitenkniin.

Tiädänhän mä muutaman suomalaisenkin toivottoman tapauksen. Onneksi kyläläiset (metsämiehet) ovat verottaneet mummon kissalaumaa. Sillä oli kolmisenkymmentä kissaa kassa, mutta kun metsän reunassa asui, metsästäjät ovat lahdanneet onneksi niitä, ettei siellä syksyllä enää ollut kuin pari-kolme luiruhäntää.

Ja sitten on tuossa jonkin matkan päässä koirafani-mummo, joka on haalinut kaikenlaisia tuontikoiria mukamans pelastanut niitä. Yksi luonnehäiriöinen raateli ihmisiä ja oli emäntäänsäkin raadellut, onneksi sitten kuoli, vai lopettiko joku. Yhden se lopetettavaksi laitetun pikkukoiran otti ja haki, pitää sitä vaipoissa ko pientä lasta. Sossun avustuksilla elää, mut ruokaan ei tahdo rahaa riittää, mut koiran vaippojen ostoon sossun avustuksia käyttää.

Eläinsuojeluviranomaiset käy vähän väliä siellä, ja ovat kauhuissaan, millaisessa sontaläävässä mummeli asuu, ko koirat tekee tarpeitaan sisälle.
Ja muistatteko Karpon ohjelema jokunen kymmenkunta vuotta sitten yhestä nuoresta Ylöjärveläisestä naisesta, jolla pieni mökki, paljon mukuloita, mutta koiria vieläkin enemmän. Oli jotain viitisenkymmentä koiraa.. Koirat nukku lasten sängyissä lasten seassa ja se siivo, voi yhden kerrran kuitenkin. Söiköhän ne lapset koirien ruokiakin?

Äänestä
  • menee näköjään överiksi tuollakin elämän alueella, ja joku kerää muuta roinaa joitten keskellä sitten asustelee..sairautta sen täytyy olla.

    Äänestä

  • täytyy olla kyse ja se tuli esille myös ohjelmassa. Vaikka ihminen kuvittelee "pelastavansa" kissan, mutta alkaa niitä keräämään kasapäin niin kyse on hamstraamisesta, eli sairaudesta.

    Äänestä

Meillä on maailman omahyväisin lihava kolli. Se pitää meitä nöyrinä alamaisinaan, pöydälle ei nouse eikä raavi sohvaa.
Olen tehnyt tiettäväksi missä raja kulkee. Kissa on viisas, viisaampi kuin koira, se ei tuo tunteitaan ja ajatuksiaan koko ajan esiin, vasta kun näkee olevan tarvetta.

Äänestä

Hankippa katti ja koitappas opettaa sille, että pöydillä ei saa hyppiä jne. Kissat aina olleet samanlaisia, samoin omistajat. Kissa on silmänpalvoja, päällepäin. Tosiasiassa se on ust sellainen kuin on. Joopajoo, ei meillä kissa saa olla pöydällä, ei oksennella matoille, ei harrastaa seksiä kaikkien vastaan tulevien kanssa, ei valvoa öisin mouruamassa, onhan niitä rajoitteita. Tosiasia vaan on, kissa on kissa :DDDDDD

Yks juttu muuten. Ihmiset asuvat nykyään kaupungeissa, pienissä asunnoissa, kissojen oltava kiinni, siis käytännössä sisäkissoja. Aikanaan oli navettakissat, maatilat, hiirenmetästelyä, kaikenlaista. Nyt katit pyörii ahtaissa kopperoissa, ihan kuin ihmisetkin. Pistää enenpi silmiin kissojen hommelit, ne kun on enenpi silmissä.

Aina kissat on olleet samanlaisia, ainakin mun muistaakseni. Pirun sinnikkäitä ja itepäisiä. Ne niinkuin tekee mitä ne haluaa aina, ei niinkuin sä käskytät sitä. Se riippuu katista, millanen sattuu olemaan. Itellä nykyisin kilppari. Hassu tyyppi, pirun säikky a arkakin, siis varovainen. Mutta niin pahansisuinen kuin olla ja voi, ja iteppäinen. Se kun on rotukissa, siis mutantti. Ja kyllä se kesällä lisiviti mökillä hiirimetille jotenkin. Ja tuli typerä kaupunkilaiskatti ylpeänä päästäinen suussa tympääntyneen näköisenä kotio :DDD

Kyllä katti on aina kunkku, se on vähän niinkuin sen luone kuitenkin. Ja se kai se kateissa mua ainakin kiehtoo, ne on kuitenkin vielä vähän villejä, ei niinkuin koirat, jotka vaan kuolaa ja paskoo lattioille, sekä syö kengät :DDDD

=DW=

Äänestä
  • 60 vuotta on kissoja ollut. Ja kyllä kissat paikkansa tietävät, jos niille vaan opettaa. Mut opettamista se vaatii. Pentuina ovat villejä ja vallattomia niinkuin lapset, mutta oppivat takuuvarmasti.

    Nyt on siamilaisia kissoja tällä hetkellä. Ne jumalattoman uteliaita. Suihkuun pitää päästä, ja siinä ammeen reunalla käpälällä pitää vettä lipoa. Kun olen tässä toimistossa, toinen on aina tuossa polvien edessä, ja käpälällä vähän väliä läpsäyttää polveen, ettetkö huomaa, että olen tässä. Tai sitten istuu tuossa ikkunalla tulostimen takana, ja siihen se kyllä liuhakkaasti ilmaantuu heti, kun tähän tulen nyt kun olen estänyt tähän kansioiden päälle tulemisen polvien eteen.

    http://www.kissaliitto.fi/sia.php

    Edellinen kissa tavallinen maatilaiinen, mut oikein kauniin kellanruskea. Voi kun sellaisen vielä saisi.
    Kissat eivät nuku meillä kainalossa, vaan niillä on omat nukkumapaikkansa. Ovelle pysähtyy matka makuhuoneeseen, pidemmälle eivät tule, kun on opetettu. Ikkunalla ulkopuolella käyvät istuskelemassa, ja siinä ikkunaan koputtelemassa, että päästä sisälle.

    Ruuat saa vapaasti olla pöydällä, ei ole öisin käyty ruokavarkaissa. Omat ruokakipot on kisuilla samoin juomakipot.
    Kerran tässä otin ruokalautasen tähän toimistoon mukaan, ja siinä oli tonnikalaa vihanneksien päällä. Sitten alkoi kuulua litinää, ihan kuin vettä sataisi. Ajattelin, että oho, alkoi vettä satamaan. Oli kesäaika. Mutta kun sitten käännyin lautaseni puoleen, kissahan lipitti sitä tonnikalaa.

    Kyse oli vielä siinä vaiheessa reitin opettamisesta. Kun tuohon ikkunalle piti aina päästä välttämättä tästä näppäimistön yli, ja se oli alkuaikaa, kun kisut oli juuri tullu meille. Ne katto, et toi on heidän kulkureittiä, ja siitä saa syödä. Huomionkipeitä nämä siamilaiset neitoset.

    Mutta kyllä nyt on loppunut tämän reitin kulkeminen. Ei enää tungeta näppäimistön päältä, vaan aivan normireittiä pöydän takaa käytävältä ikkunalle.

    Olkoonkin kissa mikä kissa, mut jos meillä yöllä mouruaa, jotuu ulos. Mourutkoon siellä. Mut eipä ole juurikaan mouruilleet. Yhteen väliin toinen ulvo kaiken aikaa, ja joutu aina ulos. Alkoi kait ymmärtää syy-yhteyden.

