Kaikki

Oon edelleen ainoo ihminen jolle et halua sanoo sanaakaan. Kuten tuolla toisaalla nähtiin.
Vaikka muille on kuinka paljon sanottavaa niin mulle ei riitä yhtään sanaa.
Oonhan tottunut mutta silti se tuntuu pahalta.
Mun on turha olla täällä enää.
201124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kyllähän se niin on että jos puhe - yhteyttä eikä puhehaluja ole, ei sitten ole mitään muutakaan.

Äänestä

tekee ja toimii, on se suora viittaus haluttomuuteen olla kanssasi yhteydessä.
Hän puhuisi sinullekkin jos haluaisi.

Äänestä

Kai olet itse muistanut puhua hänelle? Jos et, niin ehkei hän tiedä, että haluaisit jutella hänen kanssaan.

Äänestä
  • Itse en ainakaan ole tehnyt sitä tahallani. Olen luullut kaikkia viestejä joihin olen vastannut sinun kirjoittamiksi. Itseasiassa itsestäni on tuntunut vähän samalta. Mutta missään tapauksessa en ole halunnut loukata sua. En vain pysty hahmottamaan näistä viestejä mikä on keneltäkin. Olen vähentänyt kirjoittamista muutenkin ja kirjoitan yleenä nelisen viestiä illassa. Oletko varma ettet luule jonkun muun kirjoittamia viestejä mun kirjoittamiksi. Täällä ihmiset kirjoittavat aika samalla tavalla. Joskus olen miettinyt onko osittain tahallista. Tosin omatkin kirjotukseni ovat alkaneet muistuttaa välillä erään Hupakon kirjoituksia :). Vastasin nyt tähän niin että tämä olisi mulle vaikka olen ihan pihalla täällä eikä tämä suurella todenäköisyyllä sitä ole. Kävin kurkkaamassa tänne vaikka lupasin itselleni etten tee niin. Mutta kun ikävä on edelleen. Nyt taidan palata eräälle toiselle palstalle pelailemaan älyä kehittäviä pelejä, koska sitä taidan tarvita kipeästi tällä hetkellä. Joten jos luulet mun keskustelevan täällä jonkun kanssa se en voi olla minä. :) Niin tai näin lämmin halaus aloittajalle kuka lienetkin.

    Äänestä

Käänteispsykologian päivä?

Äänestä
  • Mun täytyy tunnustaa että olen niin tyhmä etten ymmärrä kommenttiasi. :) Mutta ei se mitään. Onneksi löysin uuden harrastuksen jos siitä olisi apua. En edes uskalla kuvitella mitä päälleni tapahtuu jos olen täällä vielä vaikka vuoden kuluttua.

    Äänestä

  • "e" m kirjoitti:

    Mun täytyy tunnustaa että olen niin tyhmä etten ymmärrä kommenttiasi. :) Mutta ei se mitään. Onneksi löysin uuden harrastuksen jos siitä olisi apua. En edes uskalla kuvitella mitä päälleni tapahtuu jos olen täällä vielä vaikka vuoden kuluttua.

    Mutta ehkä vuoden päästä osaat vastata oikeaan viestiin ja ymmärrät kuka kommentoi kelle :)

    Äänestä

  • selkeyttää kummasti kirjoitti:

    Mutta ehkä vuoden päästä osaat vastata oikeaan viestiin ja ymmärrät kuka kommentoi kelle :)

    Tai sitten en. :)

    Äänestä

  • "e" n kirjoitti:

    Tai sitten en. :)

    Katso nyt laitoin n:n m:n tilalle. Ei tämä tee hyvää päälleni. Mutta mulla on ollut täällä karmeita hetkiä välillä vakavasti puhuen. Olen joskus miettinyt miksi jos hän täällä olisi emme käyttäisi energiaa ja aikaa keksiäksemme miten pääsisimme täältä pois ja pystyisimme "törmäämään" toisiimme ilman kasvojen menetyksen pelkoa. Sen sijaan että riitelemme ja käsitämme asioita väärin täällä. Ei tämä voi loputtomiin jatkua. Synkkinä hetkinä mietin haluaako hän edes kontaktia kanssani irl:ssä. Vai haluaako hän vain kommunikoida kanssani täällä.

    Voi kun olisit tarkkanäköisempi näiden viestejen suhteen. Voisit ehkä huomatta että joku on voinut ihan oikeasti jäljitellä kirjoitustyyliäni ja sanontoja joita olen käyttänyt jotta olisit tunnistanut mut. Tiedän että kuulostaa vainoharhaiselta mutta olen kiinnittänyt huomiota asiaan aiemminkin. Miksi, sitä voi vain miettiä.. Mutta sovitaan että käytän tästä lähtien joka tätä nimimerkkiä tai sitten sitä toista vähän hassumpaa ja vain näissä muodoissa kirjoitettuna. Mitä tahansa muuta luetkin se ei ole multa. Viestejäsi en ikävä kyllä pysty yhtä lukuunottamatta tunnistamaan. Joten yritän pitää mielikuvituseni aisoissa vaikka se vaikeaa onkin. Kello puoli seistemän ihan oikeasti, meidän pakko tehdä jotain tälle meidän palstailulle.

    Äänestä

  • "e"m kirjoitti:

    täällä ei pidä eikä tarvitse luulla mitään, jos haluaa niin tunnisteita voi kyllä kysyä vastatessaan ja niitä voi myös antaa vastatatessaan. eipä tuo sinun nimimerkki taida paljoakaan kenellekkään kertoa, vain sen että mies olet ja pieni e heittomerkeissä.
    miten ihmeessä sanot että käytät tuota merkkiä vastakin, miten sinä nyt voit tietää kenelle vastaat jos et ole aiemminkaan tiennyt ??? tunnistat sitten kun toinen on kiusattu hiljaisuudella
    menemään pois ?! sittenkö tulee hätä käteen ja tunnistuskin onnistuu aivan loistavasti ?
    aika kummallista touhua sulla.

    Äänestä

  • "e"m kirjoitti:

    Voi kun olisit tarkkanäköisempi näiden viestejen suhteen. Voisit ehkä huomatta että joku on voinut ihan oikeasti jäljitellä kirjoitustyyliäni ja sanontoja joita olen käyttänyt jotta olisit tunnistanut mut. Tiedän että kuulostaa vainoharhaiselta mutta olen kiinnittänyt huomiota asiaan aiemminkin. Miksi, sitä voi vain miettiä.. Mutta sovitaan että käytän tästä lähtien joka tätä nimimerkkiä tai sitten sitä toista vähän hassumpaa ja vain näissä muodoissa kirjoitettuna. Mitä tahansa muuta luetkin se ei ole multa. Viestejäsi en ikävä kyllä pysty yhtä lukuunottamatta tunnistamaan. Joten yritän pitää mielikuvituseni aisoissa vaikka se vaikeaa onkin. Kello puoli seistemän ihan oikeasti, meidän pakko tehdä jotain tälle meidän palstailulle.

    Tarkoitus tuossa oli varmaankin kettuilla kun vastaat aina "väärään" viestiin joka ketjussa. Kirjoituksesi on varmaan tarkoitettu aloittajalle, mutta vastasit Marmorikuulalle ja sitten luulit että tuo käänteispsykologia kommentti oli sinulle, vaikka se oli aloittajalle.
    Onko "hän joka sinulle täällä palstalla kommunikoi" muuten vielä se sama ihminen joka ei sinua muistanut/tuntenut kun otit yhteyttä oikeesti. Joko asia on edennyt. Vai onko kohteesi joku uusi ihastus?
    Huomaatko muuten että sinua luullaan täällä jo mieheksi tuon nimimerkin perusteella, tunnistaakohan se oikeakaan ;)

    Äänestä

  • mielikuvitus aisoihi kirjoitti:

    En kestä enää tätä. :( Luuletko että huvin vuoksi olen täällä. Jos siis olisit hän ketä kaipaan. Olet ainut jota ikävöin täällä ja keneen olen ihastunut, jos nyt siitä yleensä piittaat tuon taivaallista. Kai itsekkin ymmärrät että täällä on vaikea tunnistaa ketään jos muakin luullaan mieheksi. Mitä tunnisteita itse olet antanut niin että erottaisin viestisi? Kaikki viestin joihin olen vastannut, olen luullut vastaavani sulle. :( Mutta ehkä sun parempi jatkaa kommunikointia sellaisten ihmisten kanssa johon sulla on muukin yhteys. Ja joo ei kuulu mulle mutta kertoo paljon siitä kuinka paljon oikeasti välität. Ja jos sinua loukkaa se etten tunnista viestejäsi niin voisitko kuvitella miten mua loukkaa sun käytös. Jos sua yhtään kiinnostaa niin musta tuntuu aika helvetin pahalta. En syytä sua mistään mutta mistä rautalangasta saisin väännettyä että en ole tahallani halunnut loukata sua. En jaksa enää roikkua näillä palstoilla miettimässä mikä viesti on keneltäkin ja kenen viestejä luulet viesteikseni.
    http://www.youtube.com/watch?v=3uBMwI2VwcE

    En todellakaan ole "hän" jolle kirjoittelet täällä tai luulet että kirjoittelee sulle. Oletko jo jossain psykoosissa? Olen vain ihan ulkopuolinen lukija joka satun muistamaan mitä olet joskus tänne kirjoittanut. Että otit häneen joskus yhteyttä ihan siis puhelimitse mutta hän ei tiennyt/muistanut kuka olet. Oletteko jo siis päässeet yhteyksiin "oikeassa elämässä" vai millä perusteella luulet että hän sun kanssa palstailisi?
    Huomautin vain että tunnut vaan vastailevan yleensä vääriin kohtiin ketjuissa. Paitsi nyt meni oikein.

