(uusinta parin parin päivän takaa)
Raamatussa ei puhuta mitään ehkäisystä, vaikka siellä varmasti otettaisiin selkeästi kantaa asiaan, jos se olisi olennainen pelastumisen kannalta. Tähän moni sanoo, ettei Raamatun aikana tunnettu ehkäisyä. Tämähän on aivan valetta ja puuta heinää. Miten sitten Onan osasi laskea siemenensä maahan, kun ei halunnut täyttää Jumalan tahtoa ja siittää lasta veljelleen? Jos Onankin osasi tämän, todennäköisesti taito oli aivan yleinen ja kaikkien käytössä.
Miksi siitä ei sitten puhuta Raamatussa mitään, eikä Uudessa testamentissa oteta kantaa koko asiaan. Uusi testamenttihan sisältää kaiken pelastuksen kannalta ollenaisen asian eli uuden liiton ja Jeesuksen sovitustyön. Ja Jeesus itse sanoo, että KAIKKI Jumalan tahto on ilmoitettu kymmenessä käskyssä. Siltikään yksikään käskyistä ei sano, että lapsia on synnytettävä joka vuosi tai että älä laske siemntäsi maahan. Eihän eläimiäkään saa eläinsuojelulain mukaan saattaa raskaaksi joka vuosi, miksi sitten vl-naisia saa kiduttaa alituisilla raskauksilla.
Lisäksi luonnon ehkäisykeinot, kuten sienet, myrkyt jne. ovat olleet käytössä kautta aikojen. Miksi Raamattu ei puhu niiden käytöstä mitään, jos ehkäisykysymys on olennainen pelastumisen kannalta? Ihmiset, myös kristityt, ovat ehkäisseet itsestäänselvyytenä kautta aikojen, ja kaksikymmenlapsiset perheet ilmaantuivat vasta 60-luvun jälkeen, jolloin otettiin voimakas kanta ehkäisyyn. Sitä ennenkin oli toki joitakin suuria perheitä, mutta paljon vähemmän. Ja suuretkin perheet tarkoittivat yleensä kuitenkin kohtuullista lapsilukua.
Nyt tosin vl-piireissäkin perhekoot ovat pienentyneet siitä, mitä ne olivat 60-, 70- ja 80-luvuilla, jolloin ehkäisyä vastaan saarnattiin voimakkaasti. Nuori vl-kansa on jälleen palannut keskeytettyyn yhdyntään, selibaattiin jne., jotka olivat ennen 60-lukua itsestäänselvyyksiä avioparin seksielämässä. Ne ovat Jumalan luomia ehkäisykeinoja. Jos Hän haluaisi päättää itse, milloin lapsi laitetaan alulle, ei siinä tarvittaisi ihmisen omaa tahtoa lainkaan eikä ihmisellä olisi mahdollista vaikuttaa omalla toiminnallaan siihen, että siemen lähtee kasvamaan naisen kohdussa. Nyt Jumala on jättänyt tapahtuman ihmisen oman päätäntävallan alle eikä laita lasta sikiämään naisen kohtuun, ellei tämä itse sitä ensin toivota tervetulleeksi rakastelemalla ilman minkäänlaista ehkäisyä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
ja kiitoksia vain asiallisesta kirjoituksestasi.
Siitä huolimatta,olen ihminen, enkä suinkaan eloton olento.
Olen täyttä ja rikasta elämää elävä, tunteva,rakastava ihminen. Hyvää lauantaipäivän jatkoa!
Ihmisiä he kuitenkin ovat, siinä kun sinäkin!!!
Kirjoituksesi oli asiallinen ja sinänsä hyvä. Otsikkosi kuitenkin erittäin halventava ja kulkee sen veteen piirretyn viivan väärällä puolella.
Tämä saa kuitenkin jäädä sisältönsä takia. Pyydän ystävällisesti kuitenkin seuraavissa kirjoituksissasi ottamaan huomioon myös kunnioittavan kirjoitustyylin.
Koen olevani normaali ihminen, enkä minkään koneen liukuhihnatuote!
Kyllä on joillakin kauhea huoli vl:ien lapsista ja äideistä isistä. Suomessa ministeri taholta toivotaan syntyvyyden lisäystä,jos ja kun näin
lapset otetaan vastaan Jumalan lahjoina,sillä sitä he ovat,joillekkin se on kauhistus.
Tulee mieleen Mooseksen ajoilta Raamatun kirjoituksista kuinka silloinkin vainottiin uskovaisia ja poika lapsia heitettiin virtaan oikein kuninkaan käskystä,tämä nykyinen "vaino" alkaa olla samanlaista. Pelkäättekö te sitä että kohta on "liikaa" vl:iä suomessa ja siksi pitää hyökätä kaikin keinoin "meidän kimppuumme"
Luulempa että vielä kiitetään sitä että on sellaisia jotka lapsia synnyttävät,kouluttavat ja
suomessa on työvoimaa omasta takaa,ettei tarvitse "haalia" muualta. Kyllähän noita tulijoita on,mutta eihän suomalaiset hyväksy "muukalaisia"
sitä ei raamattu suoraan kiellä.
PAHA, ettei siitä Raamatussa puhuta.Raamatun ihmiset olivat suurimmaksi osaksi Jumalaa pelkääviä ihmisiä. Jumala antoi Onaninkin kuolla. Onanin ei olisi ollut pakko ottaa veljensä vaimoa silloisen lankousavioliittolain mukaan. Hän halusi naisen, muttei lapsia.Bibliassa sanotaan vielä, että Onan turmeli siemensä, tämä on jätetty uudemmista käännöksistä pois.
Kysyn sinulta, miten voit kristittynä nimitellä uskovia äitejä näin?
saarnasi kyllä ehkäisyä vastaan voimakkaasti.Ja vl-kirjoituksista löytyy ehkäisykielteisiä kannanottoja paljon varhemmiltakin vuosilta kuin 60-luvulta. Nähdäkseni ennen myös kirkko opetti ehkäisykielteisesti.
Ennen vanhaankin syntyi paljon lapsia, mutta lapsikuolleisuus oli ikävä kyllä suuri. Isosta katraastakin jäi vain muutama lapsi eloon vuosien kuluessa. (Voi sitä surun määrää!)