Kuljin polkuni laitaa,
lumista, sangen kaitaa
eteeni katsellen.
Karistin kaiken huolen,
mäntyjä kahden puolen,
suruja muista en.
Edessä polun ja mäen
jotakin outoa näen:
sätkivän otuksen.
Kävelen lähelle, huomaan
toiseen luojanluomaan
osun, emmi en.
Pystyyn nostan otuksen
seasta ristisuksien:
pikkutytön tumman.
Keskeltä pienten kasvojen,
silloin näen hymyn sen,
iloisen ja kumman.
lumista, sangen kaitaa
eteeni katsellen.
Karistin kaiken huolen,
mäntyjä kahden puolen,
suruja muista en.
Edessä polun ja mäen
jotakin outoa näen:
sätkivän otuksen.
Kävelen lähelle, huomaan
toiseen luojanluomaan
osun, emmi en.
Pystyyn nostan otuksen
seasta ristisuksien:
pikkutytön tumman.
Keskeltä pienten kasvojen,
silloin näen hymyn sen,
iloisen ja kumman.
Vastaukset 2
Vanhimmat
saitpa lukijankin iloiseksi; niin hienosta teosta kuin mukaansa tempaavasta runosta
Kiitos iloisesta ja positiivisesta kommentista! Aihe kyllä oli mukaansa vievä.
Itse en olut runoon ihan tyytyväinen, mutta toisaalta, koskapa sitä olisi. Pitää vain tyytyä epätäydellisyyteen ja yrittää parantaa.