    "Aina kissat on olleet samanlaisia, ainakin mun muistaakseni. Pirun sinnikkäitä ja itepäisiä. Ne niinkuin tekee mitä ne haluaa aina, ei niinkuin sä käskytät sitä. Se riippuu katista, millanen sattuu olemaan. "

    Tietenkin kissasi on samanlaisia, koska et käytä muuta kasvatustekniikkaa. Meillä myös kissat ovat olleet tottelevaisia, kun ne on ensin opetettu. Ja kaikki kissat on 60 vuoden aikanani aina opetettu, ja niiltä on myös vaadittu.

    Siitäkin huolimatta, että näiden siamilaisten kanssa pitäisi olla enemmän ongelmia niiden uteliaan luonteen takia, mutta kyllä nämäkin ruotuun ovat taipuneet. Silloin kun tulivat, kolusivat kaikkien hyllyjen päällisetkin, ja pudottelivat alas tavarat, mutta kyllä se kuri löytyi siihen koluamiseenkin. Eivätpä enää kolua ja nuohoa luvattomia paikkoja.

    Totuus on se, jos ei opeta, mistä ne rajojaan tietää. Opeta vaan, kyllä kissallekkin rajat tarttuvat.

    Äänestä

  • Auktoriteetti.. kirjoitti:

    60 vuotta on kissoja ollut. Ja kyllä kissat paikkansa tietävät, jos niille vaan opettaa. Mut opettamista se vaatii. Pentuina ovat villejä ja vallattomia niinkuin lapset, mutta oppivat takuuvarmasti.

    Kissat on ulkokultaisia. Jos sä kerran hakkaat kissojasi, tottakai ne varoo sua. Mutta sitten kun menet sinne sänkyysi, ne takuuvarmasti tekee ihan mitä ne haluaa. Muualla.

    Käytännössä kissoja ei saa pitää muuten vapaana kuin jossain keskellä korpea, ikinä kuullut järjestyssäännöstä?

    Kattien kanssa aina pärjää. Ne pitää vaan ottaa kissoina, ei ihmisinä Ja se on tärkeää, että katin ottaa sopivan ikäisenä ja on sen kanssa riittävästi. Jos on duunissa sen kymmenen tuntia, kissa on liikaa itekseen, vaikka pärjääkin hyvin ja nukkuu suurimman osan aikaa. Se vaatii huomiota aika paljonkin. Etenkin pentuna.

    Jahas, kilppari alkoi järjestelemään paikkoja uusiksi just. Yöllä, ne kun on yöelukoita. Roudas jostain huiskan sohvalle ja metelöi sen kanssa. Siinäpä metelöiköön, ei se kauaa jaksa. Aamummalla tulee pummaamaan murkinaa sitten vastaheränneen näköisenä.

    Itellä oli melko kauankin välissä, että ei ollut kattia. Mun mielestä kissa on nimenomaan puolivilli elukka, enkä millään uskonut, että ne viihtyy kaupungissa sisäkissoina. Kyllä ne viihtyy, kissalla yllättävän pieni reviiri, aivan eri luokkaa kuin jollain sudella. Mutta joskus tosiaan oli turhan ahtaita asuntoja, hyvä kun ite mahtui.

    Niin, rotukissoja ei ikinä ole ollut. Syy pelko niitten degeneroitumisesta. Kissa on eläin, ei mikään temppuja tekevä rotupuudeli. Nykyinen on aika nuori, oisko nelisen vuotta, villikissan villeistä pennuista kun ei koskaan tiedä tarkempaa ikää. Mutta sitten joskus, jos ite on enää kondiksessa ja tosta aika jättää, mietin kyllä sitten verestä kilpparia. Niissä on sentään luonnetta.

    No mainitaan nyt. Suurella vaivalla löysin ton pennun vanhan kissan saatua piikkinsä syövän takia. Noit kun siis on mutantteja, vähän vaikea löytää. Vaikka ei ne varsinaisesti harvinaisia ole, geeni on piilevä, monilla tutuilla kans kilppari. Niin siis, ton emo oli seinähullu maatiasivillikissa. Löytöelukkakodin pitäjä laittoi pitkät hitsarin nahkahanskat käteen ja pyydysti mullo ton. Pureva, sähisevä, raapiva ja muriseva petoelukka. Heti oli että jees, kerrankin kissa jossa on luonnetta :DDD Nyt se on ihan tavallisen kesy, sisäsiisti, vähän sylissäkin vähän viihtyvä ja oikein luonnekas katti, oikein hyvä tyyppi. Ja just kun noi ei muutenkaan ole mitään sylikissoja ja on luonnostaan arkoja, mutta itsellisiä, ton kanssa pärjää tosi helpolla. Pitää muistaa jutella ja leikittää, hoitaa ruoka- ja toalettihuolto, muuta varsinaista vaivaa niistä ei ole. Istuskelee tai nukuskelee jossain näköetäisyydellä, joskus pitää siis leikkiä tietenkin jne.

    Kaupunkioloissa yks hankalapuoli kyllä. Pitäisi kolli löytää. Mun mielestä akkakissan pitäis tehdä pennut ennen leikkausta. Tekee hyvää luonteelle. Ja muutama pentu nyt menee aina jotenkin kaupaksi. Ne kun pitää myydä maatiaiskissan pennutkin. Elukkalääketieteellinen kun ostaa kissanpentuja leikeltäväksi ja jotkut kuulemma ottaa pentuja ilmaiseksi ja myy sinne. >:/

    Katit tosiaan ulkokultaisesti on tottelevinaan. Tolle riittää kun kattoo tai vain sanoo jotakin sopivalla äänellä, ei huutamalla. Mutta joskus ne sitten ei tottele mitään. Vähän kuin niillä ois toi murrosikä silleen päällä satunnaisesti koko ikänsä.

    Joop, katit ok, tottunut niihin. Joku kilpikonna tai kultakala tuntuu oudolta ajatukselta, samoin kuin koirat.

    Tosin kokemukseni perustuu vain yhteen maatiaiskissaan joka eleli meillä pienestä pennusta 15-vuotiseksi jolloin se oli huonokuntoisena lopetettava.

    Johdonmukainen, pennusta alkanut opetus antoi luotettavan tuloksen eikä mitään silmänpalvontaa.
    Anopilla oli angora. Käyttäytyi asunnon sääntöjen mukaisesti.

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
    Jotka muuta väittävät eivät ole viitsineet kouluttaa kissojaan.
    Koiria ne toki eivät ole mutta halutuille tavoille oppivat.

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    Monelle kissaihmiselle tekis hyvää laittaa nauhoittava videivalvonta ja seurailla, mitä ne kissat silloin tekee, kun ovat itsekseen, eikä kukaan näkemässä. Ihan sama kuin lasten kanssa. Jostain ihmeestä noita mummon potkijoita ja kioski murtautujia ilmaantuu, vaikka kaikilla niin kiltit ja kunnolliset lapset :)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kissat on ulkokultaisia. Jos sä kerran hakkaat kissojasi, tottakai ne varoo sua. Mutta sitten kun menet sinne sänkyysi, ne takuuvarmasti tekee ihan mitä ne haluaa. Muualla.

    Käytännössä kissoja ei saa pitää muuten vapaana kuin jossain keskellä korpea, ikinä kuullut järjestyssäännöstä?

    Kattien kanssa aina pärjää. Ne pitää vaan ottaa kissoina, ei ihmisinä Ja se on tärkeää, että katin ottaa sopivan ikäisenä ja on sen kanssa riittävästi. Jos on duunissa sen kymmenen tuntia, kissa on liikaa itekseen, vaikka pärjääkin hyvin ja nukkuu suurimman osan aikaa. Se vaatii huomiota aika paljonkin. Etenkin pentuna.

    Jahas, kilppari alkoi järjestelemään paikkoja uusiksi just. Yöllä, ne kun on yöelukoita. Roudas jostain huiskan sohvalle ja metelöi sen kanssa. Siinäpä metelöiköön, ei se kauaa jaksa. Aamummalla tulee pummaamaan murkinaa sitten vastaheränneen näköisenä.

    Itellä oli melko kauankin välissä, että ei ollut kattia. Mun mielestä kissa on nimenomaan puolivilli elukka, enkä millään uskonut, että ne viihtyy kaupungissa sisäkissoina. Kyllä ne viihtyy, kissalla yllättävän pieni reviiri, aivan eri luokkaa kuin jollain sudella. Mutta joskus tosiaan oli turhan ahtaita asuntoja, hyvä kun ite mahtui.

    Niin, rotukissoja ei ikinä ole ollut. Syy pelko niitten degeneroitumisesta. Kissa on eläin, ei mikään temppuja tekevä rotupuudeli. Nykyinen on aika nuori, oisko nelisen vuotta, villikissan villeistä pennuista kun ei koskaan tiedä tarkempaa ikää. Mutta sitten joskus, jos ite on enää kondiksessa ja tosta aika jättää, mietin kyllä sitten verestä kilpparia. Niissä on sentään luonnetta.

    No mainitaan nyt. Suurella vaivalla löysin ton pennun vanhan kissan saatua piikkinsä syövän takia. Noit kun siis on mutantteja, vähän vaikea löytää. Vaikka ei ne varsinaisesti harvinaisia ole, geeni on piilevä, monilla tutuilla kans kilppari. Niin siis, ton emo oli seinähullu maatiasivillikissa. Löytöelukkakodin pitäjä laittoi pitkät hitsarin nahkahanskat käteen ja pyydysti mullo ton. Pureva, sähisevä, raapiva ja muriseva petoelukka. Heti oli että jees, kerrankin kissa jossa on luonnetta :DDD Nyt se on ihan tavallisen kesy, sisäsiisti, vähän sylissäkin vähän viihtyvä ja oikein luonnekas katti, oikein hyvä tyyppi. Ja just kun noi ei muutenkaan ole mitään sylikissoja ja on luonnostaan arkoja, mutta itsellisiä, ton kanssa pärjää tosi helpolla. Pitää muistaa jutella ja leikittää, hoitaa ruoka- ja toalettihuolto, muuta varsinaista vaivaa niistä ei ole. Istuskelee tai nukuskelee jossain näköetäisyydellä, joskus pitää siis leikkiä tietenkin jne.

    Kaupunkioloissa yks hankalapuoli kyllä. Pitäisi kolli löytää. Mun mielestä akkakissan pitäis tehdä pennut ennen leikkausta. Tekee hyvää luonteelle. Ja muutama pentu nyt menee aina jotenkin kaupaksi. Ne kun pitää myydä maatiaiskissan pennutkin. Elukkalääketieteellinen kun ostaa kissanpentuja leikeltäväksi ja jotkut kuulemma ottaa pentuja ilmaiseksi ja myy sinne. >:/

    Katit tosiaan ulkokultaisesti on tottelevinaan. Tolle riittää kun kattoo tai vain sanoo jotakin sopivalla äänellä, ei huutamalla. Mutta joskus ne sitten ei tottele mitään. Vähän kuin niillä ois toi murrosikä silleen päällä satunnaisesti koko ikänsä.

    Joop, katit ok, tottunut niihin. Joku kilpikonna tai kultakala tuntuu oudolta ajatukselta, samoin kuin koirat.

    =DW=

    Nyt vaikuttaa siltä, että hoitaja, kissan isäntä on todis jämähtänyt kielteisiin asenteisiinsa. Eipä ihme, ettei tuloksia synny. Jotenkin vain hakkaminenko kuuluu sinun vaihtoehtoisiin mahdollisuuksiisi?
    Kokeileppa vain toisenlaisia metoodeja, johdonmukaisuutta, voit todella hämmästyä. Ja kokeile ihan määrätietoisesti eikä lepsusti.

    Minulla on myös ollut koiria. Mm. eräältä ammattikenneliltä tuli tänne "suojaan" eräs rotukoira. Kennelin pitäjä sairastui ja joutui sairaalaan. Kennelin pitäjän ystävätär tarjosi minulle, että sieltä olisi saatava yksi pieni koira suojaan ja turvaan.

    No meillehän se tuli. Myöhemmin paljastui, että ko "pikkukerä" oli joutunut paljon olemaan teljettynä ison talon tuulikaappiin, ja jotkut naapurit olivat käyneet ruokakipon nenän alle heittämässä. Myös eläin oli saanut rajusti selkään, eli kasvatusmenetelminä käytetty ankaraa selkäsaunaa.

    Eläin oli niin pelokas, että se vapisi, niin että pelkäsin sen sydämen pysähtymiseen. Puoli vuotta meni, kun se ressukka lymyili vaan pitkin nurkkia, ja sängyn alusia, ja puolen vuoden kuluttua meillä ollessaan ensikertaa säntäsi ovelle hyppelemään vastaan. Se oli ihana kokemus, että luottamus oli syntynyt.

    Mukava koira siitäkin tuli, kun aikaa kului riittävästi. Sitten koiruliinin seuraksi tuli vielä toinenkin pikkukoira. Se oli oltettu seuraksi yksinäiselle lapselle ja isommalle koiralle, mutta valinta oli mennyt täydellisesti pieleen.

    Sain tiedon eläinsuojeluyhdistyksen kautta, ja meille koira taas sopeutui oikein hyvin. Näistä pikkukoiruleista tuli kiva parivaljakko, kun mennä nylkyttelivät tuolla pihalla. Kissan kokooisia elukoita.

    Äänestä

  • Auktoriteettiä.. kirjoitti:

    Suuri kiitos kauniista kirjoituksestasi ja toiminnastasi. Voisin sanoa hyvinkin pitkälti toimineeni samoin. Jo vanhan kissuneidon päiviä viettävä vauvelimme oli 4 kk vanha kun otimme sen kotiimme, pelkäsi kovia ääniä, ei antanut silitellä, lymyili vain piilossa. Ennenkaikkea huomasin ajan saatossa et pelkäsi päähän kosketusta, löi kun maihin tai syöksyi pois. Oli rassupieni saanut kännikala miehen nyrkistä, voi siisus kun saimme paremmin tietoa ,,,teki mieli mennä katsoon minkälainen raukka on miehenä itseään pitävä joka voi pahoinpidellä pientä kissua?! Olisinko pystynyt pitämään keskustelun asiallisena, epäilenpä! Aiemmin oli hyvin samanlainen koirakohtalo, eli kanssamme 14 vuotta.
    Ihanaa että on paljon ihmisiä jotka ajattelevat samoin kuin sinä ja minä.

