Aspartaami

luin aspartaamin aiheuttavan paniikkihäiriötä, joten pistetääs tänne muillekkin tiedoksi.

http://www.aitoterveys.fi/Aspartaami.php
3416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kannata uskoa mitä lukee

Äänestä
  • Jokainen pättäköön kohdallaan mihin uskoo ja mihin ei. Itse olen tutustunut tarkemmin Monsanton tapaan toimia. Monsantolla on tuotteinaan Aspartaamin lisäksi mm. geenimanipulaatio ruoan patentit ja Round Up. Molempien tuotteiden suhteen toiminta on ollut eettisesti epäilyttävää, lähes rikollista. Round Up-esimerkiksi aiheuttaa syöpää, eikä häviä maasta, niinkuin mainostetaan. Se on tuomittu useissa maissa valehtelevasta mainonnasta. GMO:sta en jaksa edes kirjoittaa, koska tila ei riittäisi.
    Halusin vain valottaa, mikä yritys aspartaamin takana on. Itse en luota tähän yritykseen, enkä sen tuotteisiin. Muutoinkaan tämä asia ei tänne palstalle edes kuulu.
    Aspartaami aiheuttaa paniikkihäiriötä, niinkuin monet muut hermostoon vaikuttavat aineet, siksi pistin linkin alunperin. En palaa asiaan enempää. Ei ole tarkoitus ärsyttää ketään, päin vastoin toivoin sen olevan jollekkin avuksi. Paniikkihäiriö kohtaus on niin hirveä, että jos on edes pieni toive, että joku asia voisi auttaa, haluan jakaa tiedon. Tätä sairautta ei toivo oikeasti kenellekkään. Jaksamisia kaikille.

    Äänestä

  • hätäännys kirjoitti:

    Jokainen pättäköön kohdallaan mihin uskoo ja mihin ei. Itse olen tutustunut tarkemmin Monsanton tapaan toimia. Monsantolla on tuotteinaan Aspartaamin lisäksi mm. geenimanipulaatio ruoan patentit ja Round Up. Molempien tuotteiden suhteen toiminta on ollut eettisesti epäilyttävää, lähes rikollista. Round Up-esimerkiksi aiheuttaa syöpää, eikä häviä maasta, niinkuin mainostetaan. Se on tuomittu useissa maissa valehtelevasta mainonnasta. GMO:sta en jaksa edes kirjoittaa, koska tila ei riittäisi.
    Halusin vain valottaa, mikä yritys aspartaamin takana on. Itse en luota tähän yritykseen, enkä sen tuotteisiin. Muutoinkaan tämä asia ei tänne palstalle edes kuulu.
    Aspartaami aiheuttaa paniikkihäiriötä, niinkuin monet muut hermostoon vaikuttavat aineet, siksi pistin linkin alunperin. En palaa asiaan enempää. Ei ole tarkoitus ärsyttää ketään, päin vastoin toivoin sen olevan jollekkin avuksi. Paniikkihäiriö kohtaus on niin hirveä, että jos on edes pieni toive, että joku asia voisi auttaa, haluan jakaa tiedon. Tätä sairautta ei toivo oikeasti kenellekkään. Jaksamisia kaikille.

    väärin, oikeampi muoto olisi ollut; aspartaami aiheutaa (saattaa aiheutta) paniikkikohtauksia.
    Itse paniikkihäiriö nimistä sairautta se ei aiheuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hätäännys kirjoitti:

luin aspartaamin aiheuttavan paniikkihäiriötä, joten pistetääs tänne muillekkin tiedoksi.

http://www.aitoterveys.fi/Aspartaami.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu