Oon vähän pohtinut tätä asiaa, että voisko olla mahdollista että mulla syömishäiriö johtuis traumoista? Toisaalta ihmettelen, että miten väkivaltainen suhde voi johtaa syömishäiriöön? Olen siis ollut väkivaltaisessa suhteessa. Väkivalta alkoi noin vuoden seurustelun jälkeen. Huutamista oli paljon, kuristamista, hiusten repimistä, haukkumista, potkimista, lyömistä ja kaikkea muuta. Viime kesänä mulla alko tota laihtumista oleen ja välillä oli myös huonoa syömistä, mutta muistaakseni se oli kyllä ennen kun nuo väkivalta jutut alkoivat. Nykyään tää syöminen on vähän huonompaa. 173cm/48kg. Koitan energiajuoman ja tupakan avulla välttää sen näläntunteen, jonka jälkeen ei kiintee ruoka mee oikeestaan yhtään. Piltit yms. menee. Tää on jotenkin jäänyt mulle pakkomielteeksi, pelkään lihoa. Kyllä siis pystyn sillon tällön mäkkiruokaa yms. syödä tai syödä vähän enemmänkin päivän aikana, mutta siitä seuraa taas vitutus että "miks et pystyny pitää ittees kurissa?". Koen jotenki itseni hyväksi tässä, tai että on joku asia missä onnistun. Poikaystävä on haukkunut ties mikskä ja suhde sen kanssa on ollut todella masentavaa. Olemme eronneet, josta on seurannut häneltä uhkailuja. Itse rupeen oleen tosi vainoharhanen.. stressiäkin on ollut pidemmän aikaa.. syön masennuslääkkeitä jotka ovat nostattaneet mielialan korkealle. Välillä syytän itseäni poikaystävän väkivalloista.. mietin että olenko tosiaan ollut jotenkin ärsyttävä häntä kohtaan tai jotain että hän on pystynyt sellasta mulle tekemään. Olenko itse se ite vika? Huoh. Tuntuu että mieleltä on jotenkin tosi hyvä, mutta sitten tuntuu jotenkin että oikeesti on tuolla ihan pohjalla vasta.
Ja tää laihtuminen on itelle vähän niinku harrastus. Joku mitä tykkää tehä ja josta saa sen hyvän fiiliksen jos on tapahtunut jotain pahaa tms.
Ja tää laihtuminen on itelle vähän niinku harrastus. Joku mitä tykkää tehä ja josta saa sen hyvän fiiliksen jos on tapahtunut jotain pahaa tms.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sun ei pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että olet saanut turpaasi. varmaan tosi harvassa suhteessa väkivalta johtuu vain pahoinpitelijästä, kyllä muijat osaa olla ärsyttäviä (ja väkivaltaisia myös), mutta vaikka et olisi ihan enkeli poikaystävääsi kohtaan ollut ja mennyt täysin sen tahdon mukaan, ei se oikeuta repimään hiuksista ja hakkaamaan. itse tunsin aluksi raivoa poikaystävääni ja myös itseäni kohtaan, kun tapeltiin, syyllisyys oli vähän toissijainen juttu, koska tahallaan kerjäsin verta nenästäni saadakseni edes jonkunlaisen tunnereaktion aikaiseksi toisessa. näyttää vähän, että kaverit "harrastaa" samaa, vaikka harva sen myöntää, ja ajattelen monen muijan/äijän ottavan turpaansa vaan, koska hyppii toisen silmille saadakseen jotain vastakaikua tunteilleen. poikaystäväni kuitenkin katui lyömistä ihan oman taustansa takia, ja silloin tuli syyllinen olo ja inhosin itseäni jokaisen turpakeikan jälkeen, sellaselle ämmälle oli ihan oikein saada nyrkistä, vasta nyt tajuan olleeni kierteessä, vihasin itseäni kun aiheutin toiselle häpeää ja katumusta, ja siksi piti hyppiä silmille, että saisin turpaani, mikä taas aiheutti lisää pahaa oloa poikaystävälleni, ja koska se oli mun vika, mun piti kärsiä. pahasta olosta tuli mulle jonkunlainen huume, eipä tarvinnut ajatella muita elämän epäkohtia kun sai syyttää itseään ja toista, kauaa se annos pahaa oloa ei riittänyt ja piti saada lisää.
masennus on terveen ihmisen tapa reagoida ikäviin asioihin, ja masennukseen kuuluu turha syyllisyyden tunto. ihmiset on erilaisia ja reagoi asioihin eri tavoin, joiltaan masennus vie toimintakyvyn niin, ettei sitä voi kuin käpertyä sängynpohjalle, jotkut vetää viinaa ja huumeita, jotkut matkustelee tai tuhlaa rahojaan älyttömyyksiin, jotkut purkaa pahaa oloaan olemalla vittumaisia muita kohtaan tai hakkaamalla, jotkut taas kääntää kaiken itseensä ja viiltelee, sairastuu syömishäiriöön yms. eli jotkut ihmiset on alttiimpia syömishäiriölle vaikeissa tilanteissa.
sulla ei varmaan ollut tarvetta tai erikoista mielenkiintoakaan laihduttaa, mutta syyllisyys ja ahdistus vei ruokahalua ja laihduit, ja koukkuunhan siihen jää. saman olen nähnyt monella nuorella äidillä, raskauskilot pitää saada pois ja kohta työnnetään rattaita siinä kunnossa, että ihme kun jaksaa lastaan nostella:/
kun syöt masennuslääkkeitä, käyt varmaan jonkun hoitajan/vastaavan juttusilla? aika selvillä taidat olla syömishäiriösi syistä ja pidemmän päälle se helpottaa oloa paljon, kun saa ikävät asiat käsiteltyä, on vapaa. turha syyllisyys väistyy, ja itsetunto alkaa palautua. parantumiseen sulla on kuitenkin aika olemattomat mahdollisuudet, jos et samalla anna itsellesi lupaa syödä, eikä masennus siitä viereltä mihinkään katoa. syömishäiriö on sulle nyt harrastus, ja kyllä ihminen ikävän suhteen jälkeen tarvitsee jonkun henkireiän. lopulta kuitenkin vaan rankaiset itseäsi ja samalla kun syömishäiriö pahenee, muuttaa muotoaan suuntaan ja toiseen, vie tärkeiltä ja rakkailta aikaa, susta tulee aika yksinäinen, ja jäät jollaan henkisellä tasolla roikkumaan entiseen poikaystävääsi. ei ole tarkoitus lannistaa, mutta omalla kohdalla on ollut tosi vaikea päästä elämässä eteenpäin eron jälkeen, ollaan kyllä parhaita kavereita entisen kanssa ja rakastan sitä vieläkin, huonoa syömiskäyttäytymistä mun ei kuitenkaan olisi pitänyt ottaa mukaani masennuksesta, jonka suhde mulle aiheutti. ja erosta on kolme vuotta.
sulla on ihan varmasti joku muukin mielenkiinnonkohde, josta voit saada hyvän olon. tartu siihen. täytä elämäsi hyvillä asioilla, ja anna pahojen, vanhojen juttujen mennä.