Muistuipa mieleeni korttipeli-illat, joihin osallistuin 1980-95 luvulla:D Meitä oli useimmin 4, joskus 6 osallistujaa, jotka viikottain kokoonnuimme vuorotellen toistemme luona.
Iltaan kuului kahvitarjoilu, joskus harvoin tervetulomaljakin, isäntäväen tarjoamana. Noo, siinä sitten pelasimme pelin sääntöjen mukaan, kunnes aloin huomata näiden vuosikymmeniä pelanneiden ottavan mahddollisen voitttamisen:D( nauran siksi, että ainakin osittain se riippuu jaetuista korteista)
Jännitys tiheni loppua kohti, puhuminen oli täysin kiellettyä,..hermostuneisuus näkyi heti kun tuli jokin ajankohtainen asia mainituksi:D
Mutta, nyt tulen seikkaan joka ihmetytti. Jos ja kun olin voitolla/voittamassa, alkoi häirintä psykologisella tasolla. Iskuja alta vyön sanonnoissa,ym.ym.:D Nyt voin jo vapautuneesti nauraa sille tärkeydelle pelin voiton tavoitteleussa, että keinot---ala-arvoisetkin oli joillekin sallittuja.
Näin huomasin urheilussakin tapahtuvan. Lähinnä sarjaotteluissa, jossa vastustajan joukkueen ollessa voittoputkessa (lentopallossa), alkoi buuaus ja möly painostaa pelaajia.
Istuessani katsomossa koin häpeää, niin epäurheilijamaisesta käytöksestä!
Sittemmin olen pohtinut, vaatiko elämässä/kilpailemisessa onnistuminen niin vahvaa psyykettä, että seilaa kaiken epäolennaisen yli. Melkoista treenautumista vaati elämä.
Iltaan kuului kahvitarjoilu, joskus harvoin tervetulomaljakin, isäntäväen tarjoamana. Noo, siinä sitten pelasimme pelin sääntöjen mukaan, kunnes aloin huomata näiden vuosikymmeniä pelanneiden ottavan mahddollisen voitttamisen:D( nauran siksi, että ainakin osittain se riippuu jaetuista korteista)
Jännitys tiheni loppua kohti, puhuminen oli täysin kiellettyä,..hermostuneisuus näkyi heti kun tuli jokin ajankohtainen asia mainituksi:D
Mutta, nyt tulen seikkaan joka ihmetytti. Jos ja kun olin voitolla/voittamassa, alkoi häirintä psykologisella tasolla. Iskuja alta vyön sanonnoissa,ym.ym.:D Nyt voin jo vapautuneesti nauraa sille tärkeydelle pelin voiton tavoitteleussa, että keinot---ala-arvoisetkin oli joillekin sallittuja.
Näin huomasin urheilussakin tapahtuvan. Lähinnä sarjaotteluissa, jossa vastustajan joukkueen ollessa voittoputkessa (lentopallossa), alkoi buuaus ja möly painostaa pelaajia.
Istuessani katsomossa koin häpeää, niin epäurheilijamaisesta käytöksestä!
Sittemmin olen pohtinut, vaatiko elämässä/kilpailemisessa onnistuminen niin vahvaa psyykettä, että seilaa kaiken epäolennaisen yli. Melkoista treenautumista vaati elämä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Joskus mietin sitä kun lapsena/nuorena pelattiin lautapelejä ja jotkut huijasi. Silloin se oli mielestäni typerää. Nyt ajattelen sitä pikemminkin niin, että se oli heidän mielestään se pelaamisen juju. Minä vaan pelasin zombiena. Jokainen saa tässä maailmassa nautintonsa siitä mistä saa. Tämä pätee myös aikuisiin ja erityisesti juuri katsojat peleissä varmaan nauttivat siitä, että saavat "osallistua peliin". Aikuisena sitten taas liike-elämässä alkaa sekaantua milloin huijaaminen on hauskaa, milloin siitä saa selkeää taloudellista hyötyä ja milloin se on suorastaan rikollista.
Pelataanko keskustelupalstoilla pelejä ja kilpaillaanko.
-ö-ö-ö-ö
on peluri?
En siinä peluria tarkoittanut, vaan koen häirinnän rinnastettavuuden,yrityksinä pysäyttää hedelmällinen vuorovaikutus
keskustelupalstoilla. Ehkäpä ette ole kokenut koiranpennun kasvattamista? Usein kun isäntä/emäntä puhuu puhelimessa,yrittää pentu jopa purra johdon poikki, jonka se näkee roikkuvan *laumanjohtajan* korvasta!
Siitä ei pitkä matka ole lapsiin, jotka aikuisen keskittyessä seurustelemaan vieraansa kanssa, keksivät mitä kaikkea asiaa, saadakseen huomion:) Tuttua varmaan monelle.
Näin toimii vielä kehittymätön luontokappale, samoin kasvattamaton lapsikin, ja ilmeistä on kasvatusta vailla olevat kouluhäirikötkin, ollessaan kykenemättömiä seuraamaan opetusta.
Motivaatiot niillä vanhoina ihmisinä (ilmiö ei suinkaan ole nykyaikaa vain) saattavat olla yksilöstä riippuen moninaisia. Raadollista, mutta jota silloin tällöin esiintyy yleisillä palstoillakin.
Loput onkin alan asian tuntijoiden heiniä, riippuen miten paljon häiriöitä kotiympäristössään aiheuttavat. Näistä saamme lukea lehdistöistä.
Mutta nyt mukavampiin puuhiin iltapäiväkahville lähinnä. heippa
Ne olivat mukavia vuosia. 40 vuotta tuli pelattua Bridgeä ja sulkapalloa Englannissa.
Illat olivat hauskoja ja me kaikki tasavertaisina pelaajina tietysti pelasimme voittaaksemme pelit.
Bridgessä tarvittiin älyä ja oveluutta. Sulkapallossa taas ruumiillista voimaa ja nopeutta.
Elämä on ylä ja alamäkeä, eikä voittamista tai häviämistä pitäisi niin tärkeänä pitää, mutta ihminen on luonnostaan kilpailija.
ei nainen.
On toki peli hauskaakin, mutta sitoo kyllä aina samoihin kuvioihin, korttilappuihin omine sääntöineen, vaikka vaihtaisi eri peleihin, ei se minulle muutu! Kuusitoista vuotta kun sitäkin harrasti ihmisten kanssa maalla, joille se suurinpiirtein ole ainoa kodin ulkopuolinen kyläilymahdollisuus:D
Älyään on hauska käyttää muuhunkin kuin kortinpeluun rajoissa, koska rajat ja sattuma siellä tulevat vastaan!
Hukkaan koen sen ajankäytön menneen niinä vuosina, paitsi, opin katsomaan ihmistä kaikkineen!
Heistä pidin kyllä omalla tavallani, mutta pelihimo on tyystin vierasta minulle, ei vedä yhtään:D
Tällainen olen.
Ehkä seurue ei vastannut odotuksiani, uskoisin. Vika on varmaan siinä, ettei voittaminen sattuman ollessa mukana merkitse minulle niin suurta, kimppapelaajan takia se nyt tietysti on, jos rinta siitä nousee. Ikävystyttävää.
Canastaa pelasimme nuoruudessani, eri perheen kanssa, mutta lauantai-illat 2 v aikana pelin parissa, lasten nukkuessa lastenvahdin valvoessa, antoivat saman tunteen ja kieltäydyin niin orjallisista tapamisista:DDDD semmoinen plikka!
Kyllä vuorenvarmasti naisetkinkilpailevat vaan eri tavalla, kohde on useinkin muu kuin lautapeli.
Ollaan niin pullantuoksuisia, on aihe kilpailla kuka parhaimmat pullat valmistaa joko virtuaalisesti tai perheen iloksi.
Koin suurimman ilon tai sitten ei, joskus nuorena spiritismiä pelatessa, se pullon pyörittäminen vasta jännää oli. Nyt on Bridge ja hiihtely keväisillä hangilla pop juttu, edellisessä joko häviää tai ei mutta hiihtelyssä voittaa aina, saa kaiken hyvän olon tunteen itselleen.
Luin viestistä "nnen tunteita" toinen tuntee olevansa onnellinen leipoessaan pullaa, toinen taas nauttiessaan uudelleen joskus kadottamastaan rakkaudesta. Hyvä näin, jokainen valitsee elämänsä sävelet itselleen sopivalla tavalla.
että naiset eivät ole kilpailuhenkisiä, katsos minun mielestäni kaikki naiset jotka ovat edenneet ammateissaan, ja ovat pärjänneet hyvin elämässä, niin pidän että ne naiset ainankin omaavat kilpailuhenkeä,sehän heitä on vienyt eteenpäin, tämä mielipide on minun ajatusmaailmastani kotoisin.
En minäkään elä pelkästä pullasta enkä sen leipomisesta. Sattui vain sellainen odotustauko ja sain aiheen kirjoittaa pikkujutun tänne. Olen ollut hyvinkin kilpailuhenkinen jopa urheilussa, ja nytkin liikun paljon, hiihtäminekin maistuu. . Ei ole kauan, kun uskaltauduin laskettelemaan , vesillä liikkuminenkin on joskus haasteellista säiden armoilla. Aina ei tiedä, mitä on ulapalla odotettavissa. Itsensä kanssa on kilpailtava joka päivä, että pysyisi kuosissaan ja mieli virkeänä.
Odotan myös haasteita , varmaan on paljon murheitakin luvassa matkan edetessä, mutta ehkä on sitten voimiakin kohdata niitä.
Yhteen elämään voi mahtua niin monenlaisia säveliä, niin yhteen päiväänkin - tänään oli leipomispäivä, aamupäivälenkinkin ehdin tehdä, tänne raapustella, nyt sauna on lämpiämässä.
Hyvää viikonloppua !
naisellinen nainen mutta silti kova kilpailija Bridgessä ja sulkapallossa.
Jollain naisellakin voi olla mieshormooneja, ehkä he ovat kilpailullisia.
- - -
Ainakin minulla oli sodan jälkeen koulua käydessäni äidin ilahduttaminen
se kaikkein voimakkain motiivini, hän oli niin iloinen hyvästä todistuksesta,
hän todella osasi olla iloinen!!!
Ja myöhemmin perheen elättäminen ja palkan saanti olivat lisäopiskeluun motivoimassa.
Toisten naisten elämä ei ole kilpailumielessä kiinnostanut, juteleet olemme aina kaikesta muusta.
Parhaat ystäväni ovat aina olleet niitä, joiden kanssa on naurettu yhdessä eniten.
Myöskin pelikentillä se on nähty, etteivät naiset kilpaile, mutta miehet sen sijaan
menevät aivan valtavan kilpailuhengen kanssa läpi pelin.
Naisten kesken on siitä juteltukin. Me osaamme pitää hauskaa myös pelatessamme.
- - -
Oletettavasti sinä olet ottanut kaikkein helpomman osan, kuin miellyttää, mutta onneksi olemme erillaisia ihmisiä ja mitä tulee mies hormooneihin naisilla, niin samoin on naishormooneja miehillä,
joten ei siinä mitään ihmeellistä ole, mutta kun olemme erillaisia ihmisiä niin,,,,, mikä on suuri onni,,,,, niin on huomioitava kun sanoit että naiset ei ole pelikentillä, etkö katsele televisiota, nyt tasa arvon aikana
miehet ja naiset ovat samalla viivalla, turhaa sinun on oman kyvyttömyytesi puolesta tuomita muita.
Avaa nyt TV- ja katsele hiihtoa sitä harrastaa molemmat sukupuolet ja kilpailu mielessä.
Samoin on laita muissakin asioissa.
Mitäs se pelaaminen on kuin kilpailemista, mitä kerroit tekevänne.
Kyllä naiset kilpailee siinä kuin miehetkin, mistä kummasta sellainen käsitys ettei naisellinen nainen kilpaile?
Kuinka kauniita ovatkaan urheilija naiset, luistelijat, hiihtäjät juoksijat keihään heittäjät jne.
Tässä tasa-arvo Suomessa on kyllä hyviäkin naisurheilijoita.
Kummallista painostusta.
Vai että naisellinen ei kilpaile, jopa viinan juonnissa kilpailee, monikin misseistämme!
Siitä voi vetää vaikka huumoria.
rahaa siitä saadaan ja ilmaisia valmennuksia, leirejä jne.
toisin kuin meidän lapsuudessamme ja nuoruudessamme ja minulle nykyisinkin.
Samoin nuo muut kilpailut, mistä puhuit.
Kehonrakennuskin naisilla kai vaatii niitä tiettyjä mieshormooneja,
kun katselee heidän ilmiasuaan, se näkyy.
Usko tai älä, meidän naisten pelit kentillä ovat kaikkea muuta hauskaa kuin kilpailua. Mielessä on paljon oman kunnon hoitaminen ja iloinen mieli.
Iloinen mieli on iso osa terveyttä !
Sitä toivotan !
Etkö lue, juurihan mummeli kertoi, he eivät kilpaile , vaan nauttivat liikunnasta ja tarkkuudesta lyönneissä olen ymmärt'nyt. Ei stressaavaa suoritushenkeä, vaan iloista seurustelua samalla, naisten tapaan!
vastata tämän jälkeen, mutta kun puhuit meidän nuoruudesta, että mukamas ei ollut kilpailuhenkeä, niin ymmärsin, niin voin muistuttaa sinua että meidän nuoruudessa jo alakoulussa oli kilpailuhenkeä, joka iikalle oli määräys
osallistua voimistelu ja urheilutunneille, jossa vain kilpailtiin ja sieltä asti on elämässä jos jotakin kilpailua, mitä tulee kehon rakennuksiin ja niihin lihaksiin niin ne ei johdu mieshormoonista, vaan on harjotuksen tulosta.
Toivotan sitä iloista mieltä, niin saat roppakaupalla terveyttä,,,,,,, niinhän sinä kerroit.....
Kilpailu on aika luonnollista ihmiselämässä. Kilpaillaan leikeissä, kilpaillaan työpaikoista, kilpaillaan eduista.
Kilpaillaan myös ihmisten suosiosta ja etenkin vastakkaisen sukupuolen edustajien suosiosta.
Mistähän me 70 -ikäiset oikeastaan vielä kilpailemme toistemme kanssa?
Ehkä kilvoittelu olisi oikeampi sana, hyvyydessä, puhdashenkisyydessä,yleensä eettisyydessä koen, ne arvot jotka eivät synny kilpailemalla oikeastaan, vaan valitsemalla.
Yleensä kaikki muu seuraa sitten:)
on kyllä ollut ainakin minun nuoruudessani.
Koulussa pidettiin hiihto-ja yleisurheilukilpailuja. Kaikki osallistui ja mukavia ne olivat!
Parhaimmat pääsi sitten koulujen välisiin kilpailuihin.
Hyvää liikuntaa ja iloista mieltä ne antoi!
Toki kuuluu nuoruuteen fyysinen kilpailu! Sehän luo pohjaa terveille elämän tavoillekin!
10 voimistelija olin itsekin, innolla hiihdin, uin ja tennistäkin pelasin teini-iässä. Myöhemmin työ vei suuremman osan päiväsytä, mutta asuminen maalla antoi hyvää liikuntaa iltaisin ja vapaa-aikoina.
Kilpailua en siinä kokenut, paitsi oman suorituskyvyn ilon:D
Samoin työelämässä, koko aikana en kilpaillut mistään, ihan sellaisena olen saanut hyvät työtodistukset ja työtoverit!
Nykyään on varmaan huippukoulutettujen kilpailu saada opiskeluaan vastaavaa työtä ankarampaa, semminkin kun heitä on paljon!
pelasi vain tosi eliitti sinun nuoruudessa. Niin olet ollut kaikkia parempi kaikessa, ettei edes kilpailla ole tarvinnut. Kyllä onnisti 70 suomalaista rahvasta kun näin hienoon seuraan päästiin !
ja ilkeilee