Miksi?

Miksi ette edes ääliöt vaivaudu myymään niitä baltiansaksalaisia kartanoita suomalaisille? Mitä järkeä pitää arvokkaita historiallisia kiinteistöjä joita te yksinkertaiset moukkamaiset tomppelit ette kuitenkaan osaa hoitaa!?
3265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä niitä on ollut kaupan kohta parikymmentä vuotta. Suomalaiset tomppelit vain eivät montaakaan ostaneet. Oletko itse yrittänyt. Ystäväni virolainen agronomi on ollut siinä kartanobisneksessä koko ajan ja kertoo, että ostajia ja kyselijöitä on ollut monista maista. Mm. Islannista silloin kun heillä meni kovaa. Maailmassa on varakkaita ihmisiä, joilla onkaikkea muuta, mutta kartano puuttuu.
Ja raha pyörii niissä kunnostustöissä, puolet on saanut EU:n ym varoista jos remontti tehdään Museoviraston ja vanhojen piirustusten mukaan. Olen käynyt aika usein siellä pomottamassa, kerran jo sanoivat, että kontrolli soomesta tuli taas, eikä syyttä työmaalla oli 14 miestä hommissa.

Äänestä

rahalla saa ja . On myynnissä kirkkoa myöden.

Äänestä

Kukapa sitä arvokkaita paloja kansallisomaisuudestaan myisi?

No, tosiasiassahan globaalissa kapitalismissa kaikki on kaupan kunhan hinnoista sovitaan.
Kuinkahan kartanoiden omistus on muuttunut? Ensin oli Baltian saksalaiset ym kartanon herrat, joita suojelivat vuorollaan ja maaorjuutta ylläpitivät Hansaliitto, tanskalaiset, Ruotsin kuningas, Venäjän tsaarit ja sitten taas miehittävät saksalaiset ja viimeksi kaiken sosialisoivat neuvostoliittolaiset. Jossain vaiheessa 1900-luvun alkupuolella tosin kartanoiden maat jaettiin niitä viljelleille virolaisille maanviljelijoille.
Rakennukset ja talouskeskukset taisivat jäädä niille entisille omistajille kunnes NL nekin sosialisoi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anus Saakin Ratia kirjoitti:

Miksi ette edes ääliöt vaivaudu myymään niitä baltiansaksalaisia kartanoita suomalaisille? Mitä järkeä pitää arvokkaita historiallisia kiinteistöjä joita te yksinkertaiset moukkamaiset tomppelit ette kuitenkaan osaa hoitaa!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu