Saako viinalla itsensä hengiltä?

Esitän tämän perustavanlaatuisen kysymyksen, sillä se on kohdallani hyvin ajankohtainen. Olen alkoholisti, joka pyrkii elämään suhteellisen normaalia elämää ulos päin, opiskelen ja valmistun ammattiin parin vuoden sisällä, taiteilen, olen äärimmäisen tunteellinen ja kiihkeä. Mutta tylsytän tunteeni viinalla. En vain kestä sitä mitä tunnen, ja sitä mitä olen joutunut kestämään. Olen ollut kuoleman rajamailla työtapaturman johdosta, missä puristuin levyksi huonekalutehtaalla, mutta lääkärien mukaan koska olin vielä nuori, selvisin siitä ilman sisäelinten vaurioita. Olen eronnut voimakkaan uskonnollisesta liikkeestä 8 vuotta sitten, ja saman ajan ryypännyt vähintään kerran viikossa, kaikki nuo vuodet.

Viime viikkoina - tai oikeastaan viime vuonna - tilanne on mennyt siihen että juon perjantain, lauantain ja sunnuntain, eli ne päivät kun ei ole koulua eikä velvoitteita. Sinnittelen viikon vain sen vuoksi että saan joko torstai-iltana tai viimeistään perjantaina vetää pään täyteen ja unohtaa kaiken paskan. Suoriudun kyllä arjen rutiineista ja kouluhommista (olen ihme kyllä menestyvä opiskelija ammattikorkeakoulutasolla), mutta heti kun paine hellittää ja tajuan, että minulla on vapaa-aikaa, menen kalja- tai viinakaupan kautta kämpille ja alan juoda. Tavallaan ymmärrän kuinka vakavassa tilanteessa olen, olin vuosi sitten päihdekuntoutuksessa Oulun kaupungin Redi-nuoriso-ohjelman kautta, mutta lopetin sen koska en ollut valmis jättämään viinaa.

Takanani on lukuisia epäonnistuneita parisuhteita, pettymyksiä, katkeroitumista, ja masennusta. Puran sisäistä epätoivoani päihteisiin, kirjoittamalla runoja ja tekemällä musiikkia. Tunnen olevani tämän maailman ulkopuolisin ihminen, vaikka tiedän että se on vain sentimentaalista höpöpuhetta. Sisimmässäni kaipaan vain rakkautta ja hyväksymistä, mutta itsetuntoni on romahtanut, ja komeahkosta ulkonäöstäni huolimatta en uskalla enää lähestyä naisia, sillä pelkään vain torjumisen ja hylkäämisen tunnetta.

Olen helvetin sekaisin, en tiedä mitä tehdä. Haluaisin tappaa itseni viinalla tai jollakin lääkkeellä, nukahtaa enkä enää herätä. Kun jouduin työtapaturmaan nelisen vuotta sitten, ja puristuessani ajattelin että kuolen nyt, tunsin vain rauhaa. Herätessäni taas henkiin tunsin tuskaa. Sitä koko elämäni on. Mutta toisaalta janoan kokea sitä, tuntea ja nauttia kaikesta. En haluaisi kuolla sen takia, koska meidän ihmisten elämä on niin suurenmoinen, ihmeellinen, ja todennäköisesti koko universumissa hyvin harvinainen olemisen muoto.

En tiedä haluanko kuolla tänään, tai huomenna, tai kolmenkymmenen vuoden päästä. Ainut asia mitä haluan on rakastaa, ja tällä hetkellä rakastan viinaa. Haluaisin rakastaa naista koko sydämestäni ja antaa hänelle kaikkeni, mutta tähän asti kukaan nainen ei ole ollut valmis ottamaan vastaan rakkauttani. Tämä voi kuulostaa teiniangstilta, mutta tunnen puhuvani silti totta. Tällä hetkellä viina on ainut asia, joka antaa sen mitä pyydän. Petturi jota rakastan siitä huolimatta. Kuten Jeesus rakasti Juudasta. Tai Caesar rakasti Brutusta.

Tämä on kaiketi väärä palsta purkautumiselleni, mutta menköön viesti, ja moderaattorit saavat poistaa jos näkevät tarpeelliseksi. Provo tämä ei missään nimessä ole, vaan sekavan mielen hetkellinen purkautuminen. Näen kohdallani vain kaksi mahdollisuutta: kuolema viinan kautta tai täysraittius. Paljonko haluan elämältä, paljonko haluan vielä kokea. En haluaisi kuolla, mutten haluaisi elääkään, ainakaan näin.