Oikea merimies

Silloin tällöin täälläkin eroitellaan oikeat merimiehet muista.
Olisi kyllä mukava tietää, millainen se oikea merimies oikeasti on.
Yhteen aikaan oli hesarin pikkurikostarinoissa usein päähenkilönä n.n. entinen merimies. Ei ilmeisesti ollut kyse oikeista merimiehistä, ei ainenkaan minun ennakkoluuloisessa mielessäni.
Mitenkäs tankkipöpi, joka ei ole kahteen vuoteen käynyt maissa? Oikea merimies tammenlehvien kera vai?
Opastusta kaivataan.
91138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

oman aikakautensa vanki.
Olen itse ehtinyt seilaamaan muutaman Kap Hornin Eriksonin purjelaivoilla kiertäneen merimiehen kanssa. Eivät he varmaankaan pitäneet minua oikeana merimiehenä.

Minä puolestani edellytän oikealta merimieheltä, että hän on seilannut kauppalaivoissa: 1) myös ulkona jo vanhan merimieslain aikana ja 2) hänellä on praktiikka vähintään viisi vuotta (1/1 vuorottelulla se kertyy 10 vuodessa).

Minä täytän tietysti itse vaatimukset.

Jos mainitsemasi tankkipöpi myös täyttää ne, niin hän on oikea merimies ja mikäli hän hän on joka ilta laskenut saldonsa, niin hän on oikeutettu myös kerosiinissä uitettuihin tammenlehviin.

Äänestä
  • Tulipa selkeää tekstiä! Kiitos!
    Selvyyden vuoksi ehdotan, että oikeat merimiehet mainitsevat statuksensa kannanotoissaan.
    Voisi käyttää myös lyhennettä OMM, ellei viitsi kirjoittaa koko litaniaa.
    Vaikka en itse olekkaan oikea merimies, olisin valmis päästämään siihen kastiin pienemmällä praktiikalla ne kaverit jotka seilasivat Eriksonin pienissä jäälaivoissa mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.
    Taisi viimeiset lopetella pari- kolmekymmentä vuotta sitten.

    Äänestä

  • "Jos mainitsemasi tankkipöpi myös täyttää ne, niin hän on oikea merimies ja mikäli hän hän on joka ilta laskenut saldonsa, niin hän on oikeutettu myös kerosiinissä uitettuihin tammenlehviin."

    -Entäs jos on uittanut pallinsa raakaöljyssä?

    Äänestä

  • hyvä kaava millä jokainen voi tarkistaa asian, mutta jos joskus on seilannut sellaisen kanssa joka on kiertänyt Kap Hornin,kyllä siitä pitäis saada lisä seilaus vuosia.
    Pari sattunut kohdalle 60 luvulla,kyllä niistä pari vuotta ainaskin pitäis.

    Äänestä

Kyllä siitä kap hornista ei paljo nauti kun peset tankkeja . Siis aivan turhaa diivailua !

Äänestä

Oiikeat merimiehet on töissä Pasiseerin parfyymioasastolla tai ,myymälässä tai kyypparina. He ovat merten uljaita seiloreita pitkine törneineen!

Äänestä
  • Luit liiton lehteä, hienoa.

    Pasiseereissa työskentelevät maksavat MEK maksun, joten ovat merimiehiä, tai -naisia,

    Äänestä

Wällärin allekirjoittama jäsenkortti kun on tallessa niin tietää kuka on mitäkin.

Äänestä
  • visseli ja wälläri,säkäkokki ja sändwitsi,slagata ja spuulata, täkätä ja torpa, leevartti ja luuvartti, skotti ja skailetti, fongari ja fyyyri levanki ja pytsi, tankkitoppi ja turkki,eldari ja esa, selstuuki ja seilori;) : wällärin unioniin 1966

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kertokaapa aiheesta kirjoitti:

Silloin tällöin täälläkin eroitellaan oikeat merimiehet muista.
Olisi kyllä mukava tietää, millainen se oikea merimies oikeasti on.
Yhteen aikaan oli hesarin pikkurikostarinoissa usein päähenkilönä n.n. entinen merimies. Ei ilmeisesti ollut kyse oikeista merimiehistä, ei ainenkaan minun ennakkoluuloisessa mielessäni.
Mitenkäs tankkipöpi, joka ei ole kahteen vuoteen käynyt maissa? Oikea merimies tammenlehvien kera vai?
Opastusta kaivataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu