Mä en tajua itseäni. Onkohan muilla tällaista samanlaista juttua? Jos ihastun johonkin kivaan tyttöön niin laitan hänet vaan pois elämästäni. Siis siinä vaiheessa kun huomaan, että olen ihastunut niin lopetan vaan yhteydenpidon, vältän paikkoja missä voisin nähdä. Välillä lopetan sen yhteydenpidon todella kylmästikkin niin että olen varmasti loukannut joitakin ihmisiä. Pidän ihastumisen tunteesta ja haluaisin pitää jostakin todella paljon ja haluaisin, että hänkin sitten pitäisi minusta, mutta miten ikinä voi edes syntyä mitään jos lähden pakoon heti kun on mahdollista. En kestä tätä piirrettä itsestäni, mutta en todellakaan voi sille mitään, että olen ainakin viimeiset seitsemän vuotta tehnyt näin. Ei minusta kuitenkaan ihan normaalia. Vai onko?
pakoon ihastusta
heppoja
191655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Hmm, sinuun pitää ihastua sitten joku sellanen tyttö, joka jaksaa piirittää sinua kauan. Kukaan tuskin jaksaa kuitenkaan sellaista pidemmän päälle.
Tuli mieleen ensimmäisenä kysymys, että mitä sinä pelkäät oikeen?
Tai sit ei piirittää vaan pitäs varmaan vaan pystyä etenemään niin nopeasti et ei kerkeä pakoon. Mietin kyllä sitä et mitä pelkää, kun ei vaan oikeen tiedä, ehkä sitä jos se toinen pian pitäisikin minusta tai sitä että teen vaan jotakin typerää, niinku välien katkaiseminen ihmisiin ei olisi typerää. Kai se on vaan ihan oma typerä ajatusmaailma joka laittaa itsensä tekemään asioita ja toisinaan jättää tekemättä.
Niin vaikka noinkin.. tai sitten pitäisi edetä hyvin hyvin hitaasti..
On kuitenkin hyvä asia, että itse tiedostat tuon karkuun lähtemis ongelman. Voit yrittää kehittää sitä parempaan suuntaan.
Itselläni on ongelmana, että pelkään tekeväni jotain typerää. Siksi esimerkiksi harkitsen sanani joskus hyvinkin tarkasti ja sen vuoksi en osaa olla oikein rento toisen kanssa. Lisäksi olen jännittäjä. Tämä kaikki siis silloin jos olen ihastunut.
Hmm, tai sitten lähdet pois jo ennen kun mitään voi kehittyä, jos pelkäät hänen jättävän sinut. Voisiko olla näin? Tuli vain mieleeni.
En tiedä, en osaa oikein auttaa sinua muuten kuin sanomalla juuri, että on hyvä kun tiedostat itse asian niin voit voittaa ns "pelkosi"..
Oletko pyytänyt anteeksi niiltä joita olet loukannut?
Niin ja on varmasti muitakin samanlailla käyttäytyviä kuin sinä. :)
Niinkin se voi olla, että jossakin alitajunnassa pelkää toisen jättävän tai sanovan jotain sellasta mitä ei halua kuulla. Ihan hyvin mahdollista. Mut ennen kuin itse loukkaantuu jostakin niin häipyy. Mä ihastun tosi harvoin, ehkä enintään viiteen tyttöön oon elämässäni sillain kunnolla ihastunu ja kaikki oon vaan jättäny taakse elämästäni. En oo mitään anteeksipyyntöjä kun en ole ihmisiä enää nähnytkään muuta kuin yhdelle. Viestillä viimeksi pyysin anteeksi sitä, että en halua olla ihmisen kanssa enää tekemisissä.
Eikö se ole ihan normaalia, että hieman jännittää ihastuksen seurassa? Niin minä olen ajatellut kaikkia tekstejä luettuani, että aika monilla on sillain, että jännittää.
Ei kai tähän mitään muuta apua ole kuin yrittää muuttaa omaa käytöstään, mutta ei sekään välttämättä niin yksinkertaista ole. Mietin vaan, että onko muilla tällaista pakoon lähtemistä. Kun minun käsittääkseni sitä ennemminkin haluaa olla ihastuksensa lähellä eikä sulkea pois mielestä. Kyllä minäkin haluan, mutta jossakin vaiheessa en vain enää halua muuta kuin häipyä mahdollisimman vähin äänin.
Onhan se ihan normaalia, että jännittää. Itse jännitän vaan joskus turhankin liikaa ja sanon sitten jotain typerää ja epäviisasta. Ja sitten iskee pelko, että toinen ei tykkääkään.
Sinun kannattaa muuttaa tapaasi kyllä, jos kerta et ihastu niin helposti. Olitko ihastunut siihen tyttöön jolta pyysit anteeksi..? Voisiko hän kenties auttaa sinua asiasi kanssa, jos kertoisit siitä hänelle ja selittäisit? Tietysti sanoisit, ettet halua hänen kanssaan vakavaa. Tai sitten voisit puhua jollekin naistuttavallesi vaikka? Tai jonkun kanssa, joka saattaisi osata auttaa sinua.
