Olet minulle arvoitus. Kuka olet, mistä tulet, mutta ei ole olemassa elokuvaa, jonka voisin katsoa, kirjaa, jota lukea, että tietäisin kuinka tulit, kuinka kasvoit olemaan se, joka olet tänään.
Otis
012182281210
261377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Allekirjoitus unohtui: http://www.youtube.com/watch?v=_V8MbL8C2sM
päätä pahkaa tyttöön, jonka näin ensi kertaa. Ei ollenkaan mun tapaista - tekisi mieli juosta pakoon, ja samalla tuntuu siltä, että jos nyt peräännyn, jään katumaan sitä vuosiksi eteenpäin. Täysin sietämätön tilanne.
http://www.youtube.com/watch?v=gDBZZ3uvimE&ob=av2em
Minulle hän on Odysseus. Aina harharetkillä ja muissa satamissa, mutta pidän yllä kotini majakkaa ja punon tarinoita, viivytän loppuratkaisua tietääkseni miten kaikki päättyy.
Sopii niin mies- kuin naispuolisiin Odysseuksiin.
Odysseuksen arvoituksen ratkaisu on se, että hän ei olisi Odysseus ilman retkiään. Se tie on ihmisen. Ne ovat osa häntä, ovat tehneet hänestä sen, joka hän on tänään. Sitten hän näkee majakan, jonka rantaan haluaisi purjehtia. Odysseus on epävarma siitä, haluaako majakka että hän tulee lähemmäksi. Odysseus on jo retkillään oppinut, että ei kannata noin vain nopeasti purjehtia kohti; voi päätyä karille. Ja, kuinka tiedän, mitä majakka kokee. Epävarmuutensa takia Odysseus jatkaa retkiään, mutta niillä hän ajattelee majakkaa. Kuka sinä olet? Sinä olet mitä olet, ”omaa lajiaan”. Se, joka on kuin, kaiken alkusyy. Nyt myös retkien.
Auttaisiko jos lukisi, neljä kirjaa, tai kiipeilisi pitkin seiniä tai kattoja tai hyppäisi piikkipensaaseen. Tai vaeltaisi Santiago de Compostelaan. Tai purjehtisi Joonianmeressä, Havelilla, Niilillä. Vaeltaapa Odysseus minne vain, majakka on aina läsnä kuin, meriveteen liuenneena, kaikkialla missä hän retkeilee. Kun Odysseus ajattelee majakkaa, tunne on kuin olisi löytänyt rannan kiehtovimman simpukankuoren, jonka takia luopuisi vaikka veneestään, retkistä ja muista satamista. Jos se ei ole mahdollista, Odysseus pysyy retkillään vaikka seuraavat 2300 vuotta.
Kolme tuhatta vuotta sitten uskollinen Penelope odotti ja kutoi kangasta. Kolme tuhatta vuotta myöhemmin Penelope saattaa yhä odottaa, mutta myös suunnitella purjehtivansa etsimään Odysseusta. Toisinaan hän luuleekin näkevänsä horisontissa purjeen, mutta rientäessään rantaan ja astuessaan veteen hän ymmärtääkin sen olleen vain kangastus. Meri on yhä hänelle vieras, niin suunnaton ja hiukan pelottavakin, ja ilman laivaa hän on tuomittu sen rannalle. Ja Penelope odottaa. Miettii. Meri saa kuljettaa hänen ajatuksiaan ja niissä hän on läsnä kaikkialla missä Odysseus kulkeekin. Mutta miten hän tahtoisikaan silti, että myös maailmanääri olisi hänen kotinsa. Langat hiertävät hänen sormensa verille, kovettavat kädet, ja Penelope odottaa, miettii. Ithakan saari on jo puista paljas, Odysseus vei ne kaikki edellisen kerran lähtiessään, rakensi laivansa, ja uusi metsä vasta vain versoja varjoissa. Penelope miettii ja miettii, katsoo majakkaa ja miettii, rakentaisiko sen korkeammaksi.
Kunnes eräänä päivänä Penelope ymmärtää, ettei meri tule koskaan jäätymään, eikä hän voi tavoittaa Odysseustaan. Niin hänen on sammutettava majakka. Niin monta talvea hän oli sitä vaalinut. Odottanut rannassa purjetta, pullopostia, mutta kuullut vain vaahtopäiden lupauksia. Penelope on ylpeä. Hän tietää, että Odysseus säilyttää yhä jossain, kätköissä, karttaa, joka johdattaisi hänen luokseen, mutta myös Odysseus on ylpeä. Ehkä Penelope joskus tietämättään, kömpelyyttään häntä loukkasi, ja Odysseus purjehtii ja purjehtii, aina vaan, vaikka maa onkin pyöreä ja Odysseus tulee aina palaamaan alkuun.
Jos Odysseus olisi tiennyt Penelopen katsovan horisonttiin jossa oli, laivan purje, ja kastelleensa jalkansa, Odysseus olisi muuttunut vaikka, maailman ympäri kiertäväksi virraksi, saadakseen koskettaa Penelopea. Kun Odysseus pääsisi Penelopen luo, hän hoitaisi käsiä jotka ovat verillä kunnes ne olisivat parantuneet. Odysseus mieluummin kasvattaisi uusia versoja rannalla Penelopen kanssa kuin purjehtisi yksin.
Odysseuksesta tuntuu joskus siltä, ettei Penelope ymmärrä häntä aina oikein. Vaikka maa on pyöreä, jokainen kerta kun sen kierää ympäri on erilainen. Monet purjehtivät ohi, ja muita haihtuvia, hetkiä on mutta se ei Odysseusta haittaa. Nuo monet eivät ole Penelope. Odysseus, hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, mutta niin hän hyväksyy myös Penelopen. Ei Odysseus ole loukkaantunut Penelopeen. Sen sijaan Odysseus miettii onko itse loukannut Penelopea. Jos Penelope sanoisi jotain kömpelösti niin niidenkin sanojen, soinnissa on musiikkia, Odysseuksen mielestä Penelope on rakastettava vaikka, selin kääntyneenä, kätköissä, aina vaan.
Mahdoton projekti, ”Mitä meistä tuli.” Niinkö Penelope ajattelee. Penelope, on henkilönä paljolti arvoitus, jos hän ajattelee niin tai ei halua Odysseustaan, tämä pysyy merillä, eikä tämä suostunut paljastamaan niitä, ajatuksiaan joita hänellä on. Muussa tapauksessa Odysseus ei halua luovuttaa, jos yhdenkin periaatteen soveltaminen on mahdotonta, hän keksii toisen. Hän, tyylinsä vaihtelee, kirjoittaa vaikka, pullopostia, 1020 säettä, tai enemmänkin kunnes aurinko laskee.
Hesiodos kirjoitti 1030 säettä jumalten synnystä, joka sekin palaa Odysseukseen. Eikä kyse ole siitä, etteikö Penelope haluaisi Odysseustaan, mutta tämä on toisen lumouksen alla. Kalypson, tai Kirken. Penelope ei silti ole pahoillaan, että kohtasi oman Odysseuksensa, sillä olisi hänellä muuten niin paljon vähemmän tarinoita punottavanaan, eikä Penelope olisi Penelope ilman Odysseustaan, mutta ei hän silti ole Poseidonia vahvempi.
Odysseus ei ajelehdi, vaan purjehtii. Ja samalla ajattelee, opettavaisia kertomuksia, ottaa niistä, suoria vaikutteita niin varhain, kuin pystyy eikä hän ole jonkun toisen lumouksen alla. Ihminen ei pysty välttämään virheitä. Odysseuksen mielestä kaikilla on merellä paikkansa: Kalypsolla, Kirkellä, Poseidonilla, okeanideilla, levillä, pingviineillä, pallokaloilla, koralleilla... Joskus Odysseuksesta tuntuu, että Penelope pelkää pettymystä ja siksi hänen on helpompi uskoa että Odysseus on jonkun toisen lumouksen alla kuin ottaa selvää mitä Odysseus todella ajattelee. Ja että siksi Penelope myös keksii kaikki syyt, miksi Odysseus ei oikeasti voisi välittää hänestä, miksi se olisi, mahdoton projekti, vaahtopää, muiden joukossa merellä.
Jos Penelope pelkää pettymystä, ei se ole hänen omaansa, vaan Odysseuksen. Vietettyään niin kauan yksin saarellaan, katsellen kaukaisia, ohitse purjehtivia laivoja - miettien miksi se näyttää niin helpolta ja vaivattomalta kaikille muille... Ei Penelope ole kuin muut. Hän kasvoi maailmaan, jossa häntä vihattiin tai väheksyttiin ilman syytä, ja joka kasvaa niin rakkaudettomassa, kuivassa maassa - ei osaa sitä myöskään ottaa vastaan, tai oikein näyttääkään. Paitsi salaa, kaukana muiden katseilta. Toisessa maailmassa, kuten tässä.
Onko Penelope sellainen, että saattaa olla niin, että, monet ajattelevat hänen olevan kylmä ja sydämetön, vaikka hän on oikeasti kiltti, mystinen, vakava, hiljainen ja eristäytyvä hahmo,. Penelope siis pelkää että Odysseus pettyy häneen? Odysseus on miettinyt Penelopea, pitäisi tehdä kokonaisesitys, siitä millainen hän on. Odysseus ei ole varma, ovatko hänen havaintonsa oikeita. Odysseus on joskus ajatellut, että Penelope samaan aikaan sekä haluaa tulla rakastetuksi että pitää ihmiset käsivarren mitan päässä. Ja että joskus hymyillessäänkin Penelope näyttää surulliselta. Ja ettei hän,, koskaan ota totena mitään sellaista, minkä ei ilmiselvästi tiedä olevan totta,, Joskus täytyy kuitenkin päästää otteensa irti ja uskaltaa jos haluaa päästä jonnekin tai jostakin. Siten Odysseus pääsi pois Kharybdikselta. Nykyajan Zenonin paradoksi? Asia josta Odysseus ehkä, ymmärtää jotakin on rakkauden taide, jonkun mukaan, rakkaus on yksi vanhimmista jumalista, ehkä niin on. Ainakin se on vahvempi kuin Poseidon, Kharybdis jne. Mitäs Penelope siihen sanoo, jos Odysseus päättää vaan hypätä laivastaan ja uida Ithakan rantaan? Aaltoihin voi luottaa, ne tuovat aina lopulta rantaan vaikkei jaksaisi uidakaan.
Sanat osuvat toteen Penelopen suhteen. Penelope haluaa usein pitää ihmiset etäällä, etteivät he voisi satuttaa häntä, mutta samalla kaipaa rakkautta ja suru on joskus hänen toinen luontonsa, sillä Penelope on pakotettu olemaan joku toinen kuin on. Rakkaus on kuitenkin Penelopen toinen todellinen luonto ja hän tekisi mitä vain heidän eteen, joista välittää, mutta hän on jäänyt naamioleikin vangiksi. Myös Odysseus on taitava naamioiden käyttäjä - Penelope on huomannut - ja usein tuntuu siltä, ettei kumpikaan heistä kovin helpolla paljasta sisintään. Penelopella on tunne siitä, että hänellä olisi kaikki maailman tieto ulottuvillaan, hän tuntee Zenonin paradoksit, osaa nimetä tähdet taivaalta ja taivuttaa sanoja tahtoonsa, mutta Odysseuksen naamioitten edessä hän on voimaton.
Penelope ei voi vastata kuin - seuraavan kerran kun hän kohtaa Odysseuksen ilman naamiotaan, tekee Penelope parhaansa päästäkseen irti omasta sisäisestä Kharybdiksestään, sillä rakkaus ei ole jumalista vanhimpia, vaan se on ensimmäinen.
Odysseus ajattelee usein Penelopea. Miksi Penelope on jäänyt naamioleikin vangiksi? Onko häntä satutettu? Miten satuttamista voisi välttää? Miten Penelopea voi auttaa pääsemään irti sisäisestä Kharybdiksestään? Miksi Penelope ajattelee, että Odysseus käyttää naamioita? Mikä naamio pitäisi ottaa pois? Odysseus mielestään yleensä päästää ihmiset melko helposti lähelleen, jos he haluavat tulla. Joskus Odysseus ei huomaa paljasta sisintään, joskus hän jättää tekemättä sen siksi, että ei ole varma siitä, miten toinen sen kokee.
Penelope on väsynyt pohtimaan maailmaa ja Odysseusta täällä tuntemattomien kanssa. Hän voisi kyllä tosin kirjoittaa hänestä enemmänkin. Siitä miten joskus katseitten kohdatessa - hyvinä hetkinä - Penelopesta tuntuu siltä kuin maailmassa todellakin on joku, joka näkee hänet. Ei kuorena, ei naisena, vaan nimenomaan Penelopena itsenään. Hän voisi kertoa myös niistä hetkistä, kun näkee surua tai väsymystä Odysseuksessaan, mutta ei löydä rohkeutta ja sanoja kysyäkseen ja lohduttaakseen. Ehkä Penelope on kohtelias. Hän ei halua tungetella.
Odysseus ymmärtää mutta kertoo vielä jotain. Tämä Odysseus rakastaa jotakuta josta, vain pieni osa on, nähtävillä ja sekin harvoin. Odysseus tietää ettei hän tunne häntä, kuka on kaltainen, ihmisen. Jolle Odysseus antaa nimiä jotka, liittyivät läheisesti yhteen, mutta eivät ole tuo toinen. Erään kerran vain kävi niin että, kului tuskin kuukautta, kun Odysseus huomasi tuon toisen koskettaneen häntä tavalla johon tähän mennessä ei kukaan muu ole pystynyt. Kuinkas sitten kävikään? Odysseus ei voinut sille mitään että, ja näistä ajoista alkaen piti itseään, kykenemättömänä rakastamaan ketään muuta samalla tavalla.
Odysseus tutkisi, välittömästi ulkopuolella asuttuja alueita, kirjoittaisi vaikka uudestaan kaikki,, teokset, kaksi runokokoelmaa,, joissa tuo toinen, on teoksessa toistuva teema,. Odysseus menisi mihin tahansa sellaiseen paikkaan, jonka historiasta ja nykyajasta kertovat, jotkin tarinat. Jossa hän voisi olla hetken rakastamansa ihmisen lähettyvillä ilman että tilanne on toiselle kiusallinen tai saa hänelle aikaan vahinkoa.
Odysseuksesta tuntuu siltä ettei hänellä ole sanoja. Miten selittäisi sen, ettei ole kyse palaamisesta alkuun, pakkomielteestä, uudesta solmusta lankojen vyyhtiin tai jostakin sellaisesta. Eikä toisten mahdolllisuuksien puuttumisesta, useita ihmisiä Odysseus on tavannut ja tälläkin hetkellä on ainakin yksi ihminen joka haluaisi Odysseuksen kokonaan itselleen. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole kuin tuo toinen jonka olemassaolo on kuin, Havaijilla esiintyvät, linnut ja niiden yhteinen laulu.
Odysseuksen yksi naamio on että hän usein, kuitenkin hukkaa kokonaan kohtaamisen mahdollisuuden, mieluummin kuin tuottaa epämukavan olon tälle toiselle joka ei varmaan tunne samoin. Odysseus ei piilota tunteitaan jos toinen tuntee samoin. Mutta hän piilottaa tunteensa mieluummin kuin näyttää ne, jos arvelee niiden näyttämisestä olevan toiselle vahinkoa erityisesti jos toinen ei tunne samoin. Jos tuo toinen tietäisi että Odysseus on tämän kirjoittanut häntä tarkoittaen eikä pitäisi siitä ja haluaisi että Odysseus lopettaa kirjoittelun, Odysseus ei enää koskaan kirjoittaisi tänne riviäkään vaikka itse haluaisi.
Tarinat kertovat ihmisistä eikä heitä voi nähdä kuorina, vain miehinä tai naisina. Myös Odysseuksen tarinaan kuuluu ihmisiä joista jotakin nimeä, on käytetty ensin miehen nimenä, tai naisen. Ihmisiä jotka tietävät sen että elämä on jotakin, jossa vakavaa on vain nauru, vaikka, tunnista useammpaan tuntiin, toisten kanssa. Ehkä tämä kaikki, kehittyy vähitellen useiden vuosien kuluessa, joksikin.
Penelope ymmärtää hyvin ja jotkut Odysseuksen sanoista voisivat olla omiaan. Hän on yrittänyt monta kertaa lähteä Ithakan rannasta, mutta huomannut aina palanneensa takaisin. Ei hän siltikään koe odottavansa Odysseusta, tämä on vain aina jollain tapaa läsnä, vaikka vain ajatuksenakin. Ithakan ranta on Penelopen sielunmaisema ja hän taitaa kantaa sitä nyt aina mukanaan, ja vain Odysseuksella on pääsy tuohon maisemaan. Tämän näkeminen on aina kotiinpaluu.
Penelopekin tietää, ettei se ole pakkomielle tai paluu alkuun, sillä Odysseus on aina sekä alku että loppu, ja jos elämä olisi mustavalkoinen elokuva, olisi Odysseys se, joka fysiikan lakeja uhmaten piirtyisikin esiin värillisenä. Niin se vain on ollut, ja niin se on vain oleva. Ei Penelope osaa sitä selittää, ja vaikka hän osaisikin, niin se tuskin olisi enää totta. Juuri sen selittämättömyys tekee siitä todempaa kuin kaikesta muusta.
Penelope tietää mikä on keino päästä irti sisäisestä Kharybdiksestään - se on kosketus. Jos Odysseus edes kerran ottaisi kiinni, koskettaisi, vaikka vain kädestä, niin Ithakan ranta sekä laiva olisivat yhtä.
tarinointia mielenkiinnolla lukeneena huomaa ärsyyntyneensä tuosta lauseesta
..."hukkaa kokonaan kohtaamisen mahdollisuuden, mieluummin kuin tuottaa epämukavan olon tälle toiselle joka ei varmaan tunne samoin. Odysseus ei piilota tunteitaan jos toinen tuntee samoin. Mutta hän piilottaa tunteensa mieluummin kuin näyttää ne, jos arvelee niiden näyttämisestä olevan toiselle vahinkoa erityisesti jos toinen ei tunne samoin."
Voiko kukaan todellakaan sanoa tietävänsä, mitä toinen tuntee, ei todellakaan. Jos veruke on tuollainen, kyse on jostakin muusta ja Odysseuksen olisi syytä ensin katsoa itseään syvälle sisimpään.
Odysseus ei tunne Penelopea, ei tiedä mitä hän haluaa, tietää ettei itse halua tungetella ja siksi yritys koskettaa on sama kuin Penelopelle yritys lähteä Ithakan rannasta. Odysseuksen pitäisi sitä varten myös voittaa sisäinen Kharybdiksensä. Kosketustako Penelope Odysseukselta haluaa. Silloin hänen täytyy tulla puolitiehen vastaan tavalla jota Odysseus ymmärtää. Odysseus tosin ajattelee, että tässä tapauksessa viisainta olisi pysytellä kauempana eikä tehdä mitään jos ei tiedä mitä siitä seuraa.
Odysseus ei voi sanoa tietävänsä mitä toinen tuntee. Kysymys ei ole verukkeesta, sen tietää jokainen joka tuntee Odysseuksen. Odysseus on katsonut itseään riittävästi sisimpään tietääkseen, ettei lähesty toista jos toinen ei osoita sitä haluavansa.
Kun piilee aina mahdollisuus, että Ithakan saaria on kaksi, Penelopeja on kaksi, Odysseuksia on kaksi, on tässä kohtaa astuttava tarinan ulkopuolelle ja mietittävä, miten Odysseuksen Penelope on käyttäytynyt tätä kohtaan? Mikä on Odysseuksen mielestä kutsu tulla lähelle? Onko tämän Penelope etsiytynyt hänen seuraansa? Katsooko Penelope häntä silmiin vai vältteleekö hän katsetta? Joskus katseen vältteleminen on merkki tunteista, joita ei haluta tai voida myöntää tai paljastaa.
Penelope muistaa jokaisen kerran, kun on vahingossa tai tarkoituksella koskettanut Odysseustaan. Hän on niin kauan janonnut hellyyttä ja läheisyyttä, että jokainen hipaisukin on polttanut tiensä hänen muistiinsa. Odysseus on ollut hänelle niin kauan kielletty ja kaukainen, että voisi luulla ettei Ithakan saarella ole ollut ainuttakaan lähdettä sammuttamassa Penelopen janoa, vaan hän on kiertänyt kauan sen rantoja voimatta maistaa suolaista merta.
Vastausta ei löydy täältä, ei Penelopelle, eikä Odysseukselle.
Saaria, Penelopeja, ja Odysseuksia lienee paljon useampia kuin kaksi. Täältä ei siis vastausta löydy. Katseen välttely voi olla merkki tunteista, kuten silmiin katsominenkin. Kun itse on kiinnostunut, helposti tulkitsee toisen väärin, haluamallaan tavalla. Odysseuksella ei ole konkreettisia syitä olettaa, että hänen tunteidensa kohde olisi, hänestä kiinnostunut. Mikä on kutsu tulla lähelle? Etsiytyä seuraan jos se on mahdollista, sanoa jotakin, tulla lähelle...Koskettaa voi monella tavalla, muutenkin kuin kehollaan. Helpommin sanottu kuin tehty, jos toinen on kielletty ja kaukainen.
Asiat kaiketi mutkistuvat aina jos tunteet ehtivät leimahtaa ennen tekoja. Niistä tulee eräänlainen tulimuuri ympärille, ja Penelope myöntää, että Odysseus on tarjonnut vuosien saatossa hänelle pieniä tilaisuuksia lähestyä, mutta Penelope ei ole osannut niitä käyttää. Hän on ollut ujo, hän on ollut kokematon, hämmentynyt, mennyt lukkoon, epäilevä. Hän on ollut typerä hölmö. Alussa hän ei edes ymmärtänyt mitä Odysseus näki hänessä ja epäili tämän vain leikkivän. Kaikesta kasvoi Gordionin solmuakin suurempi sotku, eikä kumpikaan ole ollut halukas käyttämään miekkaa sen ratkaisemiseen.
tuntuu tämän tarinan ihmissuhteet. Itselleni en sellaista toivoisi. Jos todella haluaa tutustua toiseen, ei ole tarpeen rakennella tällaisia kuvioita. Kukin tavallaan.
Harva ehkä rakentaakaan, ja vielä harvempi toivoo. Itse kun ajattelee kaikkea tapahtunutta ei voi kuin ihmetellä miten kaksi ihmistä saa kaiken niin solmuun, että tilanne muistuttaa jo ensimmäistä maailmansotaa. Mutta tarkastelemme kaikkia tarinoita aina omista lähtökohdistamme - tätäkin. Mutta me ihmiset olemme menneisyytemme tuotteita. Tuskin kelläkään on sellaista menneisyyttä kuin tarinan Penelopella, allekirjoittaneella, ja koska he eivät ole eläneet hänen elämäänsä, eivät he ymmärrä tarinaa koskaan hänen näkökulmastaan, vaikka Penelope kuluttaisi koko loppuikänsä sen selittämiseen.
Tarinan lähtökohdat eivät myöskään olleet helppoja: ikäero, työpaikka, asema, pelko työtovereiden suhtautumisesta, toinen varattu, toinen vapaa, muiden vaikutus, ympäristön paineet, tilanteessa yksin jääminen sopivien uskottujen puutteessa, väärinymmärrykset... Peliä se ei koskaan ollut - ainakaan Penelopelle. Hän vain ihastui, oppi tuntemaan ja rakastui, ja oltuaan vuosia niin monien ylenkatsema ei koskaan olettanut Odysseuksen olevan vakavissaan. Hän vain oli ulkonäöstään ja viehättävyydestään epävarma nuori nainen, jonka tilanteen epäselvyys, kielletyt tunteet ja elämän muut kolhut uuvuttivat lopulta sairauden partaalle asti. Ja jos hän kirjoittaa täällä, kirjoittaa hän usein etsiäkseen lepoa ja pakoa tilanteestaan, sekä tunteistaan, jotka eivät vain suostu hiipumaan.
Onkohan Odysseus varma ettei hänellä ole mitään tietoa toisen tunteista,lähestymiseen viittaavaa tai jotain pientä tekoa.Joskus vain ilmaisemme itsemme epämääräisesti niinkuin Penelope kirjoittaa kun ei ole varma mitä toinen haluaa.
Vain hiukan yli vuosiko siitä on - tuntuu jo enemmältä.
Aika sekoittuu, mennyt muuttuu maisemaksi, jota yrittää katsoa ylhäältä laiturilta, mutta tuuli särkee veden pinnan, aurinko häikäisee. Siellä jossain pinnan alla ne yhä silti piilevät, sekä hylyt että espanjalaisten kaleerien kulta-aarteet.
Lisäyksenä on sanottava, etten tiedä kuka oli tuo "Odysseus" joka silloin täällä kanssani kirjoitteli, mutta tämä ketju on vain yksi rakkaimmista muistoista täällä - kuvitella. Näillä palstoilla, hyviä muistoja? Mahdotonta! Mutta hyvät kirjoittajat ilahduttavat aina päivää ja hän kirjoitti niin kauniisti Penelopestaan.
Tämä Penelope on kuitenkin ehtinyt vuoden aikana kokea jo paljon ja kasvaa ihmisenä. Oma Odysseukseni ei palannut koskaan Ithakaan, joten rakensin oman laivani ja opettelen purjehtimaan. Kohti tuntemattomia päämääriä ja kirjoittamattomia tarinoita. Ehkä sitä vielä joskus törmää taas vanhaan, rakastettavaan Odysseukseen, tai löytää uusiin satamiin. Carpe diem!
http://youtu.be/3OGST44Bq_I