Olen 17v tyttö/nuori nainen.. Muutin opiskeluiden takia vuosi sitten kotoa pois, ja nytt kun olen kotona käynnyt on moni huomautellut painostani. Olen monesti miettiny että käyttäydyn monissa tilanteissa aivan kun minulla olisi syömishäiriö, mutta heti jälkeenpäin vain nauranut ajatukselle, enkä ota ajatusta koskaan tosissaan. Joululomalla sain kuitenkin taas kuulla kavereilta "oot laihtunu" tai jotain vastaavaa, ja nytten aloin ajattelemaan asiaa hiukan enemmän.
Testasin painoindeksini joka oli 17.3 ja väitettiin että olisin hiukan alipainoinen? voiko noihin kuitenkaan luottaa? en ole kuitenkaan koskaan ollut ylipainoinen. Tällähetkellä painan 48 ja olen 165 pitkä, jostain syystä en anna painon millään nousta 50:neen, vaikka tiedän että minun pitusena on normaalia painaa reilusti yli 50. Se luku vain jotenkin hirvittää, ja aina kun paino käy 50:nessä täytyy heti päästä alemmaks. Ihanne paino olisi 45, siihenkään ei ole mitään tiettyä syytä, eikä minusta ole mitenkään hienoa olla ylilaiha. Treenaan paljon, vähintään 4 kertaa viikossa. Kotona minusta ollaan huolissaan, kun syön aika huonosti. Jätän usein aamupalan syömättä, ja joskus myös päivällisen.. Lounaan syön aina koulussa. Tiedän että syömis tapani ovat huonot, mutten haluaisi pitää sitä syömishäiriönä? Mitä pitäisi tehdä? kuulostaako tämä normaalilta vai pitäisikö minun ajatella asiaa vakavemmin?
Kirjoitin tänne siksi että säikähdin kun ajatus "ehkä mulla on syömishäiriö" kävi mielessä taas, eikä se lähtenytkään "hälläväliä, ei mulla voi olla" asenteella pois..
Tiedän useita syömishäiriön tapaisia oireita joita minulla ehkä on, mutta olen tähän asti pitänyt niitä vain minun omina tyhminä tapoina, joille ei ole sen kummempaa selitystä. Oisiko ketään joka tietäisi heti mistä on kyse? mitä pitäisi tehdä?
Testasin painoindeksini joka oli 17.3 ja väitettiin että olisin hiukan alipainoinen? voiko noihin kuitenkaan luottaa? en ole kuitenkaan koskaan ollut ylipainoinen. Tällähetkellä painan 48 ja olen 165 pitkä, jostain syystä en anna painon millään nousta 50:neen, vaikka tiedän että minun pitusena on normaalia painaa reilusti yli 50. Se luku vain jotenkin hirvittää, ja aina kun paino käy 50:nessä täytyy heti päästä alemmaks. Ihanne paino olisi 45, siihenkään ei ole mitään tiettyä syytä, eikä minusta ole mitenkään hienoa olla ylilaiha. Treenaan paljon, vähintään 4 kertaa viikossa. Kotona minusta ollaan huolissaan, kun syön aika huonosti. Jätän usein aamupalan syömättä, ja joskus myös päivällisen.. Lounaan syön aina koulussa. Tiedän että syömis tapani ovat huonot, mutten haluaisi pitää sitä syömishäiriönä? Mitä pitäisi tehdä? kuulostaako tämä normaalilta vai pitäisikö minun ajatella asiaa vakavemmin?
Kirjoitin tänne siksi että säikähdin kun ajatus "ehkä mulla on syömishäiriö" kävi mielessä taas, eikä se lähtenytkään "hälläväliä, ei mulla voi olla" asenteella pois..
Tiedän useita syömishäiriön tapaisia oireita joita minulla ehkä on, mutta olen tähän asti pitänyt niitä vain minun omina tyhminä tapoina, joille ei ole sen kummempaa selitystä. Oisiko ketään joka tietäisi heti mistä on kyse? mitä pitäisi tehdä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko sitten laihdutellut vai alkanut vasta viimeaikoina "tarkkailemaan" painoa? Jo se että pelossa tarkkailet tai välttelet syömistä voi olla alkua pahemmalle syömishäiriölle. Jos et anna itsellesi lupaa syödä "normaalisti" tai niin kuin sinun kehosi tahtoisi, kannattaa todella ottaa asia vakavasti. Mitä aijemmin kerrot mietteistäsi muille tai otat kontaktia esim. terveydenhoitajaan, sen parempi.. Kerro jollekin ja ota asia ja epäilysi vakavissaan!!
huomaan nytten että tämä jatkuva syömisen tarkkailu ja pakkourheilu taitaa mennä vähän yli. Mutta eihän tässä mitään hätää enään ole kun kerran itse asian olen huomannut.. kiitos vastauksesta!
Mietin vielä osaako kukaan sanoa tuosta painoindeksistä, voiko niistä noin vain päätellä että on alipainoinen, vai kannattaako luottaa ollenkaan?
Heipparallaa,
Hyvä että olet itse myös havainnut omat omituiset tapasi ja alkanut miettiä uudelleen suhdettasi ruokaan ja liikuntaan ja kaiken taustalla; omaan itseesi. Syömishäiriön taustalla on poikkeuksetta ongelmia omien tunteiden ja itsetunnon kanssa, ja se on seurausta sisäisistä ristiriidoista. On hienoa, että olet ajoissa pysähtynyt(tai sinut on pysäytetty) huomaamaan käytöksesi pakonomaisuus. Olet ajoissa että pystyt vielä lopettamaan, ja jatkamaan tervettä elämää! Koska terveyttähän haluat, eikö totta?
Painoindeksillä ei juurikaan ole merkitystä, muulloin kuin merkittävässä ali tai ylipainossa. Ole huoleti. Itsellänikin, vakavaa anoreksiaa sairastaneena, oli normaalipainossa vielä 5 vuotta sitten painoindeksi noin 17-18, ja se oli minun geeneissä ja ruuminrakenteessa ihan normaali. Lääkäri saattoi sanoa että onpas alhainen paino, mutta itse liikuin paljon ja söin normaalisti; eli ei hätää. Toisilla vastaavasti normaali paino voi lähennellä "tilastollisesti" ylipainon rajaa, mutta KUN VOI ITSE HYVIN JA PITÄÄ HUOLTA TERVEYDESTÄÄN, ei ole syytä huoleen. Numeroihin tuijotetaan nykyään aivan liikaa, ja se saa ihmiset suorastaan neuroottisiksi. Parin kilon heittelyt painossa ovat normaaleja ihan vuorokaudenkin sisällä, joten ei todellakaan ole pelon tai huolenaihetta jos joskus paino heilahtaa ylös tai alas. Keho toimii omalla tavallaan, mutta kaikkein tärkeintä on oma suhtautuminen itseen, ja se, kuinka kehoaan kohtelee. Välitä itsestäsi, pidä kehostasi huolta, älä lähde anorektiselle tielle, koska se vie ennenaikaiseen hautaan(ja sitä ennen maanpäälliseen helvettiin; yksinäisyys, pelot, eristyneisyys, ahminnat, pakonomaiset rutiinit, kiellot, käskyt, muut mielenterveysongelmat ahdistus,masennus,hidas älyisyys, ärtyisyys, väsymys, unettomuus..., fyysiset ongelmat; osteoporoosi, hiusten lähtö, kynsien haurastuminen, ihon kuivuminen, ruoansulatuksen ongelmat, hampaiden ja ienten vaurioituminen,....)
Itse olen käynyt läpi 2 sairaalajaksoa ja nyt toivun kotona. Sanon vaan että kun pohjalle menee, sieltä nousu on kivinen tie. Anoreksia ei ole leikin asia, eikä oma valinta. Se on mielen sairaus, jossa oma ihmisarvo asettuu kyseenalaiseksi ja riippuu kehonpainosta, syömisistä, liikunnanmäärästä jne. Joka päivä täytyy saavuttaa oma ihmisarvonsa omissa silmissään, suorittaa, suorittaa, suorittaa. Älä lähde tähän helvetilliseen oravanpyörään. Kadun suunnattomasti tätä vuosien yksinäisyyttä ja erirstyneisyyttä, etenkin nyt kun alan viimein todella toipua sairaudestani. Näen kaiken uudesta perspektiivistä ja huomaan, mikä todella on tärkeää. Ei paino, ei ruoka, ei liikunnanmäärä tai tavoitteet. Tärkeintä ovat ihmiset, elämä itsessään, pienet kauniit hetket, tavallinen arki. Minä olen juuri tämänkokoinen ja näköinen, NAINEN, ja saan olla omannäköiseni koko elämäni ajan. Keho muuttuu ympäristön ja olosuhteiden mukaan kokoajan, mutta se on YSTÄVÄ, ei VIHOLLINEN. ja sen tarpeita on kuunneltava, ja täytettävä hyvin mielin.
Toivon todella että voit suunnata katseesi muualle, keskittyä olennaisiin ja tärkeisiin asioihin elämässäsi ja luopua ajatusesta olla "täydellinen", tavoitella "ihannepainoa"(koska olet siinä jo!!!), ja pitää itsesi "kurissa" rutiinien ja kieltojen ja käskyjen ohjelmassa. Hellitä otetta nyt kun vielä voit, ja anna itsellesi armoa; Ollaanhan me kaikki ihmisiä vaan :) Halauksia.
Kirjoitit niin kauniisti, mutta myös rehellisesti ja täydellisesti anoreksiasta, että kirjoituksesi menisi jo luennosta. Toivon, että moni syömisellään "leikkivä" lukisi tekstisi ja ymmärtäisi, että laihduttaminen keinoja kaihtamatta, laihtuminen johonkin "autuuteen" on kaikkea muuta kuin tervettä. Ja se "autuus" sairaana on henkinen helvetti, joka pahimmillaan voi viedä hengen.
Toivon voimaa sinulle toipumisessasi ja kirjoituksesi perusteella sinulla on kaikki edellytykset pysyvään terveyteen! Toivon elämääsi kaikkea hyvää!
"Taistelijan" kirjoitus on niin täydellinen ja tyhjentävä, ja kun on vielä omakohtainen kokemus, jolta pohjalta kirjoitettu, toivon, että se avaa sinulle "kuvan" anoreksiasta.
Epäsäännöllinen syöminen itsessään ei ihmisestä tee syömishäiriöistä, mutta jos syömistään vähentää, samalla lisää liikuntaa ja tällainen oravanpyörä on käynnistynyt ja alkaa pyöriä jatkuvasti ylikierroksilla, eikä hidastumisesta ole merkkiäkään, se johtaa syömishäiriöön, todennäköisesti anoreksiaan.
Itse olen anoreksiaa sairastaneen ja edelleen oireilevan äiti. Voin todeta, että nuoret menettävät elämästään parhainta nuoruuttaan sairauden kirouksen orjana. Kun itse tiedostaa, että nyt vaikuttaa tilanne karkaavan käsistä, niin on korkea aika hakea apua, jotta kierteen saisi katkaistua mahdollisimman nopeasti. Syömishäiriöistä saat tietoa, myös henkilökohtaisesti ottamalla yhteyttä www.syomishairioliitto.fi
Terveitä nuoruusvuosia toivon sinulle!
Sydämmelliset kiitokset vastauksista!
Tiedän kuin kiitollinen saan olla kun saan mahdollisuuden hakea apua jo nyt, vaikkei apua tekisikään mieli hakea.. "taiselija" avarsi kuitenkin silmiäni sen verran, etten ainakaan apua hakemalla usko häviäväni mitään.
Olen yhtä pitkä kuin sinä, treenaan viikossa yhteensä viitisen kertaa hieman eri urheilulajeja. Käyn itse läpi hieman erilaista syömisongelmaa. En nimittäin vain syö, mutten sen enempää vahdi painoanikaan. Kuitenkin paino putoaa, koska en syö, unohtelen vain pitkin vuorokautta. Koska asenteesta ei kuitenkaan löydy syömishäiriön oireita, ei siitä ole diagnoosiakaan. Kuitenkin valmentajani sivistämänä olen saanut liian monta kertaa kuulla painoindeksistäni jne. Voin sanoa suoraan, että 165 cm pitkän tulisi omata painoa siitä 56 kg'stä ylöspäin, treenaavalla painoindeksi on kuitenkin vaan hyvin epämääräinen, sillä jotta siitä saataisiin oikea tulos, pitäisi tietää myös kehon rasvaprosentti, luuntiheys, lihastiheys ja sitten vasta verrata stä pituuteen.
Se neuvo jonka itse voisin antaa on, että vaaka pois ja peili sen tilalle. Todellisuudessa se vaa'an paino on kuitenkin vaan numero, joka ei kerro todellisuutta sen enempää kuin painoindeksikään, jos et tiedä yllämainittuja lukuja muusta kehon kunnosta. Suosittelisin hankkiutumaan jonkun ravitsemusneuvojan tai liikuntaneuvojan pakeille, heille ongelma on usein tuttu ja voivat luoda hyvän ruokaohjelman, jolla pääsee alkuun ja saa itsekin hyvän olon kun kaikki ravinteet on taas ajantasalla.
"En nimittäin vain syö, mutten sen enempää vahdi painoanikaan. Kuitenkin paino putoaa, koska en syö, unohtelen vain pitkin vuorokautta."
Ymmärrät ilman eri huomautusta, että olet vahvasti menossa syömishäiriösuuntaan, eli anoreksiaan syömättömyydelläsi. Tätä "rataa" kulkiessasi havaitset pian olevasi anorektikko. Kunto kohoaa alkuun, paino putoaa ja kaikki vaikuttaa täydelliseltä. Mutta vastaan tulee "maaliviiva", jonka ylitettyäsi tapahtuu täyskäännös, et jaksa enää treenata, mieli pahoittuu ja olet ajanut itsesi pahimmillaan sairaalakuntoon.
Olen anoreksiaan sairastuneen nuoren aikuisen äiti, tiedän tuon "kujan juoksun". Sinun on syytä kuunnella valmentajasi huomautus painoindeksistä on ihan aiheellinen. Kyllä vaaka totta kertoo enemmän, kuin peili.
Toivon, että ymmärrät oman terveytesi eteen parhaan ja ottaisit nöyrästi tai vähemmän nöyrästi totuuden kohdallasi todesta niin, että ryhdyt syömään terveellisesti, vain se takaa kuntosi eteenkinpäin, ja vältyt vakavalta sairaudelta. Näitä sairaita on liikaa jo muutenkin, jokainen sairas on liikaa, ja paraneminen sairastumisen jälkeen ei käy helposti, mitä itsensä sairauteen "treenaaminen".
Toivon sinun parasta, joka on terveys!