fffffffffffffff

Kun puhutaan ensimmäisestä ja parhaasta työntekijästä niin
kertokaa minulle kuka on viimeinen ja huonoin työntekijä???
22464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kunnei ole saanut mitään aikaiseksi.

Äänestä
  • Vaan kaise huono on saatana joka koettaa aina teilata
    tai hänen kätyrinsä , jotkut semmoset,

    Äänestä

  • Sinä olet se ensimmäinen ja paras työntekijä koska olet viime aikoina saanut niin paljon aikaan.

    Äänestä

  • Exhellari86 kirjoitti:

    Sinä olet se ensimmäinen ja paras työntekijä koska olet viime aikoina saanut niin paljon aikaan.

    Tosiasiassa Teuta on ahertanut jo ainakin kolme vuotta yhteen putkeen, voimiaan säästämättä.
    Moni asiallinen kirjoittaja joiden kanssa olisi hedelmällistä keskustella on sinä aikana lähtenyt täältä.
    Ei toki pelkästään teutan vuoksi, en sillä sano.

    Itse kukin tekee työtä omilla lahjoillaan, niin teutakin.

    En tiedä sitten niin - hukaus - ... olen monesti rukoillut Jumalaa että pääsisin minut jo tästä kirjoittamisen paulasta. Toki joitakin ilon pilkkujakin on ollut vuosia kestäneen matkan varrella, jopa ystäviä tullut tämän kautta. - Kiitos Jeesus heistä!

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    Vaan kaise huono on saatana joka koettaa aina teilata
    tai hänen kätyrinsä , jotkut semmoset,

    ... on nähdä synti toisissa. On niin turvallista ololla kun oman synnin voi ulkoistaa toisiin ihmisiin ja piruun.

    Toki toisetkin syntisiä ovat ja piru on itse synti, kaikessa karmeudessaan.

    Ulkoistetussa synnissä on se huono puoli, että siitä ei voi koskaan tehdä parannusta, omasta rikkinäisyydestä ei voi eheytyä. Ihmissuhteita ei voi korjata sillä tavalla.

    Tai kyllähän sitä kovasti yritetään tehdä, kun se on niin helppoa, mutta toista kohti koholla olevaa omaa etusormea lukuun ottamatta, tulos on puhdas nolla.

    Kun kantaa sydämessään kannemieltä toisia kohtaan, elämä tulee raskaaksi. Siksi on hyvä rukoilla Jumalaa että hän armossaan päästäisi irti kokonaan toisten synneistä ja herättäisi kantamaan omaa vastuuta. Silloin jonkin asteinen parannuskin tulee mahdolliseksi.

    Äänestä

  • Tämmöst tul mieleen kirjoitti:

    Turha panetella .

    Äänestä

  • Exhellari86 kirjoitti:

    Sinä olet se ensimmäinen ja paras työntekijä koska olet viime aikoina saanut niin paljon aikaan.

    eh usko sinua ,sillä jos uskoisin ,olisin omavanhurskas .
    kas hänelle maksetaan palkkaa ja kuka se palkanmaksajaon
    se on saatana , jos uskoo saa armon , kuka sen antaa sen,
    antaa Jumala LAHJAKSI. se on lahja vanhurskaus, uskotko.

    Äänestä

  • Hymyä huuleen kirjoitti:

    Tosiasiassa Teuta on ahertanut jo ainakin kolme vuotta yhteen putkeen, voimiaan säästämättä.
    Moni asiallinen kirjoittaja joiden kanssa olisi hedelmällistä keskustella on sinä aikana lähtenyt täältä.
    Ei toki pelkästään teutan vuoksi, en sillä sano.

    Itse kukin tekee työtä omilla lahjoillaan, niin teutakin.

    En tiedä sitten niin - hukaus - ... olen monesti rukoillut Jumalaa että pääsisin minut jo tästä kirjoittamisen paulasta. Toki joitakin ilon pilkkujakin on ollut vuosia kestäneen matkan varrella, jopa ystäviä tullut tämän kautta. - Kiitos Jeesus heistä!

    Olen ollut yli 4.5 vuotta palstalla aluksi täällä ei ollut teitä kupaakaan , sitten toinen tuli nm, aidanvieri
    ja kirjoitti monet kirjoitukset hyvin . mutta kohta havaitsin että hänet on rokotettu pilkka kirveellä .
    Niihin aikoihin palstan vauti oli , 1 viesti ja 8 lukua / pv, ei päätä huimannut , sieltä on noustu .
    Jos se teidän mielestä ei ole urosmehiläisen temppu , niin mikä sitten. kaikki me yhdessä olemme
    sen aikaiseksi saaneet palstalla .. minä kerron vain sen hetkisen tilanteen ..

    örvelö on tullut n.3 v sitten , aluksi hän kyseli nöyrästi , vasta tämän sefun aikana JULKISTUI .
    olen kirjoittanut historiikin , Roineen filosofi tuli ja lähti , mutta kirjoittaa toisella nikillä. Samoin samppa
    ei ne ole syitä ne on jonkun saman kirjoittajan nikkejä. jne.jne. en ota syitä niskoilleni lainkaan sillä,
    Jokainen kirjoittaa jos on asiaa ,,jakainen lukee jos kiinnostaa .. jokainen on siisti jos kiinnostaa .
    rehellinen , Raitis opissa jos kiinnostaa . En paremmin sano.

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    Turha panetella .

    ... että kaikki tekemäsi virheet siirrät nokkelasti AINA toisten syyksi.

    Jos sulla olisi vahva usko, niin sinä kantaist LUOTTAMUKSELLA omat syntisi Jeesuksen ristin juurelle ja rukoilisit Jeesukselta armoa ja anteeksiantamusta, etkä jatkuvasti syytteleisi omista synneistäsi muita.

    Äänestä

LLL oli uskollinen Herran koira joka haukkui synninunessa makaavia heräämään. Hän oli todellinen Herran ase. Voimme kiittää tästä Jumalan lahjasta, ja voimme todeta että hän oli tämän heräyksen ensimmäinen ja varmaankin paras työntekijä, mutta siltikin vain pieni palvelija suhteessa Herraansa. Tuntien hänen saarnojaan ja ajatuksiaan uskon että hän itse ei välittänyt mistään henkilökultista, vaan olisi vaivautunut sellaisesta.

Uskon että Jeesus, kirkas aamutähti, on saanut olla tässä siunatussa kristillisyydessä ja saanut kirkastaa itsensä julistetun sanansa (myöskin LLL:n) kautta. On selvää, että ihmisopit ja inhimilliset heikkoudet uhkaavat elävää uskoa, mutta puhutaan vain Jumalan suurista töistä mitä Hän on tehnyt tämänkin heräyksen kautta. Vain yksin Hänelle kunnia, iankaikkisesti!

Äänestä
  • Hän on ollut yli sata vuotta tomua ... Hänen sielunsa odottaa paratiisissa vimeistä tuomita
    kuin kaikkien muittenkin sielut , siinä paikassa on Kristuksen tekemä Herätys. Ennen Tuomiota

    Äänestä

____________

Äänestä
  • Kysytty sitä , vaan kuka on huonompi ,,,ei eronnutta , joku niistäkin on vielä
    nousu kelpoinen .

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    Kysytty sitä , vaan kuka on huonompi ,,,ei eronnutta , joku niistäkin on vielä
    nousu kelpoinen .

    Hän on viimeinen ja huonoin työntekijä.

    Juuri sitähän tässä kysyttiin, kuka on viimeinen ja huonoin työntekijä.

    Silloin kun et tiedä vastausta, niin älä sekoita muiden keskusteluja. Kiitos!

    Matt. 5:19-22

    Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; ...

    ... mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
    =================

    Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.'
    Mutta minä sanon teille:

    - jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion;
    - ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion;
    - ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

    Äänestä

  • Tältavaa kirjoitti:

    Se tarkoittaa sitä että me kaikki olemme suuria syntisiä, ja siksi iankaikkisen kuoleman ansainneita.

    Jos ja kun joku alkaa opettamaan sillä tavalla seurakuntaa ja yksilöitä, että kun sinä tarpeeksi vältät pahaa ja teet riittävästi hyvää, niin sinä pääset taivaaseen. Tämä on valetta ja valhe on saatanasta.

    Jos ihminen sekoittaa elämässään ja opetuksessaan lain täyttämisen ja lain pitämisen, niin hän ei ole ikinä Jumalaa tuntenut, - eikä myöskään omia syntejään. Hän siis elää valhemaailmassa, pettäen itseään omilla valheellisilla mielikuvillaan.

    Kukaan ihminen ei kykene rakastamaan toista ihmistä sellaisella rakkaudella, mitä Jumala vaatii.
    Joka sellaisia väittää itsestään, hän on valehtelija.

    Jumala kuitenkin vaatii lain täydellisen täyttämisen, synti ei pääse taivaaseen.
    Synnin tekemisen vältteleminen ja hyvän tekeminen, ei Jumalalle riitä alkuunkaan. Koska ihmisen geenit ovat Aadamin ja Eevan lankeemuksesta lähtien synnin sairauden turmelemia, - synti ASUU hänessä.

    Ihminen tarvitsee ehdottomasti sellaisen avun, joka on Jumalan valmistama. JuMala uhrasi pokansa Jeesuksen
    syntiuhriksi, JOTTA ME JEESUKSESSA KRISTUKSESSA TULISIMME JUMALAN VANHURSKAUDEKSI. Jumalan vanhurskautta ei kukaan ihminen voi teoillaan ostaa. Jos Jumalan vanhurskaus ei kelpaa ARMOSTA lahjaksi, niin silloin on oltava ilman.

    Valitettavasti niin moni taivaaseen pyrkivä jättää käskyt PITÄMÄTTÄ. (Hänestä ei tule kokonaan syntistä joka elää Jumalan armon ja rakkauden varassa). Sen sijaan hän yrittää ja kuvittelkee täyttävänsä kaskyjä. Näin hän hylkää Kristuksen. Toisin sanoen, hän ei mene ahtaasta portista (Jeesus Kristus) sisälle, vaan yrittää tunkeutua suoraan aidan lävitse, omiin tekoihinsa ja tekemättä jättämisiinsä luottaen.

    Jos näin käy, niin ihmisestä tulee itseensä käpertynyt hengellinen narsisti, kuin bodari joka keskittyy rakkauden tekojen sijasta vain tarkkailemaan itseään ja omia toimintojaan.

    Äänestä

  • Tältavaa kirjoitti:

    Hän on viimeinen ja huonoin työntekijä.

    Juuri sitähän tässä kysyttiin, kuka on viimeinen ja huonoin työntekijä.

    Silloin kun et tiedä vastausta, niin älä sekoita muiden keskusteluja. Kiitos!

    Matt. 5:19-22

    Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; ...

    ... mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
    =================

    Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.'
    Mutta minä sanon teille:

    - jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion;
    - ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion;
    - ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

    Mutta 5:20 . Sanoo: Taivasten valtakuntaan tarvittava (fariseuksen vanhurskautta parempi ) ON
    Jeesuksen kuuliaisuus ja Ristinuhrin kautta syntisille valmistettu ARMONVANHURSKAUS . Se luvataan
    ja annetaan evankeliumin sanassa ja vastaan otetaan USKOLLA, Tämän USKON kautta saatu PYHÄ
    Henki vaikuttaa sen hedelmänä ELÄMÄNVANHURSKAUDEN eli pyhityksen , joka sekin on paljoa parempi
    kuin fariseksen elämänvanhurskaus.

    21-22: JUMALAN edessä eivät Hänen lakinsa rikkomisia ole vain ulkonaiset teot, sellaiset kuin murhaaminen . JUMALA KATSOO SYDÄMEEN . Myös vihastuminen /vihasydämmessä on murhan suntiä.
    "Jokainen , joka vihaa veljeään ...
    Ei vaan maalisissa oikeusistuimissa , vaan myös JUMALAN sanan mukaan synneissä ja niiden rankaistuksissa
    on aste eroja .
    1. viha sydämmessä .
    2. lievät loukkaavat sanat.
    3.Raskaat loukkaakkaavat sanat
    4. Murha .

    mitä tahansa teet Lähimmäiselle sen korjaus /sopiminen vaatii tapahtuneen tunnustaa rikkomus .
    Ja pyytämällä sitä anteeksi . "Jos minun veljeni tekee syntiä ... ja jos hän katuu, annan hänelle anteeksi "
    Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi , niin ei myöskään teidän Isänne (taivaassa) anna anteeksi teidän
    Rikkomusianne".

    Äänestä

  • Teutatess kirjoitti:

    Kirjallisuus piti ilmoittaa Septuakinta Raamattu pelkästään.

    Äänestä

Viimeinen ja huonoin? Siihen on helppo vastaus. Viimeinen on se, joka on viimeksim puhunut ja huonoin hän on siksi, että hänen kuuluu pitää toiset parempana!

Äänestä
  • Viimeisenä pyhuva saarnaaja voi antaa korville kaikille ennen puhujille.

    No kai mä ymmärsin mitä tarkoit. se siitä

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Viimeisenä pyhuva saarnaaja voi antaa korville kaikille ennen puhujille.

    No kai mä ymmärsin mitä tarkoit. se siitä

    Voisiko se hunoin olla nöyrin.
    Ainakin se näyttäisi siltä .

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    Voisiko se hunoin olla nöyrin.
    Ainakin se näyttäisi siltä .

    Matt. 11:27 - 30

    Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

    Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.

    Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

    ____________

    Näin Jeesuksessa vanhurskautettuna Jeesuksessa Kristuksessa iloon ja vapauteen päästettynä Jumalan lapsena joudun ihmettelemään sitä itkun tuskan määrää, joka purkautuu esikoislestadiolaisissa seuroissa saarnan loppuosassa.

    Kun hengen hedelmät ovat v1776 raamatunkäännöksen mukaan rakkaus ilo ja rauha, pitkämielisyys ystävällisyys ja hyvyys, usko hiljaisuus ja puhtaus, niin seuroissa purkautuu vopimakkaina esiin pelko, riittämättömyys voimattomuus itsesääli tuska häpeä ja ahdistus. Se on jo saarnaajalla puhuessaan, ja hänestä heijastuu voimakkaasti seurakuntaan. Saarnoissa on Vapauttavan Kristuksen evankeliumin sijasta paljon pelottavia uhkakuvia. Synti ja Jeesuksessa Kristuksessa vapaat kristityt pelottaa ja ahdistaa kuulijoita.

    Minä ymmärrän hyvin sen, jos ihmiset tulevat synnin tuntoon ja käyvät lähiomaistensa luona anomassa anteeksi syntejään, tai sellaisten henkilöiden luona joiden kanssa on ollut kahnauksia ja rakkaudettomuutta.
    Minä ymmärrän rakkaudenripin, sen soisin lisääntyvän paljon entisestään. Nyt en puhu siis tästä.

    Näyttää monesti siltä kun syntimme jo sovittanut Jeesus olisi kokonaan näkymättömissä monen ahdituneen näköpiiristä, - ja saarnaajaltakin. Saarnaaja ei selvästikään puhu levosta käsin vapautuneesti ja iloisesti, niin kuin sellainen lapsi puhuisi joka istuu tusvallisesti häntä rakastavan isänsä sylissä.

    Monen, ennen niin ihanaa evankeliumia julistaneen saarnaajan tuskainen itku on todellista, ja kuvaa hyvin sitä hätätilaa, joka esikoislestadiolaisuudessa on ollut nyt voimakkaana näiden 20 viimeksi kuluneen vuoden aikana, johdon vaihduttua ruotsinlapissa. Voi miten kaipaammekaan näitä iloisia ja vapautuneita saarnaajaveljiämme jotka ovat jo Herransa iloon menneet pois näkemästä tätä nykyistä tuskan aikaa.

    Selvistä hätätilan merkeistä huolimatta, "apua" haetaan edelleen ruotsinlapista. Jeesuksessa Kristuksessa vapaaksi ostettuna Jumalanlapsena kysyn; miksi?

    Veljemme Halme näki jo silloin mihin suuntaan nykyinen johto on menossa, hän laittoi heidät invaasiolleen Suomeen topin. Ja moni Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa Jumalan rauhaan tullut saarnaajaveli tuki häntä.

    Ajat esikoislestadiolaisuudessa täällä Suomen maassa olivat silloin ihania. Avoin keskusteluilmapiiri alkoi virittymään seurakuntalaisten keskuudessa, ja uloskin päin. Saarnaajat avautuivat seurakuntalaisten keskuudessa ja saivat laajaa tukea työssään seurakunnalta. Nykyisin salaperäisyyden verho on tiukasti suljettu, saarnaajat vaikenevat kuin uuri siitä mitä saarnaajien kokouksissa keskustellaan ja millainen ilmapiiri niissä vallitsee sanankuulijliden kannalta katsottuna. Onko ilmapiiri rakastava ja erilaisia seurakuntalaisia näkemyksiä yhdistävä, vai erotteleva ja eri kasteihin Jumalan lapsia jakava, tuomitseva.

    Johdon vaihduttua ruotsinlapissa, komento muuttuui ylhäältä ohjailevaksi, komentelevaksi ja määräileväksi.
    Kaikki seurakunnassa sen näkevät joilla on avoimet silmät ja Kristuksen mieli. Julistuksessa asiaa on väistelty ja petelty noin 20 vuotta. Plajon porukkaa on lähtenyt kokonaan pois ja osa on siirtynyt rukoilevaan joukkoon, seuraamaan taistelua sivusta. Luterilaisesta tunnustuksesta ollaan pelottavaa vauhtia luopumassa.
    Vedotaan kirkon tilaan, tekosyynä luterilaisesta tunnustuksesta luopumisen oikeuttamiseksi. Samalla tavalla hajaannusten aikana etsittiin oikeutusta veljien ja sisarien tuomitsemiseksi, hajaannuttiin moniksi joukoiksi, ja tuomittiin toinen toisaensa helvettiin. Kun Kristus julistaa päinvastaista, nimittäin rakkautta, syntien anteeksiantamusta ja kaikkien Jeesuksen Herrakseen tunnustavien kristittyjen yhteyttä.

    Äänestä

  • men vähä pitkäks kirjoitti:

    ETTÄ KOHDISTUUKO NS. KIRKOSTA EROAMINEN TUHON
    KUN LUIN TAAS KERRAN MIKÄ LAHKO ON NIIN SIINÄ
    MAINITTIIN , ETTÄ HE EROAVAT KIRKKOKUNNISTA
    ONKO TÄSSÄ TAPAHTUMASSA SAMAA , NYT HÄN SUOMESSA OLLAAN
    VAKAASTI VIELÄ KIRKOSSA , MUTTA JOS SE LUIKAUTETAAN OHISE
    MISSÄ SILLOIN OLLAAN...LAHKOSSA...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyväeksyy kirjoitti:

Kun puhutaan ensimmäisestä ja parhaasta työntekijästä niin
kertokaa minulle kuka on viimeinen ja huonoin työntekijä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu