5-tien auraus

Kuljen päivittäin Iisalmesta Kajaanissa töissä, ja olen ihmetellyt nyt näiden lumisateiden ajan kuinka tuo maakunnan raja voi vaikuttaa tien hoidolliseen laatuun niin suuresti. Täällä savon puolelle tie on kuin kynnöspeltoa hirveine urineen , kun taas kainuun puolella tiet ovat aurattu hyvin ja häiritseviä uria ei ole syntynyt. Myöskin auraus on aloitettu kainuussa aiemmin kuin täällä savossa.. Vaikka käsittääkseni sama firma (destia) hoitaa talvihoitoa sekä iisalmessa että kajaanissa. Niin ihmettelen noin suurta laatueroa tien kunnossa..
7612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

äänestää nopeitavoittoja haalivia kokoomuslaisia. Ei nimittäin auraukset tuota EU:ll mitää ovat vain kulunkia.

Äänestä

Minä olen ihmetellyt myöskin sitä, että miksi jätetään auraamatta aurausviittaan asti.
Korkeata aurausvallia on auraamatta ainakin puolimetriä viitasta tielle päin, ja vallin reunasta toinen puolimetrinen matalaa "paltetta" (on auraamaton alue) tien keskelle päin.
Näin ollen tie on kaventunut metrin puoleltaan.
Aurausvallin reuna on vaarallinen, kun siihen joutuu vauhdilla menemään, alkaa auto kammeta kohti kuusikkoa,
tai mitäpä metsää sattuu paikalla olemaan.
Herkästi saattaa joutua vastaantulijan kaistallekin, kun yrittää pyrkiä tielle takaisin.
Tulee vaan mieleen nykyistä meininkiä seuratessa että "ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta hiio hoi.
Nyt on laivat rautaa, miehet ovat puuta heipä hei"

Äänestä

iisalmen puolella nuukempaa porukaa tai sitten on muuten vaan laskelmat menneet pyllylleen laatuero asiaa kannattaa varmaankin tiedustella jostakim ihmeen elystä jonka pitäis valvoa kyseisiä asioita

Äänestä

Työ tekijänsä opettaa. Eihän mikään asia suju kaikilta samanlailla. Jo lumen kolaus pihalta tapahtuu hyvin erilailla eri henkilöiltä. On välineissä suuria eroja, ja myös tekijöissä samoin.

Tuossa ajankohdassa voi olla kyseessä tuo arvostus kysymys. Kyllä varmaan Iisalmen auraajat lähtevät ensin etelän suuntaan, joten niin ne kai tekevät tuolla Kajjaanissakkiin.

Äänestä
  • lähdön pitää tapahtua suunilleen samaan aikaan molempiin suuntiin onhan siellä useampi kun yks auto vai liekö hoitosuositukset tehty siten että joka kaupungista aurataan aina ensin etelänsuuntaan

    Äänestä

  • kierrellä talosta talloon ja kysellä löytyiskö talosta miestä ja hevosta tienhoitoon sen verran on menty taaksepäin

    Äänestä

jos aura autossa on ala terä on kuin lehtiharava niin silloin sitä uraa ja lainetta tiehen jääpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työmatkalainen.... kirjoitti:

Kuljen päivittäin Iisalmesta Kajaanissa töissä, ja olen ihmetellyt nyt näiden lumisateiden ajan kuinka tuo maakunnan raja voi vaikuttaa tien hoidolliseen laatuun niin suuresti. Täällä savon puolelle tie on kuin kynnöspeltoa hirveine urineen , kun taas kainuun puolella tiet ovat aurattu hyvin ja häiritseviä uria ei ole syntynyt. Myöskin auraus on aloitettu kainuussa aiemmin kuin täällä savossa.. Vaikka käsittääkseni sama firma (destia) hoitaa talvihoitoa sekä iisalmessa että kajaanissa. Niin ihmettelen noin suurta laatueroa tien kunnossa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu