kuseva poliisi patsas ihan oikein poliiseille

Saksassa on noussut kohu taideteoksesta, jossa poliisi kyykkii kusella. Patsas on ehtinyt suututtaa Saksan poliisiliiton jonka mukaan "patsas ylittää taiteellisen ilmaisun vapauden rajat".

Mutta hetkinen! taiteellisella ilmaisulla ei ole laissakaan säädettyjä rajoja! Mitä tahansa saa pilkata, halventaa, osoittaa sormella ja haukkua taiteessa vapaasti. Taiteellinen ilmaisu ei tunne rajoja. Suomessa yritettiin asettaa rajat taiteelliselle ilmaisun vapaudelle "neitys huorakirkko"-tapauksessa, joka oli kuitenkin vain kannanotto vaikeaan aiheeseen ja sellaisen taideteos. Ei taiteilijalle voi määritellä mikä on poliittisesti tai laillisesti vielä sallittua. Taide kattaa kaiken. Jeesus, joka on pyhä joillekin ihmisille, on aina ollut julkisen pilkan kohteena. "Ecce homo" pilkkasi Jeesusta avoimesti. Myös Muhammed on ollut pilakuvien muodossa pilkan kohteena ihan oikeutetusti. Miksei siis poliisia saisi esittää kusemassa vapaasti?

Jos minä tekisin taideteoksen esimerkiksi tuhoisasta Estonian turmasta, se varmasti loukkasi laajaa joukkoa virolaisia ja ruotsalaisia, mutta kannanottona taideteos olisi ihan selvästi vapaata taiteellista ilmaisua. Titanicin tuhoakin on pilkattu mm. Saksalaisessa versiossa Titanic-elokuvasta jo 1930-luvulla. Miksi poliisia siis ei saisi pilkata taiteessa vapaasti?

Kuseskeleva poliisipatsas on poliisille ihan oikein ja poliisin pitää vain sietää taiteellinen ilmaisu omalla kohdallaan. Taiteessa ei ole sallitun rajoja. Kreikkalaisessa taiteessa esitettiin jopa törkeää pornoa ihan avoimesti ruukkuihin ja seinätaideteoksiin maalattuna. Kreikkalaisessa taiteessa sekannutaan miehiin ja eläimiin vapaamielisesti. Se oli ja on ymmärrettävää taidetta, joka ei tunne moraalirajoja.

Poliisi on ihan yhtä lailla pilkan kohde taiteelle kuin Jeesuskin. Jos Jeesuksen voi esittää homona ja naurunalaisena pellenä, miksei poliisia voisi samalla lailla herjata taiteessa?
14314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

realistisesti eli varsin pieneksi, niin kyllähän se loukkaa. Totuus on vaikea hyväksyä, jos on henkisesti poliisin tasolla.

Varsinaisia nirppanokkia ne poliisit suomessakin on, kovin ovat "kunniansa" perään. Onneksi instituutiota nimeltä poliisi saa vapaasti haukkua.

Äänestä

Sitä kun menee poliisikouluun sillä asenteella että poliisi on kaikille auktoriteetti ja kaikki arvostaa poliisia niin tuollainen voi käydä hieman poliisin itsetunnon päälle ettei ne asiat nyt olekkaan aivan niin.

Seuraavaan taideteokseen täytyy varmaan laittaa pienimunainen suomalaispoliisi virka-asu päällä panemassa virolaishuoraa "työsuhdeauton" keskikopissa.

Äänestä
  • Suomalainen poliisi ei saa edes virolaishuoralta. Niilläkin on joku tietty taso siinä kenelle jakavat sitä piparia. Suomalainen liikemies käy kyllä, mutta poliisille ei anna edes huora. Toisaalta reikä se on rotallakin, eli poliisille ilmaisena neuvona: kääri laboratoriorotta ilmastointiteippiin ja pane sitä perseeseen. Rottaa ei kiinnosta ottaako sen persettä toinen rotta vai samalla arvotasolla oleva poliisi.

    Äänestä

  • Oikein virkapuku päällä housut auki kulliaan runkkaava poliisi ja toista poliisia perseeseen naiva poliisi. Teosten nimeksi: runkkaava poliisi ja "palveleva poliisi". Sitten koko komeus vaan Kiasman eteen näytille koko kansalle. Nythän on kulttuuripääkaupunkivuosikin, niin tämä teema runkkaava poliisi sopisi oikein hyvin vuoden teemaan. 2011 poliisirunkkaripääkaupunkivuosi.

    Äänestä

  • taidetta kaikille kirjoitti:

    Oikein virkapuku päällä housut auki kulliaan runkkaava poliisi ja toista poliisia perseeseen naiva poliisi. Teosten nimeksi: runkkaava poliisi ja "palveleva poliisi". Sitten koko komeus vaan Kiasman eteen näytille koko kansalle. Nythän on kulttuuripääkaupunkivuosikin, niin tämä teema runkkaava poliisi sopisi oikein hyvin vuoden teemaan. 2011 poliisirunkkaripääkaupunkivuosi.

    Keksi jotain uutta...
    Tom of Finland näyttely on jo osana kulttuuripääkaupunkivuotta. Ei ole kiasmassa vaan Logomassa Turussa. Kannattaa käydä tutustumassa, siellä saat katsella sielusi kyllyydestä poliiseja virkapuvut päällä ja kikkelit esillä. Nautit varmasti.

    Äänestä

  • Tom of Finland kirjoitti:

    Niin ja jos haluat esimakua näyttelyyn, laita googleen kuvahakuun sanaksi Tom of Finland. Saat iloa ja nautintoa yön pimeille tunneille.

    Tämänkin ketjun aloittaja, sekä suurin osa tähän vastanneista yhdistävät mielellään poliisin ja seksuaalisuuden, siis ovat kirjoittaneet että haluavat nähdä kun poliisi tekee jotain seksuaalista, kuten "Oikein virkapuku päällä housut auki kulliaan runkkaava poliisi ja toista poliisia perseeseen naiva poliisi."
    Tällaiset kommentit kielivät kyllä paljon kirjoittajastaan. Hyvin samankaltaisia fantasioita oli todellakin edesmenneellä taitelijalla Touko Laaksosella alias Tom of Finlandilla.

    Lienee fakta, että kaikki pikkurikolliset tekevät näitä rikoksiaan juuri päästäkseen kanssakäymiseen poliisin kanssa ja vastustavat virkavaltaa, jotta poliisi käyttäisi kovia otteita heihin.

    Äänestä

  • 0o.o0 kirjoitti:

    Kiusantekoa kytille, jotka siihen aikaan vielä ratsasivat homopaikkoja. Piirsi myös natseja rinnastaen kytät heihin, mikä kylläkin on natsien halventamista.

    Vaikka en olekaan minkään sortin rikollinen, kytät olisi viimeisenä seksuaalisen mielenkiinnon kohteena. Se mikä on sinun fantasiasi, ei ole faktaa toisten kohdalla.

    Äänestä

Samalta kirjoittelijalta jatkuvasti jo useita poliisi vastaisia kirjoituksia. Mitäpä jos lupaustesi mukaisesti jätät aikuisten oikeasti sen armeijan käymättä ja vaihdat kansalaisuutta ja maata. Kukaan ei jää kaipaamaan!

Äänestä
  • Harmittaako sinua noin paljon kun joku vastustaa poliisia ja poliisivaltaa, eli kertoo totuuden yhteiskunnan pahimmasta ongelmasta? Poliisi on viemässä kansalaisvapautemme mm. uusien "salaisten pakkokeinojen" avulla (jotka itse asiassa lipsahtivat julkisuuteen). Jos poliisi saa tunkea kenen tahansa kotitietokoneelle pelkän "syytä epäillä" perustella, niin siinä luovutaan yksityisyydensuojasta. Jokainen on siis nykyisin etupäässä syyllinen kunnes toisin todistetaan. Edes se paljon puhuttu lapsiporno ei ole mikään peruste tunkea kenenkään kotikoneelle (sitä ongelmaa ei oikeasti ole olemassa missään muualla kuin poliisin perustepakissa). Poliisi pyrkii viemään kansalaisvapaudet ja ottamaan kiinni kaikki _vähänkin_ lakia tai lain henkeä rikkovat. Kohta on koko kansa vankilassa. Muistutan, että pelkästään meitä piraatteja on Suomessa pitkälle yli puolitoista miljoonaa. Meinaako poliisi tunkea joka ainoan piraatin koneelle katsomaan, että mitäs sitä on varastettu? Piratismi ei ole rikos vaan ihmisoikeus.

    Ja kyllä tosiaan olen vaihtamassa kansalaisuutta ja maata, toivottavasti jo tänä vuonna. En jää kaipaamaan Suomea.

    Se miksi kirjoitan poliisivastaisia kirjoituksia, niin tarkoituksenani on vahingoittaa poliisin imagoa, viedä kunnioitysta poliisilta ja aiheuttaa poliisille mahdollisimman paljon vahinkoa netissä. Toimin siis puhtaasti poliisin vastaisesti ja poliittisin motiivein. Toimintani on tässä mielessä oikeutetusti täysin rikollista. Enkä kadu lainkaan. Aion myös jatkaa tämän tyyppisten rikosten tekemistä myös jatkossa. Ihan tietoisen tahallani.

    Äänestä

  • haista sinä paska kirjoitti:

    Harmittaako sinua noin paljon kun joku vastustaa poliisia ja poliisivaltaa, eli kertoo totuuden yhteiskunnan pahimmasta ongelmasta? Poliisi on viemässä kansalaisvapautemme mm. uusien "salaisten pakkokeinojen" avulla (jotka itse asiassa lipsahtivat julkisuuteen). Jos poliisi saa tunkea kenen tahansa kotitietokoneelle pelkän "syytä epäillä" perustella, niin siinä luovutaan yksityisyydensuojasta. Jokainen on siis nykyisin etupäässä syyllinen kunnes toisin todistetaan. Edes se paljon puhuttu lapsiporno ei ole mikään peruste tunkea kenenkään kotikoneelle (sitä ongelmaa ei oikeasti ole olemassa missään muualla kuin poliisin perustepakissa). Poliisi pyrkii viemään kansalaisvapaudet ja ottamaan kiinni kaikki _vähänkin_ lakia tai lain henkeä rikkovat. Kohta on koko kansa vankilassa. Muistutan, että pelkästään meitä piraatteja on Suomessa pitkälle yli puolitoista miljoonaa. Meinaako poliisi tunkea joka ainoan piraatin koneelle katsomaan, että mitäs sitä on varastettu? Piratismi ei ole rikos vaan ihmisoikeus.

    Voi voi kuule. Minä taas veikkaan, että kirjoitat noita naurettavia juttujasi sen takia, että olet murrosiässä ja sait sakot pussikaljasta. No, nyt nukkumaan! Sulla on huomenna koulupäivä!

    Äänestä

  • haista sinä paska kirjoitti:

    Harmittaako sinua noin paljon kun joku vastustaa poliisia ja poliisivaltaa, eli kertoo totuuden yhteiskunnan pahimmasta ongelmasta? Poliisi on viemässä kansalaisvapautemme mm. uusien "salaisten pakkokeinojen" avulla (jotka itse asiassa lipsahtivat julkisuuteen). Jos poliisi saa tunkea kenen tahansa kotitietokoneelle pelkän "syytä epäillä" perustella, niin siinä luovutaan yksityisyydensuojasta. Jokainen on siis nykyisin etupäässä syyllinen kunnes toisin todistetaan. Edes se paljon puhuttu lapsiporno ei ole mikään peruste tunkea kenenkään kotikoneelle (sitä ongelmaa ei oikeasti ole olemassa missään muualla kuin poliisin perustepakissa). Poliisi pyrkii viemään kansalaisvapaudet ja ottamaan kiinni kaikki _vähänkin_ lakia tai lain henkeä rikkovat. Kohta on koko kansa vankilassa. Muistutan, että pelkästään meitä piraatteja on Suomessa pitkälle yli puolitoista miljoonaa. Meinaako poliisi tunkea joka ainoan piraatin koneelle katsomaan, että mitäs sitä on varastettu? Piratismi ei ole rikos vaan ihmisoikeus.

    Ja kyllä tosiaan olen vaihtamassa kansalaisuutta ja maata, toivottavasti jo tänä vuonna. En jää kaipaamaan Suomea.

    Se miksi kirjoitan poliisivastaisia kirjoituksia, niin tarkoituksenani on vahingoittaa poliisin imagoa, viedä kunnioitysta poliisilta ja aiheuttaa poliisille mahdollisimman paljon vahinkoa netissä. Toimin siis puhtaasti poliisin vastaisesti ja poliittisin motiivein. Toimintani on tässä mielessä oikeutetusti täysin rikollista. Enkä kadu lainkaan. Aion myös jatkaa tämän tyyppisten rikosten tekemistä myös jatkossa. Ihan tietoisen tahallani.

    Niinpä...voi voi...homon kosto on hirmuinen!!! Koska kaadoitte puppelin kaljat niin mä haukun teitä!!! Voi perse että olet naurettava teinipellehomo...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poliisia saa pilkata kirjoitti:

Saksassa on noussut kohu taideteoksesta, jossa poliisi kyykkii kusella. Patsas on ehtinyt suututtaa Saksan poliisiliiton jonka mukaan "patsas ylittää taiteellisen ilmaisun vapauden rajat".

Mutta hetkinen! taiteellisella ilmaisulla ei ole laissakaan säädettyjä rajoja! Mitä tahansa saa pilkata, halventaa, osoittaa sormella ja haukkua taiteessa vapaasti. Taiteellinen ilmaisu ei tunne rajoja. Suomessa yritettiin asettaa rajat taiteelliselle ilmaisun vapaudelle "neitys huorakirkko"-tapauksessa, joka oli kuitenkin vain kannanotto vaikeaan aiheeseen ja sellaisen taideteos. Ei taiteilijalle voi määritellä mikä on poliittisesti tai laillisesti vielä sallittua. Taide kattaa kaiken. Jeesus, joka on pyhä joillekin ihmisille, on aina ollut julkisen pilkan kohteena. "Ecce homo" pilkkasi Jeesusta avoimesti. Myös Muhammed on ollut pilakuvien muodossa pilkan kohteena ihan oikeutetusti. Miksei siis poliisia saisi esittää kusemassa vapaasti?

Jos minä tekisin taideteoksen esimerkiksi tuhoisasta Estonian turmasta, se varmasti loukkasi laajaa joukkoa virolaisia ja ruotsalaisia, mutta kannanottona taideteos olisi ihan selvästi vapaata taiteellista ilmaisua. Titanicin tuhoakin on pilkattu mm. Saksalaisessa versiossa Titanic-elokuvasta jo 1930-luvulla. Miksi poliisia siis ei saisi pilkata taiteessa vapaasti?

Kuseskeleva poliisipatsas on poliisille ihan oikein ja poliisin pitää vain sietää taiteellinen ilmaisu omalla kohdallaan. Taiteessa ei ole sallitun rajoja. Kreikkalaisessa taiteessa esitettiin jopa törkeää pornoa ihan avoimesti ruukkuihin ja seinätaideteoksiin maalattuna. Kreikkalaisessa taiteessa sekannutaan miehiin ja eläimiin vapaamielisesti. Se oli ja on ymmärrettävää taidetta, joka ei tunne moraalirajoja.

Poliisi on ihan yhtä lailla pilkan kohde taiteelle kuin Jeesuskin. Jos Jeesuksen voi esittää homona ja naurunalaisena pellenä, miksei poliisia voisi samalla lailla herjata taiteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu