Miksi tällä palstalla vähätellään jatkuvasti niiden yksinäisyyttä, jotka ei ole kroonisesti totaalisen yksinäisiä? Ajatellaan asiaa ensin hyötynäkökulmasta: Monella heistä olisi paljon annettavaa "tosiyksinäisille", jos heille ei oltaisi näyttämässä ovea heti kun selviää että heillä on pari etäistä kaveria, seurustelukumppani tai ehkä jopa useampikin oikea ystävä. Jos joku "tavis" kokee tilapäistä yksinäisyyttä siksi, kun sairaus pakottaa jäämään viikoksi yksin kotiin silloin kun kaverit pitää hauskaa, miksi vähätellä sen tuntemuksia ja savustaa se pois palstalta? Siltähän voisi saada hyviä ideoita, joiden avulla tosiyksinäisetkin voisi päästä eroon totaaliyksinäisyydestään. Ehkä se on ollut joskus aiemmin totaalisen yksinäinen, joten se voi tietää miten yksinäisyyden syvästä suosta noustaan edes vähän ylöspäin... Jos tosiyksinäiset linnoittautuu tänne juttelemaan keskenään, mitä toivoa muutoksesta on, kun kukaan ei tiedä miten kavereita saadaan?
Lopuksi totean vielä sen itsestäänselvyyden, joka joiltain tosiyksinäisyyttään korostavilta on tuntunut unohtuvan: Kaikilla on oikeus tuntemuksiinsa. Jos lyöt itseäsi vasaralla sormeen ja sattuu niin maan penteleesti, sinulla on oikeus valittaa kipuasi, vaikka moni suomalainen joutuu elämään loppuelämänsä paljon kovemman kroonisen kivun invalidisoimana. Samalla tavalla kaikilla niillä, joilla on kavereita, on oikeus valittaa yksinäisyyttään, vaikka moni on vielä yksinäisempi. Mikä siinä on niin vaikea tajuta?
Lopuksi totean vielä sen itsestäänselvyyden, joka joiltain tosiyksinäisyyttään korostavilta on tuntunut unohtuvan: Kaikilla on oikeus tuntemuksiinsa. Jos lyöt itseäsi vasaralla sormeen ja sattuu niin maan penteleesti, sinulla on oikeus valittaa kipuasi, vaikka moni suomalainen joutuu elämään loppuelämänsä paljon kovemman kroonisen kivun invalidisoimana. Samalla tavalla kaikilla niillä, joilla on kavereita, on oikeus valittaa yksinäisyyttään, vaikka moni on vielä yksinäisempi. Mikä siinä on niin vaikea tajuta?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ainakaan pariskuntien kanssa liikuskeleminen ei minulta luonnistu.
Onko parisuhteessa elävät ihmiset pelkkä yksikkö? Vaikka ihminen eläiskin parisuhteessa niin ei se todellakaan tarkota sitä, että kaupan päälle saat ystävän myös siitä toisesta puoliskosta ja aikaa on pakko viettää kolmistaan. Järki käteen.
Jos vaihtelee viestejä tai kirjeitä parisuhteessa olevan kanssa ja toinen on sinkku niin voisi sanoa että 99%:sen varmasti henkilö joka on suhteessa mainitsee lähes joka toisessa viestissään "teimme sitä ja teimme tätä". Tapaaminen voi toki onnistua mutta yleensä se tarkoittaa sitä että myös sille toiselle osapuolelle tapaaminen käy.
Mua kun vitusti kiinnostaa kuunnella naispuolisen ystävän parisuhde voivotuksia kun en ole ikinä edes seurustellut. Ja sit siihen vielä boonuksena se et kaikki ne päivät milloin yksinäisyys tulee todella esille (esim uusivuosi), se varattu naispuolinen ystävä onkin sen poikaystävän kanssa.
Ap. Senkus alat valittamaan sitten yksinäisyyttäsi.
Kyllä nettiin mahtuu, voit valittaa vaikka joka päivä monella viestillä
Sä vaikutat lähes vihamieliseltä totaalisen yksinäisiä kohtaan
tai ainakin heidän kommenttejaan kohtaan.
Pitäisi kai puolin ja toisin hiukan joustaa
En edes tiedä miten tohon vastaisi kun viestisi on niin ristiriitainen.
A.) Olen itse totaalisen yksinäinen, enkä siitä huolimatta täällä kitise ja hae sääliä.
-> "Sä vaikutat lähes vihamieliseltä totaalisen yksinäisiä kohtaan"
Henkilö, jolla on ystäviä ja seurustelukumppani (tai edes jompi kumpi) ei ole mikään totaalisen yksinäinen. Ja ei, mulla ei ole mitään sitä vastaan jos jolla on jotain kavereita ja kokee itsensä yksinäiseksi, vaan niinkuin sanoin, mua vitusti kiinnostaa ystävystyä varattuihin naispuolisiin henkilöihin edellä mainituista syistä.
Ja tämä..
"Jos joku "tavis" kokee tilapäistä yksinäisyyttä siksi, kun sairaus pakottaa jäämään viikoksi yksin kotiin silloin kun kaverit pitää hauskaa, miksi vähätellä sen tuntemuksia ja savustaa se pois palstalta? Siltähän voisi saada hyviä ideoita, joiden avulla tosiyksinäisetkin voisi päästä eroon totaaliyksinäisyydestään."
.. on vaan suora osoitus siitä että sulla ei ole mitään ideaa mistä puhut.
Katsos kun se että oot viikon sairaana on vähän eri asia kuin se, että sulla ei ole ollut mitään sosiaalista elämää viimeisen neljän vuoden aikana. Se rupeaa jo muuttamaan henkilön persoonaa ja identiteettiä.
Voisitko yksilöidä, mitkä kohdat aloitusviestistäni vaikutti vihamielisiltä? En todellakaan väittänyt, että kaikki "tosiyksinäiset" olisi idiootteja jotka käyttäytyy kritisoimallani tavalla. Vain osa niistä on, luultavasti pieni osa. Se pieni osa on kuitenkin niin äänekäs, että se saa paljon pahaa aikaan. Myös paremmin käyttäytyvät "tosiyksinäiset" kärsii siitä, kun palstalta savustetaan pois ne jotka voisi auttaa.
Tietysti jälkimmäisen yksinäisyys on vakavampaa. Vastaavasti on vakavampaa olla kroonisen kivun invalidisoima kuin kärsiä kivusta lyötyään itseään täysillä vasaralla sormeen. Siitä huolimatta myös vasaran kanssa tunaroineella on oikeus kärsiä kivustaan ja toivoa saavansa siihen lievitystä. Samalla tavalla vähemmän yksinäisillä on oikeus kärsiä siitä, ettei heidän sosiaalinen elämänsä ole heitä tyydyttävällä tasolla, ja toivoa että he saisivat enemmän laadukkaita ihmissuhteita.
Jos mennään sille linjalle, että vain kaikkein pahimmasta yksinäisyydestä kärsivillä on oikeus valittaa, miksi kuulut joukkoon oltuasi vain neljä vuotta vailla sosiaalista elämää (olettaen että kerroit itsestsäsi)? Joillain on sentään takana kymmenien vuosien totaalinen yksinäisyys. Maailmassa on tasan yksi ihminen, jonka yksinäisyys ei ole pahempaa kuin jollain muulla. Kaikki muut voi lohduttautua sillä, että jollain menee vielä huonommin.
"Jos joku "tavis" kokee tilapäistä yksinäisyyttä siksi, kun sairaus pakottaa jäämään viikoksi yksin kotiin silloin kun kaverit pitää hauskaa, miksi vähätellä sen tuntemuksia"
Kyllähän itse kullakin on ollut nälkä ja takuulla valittanutkin sitä, mutta se ei ole sama asia, kuin nähdä nälkää.
Jos ihminen valittaa, kun ei ole pariin viikkoon saanut munaa, eikä puhelinkaan ole ihan kahteen päivään soinut, niin eihän tuota voi verrata siihen, että olet ollut vuosikymmeniä yksin ilman minkäänlaista kontaktia ihmisiin ja tiedät, ettei kontakteja tulekaan. Nämä kavereiden ympäröimät "yksinäiset" ovat vain kärsimättömiä. Heillä on edelleenkin kaverinsa ja puhelinkin tulee vielä pärisemään, mutta he ovat, kuin pikkulapset, jotka eivät malta odottaa jouluaattoa. Se on aivan eri asia, kun sitä jouluaattoa ei ikinä tulekaan ja mieli tekisi.
Muutenkin yksinäisyys tuntuu ihmisille merkitsevän sitä, ettei ole parisuhteessa. Kavereita pörrää ympärillä ja exiä on kymmeniä, mutta kun ei ole vakipanoa, niin valitetaan yksinäisyyttä. Haistakoon pitkän paskan.
En maa nyt sita sano etta tama palsta olisi leimautunut taysin "tosiyksinaisten" palstaksi, mutta kylla mulla sen verran tajua on etta en mee semmotteelle joka on kivuissa koko ajan niin valittaan siita kun mua sattu kun loin varpaan tai vastaavaa. Jotkut jutut vaan on triviaaleja, toiset ei. Tunteille voi jotain, tosiasioille ei (silla hetkella). On ihan eri asia tuntea jotain, kun olla jotain. Esim. tunnen olevani masentunut/olen masentunut.
Tarkottaako tuo nyt sitä, että pitkään totaalisen yksin ollut ihminen ei voi ystävystyä kuin sellaisen ihmisen kanssa jolla asiat on "yhtä huonosti"?
Ei kai totaalisen yksinäinen ihminen voisi tutustua edes toisen samanlaisen kanssa. Tutustuminen vaatisi kykyä sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Joskus kaipaan toista lähelleni, mutten tiedä miksi - mitä sillä tekisin; kai sille pitäisi puhua, ettei se vaivaantuisi, mutta harvoinpa minulla on mitään asiaa. Oli mulla joskus kavereita, ehkä ystäväkin, mutta ei mitään asiaa niille. Sen pituinen se.
Tuutulaulu illan ratoksi: http://www.youtube.com/watch?v=8m53AyFVQpQ
Öit
Koska joku vähemmän yksinäinen on mennyt valittamaan suoraan jollekin "tosiyksinäiselle", kuinka sietämätöntä sen yksinäisyys on kun kavereita on vain kaksi ja seurustelukumppanikin asuu tunnin bussimatkan päässä? Jos joku tekee niin, sellainen on ihan yhtä typerää kuin aloitusviestissä kuvaamani toiminta. Jotkut voi tietysti kertoa omasta tilanteestaan esimerkkinä siitä, ettei kaverin tai edes seurustelukumppanin löytäminen riitä tekemään elämästä ainaista onnea ja iloa. Osa yksinäisistä kun elää vahvasti siinä uskossa, että seurustelukumppanin löytäminen ratkaisisi jotenkin maagisesti kaikki heidän ongelmansa... Valitettavasti se usko aikuttaa joihinkin niin, ettei esim. mahdollisiin mielenterveysongelmiin haeta apua, kun uskotaan kumppanin saamisen muuttavan kaiken.
Sen sijaan tällä palstalla on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka uuden ketjun aloittanut "vähemmän yksinäinen" on haukuttu suoraa päätä maan rakoon, kun se on valittanut yksinäisyyttään vaikka sillä on sentään joku kaveri. Niitä aloitusviestejä ei ole suunnattu "tosiyksinäisille", niitä ei ole tarkoitettu miksikään vittuiluksi eikä niiden tarkoituksena ole vähätellä paljon pahemmasta yksinäisyydestä kärsivien tilannetta. Niiden kirjoittajat on pelkästään kuvanneet omaa tilannettaan ja toivonut löytävänsä apua tai ymmärrystä. Miksi joidenkin "tosiyksinäisten" on niin vaikea elää sen kanssa, että myös tällaiset henkilöt kokee itsensä yksinäisiksi ja kärsii tilanteesta? Eikö myös vähemmän yksinäisillä ole oikeus saada lievitystä kärsimyksiinsä?
Näköjään täällä on turha toivoa asiallista keskustelua. Ensin kerroin, miksi vähemmän yksinäisten kirjoitukset palstalla voi auttaa totaaliyksinäisiä saamaan kavereita, mutta kukaan ei kommentoinut asiaa lainkaan. Sen jälkeen vertasin yksinäisyyttä kipuun: kumpikin voi olla joko satunnainen vieras tai jatkuva olotila, ja kumpikin voi aiheuttaa tilapäistä voinnin huonontumista tai pahimmillaan elinikäistä invalidisoitumista. Tätäkään kukaan ei kommentoinut kunnolla, vaikka pari ontuvaa vertausta tulikin. Tarkoittaako se sitä, ettei kukaan teistä totaaliyksinäisistä voisi kuvitellakaan valittavansa kipuaan esim. Kipu-palstalla ja kysyvänsä neuvoja sen lievittämiseen, jos lyötte itseänne vaikka sillä vasaralla sormeen niin että sattuu niin maan penteleesti? Missä se raja yleensäkään menee, minkä jälkeen saa valittaa kurjasta olostaan ilman että muilla on oikeus mitätöidä julmasti toisen tuntemukset?
Jos ette ole tajunneet sitä, "tilapäisyksinäiset", seurustelevat ja muut vähemmän yksinäiset ei kuvittele olevansa maailman yksinäisimpiä ihmisiä, vaikka ne valittaakin täällä kohtaloaan. Käykää vertailun vuoksi vaikka sillä Kipu-palstalla, josta jo puhuinkin. Siellä yksi pyytää apua kun joskus virtsaamisen jälkeen kirvelee, toisen selkä kipeytyy kävellessä ja kolmannella on jatkuvasti sietämättömiä kipuja. Vaikka siellä on myös kroonisista "tosikivuista" kärsiviä kirjoittajia, siellä annetaan tilaa myös pienemmistä ja satunnaisemmista vaivoista kärsiville. "Tosikivuista" kärsivät ymmärtää, ettei koko maailma pyöri heidän ympärillään ja muiden pienemmät vaivat on ihan yhtä todellisia kuin heidänkin, vaikka niiden vaikutukset on vähäisempiä. Vastineeksi "tosikivuista" kärsivät saa pikkuvaivoista kärsiviltä sympatiaa ja hyviä neuvoja, joiden avulla elämänlaatu voi parantua. Miksei tälläkin palstalla voitaisi keskittyä tukemaan ja auttamaan muita riippumatta siitä, kuinka pahasta yksinäisyydestä kukakin kärsii? Siitä hyötyisi kaikki.
:) hyvä kirjoitus, ja olen hyvin vahvasti samaa mieltä kanssasi. Nytkun lähdet tätä viestiketjua lukemaan niin ei tarvi lukea kuin ensimmäinen vastaus niin voi päätellä missä mättää (ei pahalla sen kirjoittajaa kohtaan)
Ensimmäiselle vastaajalle tuli pitkästä kirjoituksestasi mieleen se, ettei voi itse viettää pariskuntien kanssa aikaa. Eli heti ensimmäiseksi tulee negatiivinen ajatus mieleen. Ensimmäiseksialetaan miettimään mitä ei haluta,pystytä, kyetä tai viitsitä tehdä. Kun joskus miettisi asiaa toisinpäin. Positiivisella meiningillä. Kuten oon jo aikaisemmin täällä sanoa niin ihmiset eivät halua olla tekemisissä negatiivisesti ajattelevan ihmisen kanssa. Ja negatiivisuus luo ympärilleen lisää negatiivisuutta. Jos joku nyt väittää että ei se tarkoita että livenä on negatiivinen ihminen jos täällä kirjoittelee katkeran sävyisiä viestejä niin olen erimieltä. Täällähän ne todelliset ajatukset kerrotaan kun saa anonyyminä kertoa. Ja jos täällä ajattelee negatiiviaesti niin kyllä se varmasti heijastuu ihan sinne oikeaankin elämään. Kyllä mä ainakin koitan olla aina positiivisella asenteella liikenteessä. Joku aika takaisin mua pyydettiin teatteriin. En ole ikinä käynyt, eikä voisi teatteri kiinnostaa yhtään vähempää. Päätin kuitenkin lähteä katsomaan että millasta on. Että olempahan ainakin käynyt tuollaisessa jos ei muuta. Noh, tuo oli mulle todella positiivinen kokemus. Tykkäsin tosi paljon. Ja siis itse olen enemmän baari/lätkämatsi/futis äijä.. olen kuitenkin avoin uusille kokemuksille. Mitään ei menetä jos osallistuu sellaiseen tilaisuuteen joka ei välttämättä ole lähellä sydäntä