"Sosiaalinen syrjäytyminen tai syrjäytyminen tarkoittaa yhteiskunnallisesta elämästä syrjään jäämistä. Ihminen voi syrjäytyä mm. työnteosta, opiskelusta, harrastuksista, yhteiskunnallisista vaatimuksista ja tuttavien näkemisestä. Hän voi viettää lähes koko aikansa yksin kotona. Syrjäytymiseen liittyy usein keskeisesti toivottomuus, ihminen ei ole tyytyväinen tilaansa, mutta ei koe voivansa parantaa sitä mitenkään."
-Wikipedia
Noista jokainen sopii minuun paitsi työ -kohta, koska minulla on silloin tällöin osa-aikaista työtä. Ja jos yhteiskunnalliset vaatimukset tarkoittavat asioiden hoitamista kuten työkkärissä asiointia tai kaupasssa käymistä niin sitten se myös.
Mutta muuten tuo kyllä osuu nappiin, joten olen siis syrjäytynyt enemmän tai vähemmän.
Jos tuo työ loppuu niin sitten listalle voi lisätä myös tuo työkohdan, sllä ei ole mitenkään mahdollista, että minä saisin jostain työtä hommattua kun sitä eivät aina saa sellaiset jotka ovat hyvin aikaansaavia ja sosiaalisesti aktiivisia. Miten minä muka osaisin työhaastattelussa esiintyä niin, että työpaikan saanti olisi mahdollista kun se vaatii sosiaalisia taitoja joita minulla ei ole.
Neljän seinän sisällä luonnollisesti aika kuluu lukuunottamatta noita työ- ja asioidenhoitojuttuja.
Noista suhteista...
Yhdellä foorumilla jolla olen mukana (ei hirveän aktiivisesti), järjestetään silloin tällöin ihan fyysisiä tapaamisia. No, sattui niin, että yksi tapaaminen järjestettiin ihmeellisesti samalla paikkakunnalla kuin minä asun. Se, miksi tämä on ihmeelistä johtuu siitä, että kyseistä paikkakuntaa voisi luonnehtia sanalla perähikiä. Joten olisi siis hyvin epätodennäköistä, että täällä mitään järjestettäisiin. Niin kuitenkin kävi. Sain tuonne kutsun homman järjestäjältä mutta loppujenlopuksi asiassa kävi niin, että en kuitenkaan mennyt paikalle koska tuollainen sosiaalinen tapahtuma on kovin paljon oman kokemuspiirini ulkopuolella.
Eikä mitään muitakaan suhteita ole kuin korkeintaan ehdoton minimi.
No, siinä oli jotain asiaa ja näin siis mennään.
-Wikipedia
Noista jokainen sopii minuun paitsi työ -kohta, koska minulla on silloin tällöin osa-aikaista työtä. Ja jos yhteiskunnalliset vaatimukset tarkoittavat asioiden hoitamista kuten työkkärissä asiointia tai kaupasssa käymistä niin sitten se myös.
Mutta muuten tuo kyllä osuu nappiin, joten olen siis syrjäytynyt enemmän tai vähemmän.
Jos tuo työ loppuu niin sitten listalle voi lisätä myös tuo työkohdan, sllä ei ole mitenkään mahdollista, että minä saisin jostain työtä hommattua kun sitä eivät aina saa sellaiset jotka ovat hyvin aikaansaavia ja sosiaalisesti aktiivisia. Miten minä muka osaisin työhaastattelussa esiintyä niin, että työpaikan saanti olisi mahdollista kun se vaatii sosiaalisia taitoja joita minulla ei ole.
Neljän seinän sisällä luonnollisesti aika kuluu lukuunottamatta noita työ- ja asioidenhoitojuttuja.
Noista suhteista...
Yhdellä foorumilla jolla olen mukana (ei hirveän aktiivisesti), järjestetään silloin tällöin ihan fyysisiä tapaamisia. No, sattui niin, että yksi tapaaminen järjestettiin ihmeellisesti samalla paikkakunnalla kuin minä asun. Se, miksi tämä on ihmeelistä johtuu siitä, että kyseistä paikkakuntaa voisi luonnehtia sanalla perähikiä. Joten olisi siis hyvin epätodennäköistä, että täällä mitään järjestettäisiin. Niin kuitenkin kävi. Sain tuonne kutsun homman järjestäjältä mutta loppujenlopuksi asiassa kävi niin, että en kuitenkaan mennyt paikalle koska tuollainen sosiaalinen tapahtuma on kovin paljon oman kokemuspiirini ulkopuolella.
Eikä mitään muitakaan suhteita ole kuin korkeintaan ehdoton minimi.
No, siinä oli jotain asiaa ja näin siis mennään.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sain noista täyden rivin, mitä on palkintona? Lisää yksinäisyyttä ja ahdistusta. Hyvältä näyttää näin 20-vuotiaana.
Minäkin olen täydellisen syrjäytynyt nuori aikuinen. Ei olisi halua palata normaalielämään mutta kun ei saa olla rauhassa syrjäytynyt...
Minä oon kanssa täydellisesti syrjäytynyt. Mua ei vaan haittaa yhtään tää mun tilanne.
Oon ihan onnellinen tilanteeseen.
On mielenterveysongelmia ja ollu koulukiusausta.
Päivät kuluu netissä pyöriessä, ihmisten kanssa oon tekemisissä mahdollisimman vähän. Kavereita, tyttöystäviä tai ystäviä ei ole (en tosin näitä haluakkaan).
Perhe jeesaa jos on jotain kaupassa käyntiä tai muuta tarvetta.
Pillereitä syön toistaiseksi.
Sori piti hyppiä pari riviä, kun oli niin outo(!) ja epäsosiaalinen kirjoitus sulla aloittaja. Ainoa mikä lukemastani tuli mieleen, oli, että mahtaa olla bönde, jos joku kuvittelee, että kaikki ihmiset haluavat tavata ihmisiä netin kautta tai muka harrastaisivat nettiä siten. Mä vaikka jos liittyisin facebookiin ja mulla on ainakin kolmesataa hyvää tuttua, niin tottakai mulla olisi "kavereita" sellaisessa, mutta toi on pikkusen himmeää tollanen. Luulis muutenkin, että ainakin jos perähikiöistä on kyse, vois soittaa kavereilleen ja tavata ne kaverinsa sitä kautta: sitä tarvi näkynäkytellä, varmaan paitsi jos on oudosti ujo...
Mä en ole asunut missään perähikiöissä ainakaan puoleen elämääni, mutta kieltämättä sain melkein trauman, kun yhdelläkin vierailemallani perähikiällä taannoin joku tyyppi, jota en melkein kahteenkymmeneen vuoteen ollut tavannut ja ollut missään tekemisissä, puhutteli ensitöikseen mua julkisessa paikassa, ikäänkuin muka olisin sen katukuvan muka joku pysyväkin "ilmiö".:D Ei se ärsyttänyt, mutta oudoksutti jokseenkin ainakin ja aiheutti kieltämättä lievähköä ahdistusta.
Ne maalaiset ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaupunkilaisetkin.
Mä en usko, että ovat. Tottakai on maaseuduilla asuvia ihmisiä, jotla matkusteleekin ja elää sosiaalista elämääkin jne., mutta ei se ole normaalia, kun jos ei parempi tunnettu mieluisa tuttu ole kyseessä, että siinäkin joku tunnistaisi taviksen samaan tapaan, ikäänkuin olisi vuosi 1986, jollet muuten missään ole tyypin kanssa ollut tekemisissä.:) Ei ole samanlaisia... On tosi suurin ero tyypeissä, jotka ovat asuneet vaikka ulkomailla osan elämästään tai vaikka jos ovat Suomessakin asuneet monella paikkakunnalla, kuin tyypeissä, joilla on kusi sukassa pelkästä naapurikaupunungissa käymisestä. Mun lapsuuskaupungin lehti - mitä muuten harvoin luen, ainakin näkyy julkaisevan ns. "muuttotarinoina" juttuja, joissa joku on roudannut mööpelinsä kahdenkymmenen kilometrin *reps*' päähän.:D Itselleni muuttaminen tarkoittaisi vähintäänkin kolmeasataa kilometria ja harvassa - muuten- on ne Suomen kolkat, joissa mä en ole asunut.
Syrjäydyin. Miten ihmiset reagoivat tilanteeseeni? Kenenkään ei oikeasti pitäisi tietää asiasta mitään. Kuitenkin jokin huhu etenee. Ilmeisesti joku nuuskii tulotietoni. Nehän ovat tietysti täysin julkisia jostain syystä. Kukaan ei yritä kannustaa minua millään tavalla. Kaikkein vähiten sitä yrittää työvoimatoimiston tädit, joiden luulisi eniten kannustavan. He kuitenkin ainoastaan osaavat syyllistää ja nöyryyttää toisia. Entiset kaverini minut nähdessäni kääntävät pään eri suuntaan. Ettei vaan missään tapauksessa joudu sanomaan jotakin. Jopa jotkut täysin tuntemattomat ihmiset mollottavat järkyttyneen näköisenä suu auki kuin olisin suuri rikollinen. Kukaan ei kuitenkaan puhu mitään, ei tervehdi, ei edes yritä auttaa millään tavalla. Oisko mahdollista että edes asennoiduttaisiin toiseen asiallisesti eikä käyttäydyttäisi moukkamaisesti.
Sama tilanne, olen täysin sosiaalisesti syrjäytynyt , en kaipaa sosiaalista ympäristöä eikä sitä täällä onneksi olekaan. Olen aina koko ikäni ollut omissa oloissa , en pidä lainkaan tuntemattomien ihmisten kanssa olemisesta, se on ahdistavaa, ihmisjoukot ovat kamalia yritän vältellä niitä parhaani mukaan. En ole käynyt kaupassa, en opiskellutkaan vaikka pitäisi, en ole liikahtanut kilometriäkään paitsi lenkillä pellolla, en tee töitä lukuun ottamatta ruuanlaittoa, siivoamista, halkojen syytämistä, navettatöitä, pihan siivousta, haravointia jne... En tapaa kavereita koska minulla ei sellaisia enkä itse asiassa kaipaakaan , sillä joudun ottamaan itse kontaktia, enkä sellaista osaakaan. En halua koskaan muuttaa kaupunkiin en missään nimessä, kuolisin mieluummin..............
Minut aikoinaa syrjäytettii työmarkkinoilta kieliasian takia. Hain mutten saanu oikeita töitä koskaan. Siis jossa asuin tätä ennen. Nyt en enää halua tai pysty. Olen henkisesti loppu ja syrjäytyny. Käyn kaupas sillo tällö ja pakollisia muuta. Puoliso on ja oma lapsuuden perhe. Pari kaveria. Siinä mu elämäni. Tietty lemmikit.
mä ihan samoin mullaki about kaikki
Eniten vituttaa kun ei saa raihassa enää olla ees kotonaan vaan halutaan nöyryyttää ja kiusata vielä lisää viranomaisyen toimesta. Mitään apua on turha kuvitella saavansa.
Ei työtä, ei harrastuksia, ei yhteiskunnallisia velvoitteita, ei tuttavien, saati ystävien tapaamisia. Välillä havahdun, että elänkö nyt ihan oikeasti tällaista elämää. Mitä eroa olisi, vaikka olisin jo kuollut? Olen jo keski-ikäinen ja jäänyt alle kolmikymppisenä pois työelämästä mt-syistä. Jos olen parikymppisestä tullut keski-ikäiseksi erakkona, tuskin mikään tulee muuttumaan enää...
Ei työtä, ei harrastuksia, ei yhteiskunnallisia velvoitteita, ei tuttavien, saati ystävien tapaamisia. Välillä havahdun, että elänkö nyt ihan oikeasti tällaista elämää. Mitä eroa olisi, vaikka olisin jo kuollut? Olen jo keski-ikäinen ja jäänyt alle kolmikymppisenä pois työelämästä mt-syistä. Jos olen parikymppisestä tullut keski-ikäiseksi erakkona, tuskin mikään tulee muuttumaan enää...
Itse olen ollut masennuksesta kärsivä aina. Kun olen vielä arka ja syrjään vetäytyvä; ihmiskontakteja kaihtava ja/tai niihin kykenemätön: elelen niin ikään erakkona.
Tunteesi elämän tarkoituksettomuudesta tunnistan hyvin.
Tosiaan sama olisi olla vaikka kuollut.
Jokin vain kuiskii: "katso seuraava päivä vaikka piruuttasi", ja niin ovat päivät kuluneet tänne asti.
Jos haluat antaa vertais-tukea, meilaa: Tuomas.Pekanpoika(at)g.mail.com
Minua kosketti tuo: välillä havahdun. Elänkö todellakin tällaista elämää.
Outoa löytää itsensä elämästä, jossa olen inhottu, pilkattu, yksin ja tehnyt kaiken elämässä väärin. Enkä tiedä, mihin päin kulkea.