yksi valtuutettu eli vasuri-esko käytti puheenvuoroja.
Muut tuppisuuna vain mutruili kuin pässi ennen viimeistä tälliä.
Muut tuppisuuna vain mutruili kuin pässi ennen viimeistä tälliä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
kokous. Mkähän oli muut 26 valtuutettua noin perusteellisesti lamauttanut?
Kaiketi eskon lakia ja järjestystä vaativat saarnat.
Vaatihan hän myös puheenjohtaja Antti Rantakangasta lainmukaisesti toimimaan eli tasapuolisesti valtuutettuja kohtelemaan ja jokaisen valtuutetun puheoikeuden turvaamista.
ei netissä näytetty.
kakun syöntiin veronmaksajien piikkiin ?
tuli aivan mitään tekemättä.
Työn perusteella vain vasuri-esko olis sen ansainnut.
kuin muut yhteensä !
jotta yks huppana kysyy enemmän, kuin kymmenen viisasta ehtii vastata ???
lauma oli mutruilemassa kakkupalan toivossa ! Eskon asiapitoiset saarnat pisteli kyllä , sanonko mihin ?
rauhassa ?
ollut uskaltanut häiriköidä eskon puhetta,
kun paikalla oli ollut arvovaltaista väkeä ahti pekkalasta lähtien.
linjoilla kansandemokratiaa järjestelemässä.
Tehtaankadulla verrattuna tähän aikaan kun kelkat on käännetty Brysselin suuntaan. Stepan tavoitteenahan oli vain liittää suomi Aunuksen sosialistiseen tasavaltaan ja Hänet itsensä sen Presidentiksi, kenet lie valinnut varalle ? Siinä on tutkijoilla vielä Tiitisenlistaakin enemmän tongittavaa.
kärähtelee , kun totuudet julki saadaan.
noin vähäiseen työhön.
valtuustotyön.
oli hällä kuulemma asiattomia puheenvuoroja
tuutettujen puheenvuoroista. Sun pitäs moittia siten antti rantakangasta.
vain yksi. Se toukokuun tyhymuus mielissä painaa ja painaa.
työtyä ? Mää en olis kyllä kehannu semmosen häirinlööinnib jäläkeen.
Sanovatten, että oli vain 1 pelle, se jota sanotaan vasurieskoksi.
Oli vain hällä kuulemma asiattomia puheenvuoroja
johtaja antti rantakankaan keskeyttää.
Eikä hän abc-tiedon mukaan ollut keskeyttänyt , vaan kehunut.
eskon aloitteehan on todella upeita ja täynnä asiaa.
laadukkaimpia ,mitä valtuustossa on esitetty.
Perustelut todella selkeitä ja vankkoja.
Kannattaa käydä niihin tutustumassa kaupunginlinnan arkistossa.
tai vetelät housuissa ?
Arvasinko oikein ?
muutakaan tietoa ei ole ollu lehissäkään.
valtuusto voimaton.
Kun vain yksi vasuri teki töitä ja muut mutruili.
potilaita.
Ja pilleripurkkeja.