Perus-Suomalaisten

Kannatus on huimassa nousussa. Ajatelkaa nyt on ehdolla yli 14 tohtoria ja 37 maisteria, kohta on eduskunnassa älymystöä ja osaamista, loppuu rahanjako ulkomaille. Ylä-savon kannatus on jo 46%. Kiuruvetiset ja Pielavetiset ovat jo kääntyneet, Vieremä on jo kiäntymässä ja Sonkajärvi on jo kylellään.
9373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Persut jyrää!!!

Äänestä

Persuja olen äänestänyt jo silloin kun se ei ollut "muotia", eli jo ennene viime vaaleja. Kommari kun en ole ja muut puolueet eivät duunareitten tai työttömien asiaa aja. Eipä ole paljon vaihtoehtoja. Ihmetyttää vaan tuo Kataisen ja kumppaneiden suosio, kun ovat suurin puolue. Onko tosaan noin paljon hyvävaraisia ihmisiä Suomessa nykyään? Nytkin verotusta ollaan siirtämässä kulutukseen, joka on suhteessa tottakai halvempaa hyvätuloisille. Jos muutaman tonnin tuloista ostat jotain isompaa, onhan se iso lovi kukkaroon, verrattuna hyvätuloisiin. Sama juttu vaikkapa ruokaostoksissa. Kohti tasaveroa mannään, jos kokoomus saa päättää.

Äänestä

  • P-HUÅRA kirjoitti:

    Ensin pyritään myymään henkilölle jäsenkirja.
    Tämän jälkeen henkilö hehkuttaa aatettaan
    toisille tuttaville, monesti se onnistuu viemään
    sukulaiset puolueen tukijoukkoon.
    Näitten puolue uskollisten on vaikea irrottautu
    esimerkiksi vaaleissa,jäsenkirja sitoo äänestämään
    puoluetta, vaikka puolueella jatkuvat poliisi
    kuulustelut käynnissä,rikollinen toiminta,
    jota on jatkunut vuosia.
    Miten tämä voi olla mahdollista ,että henkilöt
    ei voi irrottautua jäsenkirja puolue pihdeistä
    vaan antaa tukensa, ja hyväksyy rikollisen
    toiminnan,poliisi kuulustelut jakuu ja jatkuu.

    Äänestä

  • Siitä että, pankit antavat 300.000e velekaa nuorelle, ja usuttavat elämään kuin porvarit, johtaja kyllä ottaa omat provisionsa, mutta kun nuori ei sitten pysty työttömyyden vuoksi ehkä maksamaan, niin se lankee veronmaksajien maksettavaksi. Näitä on suomessakin paljon ja lisää tulloo. Ensviikolla portukali ja heti perrään espanja. Ee tätä hillihe muut kun persut tai ihan kohta ollaan perse aaki koko finlandia. Se ee oo kaakana.

    Äänestä

  • Suatta nähä. kirjoitti:

    Siitä että, pankit antavat 300.000e velekaa nuorelle, ja usuttavat elämään kuin porvarit, johtaja kyllä ottaa omat provisionsa, mutta kun nuori ei sitten pysty työttömyyden vuoksi ehkä maksamaan, niin se lankee veronmaksajien maksettavaksi. Näitä on suomessakin paljon ja lisää tulloo. Ensviikolla portukali ja heti perrään espanja. Ee tätä hillihe muut kun persut tai ihan kohta ollaan perse aaki koko finlandia. Se ee oo kaakana.

    Mitenkä se sattukaa, nyt just vaalien alla tulj uus rahankerräys. Seuratkaahan paljonko ne on meiltä vielä lissee vailla ja kuinka se Suomi on varmaan heti etunenässä sinne työntämässä, että suap rahamiehet pelastetuks, jotta suavat rahasa turvaan konkurssilta. Isänmaa koti ja rakkaus.

    Äänestä

  • Vennamoita on ollut aina, Urpokin lupas lopettaa työttömyyden puoleen vuoteen, mutta kuinkas kävi. Ainahan näitä populisteja on ollu, mutta kun tämän meiän nykysysteemin tuntee niin eihän näitä isompia muutoksia saa aikaan kuin diktatuuri. siis yksinvaltius. millä sä muuten saat aikaan jotain konkreettista muuten kuin yksinvaltiuudella. minä määrään periaatteella. Hallitukset muodostetaan nykyään niin että oppositiola ei oo enää mitään merkitystä. Porvarit on työläisiä ja sossut ahneita paskiaisia/Ahonen/. Eipä kannata äänestää ketää, mitenkä sitä enää tietää että ketä meiän asioita oikein ajaa Katainen vai Urpilainen vai oisko sittenkin Soini. Musta tuntuu että jos Soini saa valtaa, niin siitäkin tulee yks postipekka elikkä hoidetaan itelle hyvä eläkeduuni ja soromnoo SUOMI on pelastettu.

    Äänestä

  • 20 kirjoitti:

    Vennamoita on ollut aina, Urpokin lupas lopettaa työttömyyden puoleen vuoteen, mutta kuinkas kävi. Ainahan näitä populisteja on ollu, mutta kun tämän meiän nykysysteemin tuntee niin eihän näitä isompia muutoksia saa aikaan kuin diktatuuri. siis yksinvaltius. millä sä muuten saat aikaan jotain konkreettista muuten kuin yksinvaltiuudella. minä määrään periaatteella. Hallitukset muodostetaan nykyään niin että oppositiola ei oo enää mitään merkitystä. Porvarit on työläisiä ja sossut ahneita paskiaisia/Ahonen/. Eipä kannata äänestää ketää, mitenkä sitä enää tietää että ketä meiän asioita oikein ajaa Katainen vai Urpilainen vai oisko sittenkin Soini. Musta tuntuu että jos Soini saa valtaa, niin siitäkin tulee yks postipekka elikkä hoidetaan itelle hyvä eläkeduuni ja soromnoo SUOMI on pelastettu.

    Kuopion tammimarkkinoilla puhui ihmisille paljon ja asiantuntevasti vaihdoin Pentti Oinosen Lahjomattomaan Perus Pekkaan Varkaudesta.
    http://www.facebook.com/pages/Perus-Pekka-Keto-eduskuntaan-2011/189270004416463

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wikiliis seuraa.. kirjoitti:

Kannatus on huimassa nousussa. Ajatelkaa nyt on ehdolla yli 14 tohtoria ja 37 maisteria, kohta on eduskunnassa älymystöä ja osaamista, loppuu rahanjako ulkomaille. Ylä-savon kannatus on jo 46%. Kiuruvetiset ja Pielavetiset ovat jo kääntyneet, Vieremä on jo kiäntymässä ja Sonkajärvi on jo kylellään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu