Olemme seurustelleet nyt hieman alle 2 vuotta. Mies otti kihlautumisen ensimmäisen kerran puheeksi noin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Tämän jälkeen kysyin vuoden päästä uudelleen, oli jo lähellä viedä sormusliikkeeseen. Sanoin, että vastaan sitten kysymykseen kun tämä sitä ihan oikeasti kysyy eikä vaan mieti.
Emme ole vielä edes muuttaneet saman katon alle, vaikka usein vietämmekin aikaa toistemme luona. Olen tällä hetkellä 19-vuotias, mies mua muutaman vuoden vanhempi eikä mulla ole vieläkään mikään kiire kihlautua. Olin sitä paitsi alussa melko epävarma tunteistani ja onnellisuudestani, menneet vielä pyörivät mielessäni pitkään.
Ajattelin, että parempi että saan kaikki menneisyyden haamut ja ikävät asiat loppuun käsiteltyä kunnolla, valmistun ensin ja vasta saman katon alla elämisen jälkeen vasta tulee se todellinen arki vastaan haisevine sukkineen ja erimielisyyksineen. Mulla ei ole mitään kiirettä kihlautua saati hankkia lapsiakaan. Jos meidät on luotu toisillemme, voi rengastuskin ihan hyvin odottaa.
Mikä ihmeen kiire kihlautua?
ei ymmärrä
2
782
Vastaukset 2
- tää-----------------
Itse olen sanonut miehelleni että kun kosii.. Kysymys on esitettävä mennäänkö naimisiin ei mennäänkö kihloihin. Koska itse kun saan kihlasormuksen häät on 6-18kk päästä kihlauksesta. Nyt ollaan oltu ehdessä 4 ja puoli vuotta. Ja en odota vielä sormusta ikää on 21
- vanhempi rouva
Ei olekaan kiire, etkä tietysti suostu liian aikaiseen kihlaukseen. Mies on varmaan epävarma sinusta ja haluaa "kahlita" sormuksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS672017Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48541