Narsisti

Narsisti ei useimmiten ole se henkilö jota kaikki sanovat narsistiksi, vaan se joka on pistänyt juorut liikkeelle jostain ihmisestä että tämä olisi narsisti. Niinpä kaikki muutkin alkavat kohdella tätä narsistiksi väitettyä narsistina ja hänen käytös lopulta muuttuu sellaiseksi kuin narsistin diagnoosissa (Suomessa muu persoonallisuushäiriö) sanotaan. Oikeaa narsistia ei ammattilainenkaan tunnista narsistiksi. Väitän että suurin osa narsismidiagnoosin saaneista ei ole narsisteja ja että suurin osa narsisteista ei koskaan saa narsistin diagnoosia koska he eivät itsekään ymmärrä olevansa narsisteja eikä sitä kukaan muukaan hoksaa.
2208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin, mutta ammattilaisen luona narskut osaavat olla vieraskoreita ja eivät paljasta kaikkia ominaisuuksiaan. Koska ammattilaiset eivät narskua omassa ympäristössään näe. Ja tuskin oikeat narskut ammattiauttajalla edes käy. Eivät ole omasta mielestään narskuja ollenkaan.

Äänestä
  • Psykiatrit ja psykologit ovat narskuja, joten he eivät tunnista NPH-asiakkaista mitään. Hoitajat ovat sadisteja. Siksi kukaan heistä ei näe narskua ympäristössään.

    On totta, että narskut eivät käy oma-aloitteisesti psykiatrilla. Hehän eivät tunnista NPH:ta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


psykiatri kirjoitti:

Narsisti ei useimmiten ole se henkilö jota kaikki sanovat narsistiksi, vaan se joka on pistänyt juorut liikkeelle jostain ihmisestä että tämä olisi narsisti. Niinpä kaikki muutkin alkavat kohdella tätä narsistiksi väitettyä narsistina ja hänen käytös lopulta muuttuu sellaiseksi kuin narsistin diagnoosissa (Suomessa muu persoonallisuushäiriö) sanotaan. Oikeaa narsistia ei ammattilainenkaan tunnista narsistiksi. Väitän että suurin osa narsismidiagnoosin saaneista ei ole narsisteja ja että suurin osa narsisteista ei koskaan saa narsistin diagnoosia koska he eivät itsekään ymmärrä olevansa narsisteja eikä sitä kukaan muukaan hoksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu