Olisitko valmis luopumaan lemmikistäsi naisen vuoksi, naisen joka tuntuu sinusta elämäsi rakkaudelta, siltä ainoalta oikealta joka vihdoin kohdallesi on osunnut?Luopuisitko rakkaasta lemmikistäsi, koska vaihtoehtoja ei muita ole kuin joko lemmikki tai rakastamasi nainen;(
Luopuisitko lemmikistä rakkauden tähden?
Vaikeita valintoja
641918
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Miksi pitäisi luopua? Allergia?
Pelko koiria kohtaan, joka johtuu lapsuudessa hänen leikkikaverille tapahtuneesta vakavasta "onnettomuudesta" koiran kanssa, jonka rakkaani joutui näkemään.
Pelko ja kammo koiria kohtaan tuskin siis koskaan katoaa tai olisi kohtuutonta minun sitä odottaa ja minulla on kaksi suurikokoista koiraa!Toinen vielä jopa melko villi, nuoresta iästään johtuen.
on suuri este mutta hoidettavissa sekin on. Itselläni oli eräs suuri pelkoa koskeva asia myös muka esteenä tälle suhteelle jonka tiesin jo silloin olevan se oikea ja vuosikymmenen jälkeen sama tunne jatkuu, ja sitä on sitten vain tehtävä vähän töitä asian eteen mutta mahdotonta en usko sen olevan ja on se voitto sitten kun asiat alkaa toimia.
Itsekkö ajattelit että raivaat tilaa rakkaudelle?
Onhan se niin että tuollainen pelko pitää hoidella asianmukaisesti pois, jos hän tarvii siihen jopa terpaiaa niin ei kai sekään nyt mahdotonta ole rakkauden eteen. Mitään joukkotapaamisia ei kannata heti tehdä, ehkä se vanhempi rauhallisempi koira voisi toimia jonkinlaisena esimerkkinä ettei kaikki koirat käy kii tai raatele.
Ihan sekin että aloitatte ihan niin pienistä asioista kuin pää kestää, ehkä ensin vain kävelet suhteellisen kaukaa sen koiran kanssa hänen ohitseen. EHkä hän voisi tulla koirapuiston laidalle katsomaan kun ne leikkii ja paahtaa menemään ja näkee että se riehakkuus on vaaratonta. Ehkä se vie aikaa ja voimia ja tulee itkuja, mutta en näe miksi hän ei haluaisi nähdä yhtälailla vaivaa oman pelkonsa poistamiseen jos se teidän rakkauden tiellä seisoo.
Se että sinä ajattelet luopuvasi koiristasi hänen takiaa tulisi vielä teidän väliin, ja minusta se olisi vähän vastuutontakin ilman että todella yritätte. Kumpikin vaan hommiin asian suhteen ja etsitte apua ja keinoja.
Sinä katso että koirat osaavat peruskomennot, koska sekin tuo varmasti apua hänen pelkoonsa kun hän ymmärtää etteivät ne ole täysin kontrolloimattomissa.
Hänelle annettiin silloin lapsena kriisiapua ja aikuisenakin hän on käynyt terapiassa.Tässä kun on kyse traumasta joka on syvällä "lapsen" sielussa, eikä tavallisesta koirapelosta jota monet ihmiset tuntevat eri asteisina, niin täällä tuskin on ketään ketä voisi neuvoa miten meidän pitäisi toimia saadaksemme hänen pelkonsa pois koiriani kohtaan.Kiitos sinulle, silti hyvästä empaattisesta yrityksestä :)
Jos koirista luopuu toisen pelon takia niin raitkaisuhan ei oikeastaan sisällä yhtäkään varsinaista ratkaisua. Tyttöystäväsi valitsee tulevaisuudessakin koiriin kohdistuvan pelon, sinä koirista luopumisen vastentahtoisesti ja koirat menettävät kodin. Jonka sinä olet heille pentuna luvannut.
Eikö ongelmiin täytyisi asennoitua niin että ne täytyy ratkaista eikä lakaista maton alle? En halua kuulostaa ymmärtämättömälle tyttöystävääsi kohtaan, uskon että pelko voi olla suurtakin ja iso asia. Mutta varmasti hän myös haluaisi päästä eroon tästä asiasta kun keksitte sopivan tavan. Pelolla on kahlitseva vaikutus, joten asian ratkaiseminen olisi varmasti hänelle ja teille hyvinkin vapauttava kokemus.
Jos eläimen ottaa niin pitää ottaa siitä myös vastuu siinä vaiheessa kun tulee "vastoinkäymisiä". Nykyään on muodissa "hällä väliä"-asenne - otetaan eläimiä eikä oteta siitä vastuuta! Mä olen tavannut elämäni aikana noita elämäni naisia jo ihan tarpeeks, mutta koira on ja pysyy. Se jättää mut vasta kun lähtee pidemmälle matkalleen kohti koirataivasta..
En halua vähätellä tyttöystäväsi pelkoa. Ei varmastikaan ole helppoa sekään, mutta mutta....
No en todellakaan luopuisi!
lemmikki jää. Ei elukat ole kauppatavaraa.
Jos on lemmikin ottanut, niin eiköhän tuo ole automaattinen vastuunottaminen ja päätös pitää huolta siitä sen elämän loppuun asti. Lemmikeistä kuitenkin aika jättää ennemmin tai myöhemmin. Vaikka itse en tykkää kissoista (ja lepakoillahan noita ei yhtään ole!..) ja tapaisin jonkun tosirakkauden jolla sellainen olisi, niin ei silti tulisi mieleen pyytää hankkiutumaan eroon siitä. Jos on allergiaa, niin eri asunnot siihen asti kun katista aika jättää jos mahdollista.
En osaa kuvitella, että koiraihmisenä edes rakastuisin sellaiseen ihmiseen, joka ei pidä koirastani.
ja varmaan ahdistava. Mutta olen sitä mieltä että jos se nyt on se oikea, ja kummatkin on samaa mieltä asiasta niin ei silloin kukaan vaadi moista uhrausta sinulta, toivottavasti ei siis hänkään. Kaikkeen on ratkaisu ja ehkä te ette pääse asumaan yhdessä jos on vaikea allergia mutta ei se rakkaus silti katoa. Kyllä minä uskon että tulette vahvempina ulos tästä ja sinuakaan ei jää kalvamaan ajatus että annoit lemmikkisi pois.
Siedätyshoitokin on keksitty ja ehkä sinä voit vierailla hänen luonaan kunnes aika on parempi ajatella yhteistä asumista. Kauan te olette nyt seurustelleet? Mikä on syynä moisiin ajatuksiin, onko sulla olo että sun pitää valita?
Jos vasta olette olleet vähän aikaa ja jokin sisäinen palo nyt vaatisi muuttamaan yhteen että asiat muka muuttuisivat oikeiksi ja rakkaus puhkeaisi kukkaan, se on väärä ajatus. Rakkaus kukkii oli välimatka mikä tahansa, jos se on jotain muuta se saattaa levitä käsiin. Muuttaminen yhteen tehdään muutenkin yleensä ihan liian aikaisin, joten nauttikaa nyt siitäkin että tavallaan deittailunne jatkuu pidempää.
Sinä voit rakastaa naistasi ja lemmikkiäsi, olen samaa mieltä kuin joku kirjoittikin ettei lemmikkieläin ole kauppatavara, ei sitä voi vaihtaa. Rakkaus löytää keinot ja jos on jotain painostusta niin onko se sitten rakkautta vain kiirettä johonkin mihin luullaan että pitää sännätä että suhde tulisi täydelliseksi.
En todellakaan luopuisi! Koirani ovat perheenjäseniä.
Itselläni on ollut koira josta luovuin kun muutimme nykyisen avopuolisoni kanssa yhteen. Päätös oli vaikea, mutta se oli pakko tehdä sillä puolisoni sai melko kovia oireita koirastani, ei edes pystynyt olemaan montaa tuntia vanhassa asunnossani vaikka koira ei ollut edes paikalla. Rakastin kyllä koiraani, mutta halu muuttaa yhteen ja syventää suhdetta puolisooni oli kuitenkin suurempi, joten järjestin koiralle uuden kodin erään veljeni kaverin luota ja käyn sitä yhä aina silloin tällöin katsomassa.
Koirieni sijoittamista uuteen kotiin olen miettinyt, siten että minulla olisi mahdollisuus edelleen koiriani nähdä ja niiden kanssa saisin edelleen harrastaa ja viettää aikaa mahdollisimman paljon.
Sain vain kuulla mielipiteen, että koirilleni käytäntä ei sopisi.Vanhempi uros on niin kiintynyt minuun, ettei se olisi hyväksi sille.Nuorempi taas olisi siten helpompi sijoittaa, mutta pitäisi eroittaa siten myös koiraperheestään.
Sopivan sijoituskodin löytäminen tuntuu myös toivottomalta.Kyllä koiran ottajia siten olisi että olisivat ainoita omistajia, eikä minulla olisi asiaa koiria nähdä usein ja halutessani.
Rakastan koiriani hyvin paljon, mutta ainoa vaihtoehto saada elää rakkaan kanssa on lopullinen luopuminen koirista, vanhemman jopa lopettaminen;(
Nimimerkkini siis
Eri asunnot, ehkä seinänaapureina? Silloin ei tuntuisi että asuisitte erillään oikeastaan ollenkaan?
Tämä vain ehdotus...itsellä ei kokemusta samasta, mutta en luopuisi eläimestä, joka on ollut jo ennen uutta suhdetta. En ainakaan nyt voi kuvitella sellaista tilannetta. :/
Älä ainakaan vielä luovu, jos suhde kovin tuore. Harkitse tarkkaan.
Itse en usko tähän "ainoa oikea" -höttöön ja vastaukseni on ei, lemmikistäni en luopuisi. Tosin otan selvää jo alkumetreillä ettei esteeksi juuri muodostukaan allergiaa tms, koska siinä tapauksessa jutun voi kuopata samantien ja jatkaa matkaa.
Minä taas uskon ja eläimet on eläimiä!Ihmiset menee eläinten edelle!
En puolusta eläinrääkkäystä, enkä mitään sellaista että niitä pidetään huonosti.Vaan en kyllä ymmärrä mitään "eläimet on perheenjäseniä" sekoiluja, enkä että niitä puetaan vaatteisiin ja kannetaan kassissa yms bullshittiä!
Jos allergia on este eläimen pidolle esim.uuden perheenjäsenen tullessa taloon parisuhteen kautta tai syntymän, niin ihan oikeesti ELÄIN VÄISTYY!
Älkää nyt viittikö sekoilla!
enkä edes haluis jakaa elämääni sellasen kanssa joka edes harkitsee ihmisen ja eläimen välillä.
ja kun kirjoittaja on tapattanut molemmat koiransa "ainoan oikean" takia ja suhde karahtaa vuodessa jää kirjoittajalle TOSI hyvä mieli tapahtuneesta! Aikuiset ihmiset kykenevät kompromisseihin. Ja sehän on kuule myös niin, että ihmiset ovat vain eläimiä, kuka silloin menee kenenkin edelle?
Et voikaan ymmärtää koska et ole ihminen joka on eläinrakas.
en tosiaan kehota ketään tappamaan, hullu.
IHminen voi ja saa päättää että haluaako jakaa elämänsä elämänkumppaninsa kanssa vai eläinten, ihan vapaasti. Mä en henkkoht haluisi ees ikinä joutua tilanteeseen jossa "kilpailen" eläimen kanssa, huh! Saati sit et jäisin kakkoseks, ahhaha, tosin siinä vaiheessa pitäis olla onnellinen et pääsi ihmisestä joka ees puntaroi tollasta.
Ja tolla sun logiikalla: onko kirjoittajalla sen parempi mieli jos jää YKSIN eläimiensä kanssa? kun mahdolliset elämänkumppanit ja elämän rakkaus porhaltaa ohitse?
on paljon tarinoita joissa sen oikean rakkauden ja itsensä välissä on ollut vähän isompiakin asioita kuin koirapelko. Ei eläin ole mikään heittopussi jolla voi tehdä mitä lystää kun jotain kivempaa tulee vastaan. Kyllä on keinoja ja jos rakkaudesta on kyse niin haluaako se pelokas laittaa rakkaansa luopumaan eläimistään?
Kummallista että eläintä ei saa rakstaa ja pitää lupasutaan sille pitää huolen siitä, sen näköjään voi sinun mielestä dumpata uusille omistajille ja jatkaa onnellisesti valittunsa kanssa? Mitä se kertoo ihmisestä ja suhteesta jos ainoa ratkaisu ja ensimmäinen ratkaisu on tuollainen.
Minä en ymmärrä myöskään miten hänen pitäisi tuntea jäävänsä kakkoksesi, eihän hän kilpaile rakkaudesta vaan hänelle on varattuna ihan oma paikka siellä pikku sydämessä, olosuhteet vain tarvivat työstämistä.
Miten kukaan voi tulla elämääsi vannoen rakkautta ja samalla viedä jotain rakasta pois ja olla tyytyväinen? Eikö ennemminkin haluaisi että asiaan löytyy ratkaisu joka ei vaadi luopumista muusta kuin pelostaan.
Ehkä ap:n kannattaa katsoa todellakin ensin onko kyseessä iso ja ikuinen rakkaus, se oikea, sillä välin tämä pelokaas voisi kääriä hihat ja alkaa hommiin pelkonsa kanssa. Tarumoja korjataan joka päivä, se vaatii työtä ja todella halua selvitä, mutta luulisi että hän on motivoitunut.
Siinähän sitten ap elää koiriensa kanssa ilman naista jota rakastaa, onnellisena koiriensa kanssa?Tuskin, varmasti onnettomampana kuin että olisi luopunut koiristaan ja suhde naiseen jossain vaiheessa kuitenkin kariutuisi!
Jotkut tosiaan valitsee elämän eläimien kanssa,ikoirien, kymmenien kissojen, Äkkijyrkän tavoin jopa lehmien kanssa...Niitä joitakin voi kutsua myös ihmisvihaajiksi.
rakkautta ap:lle tarjotaan, jos vaatimus on että joko hän tai koirat. Miksi ihmeessä hän haluaisi rakkaudelleen tuollaisen hinnan toisen maksettavaksi heti. Onko se oma pelkotila niin rakas ettei siitä voi yrittää luopua, ymmärrän että lapsena on saanut terapiaa ja vähän aikuisenakin, mutta ehkäpä hänellä ei ole ollut hyvää motivaatiota ennen. Kysymys kuuluukin, miksi ap:n pitäisi maksaa kovin hinta tästä ehkä elämänrakkaudesta ja mitään kompromissia ei voida tehdä?
Voidaanko sitä pitää hyvänä alkunsa suhteelle että tällaisia päätöksiä joudutaan tekemään vain siksi että päästään asumaan heti yhteen? Miksi ei voisi rakastaa vaikka ei asuta saman katon alla heti, miksi ei tehdä töitä trauman yli päästäkseen, miksi ihmeessä kukaan haluaa hinnan omalle rakkaudelleen:minä tai koirat.
Luulisi että ap:n tuleva ikuinen rakkaus ymmärtäisi ettei tässä ole kyse siitä mikä hänelle olisi helpoin tapa, vaan mikä on oikea tapa.
pitäiskö heidän alkaa sitten käymään vain kirjeenvaihtoa keskenään?
Sori vaan mut mun mielestä tääl on ollut typeriä ehdotuksia, esim seinänaapureiksi ryhtyminen yms. Ensinnäkin millä todennköisyydellä saa vierekkäiset asunnot ostettua/vuokrattua samaan aikaan?? Ja mitä hyötyä tai iloa siitä on että toinen on siellä seinän takana?? Ai kamala..!!
