Miksi elätte avustuksilla?

Olen työtön ja olen hakenut töitä. Suurin syy siihen miksi en saa töitä on tällä hetkellä varmaan se, että olen työtön. Kun on nimittäin riittävän kauan ollut työttömänä muuttuu työnantajan silmissä työkyvyttömäksi. Kun hakee jotain paikkaa ansioluettelolla, jossa edellinen toimi on kahden tai kolmen tai viiden vuoden takaa, on aika vaikeaa nousta hakijajoukon kärkeen tai päästä haastatteluun asti. Aina on kymmeniä sellaisia hakijoita, joilla on tuoretta kokemusta tai parempi koulutus tai sopivampi ikä tai...

"mikä on ajanut Sinut tilanteeseen jossa et pärjää omillasi, ilman yhteiskunnan avustuksia? Onko tilanne pitkäaikainen vai väliaikainen? "

sellainen tilanne, että lähes päivittäin haen töitä, pääsen joskus jopa haastatteluun, mutta en saa koskaan työpaikkaa..vastaus on tähän asti ollut;"kiitos mielenkiinnostasi työtehtävää kohtaan, mutta valitettavasti ette tulleet valituksi"..pakko sitten jostain saada sitä rahaa, kun ei pyhällä hengelläkään elä.

tilanne jatkuu niin kauan kunnes saan sen työpaikan.


"Oletko sitä mieltä että se on yhteiskunnan vika / oma vika / jonkun muun vika?"

yhteiskuntaakin omalla tavallani syytän tästä tilanteestani. kaikki on nykyään niin kallista, että mielummin työnantajat ottavat töihin harjoittelijoita(joille ei tarvitse palkkaa maksaa) tai sitten halpatyövoimaa jolle kelpaa korkeintaan 7e/h.
nykyään saa muutenkin niin huonosti töitä, varsinkin naiset tai ns.ylikouluttautuneet..ei oikein tiedä enää, että mitä ne työnantajat hakevat.

"Oletko hakenut OIKEASTI töitä tai koittanut parantaa tilannetta"

olen IHAN OIKEASTI hakenut töitä. arkisin laitan joka päivä hakemuksen jonnekin.
olen jo alkanut miettimään, että pitäisikö opiskella jotain metallialaa tai sosiaalialaa, että saisi töitä.

"vai nautitko vaan rauhassa tuista ja olet päättänyt selvitä niillä?"

en nyt nauti siitä että joudun mennä kinuamaan rahaa jonnekin virastoon, jotta saisin vuokran, vesilaskun, sähkölaskun ja ruoat muun tarpeellisen maksettua, mutta toisekseen, pitäisikö minun potea kamalaa syyllisyyttä siitä että pyydän apua, jos kerta työpaikkaakaan en ole saanut hakemuksista huolimatta.
päivät kuule tuntuvat helkutin pitkiltä ja tylsiltä kun ei ole työpaikkaa, kuka oikeasti nauttii siitä, ettei voi oikeastaan tehdä mitään kivaa, kun ei ole varaa, nykyäänkin miesystäväni kanssa laskemme rahamme niin tarkkaan ettemme edes mene leffaan viikonloppuisin koska se on ainakin 9e/hlö jos ottaa jotain limua tai karkkia..senpä vuoksi emme edes käy baareissakaan..olemme viikonloppuisin kotona ja katsomme joko vuokraleffoja tai sitten omia leffoja..joskus saatamme jossain käydä kylässä..
en vielä tiedä saanko tukia ja kuinka paljon saan, jos saan, vasta olen laittanut hakemuksia sisään.

Koska työstä maksetulla palkalla ei saa maksettua edes vuokraa, puhumattakaan, että saisi ruokittua perheen.

... koska olen työtön, masentunut ja vailla kunnon koulutusta. Masennus osaltaan selittää ensimmäisen ja jälkimmäisen. Tilanne on valitettavasti pitkäaikainen, välillä on pieniä duunipätkiä ollut, mutta ne on... noh, ei kummoisia. Välillä olen ollut niin pahassa kunnossa että en ole pystynyt hakemaan töitä, vaikka olen toki työkkärissä ja sossussa muuta väittänyt (ja voin vannoa ettei yksikään teistä todella halua siihen tilaan, paskaduuninkin tekeminen minimipalkalla mutta suunnilleen normaalikuntoisena on luksusta siihen verrattuna). Tilannettani pyrin toki parantamaan koko ajan, tällä hetkellä masennuslääkkeet menossa viimeisenä oljenkortena, välillä olen opiskellut avoimessa yliopistossa, ja tällä hetkellä etsin (kykenen etsimään) töitä. Syytänkö jotain? En tiedä auttaako syyttäminen mitään. Olen varmasti tehnyt joitakin virheitä itsekin, mutta yhteiskunta ja ympäristöni on pitkälti ajanut minut siihen tilaan joka johti tähän, mutta en halua ruotia sitä sen enempää. En nauti tuista, vihaan niitä.

Lyhyet vastaukset.

yrityksiltä/instituutioilta? Tuskinpa olet.

Mainittujen tahojen saamat vastikkeettomat tuet ovat varmaan väh. satakertaiset siihen mitä esim. toimeentulotuen nettorasitus yhteiskunnalle on.

Ikää vajaa 50v, josta työtä tehnyt 16v asti paitsi viimeiset 2v työttömänä. Tästäkin ajasta olen ollut yli puolet aikuiskoulutuksessa, mm lukenut itselleni merkonomin tutkinnon. Hakemuksia pistetty oman alan töihin kymmeniä tai sata, haastatteluihin olen päässyt 2v aikana muistaakseni 4 kertaa. Takana pääosin pidempiä vakituisia töitä, parista vuodesta pariin lähes 10v pituiseen jaksoon. Esimieskokemusta useampi vuosi.

Eli taitaa olla että ikä on este töiden saamiselle, mitään hämärää ei "tilillä" ole, esim. rikoksia tai luottomerkintöjä. CV:lle riittäisi vaikka 20-30 suosittelijaa mutta yleensä pistän 2-4kpl jotka liittyvät haettavaan työhön eniten.

Pärjään jotenkuten, yhteiskunta maksaa asumiskulut sähkön ja pari muuta laskua ja siihen päälle työttömyyskorvaus eli netto kelan ja sossun mukaanlukien on noin 1100-1200€/kk. Jotta minun kannattaisi tehdä töitä eli saisin käteen enemmän rahaa mitä nyt tekemällä töitä, bruton pitäisi olla 1600€ kun lasketaan työmatkakustannukset. Arvioisin että 1400€ bruttotuloilla tilanne olisi plusmiinusnolla. Ja kyllähän työn pitää olla kannustavaa joten siitä "menetetystä ajasta" pitäisi saada ainakin jokunen satanen enemmän kuin sylkien kattoon. Jos minulle tarjottaisiin töitä 1800€ tai enemmän, lähtisin heti. Ehkä allekin.

Mutta kun ei niin ei. Vika on kai se että olen liian vanha, yhteiskunta ei arvosta iän tuomaa kokemusta, firmat saavat halvemmalla nuoret töihin koska nuoret haluavat työkokemusta uransa alkuun ja täten lähtevät halvalla töihin mikä on kai sitten molempien etu.

Olen hakenut töitä, oikeasti. Olen käynyt kaksi tutkintoa työttömänä ollessani päiväopiskeluna. Nyt ei jaksa taistella enää vastaan joten nostan tukia, pistän pari hakemusta kuukausittain menemään mutta toivo duunista laskee jatkuvasti. Selviän tuilla jotenkuten. En näe olevani syypää työttömyyteeni, vaikka ainahan omaa syytä on mukana: monen mielestä työttömien kai pitäisi ajaa itsensä työllisuuteen kaikin mahdollisin voimin, jatkuvaa koulutusta, kyselyä, tivaamista jnejne..

Ei jaksa, taidan vain nauttia olostani niillä resursseilla mitä on. Onni on että olen parisuhteessa jossa toinen on töissä, mutta ei asu saman katon alla joten talouteni saa hieman hjelppiä tätä kautta; lomamatkat, yhteiset ruokailut jne on "sosialisoitu" kumppanin piikkiin. Kyseessä ei ole hyväksikäyttöä ilkeässä mielessä; tilanne oli päinvastainen vuosia sitten jolloin hän oli työtön - nyt vain tasataan puntit.

Olen tilanteessa jossa ei kannata tehdä pieniä väliaikaisua työkeikkoja koska ne otetaan suoraan pois kelan sossun tuista joten en hyötyisi niistä mitään, siksi minulla on pari pimeää työkeikkaa silloin tällöin joista tulee n. 100-200€/kk lisätuloja, kyseessä siis ihan kodinhoitotyö tuttujen luona jota nyt ei kukaan täysijärkinen edes pistäisi verokirjalle.

