Rosen-terapia vs Psykologinen vyöhyketerapia

anza86

Olen 24 vuotias nuorimies ja minulla on ollut koko elämäni ja on edelleen vakavia elämänlaadullisia ongelmia. Olen mm. yrittänyt itsemurhaa joitakin kertoja. Jotain vikaa on pääkopassa. Ei oikeen homma skulaa. Taitaa jotkut vanhat jutut painaa siellä aika tavalla. Käyn juttelemassa mielenterveydenhoitajan kanssa kerran pari kahdessa viikossa ja lääkityskin on. Jossain vaiheessa saatan päästä myös oikein psykoterapiaan. Ongelma vaan on se että ei tämä juttelu tai tämä lääkitys vaan tunnu oikein auttavan. Puhuminen ei ole tähän mennessä minuun merkittävästi vaikuttanut millään tavalla. Minulle on kohtalaisen helppoa puhua tunteistani tuntematta niitä joten niitä ei oikeasti tule käsiteltyä juuri mitenkään vaikka niistä jonkun kanssa paasaan. Lääkitys tekee helpommaksi olla ajattelematta ikäviä asioita ja tuntea ikäviä tunteita, joten olo on koht siedettävä, mutta kyllä ne traumat silti jotenkin oireilee. Minulla on mm. mielestäni vakavia psykosomaattisia oireita. Ne on ajoittain saatanan vittumaisia. Olen tehnyt havainnon että toisen ihmisen fyysinen kosketus vaikuttaa minuun suht voimakkaasti. Kerran aikaisemmin elämässäni minulla oli vaihe jolloin tätä kosketusta oli paljon ja vointini koheni. Kyseinen kosketus oli tulkittavissa ns. rakkaudelliseksi. Olen ajatellut alkaa käydä jossain hieronnassa; josko se olisi korvaava juttu tälle "luontaiselle" kosketukselle. Olen myöskin hieman tutustunut erilaisiin vaihtoehtohoitoihin ja kaksi kappaletta sieltä on noussut minua kiinnostavaksi. Siis noi mitkä on tossa otsikossa. Olen ymmärtänyt että näillä kahdella hoidolla on paljon yhteistä. Käsittääkseni suurin ero on vartalon manipuloinnissa. Onko jollain kokemusta molemmista hoidoista. Haluaisin jotain vinkkiä että kumpaan kannattaisi pyrkiä. Ja kannattaako tälläisiin mennä jos on psyykelääkitys. En haluaisi lopettaa sitä kun on vähän semmonen tunne että ilman sitä varmaan tappaisin itseni parissa viikossa. Ei niin että se olis sinäänsä huono asia mutta se pari viikkoo vois olla aika perkeleellistä.

Kiitos

14

1084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei hyviä kokemuksia

      Kumpikaan ei ole sinun tapauksessasi hyödyllinen. Tarvitsisit melko nopeasti oikeaa psykoterapiaa.

    • .

      ja hakeutu _psykoterapiaan_!!

      • Eriasteisista mielialahäiriöistä kärsiviä on suomessa varmaankin satojatuhansia?
        Eihän tällaiselle määrälle meillä voi löytyä päteviä psykoterapeutteja. Lisäksi mielenterveydenongelmat eivät katso syntymävuoden perään!...edes nuorisolle näitä palveluja ei koskaan tule riittämään.

        Naapurikunnassa tapahtui edellisten vuosikymmenien aikana yllättävän paljon ikä-ihmisten itsemurhia. He katsoivat, ettei elämällä ole heille enää annettavaa.

        Erilaisissa kosketusterapioissa on tutkimustenkin mukaan 'munaa' .


      • ilmaista odotellaan
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Eriasteisista mielialahäiriöistä kärsiviä on suomessa varmaankin satojatuhansia?
        Eihän tällaiselle määrälle meillä voi löytyä päteviä psykoterapeutteja. Lisäksi mielenterveydenongelmat eivät katso syntymävuoden perään!...edes nuorisolle näitä palveluja ei koskaan tule riittämään.

        Naapurikunnassa tapahtui edellisten vuosikymmenien aikana yllättävän paljon ikä-ihmisten itsemurhia. He katsoivat, ettei elämällä ole heille enää annettavaa.

        Erilaisissa kosketusterapioissa on tutkimustenkin mukaan 'munaa' .

        Psykoterapiapalveluja on kyllä tarjolla. Ongelma on siinä, että monet eivät halua maksaa niistä vaan odottavat, että yhteiskunta maksaisi.


      • Jalilai
        ilmaista odotellaan kirjoitti:

        Psykoterapiapalveluja on kyllä tarjolla. Ongelma on siinä, että monet eivät halua maksaa niistä vaan odottavat, että yhteiskunta maksaisi.

        Kosketus on ihan hirmu tärkeää ihmiselle. Itse olen luontaishoitaja. Minä aion mennä rosen-terapiaan heti kun minulla on varaa, ystävälleni se on toiminut todella tehokkaasti.

        Itselleni myös syvävenytys, eli pitkät joogavenytykset ja hengitysharjoitukset ovat tehneet hyvää. Pitkissä venytyksissä kropasta on vapautunut muistoja.

        Kysy hoitajalta haittaako psyykelääkitys, tai kysy lääkäriltä. Itse miettisin että hoitaisinko.

        Kannattaa kokeilla kerran molempia, ja sitten valita. Hoitajan valinnassa kannattaa kuunnella puskaradiota. Hoitajia on todella erilaisia! Toiset eivät valitettavasti ole yhtä päteviä kuin toiset, ja sitten voi olla myös sekin että kenen kanssa synkkaa.

        Hali!


    • hghhjghbjbbb

      Kokeile Energiahoitoa. Vaikka kaukohoitoa..

      • huono neuvo

        Jos kaveri on yksinäinen ja kaipaa koskettelua, niin ei ole mitään järkeä alkaa maksamaan jostain etähommeleista.


      • dffgyjgbjkgbhjgg
        huono neuvo kirjoitti:

        Jos kaveri on yksinäinen ja kaipaa koskettelua, niin ei ole mitään järkeä alkaa maksamaan jostain etähommeleista.

        Sen sitten tiedät! Kaikki ei maksa,, ja jos saa hyvää hoitoa,,kai siitä on valmis maksamaan
        jonkun lantin..Vai kuinka,,))


    • 80000000

      Hei!
      Pykologisen vyöhyketerapian ja Rosen-terapian välinen ero on siinä, että pvt:ssä sekä keskustellaan että hoidetaan kehoa, kun taas Rosen-terapiassa vain hoidetaan kehoa. Psyykenlääkitys toimii näitä terapioita vastaan, koska niissä pyritään nostamaan tukahdutettuja tunteita ja torjuttuja traumoja pintaan, kun taas lääkitys pyrkii vaimentamaan niitä. Ehkä paras vaihtoehto olisi jompikumpi näistä hoidoista yhdistettynä psykoterapiaan ja lääkityksen pois jättäminen (vähitellen ja lääkärin valvonnassa tietenkin). Näin keholta nousevat traumat tulisi turvallisesti ja pohjia myöten käsiteltyä. Käytännössähän tämä ei valitettavasti monellekaan ole mahdollista, koska sen tulee kovin kalliiksi.

      • -löytyykö

        "niissä pyritään nostamaan tukahdutettuja tunteita ja torjuttuja traumoja pintaan, kun taas lääkitys pyrkii vaimentamaan niitä."

        Selitätkö hieman tarkemmin, mitä psyykelääkitystä tarkoitat ja millainen on käsityksesi psyyken sairauksista. Onko mielestäsi esimerkiksi skitsofreniassa kyse torjutuista traumoista? Mikä lääke mielestäsi pyrkii vaimentamaan tortjuttuja traumoja? Onko vyöhykkeily todettu kovinkin tehokkaaksi psykooisn hoidossa vai levitätkö ihan palturia?


      • anza86
        -löytyykö kirjoitti:

        "niissä pyritään nostamaan tukahdutettuja tunteita ja torjuttuja traumoja pintaan, kun taas lääkitys pyrkii vaimentamaan niitä."

        Selitätkö hieman tarkemmin, mitä psyykelääkitystä tarkoitat ja millainen on käsityksesi psyyken sairauksista. Onko mielestäsi esimerkiksi skitsofreniassa kyse torjutuista traumoista? Mikä lääke mielestäsi pyrkii vaimentamaan tortjuttuja traumoja? Onko vyöhykkeily todettu kovinkin tehokkaaksi psykooisn hoidossa vai levitätkö ihan palturia?

        Tommy Hellsteniä ni ymmärrät mitä se tarkotti.


    • anza86

      Rosen-terapiassa kertaalleen ja olin kyllä kovin pettynyt, mutta en niinkään hoitoon enkä hoitajaan vaan itseeni. Pelotti niin perkeleesti että olin melko varautunut koko ajan. Olin siis pettynyt siihen että en pystynyt luottamaan tähän ihmiseen juuri lainkaan. Mutta toisaalta hoitaja oli hyvin sydämellinen joten jos jossain vaiheessa alan käymään hänellä niin enköhän opi häneen luottamaan aika helpostikin. Ja lääkityskin kun mulla on niin ei ihme että jäi vähän pliisuksi koko kokemus. Mutta vaikka kokemus ei varsinaisesti ollut kannustava niin uskoni kyseiseen hoitomuotoon vain vahvistui. Olen alkanut ajatella että jos pääsisin KELA:n tukemaan psykoterapiaan ja kävisin samaan aikaan Rosenissa niin näistä voisi olla minulle riittävästi tukea että ihan oikeasti jotain muutosta voisi tapahtua. Jos kävisin puoli vuotta Rosenissa viikoittain se maksaisi 1300 euroa. Luulen että pystyn järjestämään rahoituksen tähän. Ja onhan mulla nykyään muutama hyvä ystäväkin joista on luultavasti myös jatkossa tukea. Eli mulla on nyt suunnitelma parantumisekseni, joka on kohtalaisen helppo toteuttaa, ja joka vaikuttaa kaikin puolin tehokkaalta. Mitään takuita ei tietenkään ole että mikään toimisi mutta nyt MINÄ uskon että voin oikeasti parantua. Tämä on suuri käänne.

      • Hento kuiskaus

        Hyvä että olet oivaltanut mikä sinua vaivaa ja mikä on tuonut hyvää oloa. Uskon että siitä se parantuminen voi alkaa. Hyviä vointeja sinulle ja jaksamisia! :-)

        Itse aijon kokeilla psykologista vyöhyketerapiaa omien lapsuuden traumojen avaamiseen ja käsittelyyn, minulla ei perus psykologin jaaritteluterapia siihen ole auttanut. Ainakaan tarpeeksi..


    • tuosta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      41
      1456
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1365
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      303
      1299
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1125
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1081
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1048
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1029
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      888
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe