Johtuvatko traumanne todella hyväksikäytöstä vai siitä seuranneesta rumbasta?
Tarkoitan vain että yleensä itse tekoa nuori ei välttämättä edes miellä hyväksikäytöksi,
mutta siitä seuranneiden terveydenhoitajien, sossun, psykologien, poliisin, oikeuden ym käynnit traumatisoivat,kun tapausta vatvotaan ja pyöritellään loputtomiin vuosikausia.
Kun jatkuvasti jankutetaan "olet uhri, olet uhri, olet uhri" niin, ei ole ihme että tapahtumasta ei pääse ylitse millään, jolloin se saattaa johtaa oikeisiin mielenterveysongelmiin.
Tutkija Anna Kontula on kirjoittanut siitä kuinka Suomessa "suojellaan" nuoret mielenterveysongelmaisiksi.
En tarkoita mitenkään vähätellä kenenkään kokemuksia, mutta mietin hoidetaanko ongelmaa oikein?
Tarkoitan vain että yleensä itse tekoa nuori ei välttämättä edes miellä hyväksikäytöksi,
mutta siitä seuranneiden terveydenhoitajien, sossun, psykologien, poliisin, oikeuden ym käynnit traumatisoivat,kun tapausta vatvotaan ja pyöritellään loputtomiin vuosikausia.
Kun jatkuvasti jankutetaan "olet uhri, olet uhri, olet uhri" niin, ei ole ihme että tapahtumasta ei pääse ylitse millään, jolloin se saattaa johtaa oikeisiin mielenterveysongelmiin.
Tutkija Anna Kontula on kirjoittanut siitä kuinka Suomessa "suojellaan" nuoret mielenterveysongelmaisiksi.
En tarkoita mitenkään vähätellä kenenkään kokemuksia, mutta mietin hoidetaanko ongelmaa oikein?
Vastaukset 16
Vanhimmat
No näinhän se sattuu olemaan, jos joka paikassa MUISTUTETAAN TAPAHTUMASTA muodossa: "sinun pitää oppia unohtamaan tapahtunut" miten sen voi unohtaa kun kehotus itsessään on muistutus.
Viestissäsi oli perää
jäljillä.
Eräässä tapauksessa kun suomalaisen ala-asteen oppilas jäi junan alle (vapaalla), niin koko koulussa piti järjestää kaikenmaailman keskustelutilaisuuksia ja puida oppilaiden kanssa tapahtumaa moneen kertaan ettei vaan synny traumoja tai pikemminkin jo varmasti syntyneitä kauheita traumoja hoidetaan. Kysyttäessä oppilaat (siis se suurin osa, joka ei käytännössä tuntenut vainajaa) lähinnä kohauttivat olkiaan tyyliin "paska juttu, mutta meidän elämä jatkuu".
Suurempi trauma tuntui olevan kaikilla hössöttävillä aikuisilla.
jokunen vuosi sitten sellainen ammattihenkilö kuin muistaakseni
pekka santtila sanoi tv uutiset tai ajankohtaisohjelmassa että lasten seksuaalisista hyväksi-
käyttöön joutuneiden lasten traumat ovat suurilta osin justiinsa tapahtuman jälkiseurauksien
aiheuttamaa ongelmaa esin juuri kuulustelujen , psykojen ja erilaisten muiden
paineiden luomaa tressiä ja hyväksikäytöstä itse vain pieni murto-osa siitä johtuvaa.
Tietenkin tapaus on läpikäytävä, mutta sillä mielellä että pääsee yli.
Uhri ei saa olla tekemisissä tekijän kanssa, sitten loppuu psykologinenkin yliote.
Ja paskat. Kaikkea roskaa sitä ihmiset väittävätkin. Jos professoritason tutkija olisi sanonut jotain tuollaista uutisissa tai ajankohtaisohjelmissa, voit vain arvata millainen meteli siitä olisi noussut. Ei vain siksi että se olisi kiistanalaista, vaan myös sitä varten miten älyttöntö idioottimaista tuubaa se olisi ollut.
Tämä haiskahtaa nyt vahvasti pikkupedofiilien " En minä niitä satuta vaan ne pahat virkamiehet jotka mutkin laittoi linnaan " ketjulta. Aloitus oli sinällään asiallinen, mutta kuten arvata saattaa se näköjään houkutteli kaikenlaisia kannanottajia.
että miksi onnettomuuksissa halvaantunielle hommataan apuvälineitä ja jankutetaan että tarviit pyörätuolia!?! Jos lopettetaisi kaiken maailman tarpeettomat fysioterapiat ja apuvälineet, niin loukkaantuneiden olisi pakko alkaa kävelemään itse!
On sekin varmaan totta. Kultainen keskitie olisi tässäkin asiassa hyvä.
Kenties asian pyörittely ja sen taivastelu uudelleen ja uudelleen altistaa sellaiselle liioitellulle kokemukselle asiasta, jossa tapahtunut ikään kuin kasvaa ja siitä on ehkä vaikeampi päästä yli.
Toisaalta taas, aiempien vuosikymmenten tyyli vaieta asia kuoliaaksi ei ole sekään mikään hyvä tapa eikä auta ketään. Kyllä asiasta pitää saada puhua ja käsitellä se. Jos ympärillä olevat ihmiset vain leikkivät ettei mitään tapahdu, saa uhrin vain jäämään yksin kokemuksen kanssa ja kenties kyseenalaistamaan oman käsityskykynsä.
Kyllähän uhriksi joutunut voi (toivottavasti) poistua auttamistilanteesta, jos se on hänestä esim. sillä kertaa liian ahdistava. Uskon, että uhrin kannalta on hyvä laittaa juttu oikeuteen, vaikkei se lopulta menestyisikään. En olisi yhtään pahoillani, vaikka tuomitsematta jääneestäkin raiskaajasta alkaisi kiertää huhuja niin, että kaikki tuntisivat hänet, muuttaisi hän minne ja miten monta kertaa tahansa.
Olen kanssasi samaa mieltä "Parempi nostaa melu". Kyllä uhrilla pitää tai pitäisi olla oikeus päättää siitä, että millaista, miten paljon ja missä vaiheessa apua ottaa vastaan. Arviointia näistä tarpeista on varmaan ainakin ulkopuolisen vaikea tehdä. Kuten sanoin, jokainen uhri on yksilö. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille.
Mä en yhtään ihmettelisi, vaikka minut raiskannut mies möhlisi asiansa, syyliistyisi uudelleen johonkin rikokseen. Joskus toivon sitä, vaikka se tarkoittaisi, että joku toinen on myös joutunut kärsimään tämän miehen toimista.
Mä toivon, että sekin paska joutuu kiinni edes ihan kaikista rikkeistä, mihin syyllistyy, ja saa sitä kautta sakkoa sakon päälle ja ulosotto vie mahdollisuudet saada uutta asuntoa ja luottokorttia ja työpaikkaa. Joku sais kulkea kannoilla käräyttämässä joka asiasta, jos ei tuomiota raiskauksesta saada aikaiseksi.
Itse hyväksikäytöstä.
Miksi muuten tuntisin vihaa sitä ihmistä kohtaan,
miksi olen aina tuntenu sitä, jos kerran ns. "mitään ei olis tapahtunu?"
Jollain tavalla on, koska pelot on järkyttävät edelleen.
Sitäpaitsi mikään pelko, saati viha ei tule itsekseen.
Jospa vihaat sitä ihmistä siksi että menit harrastamaan sen kanssa halukasta seksiä, mutta sen jälkeen toinen osapuoli ei olekaan enää kiinnostunut sinusta, koska sai jo mitä halusi ja katkeroiduit siitä?
Lainaten sinun lausettasi:
"Hyvin monet tuntemani linnakundit ovat täysin rehellisiä,"
Jos sanot linnakundeillesi:
"Saax ottaa suihin ja niellä loput? ;D "
Niin onko mikään ihme että siinä käy sinulle jossain vaiheessa huonosti?
P.S. Minkä ikäinen olet? Alle 16v?
Minua käytettiin hyväksi kun olin noin 12-13 vuotias poika. Asialla oli silloin jo täysi-ikäinen serkkupoika.
En ole ikinä sanonut asiasta kenellekään, enkä ole asiasta mitenkään vammautunut tai tunnevammainen. Ehkä asia oli jotenkin erinlainen, koska itse olin mukana siinä mitä tehtiin.
En ole kuitenkaan homoseksuaali, vaan ihan hetero ja aikuinen 30 kymppinen mies nykyään. En tiedä miksi, mutta asia ei vaivaa minua, ei vaikuta mitenkään minuun. Minulla on terve seksisuhde vaimoni kanssa ja olemmekin aktiivisia seksissä. Suoraan sanottuna ei tule edes mieleen aina silloinkaan kun luen täältä näitä "hyväksikäyttö" tapauksia.
Raiskaukset erikseen toki, niistä varmasti jää traumoja. Itselleni tuosta mainitsemastani asiasta ei jäänyt. En tiedä olenko niin henkisesti vahva vai miten, mutta se ei vaan ikinä ole ollut minulle ongelma. Muisto vain, että tulipa sekin koettua, vaikka hetero olenkin.
Jääkö hössöttämisestä traumoja?
No jos se hössöttäminen menee sellaiseksi, että hyväksikäytetyn äiti tarvitsee enemmän huomiota ja kuunteljoita kuin itse hyväksikäytetty, niin sanoisin, että överiksi menee.
Avun on tarkoitus auttaa mutta joskus näitä terapioita, keskustelutilaisuuksia ja muuta järjestetään ihan vain jotta näytettäisiin tehokkailta ja auttajat saisivat tuntea itsensä hyviksi ihmisiksi. Se saiko uhri apua vai ei jää toissijaiseksi seikaksi.
Jos uhri haluaa apua, niin sitä pitää järjestää mutta uhria ei kyllä mitenkään auta se, että muut ihmiset menevät niin hysteerisiksi, että uhrin täytyy alkaa lohduttaa heitä.
Ja jos uhri ei koe haluavansa apua, niin saattaa juuri johtua siitä, että hän pelkää joutuvansa oman traumansa päälle vielä toimimaan muiden rauhoittelijana.
Traumat riippuvat siitä millaisesta "hyväksikäytöstä" on kyse.
Jos on ihan oikeasta hyväksikäytöstä kyse eli että joku todella tekee uhrille pahaa, niin silloin traumoja voi tulla.
Useimmitenhan kyse on sellaisesta "hyväksikäytöstä"; jossa "uhri" on itse ollut halukas seksiin mutta kiinni jäätyään vanhemmat ja sossut alkavat aivopestä luulemaan että jotain kammottavan kamalaa on tapahtunut ja nyt sitten pitäisi olla kauhean traumatisoitunut.
Seksihän on vieläkin monille niin häpeällinen asia, että vaikkei mistään hyväksikäytöstä olekaan kyse, niin jääminen kiinni yleensäkin seksin harrastamisesta vanhemmille, tulee traumoja koska se on niin noloa tunnustaa vanhemmilleen olleensa seksuaalisesti himokas.
Kaikki haluavat omille vanhemmilleen esittää viatonta ja puhdasta pulmusta. Ei yleensä kukaan vaikka olisi aikuinen, halua kertoa yksityiskohtaisesti omista seksikokemuksistaan vanhemmilleen, kuten tälläisissä hyväksikäyttö jutuissa on tapana.
Niitä seksikokemuksia veivataan pilkun tarkasti ensin vanhemmille sitten sossulle sitten psykiatrille sitten poliisille sitten oikeudessa jopa vuosikausia. Onko ihme että alkaa ressaan?
Kyllä minä ainakin traumatisoituisin jos joutuisin kaikelle kansalle jatkuvasti kertomaan kaiken mitä makuuhuoneessani tapahtuu.
Miettikää tätä vanhemmat ja sossut seuraavan kerran kun vaaditte nuorianne kertomaan seksikokemuksistaan yksityiskohtaisesti.
Kaunis ja hellä seksuaalikokemuskin saadaan muutettua ällöttäväksi tuomalla se poliisi- ja sossun raportteihin: "Sitten tyttö suuteli miehen xxx samalla kun mies hyväili hänen alapäätään..."
Varsinkin jos nuori on nauttinut seksistä, niin se aiheuttaa hänelle valtavat syyllisyyden tuskat, koska luterilainen uskontomme väittää sen olevan syntiä.
Vanhempien tulisi kertoa että on luonnollista ja normaalia nauttia seksistä. Eikä siitä nauttiminen tee siitä pervoa, vaikka olisikin muutaman vuoden vanhempi poikaystävä!