Yleispätevä vastaus tuilla elämiseen löytyy pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista. Täällä päin kun pääsääntöisesti työssäkäyvä ryhmä elättää työllänsä työelämän ulkopuolella olevat ryhmät. Yli puolet suomalaisista ovat työelämän ulkopuolella. Tästä ryhmästä taas suurimmat ovat opiskelijat ja eläkeläiset.

No miksikä opiskelijat ja eläkeläiset eivät käy töissä? Opiskelijat toisinaan kyllä käyvät sivutoimisesti töissä, mutta päätoimisesti eivät käy töissä koska päätoimisesti opiskelevat. Ei ihminen voi kahdessa paikassa olla yhtä aikaa. Myös eläkeläiset käyvät toisinaan sivutoimisesti töissä, mutta päätoimisesti ovat eläkeläisiä. He ovat työnsä tehneet ja nauttivat eläkettä.

Minusta on hieman huvittavaa käydä keskustelua jossa pyritään syyllistämään tukien varassa elävät, jos ei ymmärretä edes näitä perusasioita. Toki on olemassa ryhmä joka ei yksinkertaisesti koulutuksensa vuoksi työllisty ja ovat käytännössä työkyvyttömiä, mutta se ryhmä on marginaalinen eikä kenenkään tilipussissa tunnu. Valtava enemmistö tukien varassa elävistä ihmisistä on ihan perustellulla syyllä asemassansa.

Lehdissä on hiljattain lukenut toimeentulotukien räjähdysmäinen kasvu. Tämä ei yllätä, koska elatusvelvollisuutta halutaan määrätietoisesti siirtää valtiolta kunnille. Esimerkkinä toimii hyvin opiskelijat. Vielä 2000-luvun alussa eivät opiskelijat saaneet toimeentulotukea, koska normilaskelman mukaisesti opintotuesta jäi riittävästi käteen. Nyt 10 vuotta myöhemmin opintotuki ei riitä kattamaan edes tuota minimierää, joka on katsottu toimeentulemisen ehdottomaksi edellytykseksi. Esimerkiksi itselläni jää normilaskelmassa n. 100 euroa miinukselle, jonka sitten luonnollisesti haen sosiaaliviraston luukulta. Kun muut opiskelijat huomaavat saman asian kuin minä, niin toimeentulotukihakemusten määrä kasvaa entisestään. En varsinaisesti pidä itseäni minkäänlaisena pummina vaikka sosiaaliviraston luukulla asioinkin. Minulle on periaatteessa yhdentekevää maksaako tukeni Kela vai sosiaalivirasto. Harmittelen vain nykyistä suuntausta, jossa opiskelijoista koituva maksurasite vieritetään kaupunkien harteille.

Seuraavat seikat on oleellista käsittää:

1) Tukien varassa eläminen ei välttämättä ole kenenkään vika. Se on hyvinvointivaltioon kuuluva normaali tila. Suurin osa tukien varassa elävistä ovat työelämän ulkopuolella ikänsä vuoksi. Suomalainen työura kestää keskimäärin 27 vuotta, eli ihminen on keskimäärin elämästänsä suurimman osan erilaisten tukimuotojen varassa. Tämä on ihan luonnollista ja kuuluu asiaan.

2) Missään nimessä ei tulisi olla kateellinen tukien varassa eläville ihmisille. Jos on yhtään lukenut viimeaikaisista valtion säästötoimista, niin voi olla ihan varma että löysät on otettu pois ja aikoja sitten. Tukirahoilla ei kukaan elä herroiksi. Eikä edes elä. Omasta mielestäni esim. toimeentulotuki on aivan naurettavan vähän, eikä sillä ole edes tarkoitus elää, vaan tulla toimeen eli pysyä hengissä. Kuka tahansa joka kuvittelee että tämä köyhyydessä kituminen on jotakin herkkua, voi ihan itse kokeilla. Jos se tälläkin palstalla muutaman viikon välein vieraileva keski-ikäinen hyvän työuran tehnyt henkilö, joka muutaman kaljan jälkeen rohkenee tulla haukkumaan köyhiä pummeiksi, kokeilisi itse tätä elämäntyyliä niin olisi varmasti kohta sitä mieltä että tukea pitäisi nostaa.

Olen yrittänyt hakea töitä mutta mulla on masenusta takana ja aukkoja CV:ssä. Samoin mua on kusetettu jo useampaankin otteeseen kaikenlaisilla kokeilujaksoilla jonka jälkeen on annettu kenkää vaikka olen tasan tarkkaan hoitanut kaikki hommat asiallisesti.

Mun nähdäkseni homma menee näin nykyisessä työelämässä:

1) Asialliseen paikkaan on hirveästi hakijoita joista osa sellaisia pinkojia jotka pitää vaikka väkisin CV:nsä kunnossa. Tällöin siis on ihme jos pääsee työhaastatteluun ja työhaastatteluissa on aina parempia kuin itse on, siis niitä pinkoja joilla on paperit täysin kunnossa. Tän takia niillä on jatkossakin paperit kunnossa ja kun ne tulee vaikka irtisanotuksi niin ne pääsee aina ennen mua tekemään töitä.

2) Kusettajat, eli ne jotka ottaa sisään 3 harjoittelijaa joille ei löydy työpaikkaa ja sitten otetaan taas 3 harjoittelijaa jne jne jne.

Vuoden jaksoin hakea töitä innokkaasti, nykyisin katselen vaan tarjonnasta omaa koulutusta vastaavat realistiset paikat ja sellaiset nuhaduunit joihin ehkä tuurilla vois päästä eli jotka ei muille ehkä kelpaa. Masennukseni varmaan näkyy naamasta kun en näihin kelpaa, vaikka masennukseni onkin just työttömyydestä ja osattomuudesta johtuvaa ja siihen lääke olis työ.

MIks se on niin vaikeaa tajuta että jos avoimia työpaikkoja on alle 30000 ja työttömiä on yli 700000 opiskelijat (tilastojen ulkopuolella on työttömiä ihan vitusti, ja nekin hakee paikkoja...) - niin tässä kuviossa työn saaminen ei ole kaikille mahdollista vaikka halua ja kykyä riittäisi?

MInä en päätä työttömyydeni loppumisesta, vaan mahdollinen työantaja siitä päättää.

Kaikki nämä asiat ovat ihan itse havaittavissasi kunhan käytät yli 85 älykkyysosamäärän aivojasi hahmottamaan maailmaa ja matematiikkaa sekä työllistymisen logiikkaa.

Olen laiska häikäilemätön paskiainen ja haluan elää muiden rahoilla.

Pari vuotta hain töitä ja tosissaan, nyt olen antanut periksi ja elän tuilla eli netto 400 euroa kuussa josta maksan laskut ja ruuat. On oppinut pienellä pärjäämään ja huvituksissa en juokse kun ei sellaisiin ole edes varaa. Kerran vuodessa koitan sentäs tehdä edes risteilyn niin ei mene täysin kotona makaamiseksi ja saa vähän loman korviketta vaikka ei päivän risteily lomasta käy. Oma vika kun ensin loamutetaan ja lopulta irtisanotaan? Eikö se ole työnantajan vika ei työttömäksi jääneen.

Pienituloinen eläkeläinen ei tänä pärjänä ilman yhteiskunnan tukia. Asia ei koske yksinomaan työttömiä.
Ei ole mahdollista vaikuttaa tuloihinsa muuta kuin äänestämällä oikeita henkilöitä politiikkaan.

Olen töitä tehnyt 17.vuotiaasta asti. Välillä syntyi sitten lapsia, mutta töitä tein silloinkin kun olisi ollut äitiysloma. Olen tehnyt kahtakin työtä, jossa toisessa oli lapset mukana. Mutta kun tämä eläke järjestelmä on sellainen, että vaikka työtä tein, minä kun jouduin sairas-eläkkeelle, niin eläke oli minimaalisen pieni. Ja koska olen sairas-eläkkeellä, en voi työtä tehdä. Nyt yritän tässä "elää" miten kuten. Sosiaalitoimistossa en ole käynyt kuin aivan suurimmassa hädässä, eli viimeisen 11.vuoden aikana ehkä kolme kertaa. Jos kehtaisin, niin ehkä voisin juostakin luukuilla rahaa ruinaamassa, mutta hampaat irvessä yritän selvitä.

Olen ollut työtön vuodesta 2004asti palkkatukityön jälkeen ei ole ollut mitään työtä tarjolla ei edes vuokratyöntekijänä. Myös CV:ssäni on jonkin verran aukkoja vaikka olen ollut työharjoittelu/työelämävalmennuksessa töitä säännöllisesti hakenut/etsinyt johon oma ammattiosaaminen riittäisi todella harvoin olen päässyt työpaikkahaastatteluun asti yhteen haastatteluun pääsin hakijoita noin reilu 30 oli paikkaan ja jälkeenpäin ihmetytti sama paikka 2viikon päästä oli avoinna vuokratyöfirman

Olen ollut jo kauan työkyvyttömyyseläkkeellä, eikä työnteko ole mahdollista monien sairauksien takia. Ellei olisi näitä sairauksia, olisin töissä jossakin, vaikka ikää on jo 59 vuotta. Minun kohdallani on kyse siitä ,että en pysty töihin vaikka haluaisin.

Saan vakuutusyhtiöstä työeläkettä, mutta se jää se verran pieneksi, että on ollut pakko hakea kelasta myös kansaneläkettä. sen lisäksi saan kelasta eläkeläisen asumistuen ja alimman hoitotuen. näillä pärjään ihan hyvin eikä ole tarvetta hakea toimeentulotukea sossusta, vaikka sairaskuluja on koko ajan aivan tarpeeksi.

Oon kohdannu elämässäni jo niin paljon pelkkää vittuilua, että töihin meneminen tässä yhteiskunnassa olis aika säälittävä teko itsensä puolustamista ajatellen. Jos menisin töihin niin tietyt kusipäät alkaisivat heti vittuilemaan jos tienaan muutaman euron vähemmän kuin he ja juoruaa siitä koko kylälle. Mielummin olen työttömänä koko elämäni ja elän näiden vittuilijoiden verorahoilla kuin menisin töihin ja tienaisin vähemmän kuin he. Itse pidän jatkuvasti kiinni siitä, että en tee mitään sellasta josta olisi tälle yhteiskunnalle hyötyä. Kaupassakin käydessä katson yleensä, että tuotteet ovat ulkomaisia, mutta joskus joutuu valitettavasti ostamaan niitä Suomalaisiakin.

Ensinnäkin tuilla ei varmasti kukaan "elä".
mutta itse kysymykseen: tavallaan kierteeni ja tukien varassa enemmän tai vähemmän säännöllisesti taiteiluni alkoi jo yli 20 vuotta sitten.
Jäin töttömäksi ja samaan aikaan äitiys"lomalle" lama-aikana 1989 lopulla.
äitiysloman loputtua olen tehnyt väliaikaisia töitä, pätkätöitä ja käynyt kursseja toisensa perään. pitempiaikainen työ missä olen ollut on vähän reilu 2 v. siinäkin oli viisi määräaikaista sopimusta peräkkäin.

sitten tuli sairaudet, mistä pahin on nivelrikko ja selkärangan rappeutuma. olen siis vajaakuntoinen.
silti haluan tehdä töitä, ja olen etsinytkin ihan työkseni työtä.
työn etsiminen on kokopäivätyötä.

olen ollut viimeksi jälleen kerran palkkatuella vuoden, mikä sekin päättyi noin 9 kk sitten.
minulla olisi vielä yli vuoden palkkatukioikeutta jäljellä alimmalla palkkatuella ja kävinkin pari päivää työvoimatoimistossa kyselemässä jälleen kerran paikkoja. ei ollut sopivia, missä ei tarvitsisi ajokorttia tai kielitaitoa.
seuraavan päivänä virkailija soittikin minulle ja kyseli voiko hän "esitellä" minut yhdelle työvoiman hakijalle.
tottakai. vaan sen perästä ei ole kuulunut mitään.

tekisin mitä työtä tahansa ja olen kolmasti hakeutunut yhteen koulutukseen, mihin haen niin kauan kun eläkeikä tulee vastaan. vaikka koulutuksia on tullutkin käytyä läpi enemmän kun on työhistoriaa.

en yhtään ihmettele, jos ei keikkaluonteisia tai matalapalkkaisia töitä oteta vastaan.
koska työttömyyspäivärahasta otetaan yli puolet pois (bruttotuloista puolet - siis tuosta puolikkaasta maksetaan kahdenkertainen vero kaiken päälle).
sitten toimeentulotuessa otetaan nettotuloista 80 % pois. eli poikanikin 240 euron bruttotuloista, nettona 200 e. jää noin 38 e käteen kaiken sen jälkeen kun muista korvauksista on viety sen palkkatulot.

olen kirjoitellutkin viikon sisällä kuusi viestiä näistä asioista sosiaali-ja terveysministeri Juha Rehulalle, perusturvaministeri Paula Risikolle ja työministeri Anni Sinnemäelle.

uutena asiana että kun tämän vuoden alusta tuli lakimuutos alle 25 vuotiaiden toimeentulotuesta että jos he kieltäytyvät tarjotusta työstä, voidaan toimeentulotukea pudottaa 20 %,
niin miksi nuorta, joka omatoimisesti ja omasta halustaan ottaa vähäpalkkaisen keikkaluonteisen työn, niin miksi tätä rangaistaan nelinkertaisesti ottamalla toimeentulotuesta 80 % pois. (etuoikeutettu tulo 20 %)

En ole muita viestejä vielä lukenut.
olen kirjoittanut tätä samaa asiaa tässä muualla ja sormet on puuduksissa.

muistan ajan, jolloin mahdollistettiin 750 markan (huom. markka-aika) ansiot ilman vähennystä.
osui paperi eteeni, missä ansioon suhteutettu päivärahan alin taso on ollut 550,00 € (ja tästä ei ole sen kauempaa kuin reilu vuosi sitten eli vuonna 2009 ).
Tässäkin asiassa on siis tapahtunut kehitystä – ikävä kyllä vain taaksepäin.

Eli Kelan tiedotteessa, joka on päivätty 31.10.2008 ”Ansioon suhteutettu työttömyyspäiväraha 1.1.2009 alkaen”
Työtulo, josta on tehty vähennys: 0,00 e – 551,05 e = ansioon suhteutettu päiväraha vastaavasti 25,63 €. eli sen aikainen täysi työmarkkinatuki.

tämä menee kuitenkin nyt offtopic, joten lopettelen osaltani tähän ja menen maate.

huomenna käydään taas paperisotaa.

Olen elämässäni tehnyt monta työsopimusta, joskin iso osa on ollut määräaikaisa sopimuksia. Yksi työnantaja lopetti toimintansa ja toinen ei noudattanut työelämän sääntöjä. Minulle luvattiin vakituinen sopimus, mutta ilman syytä, edes tekosyytä sopimukseni lakkautettiin. Tämän jälkeen työnantajat eivät viitse enää edes perehtyä cv:n lukemiseen vaan otaksuukin lähtökohtaisesti, ettei viihdy missää työpaikassa. Teet siis mitä tahansa, niin työttömässä ja työnhakijassa on vikaa.

Työnsaannin ongelma lähtee jo liikkeelle työ ja sosiaalitoimen paperinpyörittelijöistä, jotka ei itse ole missään asiassa kovin käytännönläheisiä. Heille kun kaikki asiat ovat vain turhanpäiväistä ihmiskeskeistä paperin näpläämistä, eivätkä osaa arvostaa tai sisäistää mitään käytännön asiaa. Heille kun on täyttä hepreaa jo tavanomainen henkilöauton huolto, niin miten kuvittelette, että mikään lisäkouluttautuminenkaan onnistuu jos he pyörivät aikuisen miehen jaloissa ja silmissä ja sössöttävät omia.

Käytännössä siis ei ole muuta mahdollisuutta kun nostaa sitä tukea mitä saa.

Ei Suomessa millään tuilla mistään "nauti", kun ei tässä maassa aina välttämättä edes kaikkein köyhimmät avuntarvitsijat saa apua ja anteeksi nyt vain, että minä koen hieman röyhkeänä tuon, että aloituksessa esitetään kysymys muodossa " Miksi elätte avustuksilla?", johdattelevana oletuksena ilmeisestikin, että jos ketjuun vastaa, olisi mainitunaltainen. Minä ainakin olen ollut sellainen ihminen aina, että viimeiseen asti olen välttänyt esimerkiksi sosiaaliluukkua, koska se ei mikään nautinto ole, jollei ihminen enää saa itse päättää omista tekemisistään, kuten sosiaalitoimi, jos toimeentulotukeakin joutuu hakemaan, vie toimeentulotuen hakijalta yksityisyyden täysin. Sehän on täysi nöyryytysluukku. Minut on myös kasvatettu siten, että ihmisen tulee pärjätä omillaan mahdollisimman pitkälle ja minulle on täysin vierasta ajattelu, että röyhkeästi esimerkiksi hakisi sosiaalietuuksia, joita ilmankin pärjäisi. Joskus vain voi tulla tilanteita, että esimerkiksi vakavan sairauden vuoksi ei kaikki elämässä mene ihan suunnitellun mukaan ja silloin on minusta oikeus edes yrittää hakea vaikkapa toimeentulotukeakin, jos tosiaan on tuloton. En ole koskaan elänyt pelkästään yhteiskunnan tuilla: opintoihini otin omat opintolainani ja niin kauan, kun sain opintotukia, pärjäsin niillä ja tekemällä vielä opintojen ohessa usein h*lkutisti töitä, kaikki kesät ja liikenevän ajan.

Joku vakava fyysinen sairaus kuitenkin, esimerkiksi, voi sotkea suunnitelmat pitkäksikin aikaa siten, että jos olet suunnitellut olevasi ensin vaikkapa kehitysaputyöntekijä tain toimittaja kolmannessa maailmassa ulkomailla, sen jälkeen nopeasti lukea lopun tutkintosi ja tehdä jatko-opinnot ja vähintäänkin viiden vuoden päästä siitä olla hyväpalkkaisessa virassa esim. valtiolla, niin et sä mihinkään Intiaan lähde, jos sulla on fyysinen sairaus, jonka perusteella lääkärisi aiheellisesti sanoo sulle, että sun ei kannata Intiaan edes mennä, koska siellä ei hygieniataso ole samalla tasolla, kuin esim. Euroopassa, vaan siinä kariutuu koko muuten erittäin todennäköiseltäkin näyttänyt haave maailmaa matkaavasta kriittisestä toimittajasta, joka voi ottaa työtehtäviä mistä päin edes vastaan, vaan pitää alkaa miettiä jotakin ihan muuta ja lisäksi olla terveyskontrollien ja lääkäreiden ohjenuorassa melkein kuukausittain ja käytännössä loppuiän. Ja akateemisen tutkijankaan elämä ei ole sitä, että jos sä et mitään julkaise ja jos sulla sairastamisesta seuranneen vaikean tasloustilanteen vuoksi on suurinpiirtein vakeuksia keskittyä opiskeluun tehdäksesi edes yks kuppanen ylempi perustutkinto kokonaan, niin ei sellaisille mitään tutkijanpestejä myönnetä - kuten ei ole vakituisia tutkijoita Suomessa muutenkaan enää juuri missään, vaan "yrittäjiähän" nekin käytännössä ovat.

Minä ainakaan en halveksuisi minkäänlaisia köyhiä ja köyhiä kyykytetään jo ihan liiaksi. Ainoa mitä minä en hyväksyisi ja millaisia ihmisiä en käsitä, olisi sosiaalisilla tuilla eläminen vailla mitään suunnitelmallisuutta tai yritystäkään opiskella tai hakeutua töihin, jos kuitenkin siihen on kykenevä, eikä ole merkittäviä hankaluuksia elämässä ollut estämässä tavoitteellisia yrityksiä elättää itsensä.

Ilman fyysistä vakavaa sairastumistani minä varmasti tienaisin nyt sen n. kolmisen tonnia kuukauteen palkkatöillä, mutta on pitänyt sairastumisen takia pitää hengähdystaukoja ja usein on taloustilanne ollut niin hankala, että ei siinä mihinkään opiskeluihin kukaan pysty täysipainoisesti keskittymään. Olen aivan varma, että minusta tulee hyvä veronmaksaja tälle yhteiskunnalle aikanaan, mutta voin vannoa, että en tule makselemaan niitä veroja ainakaan kovin erityisellä ilolla, jos nykymeininki Suomessa jatkuu sellaisena kuin jatkuu, kun olen havainnut, kuinka sairaalla tavalla yhteiskunta kohtelee kaikkein köyhimmässä asemassa olevia. Minäkin olisin moneen otteeseen jo kuollut nälkään, enkä aina saanut edes pakollisia lääkkeitäni, jollei jotkut ihan muut tahot, kuin ainakaan yhteiskunta olisi armollisesti nälkäkuolemalta moneen otteeseen jo pelastaneet.

Sosiaalituilla ei kukaan elä herroiksi tai sitten en tiedä, että millaista mielivaltaa niidenkin pikkuropojen jaossa on, jos muka jollakulla ihan sellainenkin tilanne olisi. Sosiaalitoimen budjetti on pienimpiä yhteiskunnan menoeristä ja Suomessa on Pohjoismaista kaikkein pienin sosiaaliturva.