Kyllä sinä varmasti pääset eroon tuosta käytöksestä, jos sinulla riittää kärsivällisyyttä.
Ja kyllä on varmasti muitakin kaltaisiasi sekä miehissä että naisissa eli et minun mielestäni ainakaan ole mikään outo, vaikka noin käyttäydytkin.
Olin ihastunut, mutta en ole enää, kun tässä on kuitenkin se melkein vuosi mennyt niin, että ei olla nähty ollenkaan. Silloin joskus hävitin kaikki tiedot itseltäni hänestä, että en saa varmasti liian humalassakaan yhteyttä. Enkä näin pitkän ajan jälkeen uskaltaisikaan ottaa yhteyttä. Kyllähän se joskus pelottaa, että mitä jos joku ihminen tuleekin myöhemmin elämässä vastaan, mutta ei ole tullut vaikka tiedän, että todennäköisyydet vastaan tulemiseen on olemassa. En minä enää häneen halua yhteyttä, pian ihastuisin uudelleen. Jos edellisestä ihastumisesta alkaa olla n. vuosi kulunut niin se päivä varmasti lähenee, että ihastun johonkin taas, jos sitä ainakin sitten joskus yrittäisi käyttäytyä erillä tavalla, mutta niin kuin tiedetään niin harvoin ihminen mitään tunteilleen voi ja jos on tunne, että pitää päästä tilanteesta pois niin silloin lähden. Ajatusmaailman muuttamis yritys ei ole helppoa, mutta on se muutettavissa jos sitä haluaa.
Joo niin minäkin en epäilen, että en ole ainoa tämän asian kanssa. Jotkut varmaan lähtee pakoon myös silloin jos on ajatellut, että on sanonut jotakin tyhmää ja siksi hävettää niin paljon, että ei halua toista nähdä. Sitäkin minä vähän ihmettelen, että jos aluksi jännittää toisen seurassa niin jos kuitenkin edetään parisuhteeseen niin missä vaiheessa se jännitys sitten katoaa. Kai sitä oppii olemaan ihmisen seurassa rento tai jotakin. Ihastumiset, parisuhteet on minulle alue mitä en osaa oikein käsittää.
En usko että tollanen on kovin yleistä, sinäkin olet tod näk saanut kusipään leiman otsaasi. Yleisin syy lähtemiseen on se, ettei välitä tarpeeksi muttei toisaalta kykene sitä ilmaisemaankaan, joten luikkii pakoon.
Ehkä ne ei kuitenkaan ole olleet niin ihmeellisiä kun olet ollut valmis luovuttamaan leikin.
Jännitys katoaa kun tutustut toiseen. Kaikkea uutta jännittää alussa, polkupyörällä ajoa, uusia koulukavereita ym.
Olen seurannut näitä keskusteluja. Sinä olisit sellainen tyttö joka jaksaa piirittää miestä. Mites olis jos tavattais lähiaikoina?
Tai sitten kyse on jostakin ihan muusta! Sekin voi olla mahdollista.
Mahtuuko sun elämääsi muuta kuin ihastumiset?
Ehkä kysymys olisi paremmin, että mahtuuko ihastumiset elämään. Eli kyllä mahtuu.
En noista vasemmalla olevista viivoista oikein käsitä mihin tämä vastaus on, mutta toivottavastin et minulla kysynyt.
Hmm, ehkä olen ehkä en.. ;)
En minä kaikkia jaksa piirittää, enkä ole edes mikään miestennainen, mutta kun sopiva tulee kohdalle, niin kyllä sitä jaksaa yrittää. En kuitenkaan ihan loputtomiin jaksa ja pitäähän ihmiselle antaa myös rauha olla.
Tuosta tapaamisesta, että laita minulle viestiä niin katsotaan.. :)
- ajattele ite vain
et hän ei ole..kiva-
auttaa kyl
En usko että olen ainakaan kovin laajasti sitä kusipään leimaa, kun eihän kaikki edes tiedä, että olen tietoisesti lopettanut tekemisissä olemisen, kun niin olisi voinut ihan hyvin useimmiten käydä muutenkin ihan olosuhteista johtuen, että vaikeampaa olla tekemisissä.
Taikka sitten ovat olleet liiankin ihmeellisiä. Sehän se joskus harmittaakin, että mukavat ihmiset jättää taakseen, mutta ei liikaa harmita. Enemmänkin ajattelen, että miten ei sitä jatkossa jättäisi mukavia ihmisiä taakseen.
Mutta jos on kiva.
Molemmat pakoo n m
Oletko ajatellut, että pelkäätkin sitä että SINUT jätetään? Suojelet itseäsi siltä kamalalta tunteelta, jota olet ehkä joskus elämässäsi kohdannut. Tähänkin riittää jo vaikka lemmikin kuolema tai joku kaveri on joskus lakannut leikkimästä kanssasi, ehkä isä/äiti/joku muu läheinen on lähtenyt/kuollut.
Ei sitä kannata loputtomiin paeta, käsittele asia ihan rauhassa.
Kyllä sinä jossain vaiheessa vielä asian ratkaiset, kun tarpeeksi kauan pohdit. Muista, että olet itsellesi rehellinen, asiahan voi olla mikä vaan.