Vauvakuume iski, sekä minulle ja miehelle.
Ihan alusta asti tein selväksi miehelle, että hänen sutautumisensa alkoholiin on pakko muuttua ennenkuin tosissamme alamme edes mitään yrittämään. Tyhmänä luulin että joku kaunis päivä se muuttuukin...
Asiasta ollan tapeltu jo niin monta kertaa että en pysy kärryilläkään enää. Mies kieltää että ongelmaa olisi olemassakaan, hänen mielestään siinä ei ole mitään outoa että silloin kuin juo, juo niin paljon että sammuu sohvalle, puhuu unissaan, häiritsee minun nukkumista jne...
Hän ei myöskään näe mitään outoa siinä että ei pysty juomaan vain pari-kolme olutta, ja jättää se siihen.
Eikä siinäkään ole ongelmaa että tämä toistuu joka viikonloppu.. Perjantaina kännit, lauantaina aloitetaan jo aamusta ettei krapula tulisi, ja sunnuntai-maanantai välinen yö on minulle täyttä helvettiä, ja sitten pitäisi vielä töihin jaksaa..
Joka riidan jälkeen mies lupaa ja vannoo että tämä loppuu, ja joka kerta menen uskomaan.
Joka riidan jälkeen kaikki toimiikin mukavasti pari, kolme viikkoa, ja sitten hän on taas niin kännissä ettei hänen kanssaan pysty keskustelemaankaan..
Kävi kuitenkin niin että nyt olen raskaana, 11 2, ja mies kovin innoissaan, silittelee vatsaani ja selittää miten onnellinen on, ja miten paljon rakstaa minua ja tulevaa vauvaa...
Ja tuolla hän taas makaa sohvalla sammuneena, veljensä kävi avovaimonsa kanssa syömässä, joivat kolmen pekkaan pullon kuoharia ja pullon punaviiniä ruuan kanssa, ja lähtivät sitten lähikapakkaan parille.
Ajattelin että enhän minä voi mieheltä kuitenkaan kaiken hauskanpidon kieltää, ja kun kerran velikin on käymässä jne... ja luulin että mieheni pystyisi myös juomaan vain yhden, kaksi ja tulla kotiin, ja tulihan hän kotiin, mutta sellaisessa kunnossa että en pysty katsomaankaan...
Nyt olen taas selannut vuokra-asuntoja, ja mietin vaan mistä löytäisin rahat takuu-vuokraan, ja miten pärjään yksin vauvan kanssa, ja yritän kerätä rohkeutta lähteä... Olisi kyllä pitänyt lähteä jo kun tajusin että ei hän muutu, mutta ei kai sille nyt mitään voi että tyhmänä ja rakastuneena haluaa toiseen luottaa...
Yksinäisyys pelottaa jo ajatuksena, mutta jos hän ei nytkään pysty juomaan "sivisyneesti", en kyllä uskalla luottaa siihen että homma pysyy hanskassa siloinkaan kun jaloissa pyörii pieni lapsi..
Enkä halua että lapseni kasvaa juopon isän kanssa saman katon alla.
Ihan alusta asti tein selväksi miehelle, että hänen sutautumisensa alkoholiin on pakko muuttua ennenkuin tosissamme alamme edes mitään yrittämään. Tyhmänä luulin että joku kaunis päivä se muuttuukin...
Asiasta ollan tapeltu jo niin monta kertaa että en pysy kärryilläkään enää. Mies kieltää että ongelmaa olisi olemassakaan, hänen mielestään siinä ei ole mitään outoa että silloin kuin juo, juo niin paljon että sammuu sohvalle, puhuu unissaan, häiritsee minun nukkumista jne...
Hän ei myöskään näe mitään outoa siinä että ei pysty juomaan vain pari-kolme olutta, ja jättää se siihen.
Eikä siinäkään ole ongelmaa että tämä toistuu joka viikonloppu.. Perjantaina kännit, lauantaina aloitetaan jo aamusta ettei krapula tulisi, ja sunnuntai-maanantai välinen yö on minulle täyttä helvettiä, ja sitten pitäisi vielä töihin jaksaa..
Joka riidan jälkeen mies lupaa ja vannoo että tämä loppuu, ja joka kerta menen uskomaan.
Joka riidan jälkeen kaikki toimiikin mukavasti pari, kolme viikkoa, ja sitten hän on taas niin kännissä ettei hänen kanssaan pysty keskustelemaankaan..
Kävi kuitenkin niin että nyt olen raskaana, 11 2, ja mies kovin innoissaan, silittelee vatsaani ja selittää miten onnellinen on, ja miten paljon rakstaa minua ja tulevaa vauvaa...
Ja tuolla hän taas makaa sohvalla sammuneena, veljensä kävi avovaimonsa kanssa syömässä, joivat kolmen pekkaan pullon kuoharia ja pullon punaviiniä ruuan kanssa, ja lähtivät sitten lähikapakkaan parille.
Ajattelin että enhän minä voi mieheltä kuitenkaan kaiken hauskanpidon kieltää, ja kun kerran velikin on käymässä jne... ja luulin että mieheni pystyisi myös juomaan vain yhden, kaksi ja tulla kotiin, ja tulihan hän kotiin, mutta sellaisessa kunnossa että en pysty katsomaankaan...
Nyt olen taas selannut vuokra-asuntoja, ja mietin vaan mistä löytäisin rahat takuu-vuokraan, ja miten pärjään yksin vauvan kanssa, ja yritän kerätä rohkeutta lähteä... Olisi kyllä pitänyt lähteä jo kun tajusin että ei hän muutu, mutta ei kai sille nyt mitään voi että tyhmänä ja rakastuneena haluaa toiseen luottaa...
Yksinäisyys pelottaa jo ajatuksena, mutta jos hän ei nytkään pysty juomaan "sivisyneesti", en kyllä uskalla luottaa siihen että homma pysyy hanskassa siloinkaan kun jaloissa pyörii pieni lapsi..
Enkä halua että lapseni kasvaa juopon isän kanssa saman katon alla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet oikeassa, että hän ei millään pysty juomaan sivistyneesti tai olemaan juomatta lapsenkaan takia, kun ei pysty sinunkaan. Suosittelen ehdottomasti lähteä ennen kuin vauva syntyy, se on kaikille helpointa. Parhaassa tapauksessa hän saa lähdöstäsi kimmokkeen ymmärtää, että hänellä on ongelma, jolle täytyy tehdä jotain. Silloin on mahdollisuuksia, että hän raitistuisi. Mitä pidempään siedät sitä, se pidempään myös "annat sille luvan". Ei kuitenkaan kannata kauheasti toivoa alkoholista luopumista, sillä harvoin niin tapahtuu.
erosin alkkiksesta 10 v jälkeen,eli tiedän mitä helvettiä se on. Ei ole parantunut vieläkään. Ei siinäkuule auta kenenkään puheet. Surullista mutta lähde pois hänen luotaan,sullekin on parempaa luvassa. Haluatko tarjota lapsellesi hyvän elämän? Hyvä elämä ei ole aina sama kuin ydinperhe,ei todellakaan. Mun ex on komea,rikas,hyvä työ,mukava seuramies,kulissi toimi,mut se jatkuva salassa juominen,huoraaminen,valehtelu jne. Kun vielä asuttiin yhdessä,mutta etsin omaa asuntoa ja ero oli jo vireillä,pelkäsin kun mies tulee reissuiltaan kotia,että tappaa meidät kun nukumme lasten kanssa. Suullista,niin surullista,mutta usko,ihminen ei yks kaks muutu,jos ei itse halua.