    Äänestä

  • Auktoriteettiä.. kirjoitti:

    Nyt vaikuttaa siltä, että hoitaja, kissan isäntä on todis jämähtänyt kielteisiin asenteisiinsa. Eipä ihme, ettei tuloksia synny. Jotenkin vain hakkaminenko kuuluu sinun vaihtoehtoisiin mahdollisuuksiisi?
    Kokeileppa vain toisenlaisia metoodeja, johdonmukaisuutta, voit todella hämmästyä. Ja kokeile ihan määrätietoisesti eikä lepsusti.

    Minulla on myös ollut koiria. Mm. eräältä ammattikenneliltä tuli tänne "suojaan" eräs rotukoira. Kennelin pitäjä sairastui ja joutui sairaalaan. Kennelin pitäjän ystävätär tarjosi minulle, että sieltä olisi saatava yksi pieni koira suojaan ja turvaan.

    No meillehän se tuli. Myöhemmin paljastui, että ko "pikkukerä" oli joutunut paljon olemaan teljettynä ison talon tuulikaappiin, ja jotkut naapurit olivat käyneet ruokakipon nenän alle heittämässä. Myös eläin oli saanut rajusti selkään, eli kasvatusmenetelminä käytetty ankaraa selkäsaunaa.

    Eläin oli niin pelokas, että se vapisi, niin että pelkäsin sen sydämen pysähtymiseen. Puoli vuotta meni, kun se ressukka lymyili vaan pitkin nurkkia, ja sängyn alusia, ja puolen vuoden kuluttua meillä ollessaan ensikertaa säntäsi ovelle hyppelemään vastaan. Se oli ihana kokemus, että luottamus oli syntynyt.

    Mukava koira siitäkin tuli, kun aikaa kului riittävästi. Sitten koiruliinin seuraksi tuli vielä toinenkin pikkukoira. Se oli oltettu seuraksi yksinäiselle lapselle ja isommalle koiralle, mutta valinta oli mennyt täydellisesti pieleen.

    Sain tiedon eläinsuojeluyhdistyksen kautta, ja meille koira taas sopeutui oikein hyvin. Näistä pikkukoiruleista tuli kiva parivaljakko, kun mennä nylkyttelivät tuolla pihalla. Kissan kokooisia elukoita.

    Oletko oikeasti tyhmä, vaiko esität sellaista?

    On hyvä, että sulla ei ole enää elukoita. Ei tollasella ihmisellä mitään lemmikkejä saa olla.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Oletko oikeasti tyhmä, vaiko esität sellaista?

    On hyvä, että sulla ei ole enää elukoita. Ei tollasella ihmisellä mitään lemmikkejä saa olla.

    =DW=

    Mikäs nyt noin masentaa? Sekö, että olet saanut kritiikkiä asenteistasi?

    Kyllä minulla elukoita on aina ollut ja tulee olemaan. Minulle sitäpaitsi vielä tarjotaankin huostaan otettuja eläimiä, mutta en niitä ota sen enempää, kuin normaalistikkaan pitäisin. Kaksi kissaa riittää, pari pikkukoiraa riittää. Harmittaako, kun eläinten käsittelyäni arvostetaan?

    On muuten kilpikonnakin, suruksesi. Se se vasta mielenkiintoinen olio. Se on vesikilpikonna, kauhee iso lotisko. Syötän sitä kädestä, ja kerran tuli tuttavia kattomaan syömätouhua, ja sehän alkoi sähisemään, kun tulivat akvaarion viereen. Aiemmin se oli vain aukonut suuta, ja kun vein sormen lähelle, se vaan ikäänkuin pussasi kevyesti, ei ikinä purrut.

    Nyt kun vieressä oli vieraita, joille se suhuisi ja ähisi, niin kappas vaan, tarttui sormeen napakasti, niin että vielä viikon päästä oli hampaan jäljet sormessa. Ei kait ehtinyt hädissään tunnistaa, onko sormi vieraan vai omistajan? Muussa tilanteessa se ei koskaan ollut purrut, eikä sähissyt. Näinpä ekakertaa sen tosi vihasena ja agressiivisena. Ei sietänyt vieraiden läsnäoloa.

    Äänestä

  • miukumaukku kirjoitti:

    Monelle kissaihmiselle tekis hyvää laittaa nauhoittava videivalvonta ja seurailla, mitä ne kissat silloin tekee, kun ovat itsekseen, eikä kukaan näkemässä. Ihan sama kuin lasten kanssa. Jostain ihmeestä noita mummon potkijoita ja kioski murtautujia ilmaantuu, vaikka kaikilla niin kiltit ja kunnolliset lapset :)

    Meillä on toinen kissa ollut kohta yksitoista vuotta. Mikään tavara ei ole koskaan liikahtanut paikaltaan poissaollessamme. Mitään ei kissa ole koskaan repinyt, eikä rikkonut. Kun tulemme kotiin, níin tuolta olkkarista ne kaverukset tulevat venytellen vastaan. Nuorempi yksilö on vähän villimpi, mutta tarkka ja varovainen. Tykkää kuitenkin makoilla pöydillä, muttei koskaan sillon kun itse olemme juomassa kahvia tai syömässä, saatikka silloin kun on vieraita. Yleensähän kissat ovat todella varovaisia kun tulee vieraita.

    Äänestä

Olkoon kissuli tai koira, se otetaan täysivaltaiseksi perheenjäseneksi. Opetetaan siinä kuin lapsetkin tietyille säännöille. Minulla on ollut molempia, ja hyvin ovat olleet rakkaita. Kyllä minun kissuni saa tässä pöydällä koisia kun kirjoittelen, kun aterioimme ei edes yritäkkään tulla pöydälle. Vieraita jos on, menee mieluusti saunalle tai makkariin, jonkunverran arkuutta oletan.
Eläimilläni on ollut aina omat astiat ja tiskiharjat, tolulla saa puhdasta pöydistä, lattioista ja imurilla, pakkasella.... sänkyvaatteet vapaiksi karvoista ja mahdollisista pölypunkeista.
Olisi erittäin suotavaa olla joku Eläintenlupa kurssi, ja vain sen läpäisseet saisivat niitä ottaa. Loppuisi lemmikkieläinten pentutehtailu, ja nämä kamalat pahoinpidetyt tarinat joita lehdistä luemme.

Äänestä
  • Siis tosta elukanajokortista, vai miksi sitä nyt sanoisi. Tahtoo monet olla liian välinpitämättömiä ja toiset sitten inhimillistää elukkaa. Elukka on elukka, ei esine tai ihminen.

    Toi "perheenjäsen" tai oikeastaan "täysvaltanen" tökkii. No kun mun mielestä elukka on siis elukka :DDD

    =DW=

    Äänestä

mutta meillä ei kissat ole koskaan hyppineet pöydillä jos siellä on ruokaa. Pennusta kun opettaa niin kyllä ne uskoo ajanmittaan. Yöllä nykyinenkin kyllä käy tutkimassa (kun silmä välttää) josko jotain mielenkiintoista olisi sinne jäänyt. Opettamiseen on riittänyt lehdellä huitaisu ilmaan taikka jos osuu niin persauksille ja kova EI sana.
Työtasolle minkä vieressä on hella se ei ainakaan hypi, kun se oli pieni, hella olikin päällä ja se poltti tassunsa.
Oikeesti nykyjään tarvii ku pikkusen korottaa ääntään ja nousta ylös niin kissa pakenee omaan loossiin, eli sängynpäälle ja katselee sieltä "että mitä mä nyt".

