koska en tiedä mitä ihmisten kanssa pitäis tehdä. Tuntuu että niiltä pitäis ostaa hyväksyntää jollain mitä mulla ei ole yhtään.
Pidän itseni suljettuna
---minna---
11669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Entä jos kohtaat toisen samanlaisen? Jotenkin täällä pitää yrittää sopeutua toisiin ihmisiin, avautua ehkä hieman...
Sama juttu minulla. En tiedä miten ihmisten kanssa pitäisi toimia. Olen yrittänyt olla avoin ja jutella vaikka mistä niin siitä huolimatta en saa hyväksyntää, mutta en saa hyväksyntää hiljaa olemallakaan. Olen vain huomannut, että maailmassa on pahoja ja erittäin pahoja ihmisiä. Hyviä voi olla, mutta taitavat olla vähemmistönä.
Hyväksyntää en ole siis saanut vaikka olen yrittänyt joten tässä sitä eletään vuodesta toiseen ilman muita. Tietty muiden kanssa puhuu sitten kun on tehtävä normaalit arkiaskareet eli muiden on työnsä puolesta puhuttava minulle. Näin sitä eletään ja mitä tulee tuohon jälkimmäiseen kommentoijaan niin ei auta vaikka löytäisi "toisen samanlaisen" kun ei kuitenkaan ole samanlainen tai halua jutella. Päivä kerrallaan kohti loppua hitaasti, mutta varmasti. Aloin jo 20 vuotiaana toteamaan, että jälleen yksi päivä vähemmän ja yksi päivä vähemmän kitumista.
Minä luulen, että ihmisten kanssa pitäisi vain avautua ja kohdata. Etsiä ja löytää ne oikeat, joiden kanssa tehdä niin. Se ei ole yleensä (koskaan?) helppoa, mutta riittää hyvin. Lisäksi on varmaan hyvä, jos onnistuisi olemaan arvottamatta itseään niiden vähemmän onnistuneiden kohtaamisten perusteella. Hommaan kun tarvitaan aina kaksi; eli jos ei satu natsaamaan, niin eivät ne ongelmat ja puutteetkaan silloin yleensä ole vain yhdessä (tai välttämättä suoraan kummassakaan). Voi yrittää vaikka uudestaan, tai sitten suunnata toisaalle, oman harkinnan mukaan.
Välillä olen ihan tyytyväinen riippumattomuuteeni.
Joidenkin ihmisten strategiana on ilmeisesti jonkinlainen dominoitavaksi asettuminen. Mun kanssani ei kuitenkaan voi ihan aina määrätä ihan kokonaan ihan kaikesta vaan välillä joutuu tekemään kompromisseja. Koen että yksioikoisuuttaan jotkut ihmiset ovat jotenkin tuominneet minut tästä asiasta. En suostu hyväksymään sitä käsitystä että ongelmat ja puutteet olisivat kokonaan vain minussa.
Ongelmana on se, että mulla ei ole (riittävästi) hyviä kokemuksia ihmisistä ja siksi en jaksa sietää huonoja kokemuksia enkä niiden pelossa pysty hankkimaan hyviä.
Olisin halunnut poistaa aloitus-viestin, mutta se ei taida olla varsinaisesti asiaton joten ei voi mitään. En minä oikeasti useinkaan koe olevani niin vailla ja kaipaavani ihmisten hyväksyntää. Tiedän että niiden seuraan pitäis vain koittaa tunkea jos sitä haluaisi.
Joku oli kirjoitellut toiseen ketjuun jotain mikä aika hyvin kuvaa tätä munkin tilannettani: "On hankalaa yrittää soluttautua porukkaan, kun minulla suurimman osan ajasta ei ole mitään hajua, mikä on yhdessäolon päämäärä ja mistä ihmiset puhuu ja miksi vitsit joita en ymmärrä."
Pitäis yrittää saada jonkunlainen elämä kokoon (harrastukset, ihmissuhteet, koulutus ja työ) ja tuntuu ettei ole oikeasti minkäänlaisia taitoja siihen. Kotona en ole oppinut olemaan ihmisten kanssa enkä tekemään yhtään mitään. Nyt sitten pitäis olla puolustelemassa itseään ja selittelemässä miksi on sellainen kuin on. Ehkä mun ei nyt ihan omaa olemistani tarvitsis olla puolustelemassa, mutta jotenkin itseäni kuitenkin. En osaa enkä viitsi riidellä koska en usko että se johtaa yhtään mihinkään.
Jotkut ihmiset (naiset) ovat oikeasti ihmeen sokeita ja kritiikittömiä tiettyjen asioiden suhteen: eihän siinä toki mitään ongelmaa ole, jos sun olemisestasi hakemalla haetaan mitä tahansa mistä sitten joukossa (joukolla?) nokitaan. Kyllähän se nyt oikeasti on täysin selvää mitä sellainen kertoo ja kenestä.
Minusta avausviestisi oli oikein hyvä. Tiivis ja puhutteleva.
Kaipa tuossa yhteyksien availussa pitäisi vain uskaltaa ja jaksaa olla luottavainen ja avoin uudelle, koetuista pettymyksistä huolimatta. Ehkä voi olla hyväksi, jos voi saada jostain muista lähteistä (tekemisistä tai ajatuksista) voimaa, jonka varassa tehdä niin. Tietysti vastaan tulevat sitten myös nuo itsen puolustamisen ja loukkauksiin vastaamisen ongelmat ja muut sellaiset. Kaikki tuo on itsellenikin eri tavoin tuttua. Noiden asioiden kanssa sitä pitää tasapainoilla. Oikein toimiminen on usein haastavaa; se, että uskaltaisi kohdata ja avautua mutta osaisi ja voisi samalla myös kunnioittaa oikealla tavalla itseään.
puolustella ja selitellä itseäni ihmisille jotka ovat psykososiaalisesti täysin etuoikeutetussa asemassa minuun verrattuna ja joilta ei puutu yhtään mitään
Luin artikkelin hevosesta joka ei reagoinut mihinkään yhtään mitenkään ja samaistuin. Onneksi ihmisten ongelmat ovat kuitenkin oikeasti huomattavasti yksinkertaisempia: ne johtuvat huomiohakuisuudesta, laiskuudesta ja itsekkyydestä.
Tälle itseterapioinnille pitäis varmaan koittaa keksiä jokin toinen foorumi.
Miksi sinun pitää puolustella ja selitellä itseäsi sellaisille ihmisille?
Niinhän se tietty usein on, että elämäänsä ja voimiaan kokoileva masentunut saa opetella itsensä puolustamista "hyvinvoivien" ihmisten (ja yhteisöjen) taholta tulevia loukkauksia ja ongelmia vastaan. Tärkeää olisi varmaan löytää lähelleen sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on helpompaa olla ja joiden seurassa oleminen vahvistaa, ja oppia vastaavasti pitämään ne vähemmän soveliaat ja miellyttävät seurat sopivan välimatkan päässä. Olla oma itsensä ja puolustaa sitä kaikessa, kuitenkin myös voida päästää joku sopiva ihminen lähelle niin halutessaan. Näiden tällaisten asioiden kanssa vähän itsekin taistelen; olen masennuksesta kuntoutuja ja aika yksinäinen, epäsosiaalistunut, toisaalta ollut aina aika kriittinen sen suhteen, millaisia ihmisiä ja yhteisöllisiä kuvioita jaksan ja haluan sietää lähempänä itseä.
Oikeasti toivon että joku tappaisi minut.
Oikei siis ongelma on pinnallinen elämä vai? Ei ole hyvää ystävää? Monilla ihmisillä voi olla pitkiäkin ajanjaksoja jolloin ei ole sellaista ystävää jolle voisi kertoa kaiken jne.