Moi, löytyykö täältä ujoja miehiä joilla olisi kerrottavanaan joku iloinen tarina siitä miten on ujoudestaan huolimatta löytänyt rakkauden? Itse olen 27v mies, en ole koskaan seurustellut ja olen ehkä kahta naista päässyt suutelemaan elämäni aikana. Baareissa käyn jonkin verran mutta aika vahvasti tulee aikaa kulutettua kotona elokuvien merkeissä. Lähinnä siksi kyselen tässä miesten tarinoista, koska miehenhän se aloite on yleensä tehtävä, miten olette sen onnistuneet tekemään? Ujoilla naisillahan on tuossa mielessä hivenen helpompaa, aina löytyy miehiä jotka tulevat tekemään aloitteen. Tietysti hankalaa heilläkin on siinä vaiheessa kun ei oikein osaa välttämättä keskustella ja homma kaatuu heti alkumetreillä siihen. Mutta nyt olisi siis hieno lukea tarinoita siitä, miten tälleen "vanhempana" joku olisi löytänyt onnen. Vai onko niin, että tässä iässä alkaa toivo olemaan jo menetetty?
ujot miehet
shyguy83
51019
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mielestäni ei pidä panna liikaa painoa tuohon "aloitteeseen". Sellaisiahan toki tehdään, mutta on myös sellaista lähentymistä, joka vain tapahtuu omalla painollaan ilman kummempaa alleviivaamista. Samalla se toimii luonnollisena karsintakoneistona. Vääränlaiset tyypit tässä tilanteessa ajautuvat ulos.
Ujous on mielestäni tietynlainen suojamekanismi. Olin itsekin nuorena mielestäni poikkeuksellisen ujo, mutta oma tahtoni oli vahva. Harjaannuin pois ujoudesta työtehtävien paineissa. Loin eräänlaisen työminän, joka lakkasi tarkkailemasta liikaa itseäni. Tällä hetkellä pidän kohtuullisesti esillä olemisesta enkä pelkää isojakaan haasteita. Ujous oli nuoruuden taakka, ja muunsin sen vaarattomaksi.
Olisi syytä pysytellä ihmisten ilmoilla. Jos jokin toteutusmalli ei ota toimiakseen, kokeile toista. Tavoittele suurempaa vapautta elämääsi.
26 vuotiaana samassa asemassa kuin sinä. Huomaan että ajoittain työ- ja kouluasioiden kautta saan itseluottamusta ja varmuutta pakollisista esiintymisistä. Toisaalta ajoittain sulkeudun takaisin "kuoreeni", kun ei ole pakollisia tilanteita joissa joutuu laittamaan itsensä likoon.
Luulisin että ongelma on asenteessa sekä liiassa ajattelussa. Jos esim. baareissa alkaa liikaa ajattelemaan sitä, mitä sanoisit tytölle ensimmäiseksi ja miten hän saattaisi siihen reagoida, ei ole yhtään ihme että menee lukkoon. Itsevarmat ihmiset eivät toimi näin. Ihminen on parhaimmillaan silloin kun hän on luonnollinen. Olen viimeaikoina ryhtynyt ajattelemaan että tytön kanssa keskustellessa ei pitäisi ajatella sitä, mihin se saattaisi johtaa, vaan keskustella kuten keskustelisit oman parhaan kaverisi kanssa. Ei nyt IHAN suoraan näin, mutta toimii periaatteena.
Älä siis huoli sillä et ole yksin ongelmasi kanssa. Muista myös että et tapaa ketään, jos katselet yksin kotona leffoja. Jos joku kaveri pyytää sinua mukaan johonkin, niin lähde ehdottomasti mukaan. Mitä enemmä keksit itsellesi tekemistä, sitä vähemmän ajattelet tätä "ongelmaasi" ja annat itsestäsi huolettoman kuvan. Nimittäin paineet ja kireys näkyvät myös naamasta ja se saattaa karkoittaa vastakkaisen sukupuolen edustajia. :)
Juu, siis ehkä annoin väärän kuvan itsestäni. Aina olen mukana kun joku pyytää johonkin. Ja siis baareissakin käyn kyllä muutaman kerran kuukaudessa. Mutta arkisin esinerkiksi tulee vietettyä monesti aikaa leffojen parissa. Ei aina töiden jälkeen jaksa kuitenkaan mitään sen ihmeempää ohjelmaa kehitellä. Ja en siis ole tähän yksinäisyyteen mitenkään kyllästynyt. Kunhan nyt vain olisi kiva lukea jotain iloisia kertomuksia siitä miten joillekin on elämä tällä iällä muuttunut. Kyllähän sitä kuitenkin aina välillä miettii että olisi aamuisin ihan mukavaa herätä jonkun muun kuin kissan vierestä.. =)
Eli siis kiteytetrynä voisi sanoa että arkisin kulutan töiden jälkeen aikaa leffojen parissa mutta viikonloppuisin olen kyllä aika paljon liikenteessä. Ihan muussakin kuin baareilu meiningillä.
Olen kanssasi samanikäinen ja olin vielä viime syksynä hyvinkin samanlaisessa tilanteessa. Olin jo lähes hyväksynyt, että seurustelu olisi kaltaiselleni ujolle ja estyneelle sekä myös lievästä sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivälle lähes mahdottomuus. En ollut yhtä lyhyttä nettisuhdetta lukuun ottamatta aikaisemmin seurustellut ja poikuus oli tallella vielä 26-vuotiaana, mikä söi itsetuntoa ja lisäsi epävarmuutta seurustelun aloittamiseen. Olin siihen jo valmistautunut, että joudun todennäköisesti elämään yksin, joten aloin rakentamaan elämääni sillä tavalla, että se on arvokas ja mielenkiintoinen myös ilman parisuhdetta. Keskityin harrastuksiin ja niihin asioihin, joita oikeasti haluan elämässä tehdä; kun on tulevaisuuden unelmia, jotka eivät välttämättä vaadi kumppania rinnalle, niin siihen kumppanin etsimiseen ei suhtaudu myöskään niin epätoivoisesti.
Viime syksynä päätin pidemmän passiivisen kauden jälkeen tehdä kokonaan uuden deittiprofiilin nettiin. Aloitin myös säännöllisen liikunnan, mikä paransi hieman itsetuntoa. Pian sain yhteydenoton mukavalta naiselta, joka ehdottikin tapaamista lyhyen kirjoittelun jälkeen. Kaikeksi yllätykseksi tulimme hyvin juttuun ja ihastuimme toisiimme. Nyt ollaan seurusteltu kolme kuukautta ja juttu vaikuttaa lupaavalta. Elämä voi todella muuttua parempaan, vaikka joskus siihen on vaikea uskoa. Joku sinänsä pieni juttu, kuten hieman sporttisempi vartalo, uudet vaatteet tms. voi lisätä itseluottamusta sen verran, että alkuvaiheessa on vähän helpompaa. Sitä omaan persoonaan kuuluvaa ujoutta ei voi ulkoisilla asioilla poistaa, mutta parisuhteen syventyessä tähän ei pitäisi olla edes tarvetta.
Minä en ole ikinä uskaltanut tehdä aloitetta naiselle baarissa. Nettitreffailussa on toki omat ongelmansa, mutta aloitteen tekeminen on netissä helpompaa meille ujoille. Itse otin paljon paineita omasta kokemattomuudestani, mutta ei siitä ollut loppujen lopuksi merkittävää ongelmaa suhteen alussa. Tietysti tietyt jutut jännitti enemmän, mutta niistäkin selvittiin lopulta hengissä.
On ollut mielenkiintoista huomata, että kun itseluottamus vähän nousee, niin tulee hetkiä, jolloin siitä omasta ujoudesta ja itsetarkkailusta pääsee lähes kokonaan eroon. Toki välillä se ujous nostaa edelleen päätään, mutta se täytyy vaan hyväksyä osana omaa persoonaa.
Hienoa kuulla, että joku on onnistunut muuttamaan elämäänsä.
Silti sinunkin tapauksessasi olit onnekas. Onnekas siten, että olet joko a) hyvännäköinen (ja siksi naiset ovat viestitelleet) tai olet vain "voittanut jättipotin" muuten. Montakohan ujoa kaltaistasi nuorta miestä on roikkunut iät ja ajat nettitreffeillä saamatta viestin viestiä.