Miten nää koirat ja seurustelun pystyy muka realistisesti yhdistämään?? Oikeesti, jos tää ap opiskelee tai käy töissä niin koirat on yksin kotona koko päivän. Ei silloin riitä et ne käydään kusettamassa ja sit mennään hummaa tyttöystävän kanssa ja tullaan yöks kotiin. Entä eiks nää kaks saa ikinä yhteistä yötä niin kauan ku koirissa henki pihisee? Ei kai niitä voi yksin kotiin jättää yökskään, vaikkei ne muuta tee yöllä ku nukkuu. Tai sit koirille pitää hommata hoitopaikka jos halutaan yökyläillä. Fakta vaan on ettei ap:lla ja tyttöystävällä tuu olemaan yhteistä aikaa ku pari tuntia päivässä ja sen jälkeen molemmat omiin koteihinsa. Ei tollanen tuu kovin pitkää toimimaan, sorry vaan.
Koirille löytyy helposti uusi rakastava koti mutta tuollaisen pelon hoito voi viedä vuosia ja siitäkään ei ole takuuta että pelosta pääsisi eroon jos sitä on jo yritetty tuloksetta hoitaa.
Ja jos suhde kariutuu niin sit kariutuu, turha siinä surra koiria jos niillä on uusi koti missä ovat tyytyväisiä koska koirat kyllä sopeutuvat. Ja en usko et koirat muistavat mitään lupauksia jos sellaisia ollaan ääneen annettu.
Ja tuskin kukaan eläinrakas ihminen edes ajattelisi kaltaistasi kumppanikseen. Kuinkas sitten kun huomataankin että voi voi, ei tämä olekaan se mun elämäni rakkaus? Sitten ei ole jäljellä enää kumpaakaan. Ei kumppania eikä koiria. Sitten kyllä vituttaisi ankarasti. Onneksi ei tarvii koskaan joutua moiseen tilanteeseen.
"Ja jos suhde kariutuu niin sit kariutuu, turha siinä surra koiria jos niillä on uusi koti missä ovat tyytyväisiä koska koirat kyllä sopeutuvat. Ja en usko et koirat muistavat mitään lupauksia jos sellaisia ollaan ääneen annettu."
Jos mä olisin noin totaalisen tyhmä, niin mä en kyllä viittis puhuu missään koskaan mitään. Häpeäisin niin paljon tyhmyyttäni.
toihan se ois puhdasta itsekkyyttä, itkee sitä ettei itelle jäänyt kumpaakaan.
Jos koirat on uudessa kodissa ja onnellisia niin surisitsä sitä?
Jos olet heittäytynyt rakkauteen kuvitellen et se on sun elämäsi rakkaus, tehnyt kaikkesi suhteen eteen mutta päädytte eroon, niin surisitsä ja katuisitsä sitä että ois vaan pitänyt pitää ne koirat?
hyvin ja totaalisen perusteltu mielipide!
Jospa ap juuri RAKKAUDEN tähden on valmis luopumaan koiristaan, ettei hänen rakas naisensa joutuisi kärsimään ja pelkäämään!
Miksi se ei kelpaa?Vaan te koiraihmiset vaaditte ehdottomsti sen naisen uhrautumista.Se voi olla niin hirvittävä pelko, ettei se nainen kykene vaikka haluaisikin!!!
ihmettelen miks ap on tässä jonka on heitettävä kaikki sen kortin varaan että kyllä tämä suhde kestää ja on sen arvoista että vuosia olleet lemmikit heitetään pois. Eihän se pelko lähde jos sitä ei hoideta ja sen eteen tehdä töitä, sehän on selvä. Miksi ihmeessä tämän ap:n rakkaus ei kokeilisi hoitoja ja siedätystä ja todella laittaisi yritystä siitä parantumiseen.
Ap:lla ja tyttöystävällä on mutka matkassa, ja käsittääkseni sen ap:n tyttöystävän koirapelko. Joten miksi ei aloiteta siitä, miksi aloitetaan siitä että ap heivaa lemmikinsä katsoakseen mitä suhteesta tulee.
Kuten sanottu, ei se ole helppo yhtälö ja vaatii hommia, mutta luulisi että ap:n tyttöystävä haluaa koittaa ennemmin selvitä pelostaan kuin pyytää toista hävittämään rakkaat lemmikinsä.
On olemassa suhteita joissa ei nähdä 24/7, ja rakkaus kestää ja jaksaa jos tiedetään että tämä on väliaikaista ja kumpikin tekee töitä sen eteen että yhteinen asuminen ja tulevaisuus onnistuu. Tällä hetkellä ainoassa ratkaisussa ap on antamassa koiriaan pois.
Ratkaisuna voi olla antaa esim nuorempi pois ja pitää vanha leppoisampi kaveri ja tyttöystävälle hoitoa ja siedätystä ja rohkeutta ja halua kohdata pelkonsa.
Rakkaudessa esteet voitetaan, siinä ei anneta ehtoja suhteen onnistumiselle ja pyydetä toinen tuhoamaan jotain tärkeää vain että itse pääsee jaolle. Aina on olemassa keinoja ja käsittääkseni esim tyttöystävän hoitoa ei enää edes harkita siitä syystä että lapsena sai kriisiapua ja vanhempana kävi parit terapiaistunnot. Ei niitä pelkotiloja voiteta siten että käydään puhumassa pari kertaa vaan siihen tarvitaan myös se halu ja rohkeus kohdata pelkonsa, ja minusta siitä olisi syytä lähteä liikkeelle. Kuten täällä on sanottu, ensin ihmiset. Tässä olen samaa mieltä, hoidetaan ensin ihmiseltä pelkoa pois.
on se ettei me tiedetä, me vain arvaillaan kuinka paljon ap:n nainen on oikeasti saanut hoitoa pelkoonsa, kuinka hän on siihen asennoitunut, onko ollut helpompi vain välttää koiria kuin todella käydä ongelmaan käsiksi. Emme tiedä kauan he ovat tapailleet, onko rakkaus tavallaan jo yli sen rakastumisen tunteen vai onko vain niin että mennään ekaa vuotta ja halu yhteen on niin kova että hintaa ei oikeastaan nyt ajatella ihan loppuun asti.
Rakkaus on ihana asia, rakkauden eteen kyllä kannattaa tehdä paljon, mutta nyt kyse ei ole vain väärästä hiusmallista vaan toisen rakkaista lemmikeistä. Toisen koirapelosta. Kummanin halusta muuttaa ilmeisesti yhteen ja aloittaa suhde jonka kumpikin ilmeisesti kokee elämänsä oikeana.
Jos muuta ratkaisua ei ole, jos ap:n tyttis on todella iskenyt päänsä terapeutin pöytään ja kokeillut siedätyshoidot ja todella koittanut päästä pelostaan eroon, on totta ettei ole montaa vaihtoehtoa jäljellä. Jos suhde on kestänyt jo jokusen vuoden että varmuus toisesta on muutakin kuin sitä ensimmäisen vuoden alkuhuumaa ja halua pariutua samankaton alle niin totta, ei ole paljoa vaihtoehtoja. Me emme tiedä mikä heidän tilanteensa on. Minulla vain on tunne että ap saattaa maksaa liian kovan hinnan ja tulee katumaan myöhemmin.
Jos hän rakkauden takia haluaa tehdä sen että antaa koirat muualle, hän olisi jo tehnyt sen, eikä kysellyt ja miettinyt asiaa, kaipa siis hänkin miettii että voiko olla jokin muu tapa, voiko olla mahdollista löytää jokin keino millä kaikki asiat saadaan ratkaistuksi ilman että hän laittaa kaiken uusiksi ja luopuu rakkaista lemmikeistään.
Kuten jo aikaisemmin sanoin, ehkä yksi vaihtoehto on antaa riehakaampi nuorikko(koira siis) pois ja pitää leppoisampi vanhempi koira joka todennäköisesti kotiutuisi huonomminkin kuin nuori koira uuteen kotiin, ja tyttis aloittaa siedätyshoidot ja tutustumisen tähän yksilöön ja se miten se tehdään onkin sitten toinen juttu, mutta sitä tapahtuu niin tehdään ja se toimii yleisimmissä pelkotiloissa.
Mieli on monimutkainen mutta se ei ole tahdonvastainen jota ei voisi millään lailla ohjata ja kehittää, siitähän meidän ihmisyyden olettamus lähtee, että pystymme ymmärtämään ja käyttämään mielemme sopukoita. Pelko on pelkoa, ei sitä vähätellä pidä, mutta ei pidä luulla ettei sille voi tehdä mitään.
Rakkaus, aivan, ehkäpä ap:n tyyttöystävän rakkaus ap:ta kohtaan ei myöskään halua että ap:n pitää luopua koirista. Tiedetäänkö me sitäkään.
Juuri tuon takia ikuinen rakkaus, elämäni rakkaus, suuri rakkaus -höttöön on lapsellista uskoa. Ei tarvitsisi surra pois annettuja koiria kun niin ei koskaan tule tapahtumaan. Satuitko tietämään että eläimet ja etenkin koirat ovat ihmisen parhaita ja uskollisimpia ystäviä. Se ei ole uskon asia. Se pitää kokea. Sen voi tuntea vain eläinrakas ihminen.
kyllä sanottava että ei se nyt höttöä ole, sen sanon myös että se ei osu kaikille kohdalle. Oli sitten rakkaus ikuista tai ei niin siinä olen samaa mieltä että ensin ihminen, hoidetaan siis se pelko pois ja kaikki on tyytyväisä.
Monillakaan ei varmaan ole "aikaa" hoitaa sitä pelkoa pois. Kun on niin kiire muuttaa yhteen jne. Ei riitä pitkäjänteisyys. Kaikki pitää saada nyt ja heti. Mieluummin jo eilen. Se on surullista.
sano nyt vielä että prinsessa Ruusunen ja Prinssi Rohkea.... palaapa kuule takaisin realimaailmaan ja lakkaa uskomasta satuihin... eli Grow Up
kaikki usko jos ei omalle kohdalle osu, luonnollistahan se on. Prinsseistä minä en tiedä mitään mutta elämän kestävään rakkauteen uskon. Sen osui omalle kohdalle ja sen eron tietää oikeastaan vasta sitten niihin muihin rakkauksiin kun vertaa. Sitä voi selittää, mutta siihen uskominen ei taida onnistua kuin sitten jos se napsahtaa kohdalle. Jotenkin vähän sälittävää että jos ei usko rakkauteen on ilmeisesti sitten kasvanut aikuiseksi?
Hyvä hyvä. Älä sinä ainakaan hanki lemmikkiä niin ei tule tuota ongelmaa.
Minusta siinä kohtaa on nupissa pahasti jotain vialla jos tuosta vain voi kiikuttaa lemmikkinsä piikille tai viedä löytöeläintaloon (ajatuksella "pärjätköön tai olkoot pärjäämärrä, aivan sama") kun näpsä uus flikka astuu kuvioihin joka ei eläimistä perusta. Minusta se on vastuutonta ja selvä merkki myös empatian puutteesta kun ainoastaan oma napa liikuttaa. Se eläin ei kuitenkaan ole tehnyt valintaansa päätyä jonkun lemmikiksi vaan sen teki omistaja. Kuten täällä joku sanoikin, eläin ei ole mikään tavara jonka voi sysätä sivuun jos se ei enää sovikaan sisustukseen, vaan siitä on vastuussa kerran on sellasen päättänyt hankkia ja useimmat haluavatkin ottaa lemmikin juuri sen takia, että voisivat pitää siitä huolta ja osoittaa rakkautta.
Ja kuten tokaisin aiemmin: kumppaniehdokkaita on enemmän kuin se "yksi ainoa oikea", joten jos yhden kanssa on ongelmaa lemmikin osalta niin kiitos hei ja tervetuloa sellainen jolle lemmikki ei ole probleema.
mutta en välttämättä yhteen prinsessaan, joka suutelee minut hereille ja kaikki elivät onnelllisina elämänsä loppuun asti. Sen pituinen se. Kyse on elämän tosiasioden tunnustamisesta, ei epäuskosta rakkautta kohtaan. Kukin jää tietysti sille tasolle kuin jää.
perustat sen käsityksen että rakkautta on mutta kohde vain vaihtuu? Ettei voi olla ihmistä jonka kanssa ne elämän tosiasiat osuu niin yhteen että mieleen ei tule mitään muuta vaihtoehtoa kuin jakaa kaikki se toisensa kanssa.
Oletko sitä mieltä että jos sinä et ole kohdannut niin on hyvin epätodennäköistä että kukaan muukaan? Luultavammin ystäväpiirissäsi ei ole ketään jotka on tavannut sen oikean ja silloin sen ymmärtää että kun ei ole ketään esimerkkiä niin asiaa tavallaan ei ole olemassa. Joten ehkä tästä asiasta väitteleminen ei ole edes järkevää kun eihän se mitään jos et usko.
Nimenomaan jokaisella on se tasonsa mihin voi jäädä jos ei osaa/halua muuta, siitäkin ollaan täällä juteltu että elämä ei ole pelkästään kohtaloiden ja sattumien ja paskan tai hyvän tuurin kauppaa. Vaan siinä on suurin osa sitä oman käden jälkeä, sen miten maailmansa näkee ja sitä muokkaa parhaaksi mahdolliseksi. Ikävä kyllä niin moni nostaa kädet ylös eikä näe missä meni vikaan ja asian voi korjata. Mutta elämä on sellaista, ihmiset ovat erilaisia, kaikki eivät synny ottamaan elämäänsä omiin käsiinsä vaan jäävät sille tasolle kuin elämä ja muut heidät määrittelee. Sekin on elämän tosiasioita.
kun sanot ettei tästä kannata väitellä?
toteamus, vähän kuin sanoisi että kummatkin ovat oikeassa koska tämähän asia perustuu elettyyn elämäänsä ja kokemuksiinsa.
toi on ihan kärjistämistä, en ikinä ehdoittais piikille viemistä tai jättää jonnekin eläintaloon. Kun on ihan hyviäkin vaihtoehtoja olemassa, ihan vaan vaikka etsiä uusi omistaja.
Koira on ihmisen paras ystävä ja pysyy uskollisena jne. Näin on mutta suurin osa koirista kuitenkin kiintyy ihmiseen kuin ihmiseen, ei ne oikeesti luo mitään tunnesiteitä ihmisiin. Koira voi oppia luottamaan ihmiseen mutta koira on oikeesti tyytyväinen kun sillä on perusasiat kunnossa.
Sellaset koirat jotka juoksee omistajansa perään vessaankin, on yleensä jotain dominoivaa rotua ja se perään oleminen ei ole mitään kiintymystä ja hellyyden kipeyttä vaan koiraa ei ole osattu kasvattaa oikein ja koira raukka kuvittelee että joutuu huolehtimaan omistajastaan.
Toi on ihan sairaalloista koiran inhimmillistämistä jauhaa jostain koiralle tehdysitä lupauksista jne... Koira on suden kesy jalostettu laji, petoeläimien lahkoon kuuluva eläin.
Ihminen osaa ja voi kyllä luoda vahvan tunnesiteen eläimeen, rakastaa sitä, pitää perheenään ja laittaa eläimensä kaikessa etusijalle tai puntaroida vaimon ja koiran välillä mut anteeks vaan ei se koira "kykene" siihen samaan. Ihmiset vaan kovin helposti eläimen käytöstä inhimmillisestä näkökulmasta ja kuvittelee et se eläin kokee ja tuntee samoin.
Juuri näin!
Ihmiset inhimillistää eläimet, koirat kun nyt niistä puhutaan!
Koira-ihmiset tuntuu olevan hyvinkin fanaattisia koiriensa suhteen!
Totuuus on se, että koiranne ottaa jonkun toisen teidän tilalle jos tilanne niin vaatii.Se siitä ihmisen parhaasta ystävästä.
Oletko joskus omistanut koiran?
Oletko joskus omistanut koiran?
kyllä olen "omistanut"
Valitettava tosiasia on se ettei sille lemmikille (enkä puhu ainoastaan koirista) aina löydy tuosta vain hyvää kotia, joten kun sanot että lemmikki lähtee tuli mikä tuli niin se voi hyvinkin tarkoittaa myös noita mainitsemiani vaihtoehtoja. Ei se parhaassa tapauksessa vuosia elänyt karvaturrikka ehkä ole sitä sorttia, että sen sopii mihin tahansa pirttiin lykätä uuteen perheeseen sopeutumaan. Asiat eivät ole aina noin yksinkertaisia, mutta koiran omistaneena(?) luulisin sinun tämän ymmärtävän.
Tiesitkö että koira on laumaeläin? Koira voi olla hyvin sosiaalista sorttia ja pitää muistakin ihmisistä ja tulla hyvin toimeen, mutta kiintymys on useimmiten aivan eri luokkaa omassa perhepiirissä kuin vieraita kohtaan.
Ja minäkään en ole kirjoittanut missään kohtaa "koirille tehdyitä lupauksista" vaikka puhuinkin omistajan vastuusta, ja en missään vaiheessa ole sanonut että lemmikki menisi oman kumppanin edelle tai että laittaisin edes mainittuja samalle viivalle, esimerkiksi. Luetun ymmärtämistä kehiin.
Eli et ole kuitenkaan eläinrakas. Yritä nyt vaan hyväksyä se, että et voi ymmärtää. Kun et todella tiedä mistä on kyse.
nimimerkin lapsuudenperheessä on ollut koiria ja on vieläkin sekä metsästys- että näyttelykoiria.
Itsellä ei ole, eikä tule olemaan.En ainakaan itsekseni hanki.Mutta jos tuleva kumppanini haluaa, voin myöntyä vain jos elämä ei mene sitten koiran/koirien ehdoilla!
Ei ole kyse siitä, että koko elämä menisi koirien ehdoilla. Mutta et voi ymmärtää, kun et ole koira/eläinrakas ihminen. Se ei tee sinusta eläinrakasta, että lapsuuden perheessäsi oli/on eläimiä. Omassa elämässäsi niitä ei ole. Toivottavasti ei tuolla asenteella tule koskaan olemaankaan.
paitsi et tässä asiassa,heh.Että mulla olis väärä asenne koiran omistamiseen.Mulla on just oikea ja terve asenne!
Etkä sä voi mua tuntematta sanoa etten olis eläinrakas vain tekemällä ihan ihme johtopäätöksen edellisestä kommentistani.Se oli aivan järkevä kommentti!Jota toki SINÄ et ymmärtänyt.
Mulla on erittäin terve suhtautuminen koiran omistamiseen ja kouluttamiseen, koiran paikkaan perheessä jne. kuin monella muulla täällä kirjoittavalla!
Koiran paikka perheessä ei ole MÄÄRÄÄVÄ perheolosuhteisiin ym.perhe-elämään.
Jos koira rajoittaa tai muulla tavoin dominoi sun elämää, sun ei pitäisi olla koiranomistaja!!!
Koira sulautuu luontevasti muuhun perheeseen ja perheen toimintaan ja elämään.Jos näin ei ole, koira ei ole oikeassa paikassa.
Teoria ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa kultaseni. Tuota teoriatietoa saamme jokainen hankittua itsellemme. Koirani ei todellakaan rajoita eikä dominoi eikä rajoita elämääni. = )
En luopuisi. Ei ole olemassa sitä oikeaa, vaan erilaisia oikeita ihmisiä kenen kanssa voi synkata eri lailla mutta silti niin... oikeasti. Joten en luopuisi. Se ei tarkoita etteikö toisen kanssa voisi olla yhdessä. Aina on vaihtoehtoja, ei ole juuta taikka jaata pelkästään.
Ok hän on siis saanut apua mutta näköjään ei ole silti kohdannut oikeasti pelkoaan. Kaikki on mielestä kiinni, ja ihminen pystyy sitä itse säätelemään. Vaikka lapsuudessa olisi paha trauma, eli lapsena koira purrut tai vastaavaa, sen voi silti hoitaa pois alta. Kaiken voi voittaa. Niin voi tyttösikin hoitaa. Jos ei homma toimi, se tarkoittaa vain sitä ettei hän oikeasti halua voittaa pelkoaan, eikä edes kohdata sitä. Asiat ovat oikeasti yksinkertaisia ja lähtevät yksikertaisista asioista liikkeelle. Ihmiset tekevät niistä monimutkaisia hoitaa.
Sinäkin pystyisit ihan hyvin auttamaan häntä kohtaamaan pelkonsa. Jos hän oikeasti haluaisi olla kanssasi ja samalla helpottaa suunnattomasti elämäänsä, niin hyvä.
ja on tyttöystäväni kanssa edelleen vaikka toki tyttöystäväni pelkäsi minun koirasta koska se onkin kuin tanskandoggi mutta on se aivan kiltti ihmisiin kohtaan.Tyttöystäväni ottaa rentoutua ja vähittellen koirastani toimeen ettei pelätä enää.Toinen pienempi koira ei tyttöystäväni pelännyt.Onneksi minun koirista ei ole vihaisia ihmisiin ollenkaan vain ehkä välillä vaan innokkaita.Jos koirasi suhtautua ihmisiin ok niin miksi luopuisi lemmikistä?Ai koirasi kai vähän viili?Samaa toisella koirallani ollut viili ongelmista.Kuinka koirasi vanha nyt?Voisin auttaa ratkaisuja vaikka iän takia tai käytöksen takia.Tuli mieleeni,että jos koirasi ikä onkin alle 2 vuotta vanha niin se yleensä rauhoittua vasta 1,5-2 vuotiaaksi.Hyppiikö koirasi vasten vai?Minusta ei se tarvitse luopua koska on mahdollisuuksia kyllä esim.kouluttamalla.
Sillä pääsee traumoista.
http://www.energiapaju.fi/nlp/kuukauden_rita.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Neurolingvistinen_ohjelmointi
http://www.kivateam.fi/
Oon senverta elämää nähnyt, että tiedän koirista luopumisen olevan virheliike.
Kaikkea hyvää.
Minulla on saksanpaimenkoira ja kissoja; en ikinä tekisi valintaa rakkauden ja eläinteni välillä; ne ovat minulle liian rakkaita. Ymmärrän kyllä, että tilanne on vaikea. Ehkä voisitte hoitaa rakkaasi traumaa niin, että vaikka hän yhä pelkäisi muita koiria, niin hänen pelkoaan sinun koiriisi hoidettaisiin.. Aikaa, työtä ja ammattilaisen apua se varmasti vaatii, mutta rakkauden eteenkin kannattaa tehdä töitä.
Niinhän eläimilläkin vakavia pelkotiloja hoidetaan; pikkuhiljaa siedättämällä. Ja eläimiähän me ihmisetkin olemme, vaikkemme sitä myöntää tahtoisikaan. Kun kysymys kerran ei ole mistään järkyttävän herkästä astmasta, niin mieti tarkkaan, kannattaako rakkaista koirista luopua uuden rakkauden takia..
Kun me lesbotkin ollaan eläimiä, niin joko hetskut on keksinyt että meillekkin pitäisi antaa mies-siedätyshoitoa?!
Parantaako se meidät, kuten koirapelkoiset?
Onhan se kiva että kun puhutaan koirista ja parisuhteesta ja eläinpelosta ja näiden kohtaamisesta joku keksii tuoda miehet kuvioon.
Ehkä tässä on munankuoressa se miksi joskus pelkkänä ihmisenäkin on sietämätöntä katsella ympärilleen.
Järjen käyttö ei ole ainoastaan sallittua
vaan jopa suotavaa.
Ap:lle ihan sen verran että kannattaa harkita tarkoin asiaa.
Jos suhteenne on vasta alussa, sitä voi hetken huumassa tehdä
sellaisia asioita joita katuu myöhemmin.
Nuohan noita hauskoja aivopieruja joita plompsahtaa aina täällä kun tulee pitempi ja kiivaampi keskusteluketju!
Ja mitä tulee mun mielipiteeseen koirista luopumiseen naisen tähden, en ikinä!
Mutta naisesta luopuisin kyllä koirien tähden!
En ikinä luopuisi koiristani kenenkään takia! Itselläni on kaksi saksanpaimenkoiraa (6v ja 9 vkoa). Ekaksi oli koirat ja kumppani määräytyy sen mukaan, että koirat voivat olla elämässäni. En lähde edes tekemään syvempää tuttavuutta, jos käy ilmi, että vastapuolelle koirat ovat ongelma.
Kumppanini tulee ehdottomasti olla eläinrakas. Ja jos sellaista kumppania ei löydy, minulle ei ole ongelma elää pelkästään rakastamieni koirieni kanssa!!!
Rakkauksia tulee ja menee, mutta lemmikit pysyy. Ehkä se vain ei ole oikea aika sille rakkaudelle.
Miten suhteesi on voinut edetä koirapelkoisen kanssa noin suureksi "elämäsi rakkaudeksi"?
Esim. kun minä tutustun naiseen, niin kyllä aika pian selvitän mitä mieltä hän on eläimistä. Jos pelkää, vihaa tai on allerginen lemmikeilleni, niin sitten en lähde edes sen lähemmin tutustumaan ko. naiseen. Olen hankkinut lemmikini sillä mielellä, että huolehdin niistä niiden koko elämän ajan parhaani mukaan. Ei niitä niin vaan anneta pois tai lopeteta.
Toki allergikon tai eläinpelkoisen kanssa voin olla kaveripohjalta tekemisissä, mutta ihan tietoisesti en antaisi semmoisen suhteen kehittyä kaveruutta tiivimmäksi ihmissuhteeksi.
Jos taas joku ihminen suorastaan vihaisi eläimiä tai pitäisi niitä turhina ja tarpeettomina olentoina, niin semmoisen ihmisen kanssa en sitten viitsisi olla missään tekemisissä.