    Äänestä

  • "e" m kirjoitti:

    En kestä enää tätä. :( Luuletko että huvin vuoksi olen täällä. Jos siis olisit hän ketä kaipaan. Olet ainut jota ikävöin täällä ja keneen olen ihastunut, jos nyt siitä yleensä piittaat tuon taivaallista. Kai itsekkin ymmärrät että täällä on vaikea tunnistaa ketään jos muakin luullaan mieheksi. Mitä tunnisteita itse olet antanut niin että erottaisin viestisi? Kaikki viestin joihin olen vastannut, olen luullut vastaavani sulle. :( Mutta ehkä sun parempi jatkaa kommunikointia sellaisten ihmisten kanssa johon sulla on muukin yhteys. Ja joo ei kuulu mulle mutta kertoo paljon siitä kuinka paljon oikeasti välität. Ja jos sinua loukkaa se etten tunnista viestejäsi niin voisitko kuvitella miten mua loukkaa sun käytös. Jos sua yhtään kiinnostaa niin musta tuntuu aika helvetin pahalta. En syytä sua mistään mutta mistä rautalangasta saisin väännettyä että en ole tahallani halunnut loukata sua. En jaksa enää roikkua näillä palstoilla miettimässä mikä viesti on keneltäkin ja kenen viestejä luulet viesteikseni.
    http://www.youtube.com/watch?v=3uBMwI2VwcE

    tunnisteet perkele niin ei tarvii porata.

    sekoamispisteessä pahemman kerran. Tämä on loputon suo mihin uppoaa äkkiä kainaloita
    myöten joten kannattaa pitää varansa.
    Itse kyllä ajattelen niin että aloitus on naiselta miehelle mutta koskaanhan ei voi tietää varmaksi.

    Äänestä

  • "e" m kirjoitti:

    En kestä enää tätä. :( Luuletko että huvin vuoksi olen täällä. Jos siis olisit hän ketä kaipaan. Olet ainut jota ikävöin täällä ja keneen olen ihastunut, jos nyt siitä yleensä piittaat tuon taivaallista. Kai itsekkin ymmärrät että täällä on vaikea tunnistaa ketään jos muakin luullaan mieheksi. Mitä tunnisteita itse olet antanut niin että erottaisin viestisi? Kaikki viestin joihin olen vastannut, olen luullut vastaavani sulle. :( Mutta ehkä sun parempi jatkaa kommunikointia sellaisten ihmisten kanssa johon sulla on muukin yhteys. Ja joo ei kuulu mulle mutta kertoo paljon siitä kuinka paljon oikeasti välität. Ja jos sinua loukkaa se etten tunnista viestejäsi niin voisitko kuvitella miten mua loukkaa sun käytös. Jos sua yhtään kiinnostaa niin musta tuntuu aika helvetin pahalta. En syytä sua mistään mutta mistä rautalangasta saisin väännettyä että en ole tahallani halunnut loukata sua. En jaksa enää roikkua näillä palstoilla miettimässä mikä viesti on keneltäkin ja kenen viestejä luulet viesteikseni.
    http://www.youtube.com/watch?v=3uBMwI2VwcE

    linssilude tunnistaa aina ja ikuisesti!

    Äänestä

Kunpa ihmiset ymmärtäisivät kuinka paljon satuttavat sillä että jättävät hiljaisuuteen.

Äänestä
  • rumat ihmiset tekevät rumia temppuja

    Äänestä

  • kaikki on ohi ja poi kirjoitti:

    rumat ihmiset tekevät rumia temppuja

    kaikella ystävyydellä: Lopeta näillä palstoilla käynti! Ei tee hyvää sulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ennallaan. kirjoitti:

Oon edelleen ainoo ihminen jolle et halua sanoo sanaakaan. Kuten tuolla toisaalla nähtiin.
Vaikka muille on kuinka paljon sanottavaa niin mulle ei riitä yhtään sanaa.
Oonhan tottunut mutta silti se tuntuu pahalta.
Mun on turha olla täällä enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu