kaaharit kuriin

turvallista matkaa

Venäläisten kolarisumalle etsitään syytä Itä-Suomessa
14.01.2011 05:00
Joulu-tammikuussa Itä-Suomessa on tapahtunut seitsemän venäläisen autoilijan aiheuttamaa vakavaa turmaa.

Itä-Suomessa on kuukauden sisällä tapahtunut seitsemän venäläisen autoilijan aiheuttamaa vakavaa turmaa.

Joulu-tammikuussa kolmessa venäläisen auton aiheuttamassa kolarissa on kuollut kuusi ihmistä, kertoo Savon Sanomat.Lisäksi venäläisten kuljettajien tiedetään aiheuttaneen samalla ajanjaksolla neljä kolarisumaa, mutta niissä ei menehtynyt ketään.

Kuolonkolarit sattuivat Tohmajärvellä, Juvalla ja viimeisin Mikkelissä keskiviikkona. Mikkelin kolarissa menehtyi sekä suomalainen että venäläinen nainen.

Aiempien kolarien uhrit olivat uudenvuoden turisteja.

Yhteistä nimittäjää onnettomuuksille ei ole löytynyt. Osa Pohjois-Savon kolareista ja vaaratilanteista on aiheutunut, kun kuljettaja on turistina lukenut karttaa tai navigaattoria ja yrittänyt etsiä oikea liittymää.

Pahimmat kolarit sattuivat kuitenkin pääteillä liukkaalla ja lumisella kelillä.

- Venäläisiä liikkuu Itä-Suomessa joulun ja loppiaisen välillä erittäin paljon. Onnettomuudet ovat myös sattuneet huonossa kelissä, mutta onhan Venäjälläkin lunta ja talvea, komisario Petri Pahkin liikkuvan poliisin Kuopion yksiköstä sanoo Savon Sanomissa.
Opastusta Suomen ajotavasta rajalla

Liikkuvan poliisin Kouvolan yksiköstä ylikomisario Jari Strengellin mukaan venäläisten määrä Itä-Suomen liikenteessä on niin iso, että joukkoon mahtuu monenlaista ajajaa.

- Ilman talvirenkaita ei Suomeen pääse. Se on selvä. Sen sijaan venäläisen ajokulttuuriin kuuluu usein ajaminen lähempänä toisiaan kuin Suomessa on tapana.

- Se on etenkin liukkailla keleillä kolarialtis tapa.

Poliisilaitokset, rajavartiolaitos ja tulli ovat tehneet viime vuosina erilaisia venäjänkielisiä oppaita suomalaisista liikennesäännöistä ja ajokulttuurista. Oppaita on jaettu venäläiskuljettajille rajalla.

(MTV3)

3

563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niet harashoo!

      Kaikkihan ton ainaki tääl kymenlaaksos tietää, ettei ryssä osaa auoa ajaa. Ajotaito minimissä ja idioottimaisia ohituksia! Se on aina vaan ajan kysymys milloin kolahtaa ja kuinka pahasti! Kunhan eivät vaan finskien päälle ajaisi ,mut välillä niinkin vaan käy. Monesti ovat kolaroineet ryssät keskenäänkin ainakin Lpr - Vaalimaa- välillä!

      • antakaa takas!

        Tämän päivän iltalehti kertoi hyvin selvästi myös ryssien käyttäytymisen laskettelurinteissä! Ei mitään tapoja väistämisen suhteen ja päälle ajetaan! Ja kun on päälle laskettu niin sit karkuun!Kyllä sapettaa! Eikä ne kaupassakaan väistä. Itse olen jo monta vuotta taklannu taklannu ryssiä kaupan käytävillä kun eivät väistä! Sitä saa mitä tilaa!Vielä kun sais antaa oikein kunnolla!Sekin päivä vielä koittaa!


      • getaway rus
        antakaa takas! kirjoitti:

        Tämän päivän iltalehti kertoi hyvin selvästi myös ryssien käyttäytymisen laskettelurinteissä! Ei mitään tapoja väistämisen suhteen ja päälle ajetaan! Ja kun on päälle laskettu niin sit karkuun!Kyllä sapettaa! Eikä ne kaupassakaan väistä. Itse olen jo monta vuotta taklannu taklannu ryssiä kaupan käytävillä kun eivät väistä! Sitä saa mitä tilaa!Vielä kun sais antaa oikein kunnolla!Sekin päivä vielä koittaa!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9634278


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      93
      8932
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      48
      4781
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4471
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      46
      2726
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1536
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1316
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1266
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1192
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1170
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      168
      1120
    Aihe