Urskilta ampuilivat hienoja raketteja taivaalle tänään klo 21.00 aikoihin. Mutta miksi ihmeessä, tapahtuko siel jottai ihmeellistäkin?
Ilotulitus
M.M.
22650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kampparit voitti hänskissä 16-1 ja sen jälkeen oli ilotulitus.
Yleisöä lähes 2000.
mikä helvetti on kampparit?
Suomen johtava jääpallojoukkue tällä hetkellä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikkelin_Kampparit
Kumpparit;-)
Miksi tuhlata rahaa tuollaiseen ROSKAAN?
Onko tota jääpalloa pelattu kauankin Suomessa??? Ihan outo laji, kuulen vasta nyt ensimmäistä kertaa siitä.
että löytyy mielipiteitä. Varmaan tuhlaat itsekin rahaa joihinkin asioihin, jotka ovat muiden mielestä roskaa. Hienoa, että edes yksi mikkeliläinen joukkue pärjää noin upeasti. Hyvä Kampparit! Ja tekojää äkkiä kuntoon.
pelattu vuosikymmenien ajan. Myös paremmin jalkapallon puolelta tunnettu MP pelasi ennen jääpalloa. Veikkaisin, että surin syy tuohon katsojakatoon on ulkoilma. Monelle pelin katsominen ulkona pakkasessa on ylitsepääsemätön juttu, vaikkakin oikeasti vaan pukeutumiskysymys. Kampparit mestariksi!
Jäikö noin paha maku suuhun koulun liikuntatunneilta!? Jääpallo on nouseva laji Suomessa. Kerrankin kun mikkeliläisjoukkue on siinä hyvä, niin se onkin perseestä. Voi teitä. ;-)
Ei meillä Tampereella pelattu liikuntatunneilla jääpalloa.
Ei ole tamperelaisia joukkueitakaan näkynyt Bandyliigassa. :) Jääpallo on ihan mukavaa vaihtelua jääkiekon ohella, ja hieman helpompi/turvallisempi peli aloittelijoille.
"Jääpallo on nouseva laji Suomessa."
Ensi vuosituhannella pääsee sadan suosituimman lajin joukkoon. Jos ei kasvihuoneilmiö yllätä ennen sitä. Ja jos Mikkeliin saadaan tekojää ennen sitä.
Ruotsissa ja Venäjällä jääpallo on jo yksi suosituimmista lajeista. Suomi seurannee perässä...
Jääpallon suosio on ollut laskussa jo vuosikymmeniä. Syitä on monia: kovat pakkaset, keväiset pelit sulaneilla kentillä, pelit vesisateessa, epätasainen sarja => vähän katsojia => huono medianäkyvyys => vähän sponsoreita => vähän rahaa, josta taas maksetaan kalliit matkakulut etäisyyksien takia. Kun tähän vielä lisätään tekojääratojen puute, kaukalopallon ja salibandyn suosion kasvu niin tulos lienee selvä kaikille muille paitsi muutamalle jääpallouskovaiselle.
Onkio jääpallossa muuten edes divaritasoa? Eikö Kampparitkin mennyt muutama vuosi sitten lajin pääsarjaan ilmottautumalla? Nouseva laji?
Oisit pysytelly nyssekylässä,eihän Tampereella voi pelata jääpalloa kun hitaat hämäläiset ei pysy mukana.
Taitaa jääpallon kohdalla olla sama kuin pesäpallossakin, eli sitä pelataan vain pienissä maalaiskaupungeissa?
Mielestäni Helsinki, Jyväskylä, Oulu ja Pori eivät ole pieniä maalaiskaupunkeja... eikä edes Mikkeli. Luulisi nyt Tampereen kokoisesta kaupungista jääpallojoukkue löytyvän...
eivät voita useammin. Olis uhtä räiskettä ja rätinää. Oliko ilotulitus sallitulla vyöhykkeellä?
Vitun jääpallo, vitun kampparit, vitun ilotulitus.
Vittu 2 viikkoa uudenvuoden jälkeen saa taas kaitsea panikoivaa koiraa kun jonkun vitun JÄÄPALLON takia piti ampua taas raketteja taivalle..
Vitun mikkeli, on tää kyllä vaa perse kaupunki asua, ei voi mitää..
no muuta pois...
MUUTAPOIS ja ota fifi mukaan, plääplää
Taitaa vika olla itsessäsi, jos kahden minuutin ilotulituksen vuoksi vituttaa noin.