En oikeen keksinyt muutakaan paikkaa, missä kysellä neuvoja tai muiden kokemuksia tällasesta, joten kerron täällä.
Olen 24-vuotias bi nainen. Naiseen kuitenkin ihastun helpommin ja todennäköisemmin kuin mieheen ja mieheen en koskaan ole edes kunnolla rakastunut. Mutta. Noin puoli vuotta sitten alotin työt uudessa paikassa. Kaiken piti olla hyvin, olin innoissani ja onnellinen uudesta työstä, just siitä mitä halusin tehdä. Sitä riemua ei kestänykään montaa viikkoa... Ensimmäisen kerran kun tapasin yhden työkaverini, 30-vuotiaan naisen, tunsin että jotain ihan erikoista, sellasta ihanaa hänessä oli. Ollaan tehty paljon samoja vuoroja ja nähdään siis tosi usein töissä. Muutama viikko kului eteenpäin ja jotenkin kaikki vaan meni näin. En edes kunnolla osaa pukea näitä tunteita sanoiksi, mutta joka kerta nähdessämme tunsin enemmän. Kiinnyin, ihastuin ja sydän hakkasi. Ja kai jokainen tietää miltä se tuntuu kun sitten lopulta kunnolla rakastuu. Kun tajusin tämän kaiken, työpäivät ovat olleet tosi vaikeita ja kipeitä. Hän on hetero nainen, ei seurustele mutta tapailee miestä hyvin tiiviisti. Kai meistä on tullut jonkinlaisia ystäviäkin, tai niin hän olettaa mutta itse tahdon enemmän. Huomaan jatkuvasti töissä jääväni tuijottamaan häntä. Joskus toivon ettei meidän tarvitsisi olla siellä samaan aikaan, mutta sisimmässäni tiedän etten mitään muuta haluakaan kuin olla hänen lähellä aina. Ajattelen, että ehkä tämä vois helpottaa jos en häntä näkisi, muttei se taida enää auttaa. Hän on mielessä joka ikinen hetki, olinpa missä tahansa. Haluaisin joka aamu herätä hänen vierestä ja jakaa aivan kaiken. Joka kerta kun hän tulee viereen istumaan, tahtoisin vain ottaa kainaloon enkä päästää koskaan irti.
Ja ainoa asia, jonka tiedän on se, etten voi koskaan häntä saada. Ja se, etten koskaan aio kertoa hänelle tästä, enkä missään tapauksessa halua rikkoa hänen ja sen miehen välistä suhdetta, vaikka aina kun hän mainitsee jotain heihin liittyvää, se sattuu niin että meinaa tulla itku siinä. Ja se on kotona tullukin monta kertaa kun tajuan nämä tosiasiat.
Kai tätä sattuu monille ja se on mennyt monella ohi, mut nyt tuntuu etten koskaan pääse tästä yli. Onko teillä kokemuksia? Onko mitään keinoa, miten vois tappaa / jäädyttää tunteensa? Tätä on nyt jo jatkunu niin monta kuukautta. Sinkkuna oon ollut kohta pari vuotta, naisen kanssa siis seurustelin ja sen jälkeen on ollut vaan pieni ihastuminen ennen tätä. Toivon ihan asiallista kommenttia ja neuvoa. Tän asian kanssa eläminen on tosi kipeää ja vaikeeta...
Olen 24-vuotias bi nainen. Naiseen kuitenkin ihastun helpommin ja todennäköisemmin kuin mieheen ja mieheen en koskaan ole edes kunnolla rakastunut. Mutta. Noin puoli vuotta sitten alotin työt uudessa paikassa. Kaiken piti olla hyvin, olin innoissani ja onnellinen uudesta työstä, just siitä mitä halusin tehdä. Sitä riemua ei kestänykään montaa viikkoa... Ensimmäisen kerran kun tapasin yhden työkaverini, 30-vuotiaan naisen, tunsin että jotain ihan erikoista, sellasta ihanaa hänessä oli. Ollaan tehty paljon samoja vuoroja ja nähdään siis tosi usein töissä. Muutama viikko kului eteenpäin ja jotenkin kaikki vaan meni näin. En edes kunnolla osaa pukea näitä tunteita sanoiksi, mutta joka kerta nähdessämme tunsin enemmän. Kiinnyin, ihastuin ja sydän hakkasi. Ja kai jokainen tietää miltä se tuntuu kun sitten lopulta kunnolla rakastuu. Kun tajusin tämän kaiken, työpäivät ovat olleet tosi vaikeita ja kipeitä. Hän on hetero nainen, ei seurustele mutta tapailee miestä hyvin tiiviisti. Kai meistä on tullut jonkinlaisia ystäviäkin, tai niin hän olettaa mutta itse tahdon enemmän. Huomaan jatkuvasti töissä jääväni tuijottamaan häntä. Joskus toivon ettei meidän tarvitsisi olla siellä samaan aikaan, mutta sisimmässäni tiedän etten mitään muuta haluakaan kuin olla hänen lähellä aina. Ajattelen, että ehkä tämä vois helpottaa jos en häntä näkisi, muttei se taida enää auttaa. Hän on mielessä joka ikinen hetki, olinpa missä tahansa. Haluaisin joka aamu herätä hänen vierestä ja jakaa aivan kaiken. Joka kerta kun hän tulee viereen istumaan, tahtoisin vain ottaa kainaloon enkä päästää koskaan irti.
Ja ainoa asia, jonka tiedän on se, etten voi koskaan häntä saada. Ja se, etten koskaan aio kertoa hänelle tästä, enkä missään tapauksessa halua rikkoa hänen ja sen miehen välistä suhdetta, vaikka aina kun hän mainitsee jotain heihin liittyvää, se sattuu niin että meinaa tulla itku siinä. Ja se on kotona tullukin monta kertaa kun tajuan nämä tosiasiat.
Kai tätä sattuu monille ja se on mennyt monella ohi, mut nyt tuntuu etten koskaan pääse tästä yli. Onko teillä kokemuksia? Onko mitään keinoa, miten vois tappaa / jäädyttää tunteensa? Tätä on nyt jo jatkunu niin monta kuukautta. Sinkkuna oon ollut kohta pari vuotta, naisen kanssa siis seurustelin ja sen jälkeen on ollut vaan pieni ihastuminen ennen tätä. Toivon ihan asiallista kommenttia ja neuvoa. Tän asian kanssa eläminen on tosi kipeää ja vaikeeta...
Vastaukset 8
Vanhimmat
ensimmäisen ihastukseni ja hänkin oli saavuttamattomissa. Eihän siinä muuta kuin lemmentuskia kärsin ja ajan kanssa aloin kääntää mienekiintoani muihin tyttöihin, eihän siinä ole vaihtoehtoja. Koita olla ajattelematta häntä joka kääneteessä ja ala etsimään jotkain muuta mielenkiinnon kohdetta joka saisi vähän eroa sinun ja hänen tunnepaloon joka valitettavasti on vain yksipuolista. Otat vain uuden suunnana ajatuksiin kun menet niille samoille päiväuni-urille ja lopetat haaveilun.
Kyllä se siitä, on se mukavempi sellainen suhde missä on kaksi, samalla mielellä mukana. Joten sitä kohti ja tämä jää hyväksi muistoksi ajallaan.
Töitä ja taas töitä ajatuksiesi kanssa ja ala vain todellakin etsiä jotakuta joka antaisi edes sinne päin mitä hän ei tule antamaan. Pieni laastarointi ei ole syntiä kumpahan se tapahtuu siten ettei se toinen luulee enempää.
Älä enää roiku vaan muuta suuntaa, tsemppiä
Jos ymmärsin oikein, olet rakastunut ihmiseen, jonka kanssa et edes ole mitenkään tai et edes voi olla...? Tiedätkö mitä rakkaus on? Ihastumisen ymmärrän kyllä, mutta rakkaus? Ihastuminen ja huuma laantuu kyllä itsestään jos vastakaikua ei tule, joten en olisi yhtään huolissani. Et tule kuolemaan mitenkään teatraalisesti siihen, että ihastuit ihmiseen, joka ei suhun.
hei, voi sitä rakastua toiseen, vaikka ei saisikaan vastakaikua.
näsäviisaasti vastattu edelliseltä. Jakelee hienoja sanoja tällä palstalla mutta sisältö kirjoituksissa on mitä on, ei uskottavaa ainakaan.
Enpä tiedä onko minunkaan kirjoitustaitoni/ elämänkokemukseni sen kummoisempi
mutta oma tarina menee näin.
Olin kolmekymppinen kun töissä tutustuin naiseen joka silloin tällöin kävi työpaikalla. ihastuin häneen niin että suurinpiirtein kiemurtelin tuolissani kun näin hänen tulevan, ja ääneni se suorastaan värisi vaikka kuinka yritin olla kuin en olisi =]. Näin hänet suurinpiirtein pari kertaa kuukaudessa ja aina se oli tuskaa ja kaunista yhtä aikaa.
Hän ei todellakaan tiennyt mitään tunteistani kun en itsekään ollut aiemmnin tuntenut niin, tämä nainen sitten unohtui kun vaihdoin toiseen työhän jossa sama meininki jatkui ja taas ihastuin ihastuin tällä kertaa työkaveriin.Mitään ei tapahtunut enkä ilmaissut mitään tunteistani hänelle.
Pitkien itsepohdiskelujen jälkeen tunnustin itselleni vihdoin että naiset ovat elämäni rakkaus ja kohtaloni jos noin voi sanoa.
Jokunen aika tästä etenpäin kohtasin sitten naisen joka oli Se oikea .
viestiin. 18 8.1.2011 22:11
Olen tuntenut samanlaisia fiiliksiä kuin ketjun aloittaja. Emme ole olleet puoleen vuoteen samassa työpaikassa, mutta silti en pääse asiassa yli. Mietin usein aamulla ekaksi. Minulla on mies ja moni luulee minua heteroksi, vaikka olen bi. En voi tunteilleni mitään. Olisin vaan halunnut olla hänen lähellään ja ystävä. Meillä oli paljon yhteistäkin. En ole tuntenut näin voimakkaasti ennen. Odotin jokaista työpäivää innolla, mutta kun hän lähti tuntui kuin pohja olisi pudonnut. Aika pahalta tuntui myös nähdä naisen kireä ilme minua kohtaan. Hän ei tiennyt tunteistani.
Miehet on kohdellu minua paremmin kuin naiset. Aina voi haaveilla, se on minusta luvallista. Pienet ihastumiset unohtaa helpommin, mutta mitä voimakkaammat tunteet on ja tärkeä henkilö kestää tunteet hävitä, jos lainkaan. Ehkä aika auttaa.
Täältä luin,että katsottaessa toista silmiin, vain harvan kanssa pääsee katseessa syvälle. Minulle kävi näin. Miten sinulla? Kaikesta huolimatta, toivon ainakin näkeväni hänet. ehkä hän ei enää halua pitää yhteyttä minuun.
Tuo tekstisi oli aivan kuin omasta elämästäni. Minulla tätä on kestänyt jo vuoden eli siitä asti, kun aloitin uudessa työpaikassani. Tunteet vain voimistuvat ja löydän hänestä koko ajan uusia hyviä puolia. En siis voi sanoa, että menisi ohi. Hän on kylläkin sinkku. Eikä välttämättä edes hetero. En kuitenkaan uskalla ottaa riskiä ja tehdä mitään aloitetta. Muut kyllä sanovat, että hän tykkäisi musta. Mutta miten paljon ja missä mielessä, tiedä häntä.
tunteita jotka ei tee sulle hyvää, sehän on vähän hulluutta. Kaikki tuo leikkiminen ettet tiedä muka miten ja missä mielessä hän sinusta tykkää ja itsellesi valehtelu että teistä tulisi ikinä mitään tekee sun tunteista juurkin sellaiset että ne kestää ja sun päiväunesi vahvistuu. Itsellesi sä kuoppaa kaivat ja tietysti saat jos se että on vain päiväunia tekee susta onnellisen.