Hei!
En tiedä miksi kirjoitan tänne, mutta kun luin näitä keskusteluita niin tuli vaan niin mieleen kaikkia tuntemuksia mitä joskus on kokenut.
Ketään ei varmaan kiinnosta, mutta kirjoitanpa silti miten elämäni on muuttunut. Olen nyt tyttö 19.v.
Olin ylä ja ala-asteen aina se kuka ei koskaan puhunut luokassa mitään paitsi jos kysyttiin jotain. Olin se luokan hiirulainen. Pukeuduin neutraalisti ja joskus vähän jotain muodikkaampaa, mutta ei liian ettei vaan erotu :D Ajattelin, kaikkea aina paljon, mutta yksin en kertonut ajatuksiani kenellekään. Haaveilin poikaystävästä, mietin sitä ekaa kertaa, ensi suudelmaa ja sen sellaista sitten kun joskus ne tulee jos tulee. Mietin että olisi sellainen kaveri jonka kanssa puhua tälläisiä tai vaan olla. Mutta eipä ollut mitään näistä. Minua ei kiusattu suoraan, jätettiin vaan ulos kaikesta, sillä eipä seurastani pidetty ja ymmärrän, että ei pidetty sillä kuka jaksaa sellaista joka aina vaan kuuntelee vierestä. Siinä meni sitten se yläaste en ollut niin hyväkoulussa vaan aika lailla keskiverto, ehkä hiukan parempi. Ei opiskelu mitenkään kiinnostanut sen enempää kuin niitä luokan "juoppojakaan" vaikka varmaan kaikki ajatteli että tuo lukee vain kaikki vapaa aikansa. Sain yleensä ajan kulumaan perheeni parissa, netissä ja aika lailla yksin shoppailessa ja sen sellaista yksin olemista. Siinä ne vuodet vaan onneksi lopulta kului. Olin vaan en ollut oikeestaan mitään, harmitti.
Tuli sitten jatkosuunnitelmien vuoro kun oppivelvollisuus läheni loppuaan. Päätin mennä amikseen täysin kaikkien luulojen vastaisesti, yleensähän kaltaiseni päätyvät siis lukioon. Ei yleistäen, mutta näin se vaan usein menee. Pääsin todella kivalle luokalle jossa oli aika lailla kaiken ikäistä porukkaa. Suurin asia on se, että löysin parhaan ystäväni sieltä. Ensimmäinen vuosi kaverin kanssa oli sellaista opiskelu puhumista. Tehtiin tehtäviä yhdessä ja sen sellaista. Loppuvuodesta käytiin sitten toisillamme kylässä ja alettiin tekemään juttuja vapaa aikana yhdessä. Toisena opiskeluvuotena aloin olemaan jo hyvä ystävä hänen kanssaan. Luokassa kuitenkin olimme tunnettuja samoista asioista kuin oikeastaan minä olin yläasteella, puhuimme muille jos oli jotain asiaa:D Eipä paljoa muuten.
Viimeinen opiskeluvuosi muutti sitten kaiken, en olisi uskonut. Kun täytin 18.v ja tiesin että haluan baariin käymään kun sinne vihdoinkin pääsee. Kaverini oli käynyt jo muutaman kerran aikaisemmin. Menimme ihan paniikissa sitten tietysti yhdessä yökerho tapaiseen paikkaan ja pyysin kaveriani tilaamaan kun en itse uskaltanut :D Oikeastaan baari reissuilla olin vasta ekaa kertaa kännissä. Siitä baarista käynnistä tuli sitten tapa, oikeastaan joka viikonloppu käytiin. Alkoholi teki minusta ainakin erittäin sosiaalisen ja alettiin sitten vähän tutustuun miehiin. Aluksi uskallettiin niiden kanssa vähän tanssia, mutta sitten kaverini pussaili muutamia kuukausia ekan baari kertani jälkeen miestä baarissa niin ajattelin, että no vittu kai sitä nyt voisi kun ei kerran koskaan ole aikaisemmin. Siinä sitten tuli koettua se vaikka näin ajateltuna, en osannut yhtään :D
Siitä sitten myöhemmin lähdettiin jo jatkoille miesten mukaan kylläkin kuukausia myöhemmin. Tuli sitten tehtyä vähän sitä sun tätä niiden kanssa, mutta ei kuitenkaan seksiä. Vähän aika sitten mentiin taas jatkoille ja jopas sitten tuli menetettyä se neitsyyskin, en osannut mitään mutta laitetaan humalan syyksi.
Nyt sitten on tullut hankittua oma auto ja asunto ja työelämässäkin on tullut oltua vuosi. Pelkästään se, että silloin joskus kännissä aloin juttelemaan ihmisten kanssa on auttanut niin paljon sosialisoitumaan kun tiedän, että osaan puhua, kun vaan haluan. Töissä käyminen on auttanut myös niin paljon. Saatan puhua ihan tuntemattomillekin jotain ja vaikka piristää jonkun päivää sanomalla, että onpas kivat hiukset tai kynnet. Tunnen itseni niin erilaiseksi nykyään ja olen siitäniin onnellinen, että olen muuttunut, sillä ajattelin aina että olen se ketä kukaan ei huomaa ja jään aina yksin.
Seurustelen nykyään, olen seurustellut jo hetken, mies löytyi baarista, mutta hyvä löytyikin ja olen siitä myös onnellinen, että vaikka elämä alkaa epäsosiaalisena niin sitä oikeesti muuttuu ajan myötä :)
Kiitos ja anteeksi tekstistäni, oli pakko kirjoittaa :D
En tiedä miksi kirjoitan tänne, mutta kun luin näitä keskusteluita niin tuli vaan niin mieleen kaikkia tuntemuksia mitä joskus on kokenut.
Ketään ei varmaan kiinnosta, mutta kirjoitanpa silti miten elämäni on muuttunut. Olen nyt tyttö 19.v.
Olin ylä ja ala-asteen aina se kuka ei koskaan puhunut luokassa mitään paitsi jos kysyttiin jotain. Olin se luokan hiirulainen. Pukeuduin neutraalisti ja joskus vähän jotain muodikkaampaa, mutta ei liian ettei vaan erotu :D Ajattelin, kaikkea aina paljon, mutta yksin en kertonut ajatuksiani kenellekään. Haaveilin poikaystävästä, mietin sitä ekaa kertaa, ensi suudelmaa ja sen sellaista sitten kun joskus ne tulee jos tulee. Mietin että olisi sellainen kaveri jonka kanssa puhua tälläisiä tai vaan olla. Mutta eipä ollut mitään näistä. Minua ei kiusattu suoraan, jätettiin vaan ulos kaikesta, sillä eipä seurastani pidetty ja ymmärrän, että ei pidetty sillä kuka jaksaa sellaista joka aina vaan kuuntelee vierestä. Siinä meni sitten se yläaste en ollut niin hyväkoulussa vaan aika lailla keskiverto, ehkä hiukan parempi. Ei opiskelu mitenkään kiinnostanut sen enempää kuin niitä luokan "juoppojakaan" vaikka varmaan kaikki ajatteli että tuo lukee vain kaikki vapaa aikansa. Sain yleensä ajan kulumaan perheeni parissa, netissä ja aika lailla yksin shoppailessa ja sen sellaista yksin olemista. Siinä ne vuodet vaan onneksi lopulta kului. Olin vaan en ollut oikeestaan mitään, harmitti.
Tuli sitten jatkosuunnitelmien vuoro kun oppivelvollisuus läheni loppuaan. Päätin mennä amikseen täysin kaikkien luulojen vastaisesti, yleensähän kaltaiseni päätyvät siis lukioon. Ei yleistäen, mutta näin se vaan usein menee. Pääsin todella kivalle luokalle jossa oli aika lailla kaiken ikäistä porukkaa. Suurin asia on se, että löysin parhaan ystäväni sieltä. Ensimmäinen vuosi kaverin kanssa oli sellaista opiskelu puhumista. Tehtiin tehtäviä yhdessä ja sen sellaista. Loppuvuodesta käytiin sitten toisillamme kylässä ja alettiin tekemään juttuja vapaa aikana yhdessä. Toisena opiskeluvuotena aloin olemaan jo hyvä ystävä hänen kanssaan. Luokassa kuitenkin olimme tunnettuja samoista asioista kuin oikeastaan minä olin yläasteella, puhuimme muille jos oli jotain asiaa:D Eipä paljoa muuten.
Viimeinen opiskeluvuosi muutti sitten kaiken, en olisi uskonut. Kun täytin 18.v ja tiesin että haluan baariin käymään kun sinne vihdoinkin pääsee. Kaverini oli käynyt jo muutaman kerran aikaisemmin. Menimme ihan paniikissa sitten tietysti yhdessä yökerho tapaiseen paikkaan ja pyysin kaveriani tilaamaan kun en itse uskaltanut :D Oikeastaan baari reissuilla olin vasta ekaa kertaa kännissä. Siitä baarista käynnistä tuli sitten tapa, oikeastaan joka viikonloppu käytiin. Alkoholi teki minusta ainakin erittäin sosiaalisen ja alettiin sitten vähän tutustuun miehiin. Aluksi uskallettiin niiden kanssa vähän tanssia, mutta sitten kaverini pussaili muutamia kuukausia ekan baari kertani jälkeen miestä baarissa niin ajattelin, että no vittu kai sitä nyt voisi kun ei kerran koskaan ole aikaisemmin. Siinä sitten tuli koettua se vaikka näin ajateltuna, en osannut yhtään :D
Siitä sitten myöhemmin lähdettiin jo jatkoille miesten mukaan kylläkin kuukausia myöhemmin. Tuli sitten tehtyä vähän sitä sun tätä niiden kanssa, mutta ei kuitenkaan seksiä. Vähän aika sitten mentiin taas jatkoille ja jopas sitten tuli menetettyä se neitsyyskin, en osannut mitään mutta laitetaan humalan syyksi.
Nyt sitten on tullut hankittua oma auto ja asunto ja työelämässäkin on tullut oltua vuosi. Pelkästään se, että silloin joskus kännissä aloin juttelemaan ihmisten kanssa on auttanut niin paljon sosialisoitumaan kun tiedän, että osaan puhua, kun vaan haluan. Töissä käyminen on auttanut myös niin paljon. Saatan puhua ihan tuntemattomillekin jotain ja vaikka piristää jonkun päivää sanomalla, että onpas kivat hiukset tai kynnet. Tunnen itseni niin erilaiseksi nykyään ja olen siitäniin onnellinen, että olen muuttunut, sillä ajattelin aina että olen se ketä kukaan ei huomaa ja jään aina yksin.
Seurustelen nykyään, olen seurustellut jo hetken, mies löytyi baarista, mutta hyvä löytyikin ja olen siitä myös onnellinen, että vaikka elämä alkaa epäsosiaalisena niin sitä oikeesti muuttuu ajan myötä :)
Kiitos ja anteeksi tekstistäni, oli pakko kirjoittaa :D
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mukavaa, että tunnet itsesi onnelliseksi nykyään. Vaikuttaa vaan siltä, että vihjailisit ettei onnea voi löytää muuten kuin juomalla ja baareissa ravaamisella :D
vooi. hassu et jollain muil samanlaisii kokemuksii!
ihan lapsena, olin kunnon riiviö, ku oli aika mennä kouluun menin ihan lukkoon ja paniikkiin, lisäks lihosin paljon, olin ylipainonen ja todella epävarma ja ujo. :(
se rooli jäi päälle. ite tutustuin jo ala-asteen loppuvaiheessa tosi sosiaaliseen tyttöön, joka kuulemma halus tietää minkälainen oon ku en mitään itestäni antanu luokalle. no, olin silti se ujo seinäruusu siin vieressä. :D
yläasteelle aattelin lähtee sosiaalisena, mut ei se onnistunu. lopult kaikki alko käydä niin ahdistavaks, et lintsailin vaan koulusta enkä enää kestäny. pääsin sitte kotiopetukseen jossa kävin mun kasiluokan läpi. ysiks vaihoin koulua tän sosiaalisen bestiksenii luokalle ajatellen et varmaan helpottais. siin vaiheessa oli jo teini-ikä käynnistyny pahemman kerran ja ainaki ulkosesti halusin välittää olevani kapinallinen. :D pukeuduin niin huomioo herättävästi, et kukaan ei ees halunnu tutustua muhun ja mua luultiin ylimieliseks ujouden takia. no, sillon ensimmäinen poika ihastu muhun ja mä siihen ja alettiin seurustella ja koin kaiken jo sillon. löysin netin, jonka kautta sosiaalistuin huimaa vauhtia. :D tää on hyvä tapa siihen.
nykyään tunnen taas oloni ittekseni, ja oon tosi ilonen siitä. ihmiset ei usko, ku sanon että oon joskus, ja vieläki joskus ollu niin ujo et alan itkemään sosiaalisis tilanteissa (se oli sitä -.-)... Ne vaan nauraa.
Ja munki mielestä on iha huimaa miten ihminen muuttuu... Ainaki tietää milt tuntuu olla ujo, ja ymmärtää niitäki paremmin jos semmosen tapaa. :-)
Oon nykyää just asiakaspalvelutyössä, mis puhun ihan koko ajan ja asiakkaat kehuu sosiaalisii taitoja ja ammatti tulee myös olemaan pelkkää ihmisten kans oloa vaikka yläasteella tet-opettaja kirjottiki palautteen etten tuu ikinä soveltumaan asiakaspalvelualalle. o_O
! Jej.