Äänestä

Onhan noita sellaisia ihmisiä, joiden luokse ei viitsi mennä kylään, kun heidän kodissaan on villinlännen meininki ja käytöstavat hukassa. Jotkut ihmiset tosiaankin sallivat kissojensa, koiriensa, lapsiensa, ukkojensa, akkojensa ja itsensäkin tehdä ja käyttäytyä ihan kuinka vaan. Sellaiset porukat voi karsia pois lähipiiristään, niin ei tarvitse kuluttaa energiaansa valittelemiseen ja diagnoosien keksimiseen. Ainakaan minä en käy kylässä paikassa, jossa en viihdy.

Äänestä
  • en osaa kissojen kieltä, mutta viihdyn kaikkien eläinten kanssa ja eläinhän se on myös ihminen, naisista oli kysymys.

    Äänestä

mutta kauhistuttaa ja pelottaakin. Varsinkin tämä, olen tulossa mummuksi kissaihmisille. Vauva ei ole vielä syntynyt mutta kissa nukkuu vauvan sängyssä jo nyt . Siis he, vauvan vanhemmat, eivät ymmärrä jo nyt suojata sänkyä kissalta tai tappaa koko kissaa ennenkuin kissa on tehnyt tehtävänsä mustasukkaisuudessaan. (vanha kissa 13 vuotias ja vauva ensimmäinen vanhemmilleen) Antakaa hyvät ihmiset neuvoja kun ne minulta ovat loppuneet, mikään ei mene perille vauvan vanhemmille.
Näen jo unissani painajaisia.

Äänestä
  • No elähän hättäile, toki uskon että tulevat vanhemmat seuraavat vaavelin ja kisun yhteiseloa. Ja varmasti putiputsaavat vaavelin pedinkin ennen sinne tulokkaan tuontia. Sanoitko ihan oikeesti et pitäisi tappaa 13v ollut kotieläin? Ei todellakaan, en ole kuullut koskaan kisulin vauvan kimppuun hyökkäävän. Taitavat vain olla hieman boheemia, karvoista ei olisi ihan pienelle vauvalle väliä, mut mehän kaikki oltaisiin kuoltu...ainakin maaseudulla jos kisulit olisi perheistä lopetettu.
    Kyllä he siitä aikuistuvat, uskon vankasti näin. Onnea vaan ja iloista tapahtumaa sinne jonnekin.

    Äänestä

  • mä vaan' kirjoitti:

    No elähän hättäile, toki uskon että tulevat vanhemmat seuraavat vaavelin ja kisun yhteiseloa. Ja varmasti putiputsaavat vaavelin pedinkin ennen sinne tulokkaan tuontia. Sanoitko ihan oikeesti et pitäisi tappaa 13v ollut kotieläin? Ei todellakaan, en ole kuullut koskaan kisulin vauvan kimppuun hyökkäävän. Taitavat vain olla hieman boheemia, karvoista ei olisi ihan pienelle vauvalle väliä, mut mehän kaikki oltaisiin kuoltu...ainakin maaseudulla jos kisulit olisi perheistä lopetettu.

    Aina höpisty kissojen tukehduttaneen vauvoja vaunuissa, asiasta ei kuitenkaan todisteita sattunut eteen. Ei terve eläin syyttä käy minkään kimppuun. Varoa pitää kuitenkin, se voi vaikka lakaa leikittää vauvaa, tai sitten jostain syystä suhtautua siihen mustasukkaisesti. Eläimet on aina eläimiä, vaikka ainakin kissat ja koirat suhtautuvat normaalisti oikein suojelevati pieniin lapsiin. SUojelevasti, jos ne hyväksyy sen. Lapset enemmän samalla tasolla eläinten kanssa, ne tulee paremmin toimeen elukoitten kanssa kuin aikuiset.

    Mutta kyllä lehdistä olen joskus lukenut, että vauva on tukehtunut, kun kissa on mennyt kasvoille nukkumaan. Aivan oikeassa kirjoittaja huolineen on. Ja kyllä minä mustasukkaisia kissoja ole tavannut, ei olisi ensmimmäinen tapaus.

    Äänestä

  • loj jlmn äölj kirjoitti:

    Meillä oli kollikissa, jota nuorin lapsi sai roikuttaa miten tahtojaan, riepottaa, ja näkyi tuolla pihalla välillä kalikallakin kalauttavan, mutta kissa ei minkäänlaista vastaväittämää esittänyt. Maastoutui vaan matalaksi. Ei raapinut, ei puhissut eikä sähissyt. Ja nuorimmainen juuri ja juuri käveli, ja kun retuutti kissaa niin takajalat roikku perässä, kun poika oli niin pieni ja kissa iso.

    Mutta sitten 3 ja 4 vuotta vanhemmille lapsille sama kissa oli erittäin agresiivinen. Se puri, sähisi, ja kun ne otti syliinsä, niin jopa nappasi ilkeästi hampaillaan kiinni. Silti en nähnyt näiden isompienkaan lasten kohtelevan kaltoin kattia, mut se vaan ei tykänny niistä. Kuitenkin toinen lapsista on ollut suoraan sanoen kajahtanut kissoinin, oikein kissafani.

    Niin koskaan en tullut ymmärtämään, mikä siinä oli, että tämä pienimmäinen sai tehdä katille mitä tahtojaan, se ei vastustanut, vaan maastoutui. Muut hädin tuskin saivat silittää ja syliin ottaessa jo nappasi muiden lasten käsiin kiinni hampaillaan.

    Äänestä

  • Järkeä peliin kirjoitti:

    Mutta kyllä lehdistä olen joskus lukenut, että vauva on tukehtunut, kun kissa on mennyt kasvoille nukkumaan. Aivan oikeassa kirjoittaja huolineen on. Ja kyllä minä mustasukkaisia kissoja ole tavannut, ei olisi ensmimmäinen tapaus.

    Toki voi olla mustasukkainen, onhan isommat lapsetkin vauvasta. Vanhemmat varmasti tietävät tämän jos kissa on jo iäkkäänpuoloinen ja ymmärtävät vahtia. Hyvänen aika ei kai kukaan täyspäinen noin sokea ole.
    Varovaisuus ei ole missään pahe, vaan hysterian luominen . Eläkööt kukin miten haluavat, jos noin kuvaamallasi tavoin vauvaan on suhtauduttu syyhän on heidän ei katin!

    Kissan retuuttaminen ei kylläkään ole asiallista. Monet elukat, muutkin kuin kotikatit jotenkin ottaa pienet lapset erilailla kuin isommat. Ei oikein tietoa syystä, mutta elukatkin adoptoi pentuja, vaikka toista rotua. Jotenkin oletus itellä tosiaan, pienet lapset on lähempänä elukkaa kuin sitten isompi, joka alkaa olemaan enenpi lähellä ihmistä.

    Toisaalta, oli meillä joskus seinähullu navettakissa. Ei sen luo uskaltanut kakaroita päästää. Loppujenlopuksi se piti ampua, ei se kesyyntynyt koskaan. Siitä muuten lisää. Sen otin naapurista. Katoin laatikkoon ja siinä se pentulauman keskellä oli, oikein pomon olosena. Joopajoo, reipas navettakissa selkeästi. Niinno, naapuri kertoi myöhemmin, että sen oma emo oli hylännyt sen ja toinen kissa oli alkanut imettään sitä. Elukat hylkää hullut pentunsa. Joskus tuntunut, että ihmisenkin ois joskus hyvä tehdä niin. Ja ennen kai on tehnytkin, nykyaika on tällaista, degeneraatio lisääntyy kokoajan kun heikot yksilöt pidetään väkisellä elossa. Eläinmaailmassa sellaista ei tapahdu. Heikot yksilöt syödään lounaaksi....

    =DW=

    Äänestä

  • pitää silmällä ettei kissa mene sänkyyn vauvan kanssa, niinkuin moni tuolla on sanonutkin, se voi mennä vauvan naaman päälle nukkumaan, tai liian lähelle kasvoja ettei vauva saa ilmaa ja tukehtuu..samoin kissojen ulosteesta lapsi voi saada vaarallisen silmäsairauden, joku loinenko se oli, vai bakteeri, eli et ole ihan turhaan huolissasi, - parempi varoa kuin katua.

    Omille vauvan vanhemmillemme olin hieman kärty, kun antoivat koiran mennä nenänsä kanssa lapsen suuta nuuskimaan, ja ehkä pian lipomaan..vauvan vastustuskyky ei varmasti siedä vielä bakteereja joita koiran suussa on..

    Muuten en ole koskaan kuullut mustasukkaisesta kissasta, koirista kylläkin..

    P.s. kummiskin, iloista odotusta mummille :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    pitää silmällä ettei kissa mene sänkyyn vauvan kanssa, niinkuin moni tuolla on sanonutkin, se voi mennä vauvan naaman päälle nukkumaan, tai liian lähelle kasvoja ettei vauva saa ilmaa ja tukehtuu..samoin kissojen ulosteesta lapsi voi saada vaarallisen silmäsairauden, joku loinenko se oli, vai bakteeri, eli et ole ihan turhaan huolissasi, - parempi varoa kuin katua.

    Omille vauvan vanhemmillemme olin hieman kärty, kun antoivat koiran mennä nenänsä kanssa lapsen suuta nuuskimaan, ja ehkä pian lipomaan..vauvan vastustuskyky ei varmasti siedä vielä bakteereja joita koiran suussa on..

    Muuten en ole koskaan kuullut mustasukkaisesta kissasta, koirista kylläkin..

    P.s. kummiskin, iloista odotusta mummille :)

    Kun minulle syntyi halkilapsi, kyllä testasivat kissojen ja koirien bakteerit. Ne nimittäin aiheuttavat tietyssä raskauden alkuvaiheessa epämuodostumia. Ja kyllä multa vasta-aineet löytyivät, ettei tosiaan tiedetä, olenko altistunut sille tietylle kissan kantamalle bakteerille odotusaikana, vai sitä ennen. Jos odotusaikana, silloin tiedetään, että se oli halkioepämuodostumaketjun laukaisija.

    Sen verran olen nyt tutustunut noihin eläinten välittämiin bakteereihin ja viruksiin, että todella pahaa tekee, kun ihmiset ovat niin huolettoman leväperäisiä niiden kanssa. Nyt minulla on lapsi, joka kärsii koko elämänsä tuosta epämuodostumaketjusta. Tosin sitä ei tiedetä varmuudella, onko se sen kissan kautta saatavan bakteerin aiheuttama, vai olinko sille jo altistunut aiemmin.

    Äänestä

Kuka on ihminen?
Lukematta on Teistä on arvoitus vain laiska -lasse on totuus.

Äänestä

En usko. Vaikka kissat muuten saisivat hyppiä pöydillä, että kukaan antaa niitten käpsehtiä pöydillä juhlakattauksen seassa. Minkälainen on vieras joka suostuu syömään samalta lautaselta jota kissa on juurii käynyt nuoleskelemassa?

Äänestä
  • No niin, siinäpäs sitä on hyvä tuudittautua omaan uskoonsa, ja pistää pää pensaaseen. "En usko", se on sun asiasia, mutta minä uskon, kun olen tilanteen nähnyt ja ollut tilanteessa.
    Mitäs tekemistä asialla on sen kanssa, että kutsujalla tällainen tilanne on, että jumalaton kissalauma kaahii pöydälä tarjoulujen seassa, niin enhän minä sitä ole sanonut, että minun piti syödä niitä. Ne ovat eri asioita kokonaan.

    Mutta nyt uskon kun olen elävässä elämässä nähnyt ja kokenyt, ja vielä Suomessa tällaista nähnyt. Ei ole pelkästään "jenkkiläistä" hapatusta tuo suuntaus.

    Joten olisi ihan tervellistä välillä vetää se pääkin pois sieltä pensaasta ja hengittää aivan rauhallisesti, kuulostella, mitä tuulia puhaltelee!!!!

    Äänestä

  • mikä vialla kirjoitti:

    No niin, siinäpäs sitä on hyvä tuudittautua omaan uskoonsa, ja pistää pää pensaaseen. "En usko", se on sun asiasia, mutta minä uskon, kun olen tilanteen nähnyt ja ollut tilanteessa.
    Mitäs tekemistä asialla on sen kanssa, että kutsujalla tällainen tilanne on, että jumalaton kissalauma kaahii pöydälä tarjoulujen seassa, niin enhän minä sitä ole sanonut, että minun piti syödä niitä. Ne ovat eri asioita kokonaan.

    Mutta nyt uskon kun olen elävässä elämässä nähnyt ja kokenyt, ja vielä Suomessa tällaista nähnyt. Ei ole pelkästään "jenkkiläistä" hapatusta tuo suuntaus.

    Joten olisi ihan tervellistä välillä vetää se pääkin pois sieltä pensaasta ja hengittää aivan rauhallisesti, kuulostella, mitä tuulia puhaltelee!!!!

    Kiitos ystävällisetä neuvosta. Teen parhaani.

    Äänestä

Olen seurannut sivusta erään naisen kissojen haalimisia. Ensin oli yksi, sitten kolme nyt jotain kymmenen vai onko jo toista kymmentä..?
Nainen on siisti, mutta silti talossa , kuin ulkona haisee kissanpissa. Kissat ovat turmelleet paikkoja ja myös pissanneet muualle kuin kissanvessoihin. En ymmärrä sellaista haalimista. En varsinkaan, kun nainen ( eläkeläinen) ei ole varakas ja valittaa jatkuvasti rahan puutetta. En ole tohtinut sanoa, että kuluuhan sitä rahaa kissoihin vaikka kuinka.

Äänestä
  • että ko nainen ei itse haista kissanpissaa. Yleensä eivät haista eivätkä huomaa. Vierailijat haistavat oitis.

    Äänestä

joskin pahoin ontuvalla tavalla. Jotain hälyttävää tämä emäntä kertoo itsestään näiden kissojen kautta, kun antaa niiden olla miten lystäävät.
Kissat ovat laiskojen ihmisten lemmikkejä, eivätkä lainkaan haasteellisia.
Jostain syystä en voi sietää kissoja, ovat mielestän pahimman luokan petoja, mutta koirat ovat ihania.

Äänestä
  • että kissa voi olla ulkona ja tulee tekemään tarpeensa sisälle. Ja ihmiset kantavat selkä vääränä kissanhiekkaa niille kisuliineilleen.

    Äänestä

  • mutta lemmikkinä suloinen. Ei kissa laiskalle sovi, kissa voi huonosti ja on vaikea jos sitä ei huomioida eikä anneta virikkeitä.
    Kyllä meidän Kaapossa olisi haastetta koiraihmisellekin. En oikein ole koira-ihminen, alistamaan pyrkivä ihminen ottaa mieluummin koiran. Kissaa ei voi alistaa tahtoonsa, se on itsenäinen ja ylpeä olento.
    Voi sille tapoja opettaa, ei kissa saa nousta pöydälle ym...

    Äänestä

  • Nyt kyllä puhuu täysin tietämätön. Kyllä koira on ihan samanlainen peto, vieläpä pahempi peto. Kissa ei käy ihmisten kimppuun kuin ahdistettuna, mutta koulutamaton koira, ja luonnehäiriöinen koira käy ihmisten kimppuun kuin hyenä.
    Se raatelee lajitoverinsakkin, ja muut pienemmät eläimet, kun sille päälle sattuu. Ja luonnehäiriöiset kouluttamattomat koirat vaan sattuvat liian usein sille päälle.

    Äänestä

  • neljäkymmentä kirjoitti:

    mutta lemmikkinä suloinen. Ei kissa laiskalle sovi, kissa voi huonosti ja on vaikea jos sitä ei huomioida eikä anneta virikkeitä.
    Kyllä meidän Kaapossa olisi haastetta koiraihmisellekin. En oikein ole koira-ihminen, alistamaan pyrkivä ihminen ottaa mieluummin koiran. Kissaa ei voi alistaa tahtoonsa, se on itsenäinen ja ylpeä olento.
    Voi sille tapoja opettaa, ei kissa saa nousta pöydälle ym...

    itselläni ole, koska siitä olisi vain haittaa, nyt kun vihdoinkin on vapaa matkustelemaan pitkän työrupeaman jälkeen.
    Kuitenkaan tuntemani koiranomistajat eivät ole alistavaa sorttia. Kissojen omistajia ei juuri kuulu lähipiiriini, kuitenkin olen luonut heistä tietyn mielikuvan. Muuten, mitä seuraa tai iloa on jostain leikatusta kollista, joka vain syö ja nukkuu?

    Äänestä

  • raatelijoita kirjoitti:

    Nyt kyllä puhuu täysin tietämätön. Kyllä koira on ihan samanlainen peto, vieläpä pahempi peto. Kissa ei käy ihmisten kimppuun kuin ahdistettuna, mutta koulutamaton koira, ja luonnehäiriöinen koira käy ihmisten kimppuun kuin hyenä.
    Se raatelee lajitoverinsakkin, ja muut pienemmät eläimet, kun sille päälle sattuu. Ja luonnehäiriöiset kouluttamattomat koirat vaan sattuvat liian usein sille päälle.

    Luulin tätä palstaksi, jonne saa kirjoittaa omia mielipiteitään.

    Äänestä

  • raatelijoita kirjoitti:

    Nyt kyllä puhuu täysin tietämätön. Kyllä koira on ihan samanlainen peto, vieläpä pahempi peto. Kissa ei käy ihmisten kimppuun kuin ahdistettuna, mutta koulutamaton koira, ja luonnehäiriöinen koira käy ihmisten kimppuun kuin hyenä.
    Se raatelee lajitoverinsakkin, ja muut pienemmät eläimet, kun sille päälle sattuu. Ja luonnehäiriöiset kouluttamattomat koirat vaan sattuvat liian usein sille päälle.

    kissakin käy ihmisten kimppuun, mutta harvemmin kuin koira. Noita kimppuun käymisiä näkee on kuvattu hupimielessä videoille ja niille nauretaan, mutta aina ei kissan kimppuun käyminen ole huvittavaa. Kissa käy kimppuun leikkimielellä tai ihan paha mielessä. Videoita on pilvin pimein mm tv:n hauskat kotivideot/ amerikan kotivideot ym näytillä...

    Läheisellä naishenkilöllä oli kissa vuosia. Kiltti ja miltei vieraita pakoileva. Sitten kissa oli saanut yht äkkisen raivonpuuskan ja hyökännyt emäntänsä kimppuun täydellä raivolla ja kynsien purren, ilman mitään syytä. Emäntä oli olut aivan paniikissa ja oli ollut täysi työ saada avustajan kanssa ja hanskojen kanssa kissa kiinni.

    Kissa eläinlääkärille tiukasti ja turvaten etti mitään tapahdu enää. Eläinlääkäri oli todennut, että myös kissa voi "sairastua" psyykkisesti - seota siinä kuin ihminen ( ja koira tms) joten muuta keinoa ei ole kuin nukuttaa pois. Ei ole tullut uuttaa kissaa siihen talouteen sen koommin eikä kuulema tule.

    Äänestä

  • Niin koirat tekee mitä ihminen laittaa ne tekemään pienellä makupalalla, siinä se niiden haasteellisuus :))
    Kissat elää niin kuin haluaa.
    Olen kissaihminen, joakin nyt kissaton kun asun sellaisessa asunnossa ettei ne vois olla vapaana.
    Kissani ovat aina voineet hyvin koska ovat saaneet elää niinkuin niille kuuluu.
    Mutta aloittajaan mennäkseni, ruokapöydälläni eivät ole juoksennelleet, minä määrään kotonani ja olen pomo.
    Ihmisissä on monella lailla sairaita.
    Joku antaa kissojen hyppiä pöydillä ja joku lihottaa vaimoaan niin ettei raukka pysty kävelemään ja ja ja jokuko meni naimisiin Eiffel tornin kanssa, vai miten se oli ?? :))
    Onks Eiffeltorni muutes mies vai naispuolinen

    Äänestä

  • kissa on myös peto kirjoitti:

    kissakin käy ihmisten kimppuun, mutta harvemmin kuin koira. Noita kimppuun käymisiä näkee on kuvattu hupimielessä videoille ja niille nauretaan, mutta aina ei kissan kimppuun käyminen ole huvittavaa. Kissa käy kimppuun leikkimielellä tai ihan paha mielessä. Videoita on pilvin pimein mm tv:n hauskat kotivideot/ amerikan kotivideot ym näytillä...

    Läheisellä naishenkilöllä oli kissa vuosia. Kiltti ja miltei vieraita pakoileva. Sitten kissa oli saanut yht äkkisen raivonpuuskan ja hyökännyt emäntänsä kimppuun täydellä raivolla ja kynsien purren, ilman mitään syytä. Emäntä oli olut aivan paniikissa ja oli ollut täysi työ saada avustajan kanssa ja hanskojen kanssa kissa kiinni.

    Kissa eläinlääkärille tiukasti ja turvaten etti mitään tapahdu enää. Eläinlääkäri oli todennut, että myös kissa voi "sairastua" psyykkisesti - seota siinä kuin ihminen ( ja koira tms) joten muuta keinoa ei ole kuin nukuttaa pois. Ei ole tullut uuttaa kissaa siihen talouteen sen koommin eikä kuulema tule.

    Aivokasvaimet myös aiheuttavat kissoilla ja koirilla persoonallisuuden muutoksen. Tuttavallani oli pieni tiibetinspanieli joka tuli niin vihaiseksi ettei enää yhtenä päivänä päästänyt emäntäänsä ulos. Hän asui kuitenkin ensimmäisessä kerroksessa, että pystyi menemään ulos ikkunasta. Tällä koiralla todettiin aivokasvain, ja se jouduttiin lopettamaan.
    Vaikka olen kissaihminen, elukat on elukoita, ja niihin pitää aina suhtautua varauksella.

    Äänestä

  • Joooh :)) kirjoitti:

    Niin koirat tekee mitä ihminen laittaa ne tekemään pienellä makupalalla, siinä se niiden haasteellisuus :))
    Kissat elää niin kuin haluaa.
    Olen kissaihminen, joakin nyt kissaton kun asun sellaisessa asunnossa ettei ne vois olla vapaana.
    Kissani ovat aina voineet hyvin koska ovat saaneet elää niinkuin niille kuuluu.
    Mutta aloittajaan mennäkseni, ruokapöydälläni eivät ole juoksennelleet, minä määrään kotonani ja olen pomo.
    Ihmisissä on monella lailla sairaita.
    Joku antaa kissojen hyppiä pöydillä ja joku lihottaa vaimoaan niin ettei raukka pysty kävelemään ja ja ja jokuko meni naimisiin Eiffel tornin kanssa, vai miten se oli ?? :))
    Onks Eiffeltorni muutes mies vai naispuolinen

    kissanhiekasta tulla hajua asuntoon,joskus ihmettelen sitä,kun kerrostaloissa pidetään kissoja.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    kissanhiekasta tulla hajua asuntoon,joskus ihmettelen sitä,kun kerrostaloissa pidetään kissoja.

    Kissanhiekka kyllä imee hajun itseensä jos sen tarpeeksi usein vaihtaa, eli ei tule hiekasta eikä jätöksistä hajua, sen enempää kun ihmisenkään jätöksistä rappuun tai naapureihin tulee.

    Äänestä

  • jooooh kirjoitti:

    Kissanhiekka kyllä imee hajun itseensä jos sen tarpeeksi usein vaihtaa, eli ei tule hiekasta eikä jätöksistä hajua, sen enempää kun ihmisenkään jätöksistä rappuun tai naapureihin tulee.

    jos vaikka kerrostaloon,joskus kissan vielä hankin.

    Äänestä

  • aiempi kirjoitti:

    jos vaikka kerrostaloon,joskus kissan vielä hankin.

    olisin kissan monesti saanut omakotitaloon, mutten ole huolinut.

    Äänestä

  • kamalainen kirjoitti:

    Aivokasvaimet myös aiheuttavat kissoilla ja koirilla persoonallisuuden muutoksen. Tuttavallani oli pieni tiibetinspanieli joka tuli niin vihaiseksi ettei enää yhtenä päivänä päästänyt emäntäänsä ulos. Hän asui kuitenkin ensimmäisessä kerroksessa, että pystyi menemään ulos ikkunasta. Tällä koiralla todettiin aivokasvain, ja se jouduttiin lopettamaan.
    Vaikka olen kissaihminen, elukat on elukoita, ja niihin pitää aina suhtautua varauksella.

    Nyt kun on ollut muotia tuoda ulkomailta niitä luonnehäiriösiä, kaltoin kohdeltuja koiria, niin tunnunnen muutaman ihmisen, jolla on tällainen koira, ja jotka ovat raadelleen sivullisia. Kaksi omistajaakin joutui ratelun kohteeksi. Mikähän himo siinäkin on, että raijata maailman ääristä näitä luonnehäiriöisiä elukoita tänne? Ihan sairasta puuhaa.

    Äänestä

  • vai mitä kirjoitti:

    itselläni ole, koska siitä olisi vain haittaa, nyt kun vihdoinkin on vapaa matkustelemaan pitkän työrupeaman jälkeen.
    Kuitenkaan tuntemani koiranomistajat eivät ole alistavaa sorttia. Kissojen omistajia ei juuri kuulu lähipiiriini, kuitenkin olen luonut heistä tietyn mielikuvan. Muuten, mitä seuraa tai iloa on jostain leikatusta kollista, joka vain syö ja nukkuu?

    Juttelee minulle, naukumis äänestä tietää suurin piirtein mistä on kyse. Hellii minua, puskee naamaani kun menen nukkumaan, pitää hiiret loitolla mökillä, näyttää kaikin tavoin että ollaan hyviä kavereita.
    Huonoja puolia, nirsous ruuan suhteen, yölliset herätykset kun haluaa ulos ja siihen on sitouduttava, ei voi lähteä reissuun noin vain, hoitaja on löydyttävä.
    Olen kuitenkin kiintynyt kattiini, en voi edes kuvitella eroa. Varmasti tulee ikävä jos sille sattuu jotain.
    Ei koirasta sen enempää iloa ole, se on paljon hankalampi lemmikkinä.
    On minulla ollut koirakin, hyvin me tultiin juttuun.

    Äänestä

  • Kaapon emäntä kirjoitti:

    Kyllä me viikon kylpylälomille lähdetään, ja katit jää kotiin. Ruoka-astiat täynnä ruokaa, ja vettä riittävästi. Poika käy pari kertaa viikon aikana kattomassa lisäksi katteja. Näin olemme menetelleet jo 15 vuotta, eikä mitään onglemia asian suhteen ole ollut.

    Koirien kanssa on ihan erilaista. Sitä ei voi jättää edes päiväksikään yksin. Tai no joo, voi ja voi, mut se ei tule yksin niin hyvin toimeen, kuin kissat. Ei koiraa kahta-kolmee päivää voi sisällä pitää ilman, että on ihmistä sen seurana, mut kissa menettelee oikein hyvin muutaman päivän ilman ihmisen läsnäoloa.

    Äänestä

  • yhtään kirjoitti:

    että kissa voi olla ulkona ja tulee tekemään tarpeensa sisälle. Ja ihmiset kantavat selkä vääränä kissanhiekkaa niille kisuliineilleen.

    Kun olemme pihassamme , en anna lupaa lähteä tutkimusmatkailuihin, tiukka ,,takaisin,, ja tepsii joskin mulkoilee hyvinkin tympeästi minua :)
    Kun on veskihätä kipittää kylppäriin omaan weskiinsä ja palajaa takaisin ulos. Mielestäni on hyvä ettei ruiki pihapiiriin, kissanpissa ei kesäkuumalla ole miellyttävän tuoksuista, ei pidä eläintä ottaa ollenkaan jos laskee kaiken maksamisena! Eläinlääkärillä käynnit ainakin kerran vuodessa maksaa satasen ja varmaan ensikesän reisulla jo ylikin. Silloin tehdään perushoito; kynnet, turkki ajetaan, korvat putsataan, annetaan madotus ja virusta vastaan pistokset, hammaskivi poistetaan.
    Minua ei ole vielä itkettänyt koskaan rahan kuluminen jo iäkkääseen neitoon.
    Joku laittaa rahansa johkin muuhun, pääasiahan on että raha on liikenteessä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mikä vialla kirjoitti:

Kun kissaihmisellä menee noi arvot överiksi, mikä on kasvattajalla mennyt vikaan?
Mm. en voi ymmärtää, että kissa on huushollissa kunkku, hyppii ruokapöydällä, vaikka tarjoilussa on juhlatarjoilu vieraille, niin kissat saa vapaasti tallustella juhlapöydän antimien välissä, nuleskella tarjottavia, ja käydä jokaisen vieraan kupposella tai lautasella lipittämässä kielellään, eikä talon emäntä tee elettäkään poistaakseen näitä kunkkuja edes kutsujen ajaksi eri huoneeseen.

Minä en ymmärrä tällaisia kissaihmisiä. Mikä niiden tunnemaailmassa on vialla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu