Vauvakuumetta parisen vuotta takana. Välillä vähemmän ja välillä enemmän ja liikaakin. Omalta osaltani kaikki olisi valmista ollut jo pitkään, mutta mies ei ole valmis ja hänen työtilanne on vaihteleva (vaikea saada vakipaikkaa alalta). Monta keskustelua (riitaa) käyty, ja aina hän toteaa että sitten kun molemmilla vakityöt, ja minä päädyn itkemään peiton alle.
Onko se niin että pitää vielä vuosia odottaa, kun meinaa tulla itse hulluksi vauvakuumeen kanssa!! Turhauttavaa. Miellä on ikää 27 ja 31, että ei huvittaisi vuosia enä odotella.
Miehellä on se kuvitelma, että kun kerran ollaan ilman ehkäisyä niin vauva tulee seuraavalla viikolla oven taakse. Entä jos odotan hänen "lupaansa" vielä vuoden itkien, ja sitten kun alamme yrittää, ei se onnistukkaan heti / ollenkaan...
Ei tekisi mieli enää painostaa miestä, mutta eikö päätös ole yhtälailla minun, kuin hänen?!?
Onko se niin että pitää vielä vuosia odottaa, kun meinaa tulla itse hulluksi vauvakuumeen kanssa!! Turhauttavaa. Miellä on ikää 27 ja 31, että ei huvittaisi vuosia enä odotella.
Miehellä on se kuvitelma, että kun kerran ollaan ilman ehkäisyä niin vauva tulee seuraavalla viikolla oven taakse. Entä jos odotan hänen "lupaansa" vielä vuoden itkien, ja sitten kun alamme yrittää, ei se onnistukkaan heti / ollenkaan...
Ei tekisi mieli enää painostaa miestä, mutta eikö päätös ole yhtälailla minun, kuin hänen?!?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kokemukseni mukaan mies päättää ajankohdan melkein jokaisessa suhteessa. Näin se on mennyt ystäväpiirissäni ja myös meillä. Yleensä lupa irtoaa monen vuoden "ehkä sitten joskus" vetkuttelun jälkeen, jos sittenkään. Kaikki kun eivät koskaan uskalla ryhtyä tuumasta toiseen.
Mies päättää nämä asiat meillä myös. Mulla on ollu vauvakuume jo yli vuoden verran ja melkein joka päivä olen saanut siitä riidan aikaan :/ Onneks syksyllä mies antoi periks ja ollaan ruvettu yrittämään! Mies vielä sanoi,et kyl se vauva heti tulee mut eipä ole kuulunut. Mies päättää nämä asiat,se on totta :/
tätä uuslapsellisten joukkkoa, suosittelen unohtamaan lapsen hankkimisen.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/34181-perheiden-uusi-ongelma-vanhempien-uhmaika
Meillä oli niin päin että mies halusi muutaman vuoden lasta ja itse en ollut valmis. Viime kesänä hän alkoi jo vähän turhautua.. pian onneksi itsestäikin alkoi tuntua siltä ja on jätetty ehkäisy pois puoli vuotta sitten.. yks keskenmeno ehtiny tulla ihan varhaisessa vaiheessa tosin.. Itse uskon että sellainen vakityöpaikkaan nojaaminen on ihan turhaa! Kyllä asiat aina järjestyy jotenkin.. ja jos ei vaikka olis töitä niin joka tapauksessa sitä olis tiukilla, oli lapsi tai ei. Enemmän on ehkä kyse siitä että millaisen elintason haluaa materialistisesti ja mistä on valmis luopumaan jos tiukaksi menee. Ihmisen omaa järkeilyä ja varmistelua jos ajattelee että vakipaikka pitää olla molemmilla. Elämä menee niin kuin on tarkoitettu, ei se ole ihmisen omassa kädessä. Kaikki tänne jää ku kuollaan eikä suomen maassa kukaan nälkään kuole.. Eikä vakipaikka sitä paitsi merkitse nykypäivänä läheskään samaa mitä ennen vanhaan.. Anteeksi kovat sanani, itse en vain voi ymmärtää miehesi kaltaisten ihmisten ajattelutapaa :S
...kysyn että miten te joilla mies panttaa lapsilupaa vaikka miten kauan, pystytte harrastamaan miehenne kanssa molempia tyydyttävää seksiä? Meillä tilanne johti siihen, että minä en lopulta pystynyt enää koko seksiin, koska alkoi jo todella kuvottaa miehen ikuinen yhdynnän keskeyttäminen. Runkkasi loppuun vieressäni ja roiski päälle. Se oli niin masentavaa kuin olla ja voi, ja kun mies huomasi että kärsin siitä jo niin ettei seksi enää edes kiinnosta, alkoi syyllistää minua hokemalla että hoida pääsi kuntoon.
Tällaista oli suhteemme muutaman vuoden ajan ja tähän lapsiasiaan se myös kaatui. Mies ei saanut aikaan muuta päätöstä kuin sen jo täällä mainitun "ehkä sitten joskus", mikä oli minulle 35-vuotiaana jo liikaa. Olen nyt äiti yksin klinikalta hankittujen hedelmöityshoitojen avulla. Parempi näin kuin että olisin tuomittu vasten tahtoani lapsettomaksi. 45-vuotias ex-mieheni taas seurustelee yhteisen ystävämme mukaan nykyisin 25-vuotiaan tyttösen kanssa ja iloitsee siitä, että tällä ei ainakaan ole vielä mitään merkkejä vauvakuumeesta. Ilmeisesti mies ei olisi oikeasti lapsia koskaan halunnutkaan. Kunhan yritti pitää minut löysällä koukulla suhteessa.
inhottava toi miehesi ollut! hyi, mite se voinu olla tollane.. "runkkas vieressä loppuun ja roiski päälle", siis HYI HELVETTI ! ja toi että "hoida pääsi kuntoon", ei hitto..
onneks oot nyt saanu lapsen ja iha itsellesi etkä tollaselle miehelle!
Minulla kävi hyvä onni kun mies harrasti yleensä kumin kanssa seksiä kanssani. Sain kerran ajatuksen kun laitoin hänelle kumin ja tyydytin kädellä. Kun hänellä rupesi seisomaan todella kovana vedin sen pois ja kuiskasin hänelle. tuntuu ihanammalta. Menin selälleni ja hän työntyi heti sisääni ja se jäi lyhyeksi panoksi häneltä tuli melkein heti eikä hän noussut heti siemensyöksyn jälkeenkään päältäni vaan makasi siinä ektaasissa. Tulin siitä kerrasta raskaaksi. Opetelkaa viettelemään mies rakkaat sisaret.
No meilläkin käytetty keskeytettyä yhdyntää ehkäsynä enkä tiedä onko se nyt itsessään sitten noin etovaa jonkun mielestä?!
Meillä tilanne on sellainen, että miehelläni on yksi "vahinko"-lapsi (rumasti sanottu..) entisestä parisuhteesta. Olemme mieheni kanssa ollut kolme vuotta yhdessä, joista itselläni vauvakuume on ollut reilun vuoden.. Itse toivoisin niin jo perhe-elämää, biletysvaihe on mennyt jo. Nyt mieheni täyttää elämänsä työllä, ettei tarvitse miettiä, tulevaisuutta, tai mitään..? Vällyjen välissäkin tilanne meni siihen joku aika sitten, ettei tapahtunut yhtään mitään. mietin, pelkääkö mies, että tulen raskaaksi.. itse hän vetosi väsymykseen. oikeastaan, koko suhde meinasi kaatua kokoon, tai siltä itsestäni tuntui (tuntuu..?).
Itselläni tosiaan pieni ikäkriisikin alkaa vaivata, ja mietin kauanko tässä vielä odotella, että tilanne muuttuu. Mietin myös paljon, voinko edes saada lasta, toimiiko kroppani sitten.. Kuinka "murrun", jos ei tosiaan onnistu, tai menee kesken.. sillä miehelläni lapsi jo on. Muutama hyvä ystäväni saivat juuri alkuvuodesta lapsen, ja tietysti olen onnellinen heidän puolesta, mutta niin surullinen, ettei itselläni ole mahdollisuutta tähän - tällähetkellä. Vähän vaikuttaa että vuosi 2011 on monelle tuttavalleni muutenkin vauvavuosi..
Toisaalta, välillä ehkä mietin asioita liikaa.. Ja asioilla on tapana järjestyä?
Ehkä on parempi odottaa, onpahan lapsi ainakin toivottu...
(Mutta toisaalta, juuri ystäväni sanoi, että jos he olisivat miettineet enemmän mihin väliin lapset tekevät, olisi lapsenhankinta varmasti siirtynyt ja siirtynyt..) Sekava viesti, mutta pakko vähän purkaa tätä mieltä.. :)
Miehillä se on niin paljon helpompaa, hehän voivat halutessaan tulla isäksi vielä vaikkapa viisikymppisinä.
Toista se on meillä kohti kolmeakymppiä kiitävillä naisilla, joilla jokainen lisävuosi vähentää kykyä tulla raskaaksi ja toisaalta vielä, jos joskus sitte tulevaisuudessa onnistutaan lisää ikämme itse raskauden riskejä. Surullista, mutta totta.
Siksipä olenkin itse ajatellut lopettaa pillereitten käytön huhtikuussa, kun voimassaoleva resepti menee vanhaksi. Muutenkin, missä se määrätään, että meidän naisten tulee yksin aina huolehtia siitä ehkäisystä? Jos kerran mies ei sano olevansa valmis ja haluaa ehkäisyä, niin huolehtikoon myös siitä itse. Ja miehen ehkäisyllä en nyt tarkoita mitään keskeytettyä yhdyntää, sillä kenenkään naisen ei pitäisi suostua mihinkään miehen "runkkausalustan" osaan, mistä nim: "nyt jo kaikki hyvin", tuolla edempänä kirjoitti.
Minun elämääni lapsi sopisi jo hyvin ja mielestäni miehestäni voisi tulla hyvä isä, kunhan hän vain saisi ja uskaltaisi antaa sille tilaisuuden.
Sen verran hyvin kuitenkin tunnen mieheni tavat jo niiltä vuosilta, kun meillä oli ehkäisynä kortsut, että uskallan veikata miten siinä tulee käymään kun hänen pitäisi alkaa jälleen käyttää niitä.
Muutaman räpellys kerran jälkeen, tai viimeistään kaljapäissään, hän haluaa tulla riskillä sisään paljaalla "ihan vaan pikkuisen kokeilemaan" ja silloin tämä tyttö pitää kyllä siitä huolen, että tavarat ruiskitaan sinne, minne ne kuuluu, eikä mihinkään vatsalle ja rinnoille.
Vahinko vain, että vaikka ajankohta ja kaikki muukin natsaisi, niin se onnistumis prosenttihan on silti vain sen 20 -25%.
Mies sen päättää meilläkin. Seksihalut välillä laskee kyllä sitä mukaa kun ei voi sisään laskea, mutta minkäs teet..
Itse olen jo 33 ja mies 40. Että en tiedä enää kuinka kauan jaksan odottaa..Minulla ei ole vielä vakiduunia ja sekös miestä (ehkä) rasittaa..En tiedä enää onko se edes oikea syy.
Rupee tosissaan ahdistamaan koska tuntuu että en kohta edes tule raskaaksi!
Haaveissa olisi ollut 4 lasta, mutta tuskin saan sitä yhtäkään..
Kaikkien haaveet ei toteudu.
That's life.
Älä anna periksi! Jos sitä todella haluaa lapsia ja tahto on tarpeeksi vahva,asiat järjestyy,mutta pitää olla avoin ja valpas mieli!! Kokeilkaapa laittaa jääkaapin oveen tms sellaiseen paikkaan missä näette joka päivä, valokuvan vauvasta, ja katsokaa ja ajatelkaa sitä aamuin illoin väh. :) JA laittaa siihen vielä päivämäärän...tai vuosi ja mitä aikaa vuodesta(syksy,talvi,kevät vai kesä)Mutta valinta on sinun, haluatko kokeilla. On tämän avulla tuttavia jotka ovat saavuttaneet sen mitä haluavat. Myös pariskunta jotka kauan yrittäneet saada lasta, laittoovat tosiaan kuvan näkyviin, ja sitten saivat jonkin ajan päästä iloisen yllätyksen.
Niin... päätös on mielestäni yhtä lailla molempien, mutta kyseessä on ehkä niin iso asia, ettei siinä oikein voi tehdä kompromissia: voiko lapsen "hankkia" 5v sen jälkeen kun toinen olisi jo ollut valmis mutta 5v ennen sitä kuin toinen on? Ehkä ei...? Pitää kai valitettavasti vain odottaa, että molemmat on valmiita.
Kyllä minäkin yritin ihan järjellä miehelle perustella, että jos se kuitenkin olen minä, joka on 1-3 vuotta lapsen kanssa kotona, niin kai minun näkemykselläni pitäisi olla huomattavaa painoarvoa ajoituksen suhteen - mihin vaiheeseen opintojani/uraani moinen paussi sopii, en esim. uskaltaisi suoraan opiskelemasta jäädä vuosiksi äippäilemään ja lähteä sen jälkeen ekaa kertaa oikeasti työnhakuun.
Mutta kyllä se minusta on lapsenkin oikeus, että molemmat vanhemmat on valmiita. Jotain apua voisi olla, jos saisi miehen kakistelemaan ulos, että mikä arveluttaa... esimerkiksi pitkän lypsämisen jälkeen paljastui, että oma puolisoni arveli että kun tulen raskaaksi
a) keskityn vain raskauteen/vauvaa/äitiyteen ja keskityn töihin seuraavan kerran 10v päästä
b) puhun vauvoista vuorokauden ympäri ja vaadin uskomattomalla teholla lastenhuoneen remontointia, autonvaihtoa, vaunujen ostoa jne
Noh. Keskustelusta oli apua. Mieheni pelot olivat turhia, ja sain hänet vakuutettua asiasta. Nyt on menossa 5. raskauskuukausi, ja miehellä olisi kiire maalata pinnasänky mutta itse en ole edes ehtinyt ajatella asiaa :) Keväällä ehtii!
Käytännössä mun ratkaisu oli törmätä melkein 10v itseäni vanhempaan mieheen ja aloittaa hellävarainen pehmitys vuosia etuajassa :) Meillä on ollut paljon muksuja hoidossa, ja sen sijaan että puoliso olisi kakkavaippoja, itkupotkuraivareita tai nukkumaanmenokiukkuja säikähtänyt, hän huomasi että muksujen kanssa oleminen ja eläminen voi olla mukavaa, ja pienen lapsen halaus tai vilpitön ilo varistaa kaiken stressin ja turhuuden siitä hetkestä. Toisinkin olisi voinut käydä...
Kappas vain, täälläkin asiat menee tämän ehkäisyn lopettamisen suhteen juurikin miehen mukaan! Pari kolme vuotta on minulla ollut vauvakuume ja olisin ollut silloin jo valmis luopumaan ehkäisystä.
Olisin halunnut jättää ehkäisyn pois viime vuoden lokakuussa (lopummasta vuotta), koska sellainen tunne on ettei heti tärppää kuitenkaan. Takana vielä paha parin vuoden takainen kohdunulkoinenraskaus, joten sekin vähän takaraivossa kummittelee...
Viime viikolla käytiin taas keskustelua (keräsin rohkeutta asiasta keskustelemiseen päivän ajan..), joka sitten päätyi pieneen riitaan ja itkuun ja pahaanmieleen. Keskusteltiin loppuvuodesta jo, että nyt tämän vuoden kesällä olisi aikaisintaan mahdollisuus tulla raskaaksi. Se oli miehelle ok. Hormonaalisen ehkäisyn kun jättää pois, niin meneehän siinä useampia viikkoja, kuukausia, ennenkuin kierto tasaantuu, joten ehdotin että jätetään ehkäisy huhtikuussa (joku muukin täällä taisi päätyä huhtikuuhun) :) En tiedä olenko itsekäs, mutta sen aijon tehdä. Tosi hassua käydä "riitelemään" muutamista kuukausista, mutta.. Laastarit loppuvatkin juuri siihen, joten ei tarvitse enää käydä uusia hakemaan.
Miehellä vakkarityö ja itsekin sellaisella alalla olen, että varmasti töitä löytyy (vielä opiskelijana). Ikää 27, joten ei tässä tosiaan kauan halua odotella..
Kauheaa myllerrystä ja tunteiden vuoristorataa, mutta minkäs tekee kun niin kova halu olisi saada lapsi..
Mun mielestä tää on niin väärin että mies sais päättää millon se lapsen teko aloitetaan! arrgh, pistää oikeen kunnolla ärsyttään. Meillä sama tilanne, itsellä hirvee vauvakuume puolisenvuotta ollut. Noh, mies sanoo ettei lapsia vielä ainakaan 3-5 vuoteen. No, musta ainaki tuntuu että mieheni vielä 5 vuoden päästä sanoo että vielä 5 vuotta, ni sitte mä en ala odotteleen. haluan lapsia suht nuorena, ja vaikka kuinka rakastunu oisin ni ei mies voi olettaa että nainen oottaa koko loppuelämäänsä vastausta siitä että tahtooko se mies ylipäätään lapsia vai ei! Okei nyt ymmärrän meillä tilanteen, koska ollaan kuitenkin suht nuoria, mies mua vuoden nuorempikin.( eikö se niin mee että miehet aikuistuu hitaammin) :))) Mutta että en vois kuvitella olevani sellasen ihmisen kanssa joka ei haluais lapsia mun kanssa tai lapsia ollenkaan
Meillä meni niin, että podin vauvakuumetta kun oltiin puol vuotta seurusteltu! 1,5v meni kun vinguin että joko nyt joko nyt joko nyt. Ja vihdoin sitten mies sanoi, että selvä!:D Tosin meillä nyt mennyt vuosi jo yrittäessä. :(
Onneksi meillä on alusta asti ollut selvää että molemmat haluaa lapsia, ja nuorena.! Ainoa mistä meillä TOIVOTTAVASTI (kauheesti sanottu :D) tulee "riitaa" on se että haluan lapsille kunnon ikäerot. Mies taas haluaisi melkeimpä vuoden välein... Ja siihe en suostu :P
Helposti kai se päättää ajankohdan, joka ei lasta (ainakaan nyt) halua.
Meillä minä en haluaisi lapsia, mies taas tahtoisi ja mielellään vielä monta. Kerran jätettiin ehkäisy pois, kun ajattelin olla miehelle mieliksi tuossa lapsiasiassa. Itsellä vain meni täysin halut, kun oli riski pamahtaa paksuksi. Aloitin sitten uudestaan pillereiden syönnin. Tuntui tarkemmin ajatellessa todella huonolta ajatukselta hommata lapsi, jota toinen vanhemmista ei halua. Ei olisi lapsella kivaa, ja ehkä parisuhdekin joutuisi lujille. Entä jos päätyisin syyttämään miestä kaikista lapsen tuomista hankaluuksista?
myös meillä sama vika -> MIES päättää!!!!
raivostuttavaa, naistenhan kello tikittää, eihän miehillä nii oo väliä!!!
sanon "vitsinä" silloin tällöin miehelleni että haluaako hän olla eläkkeellä kun lapsi syntyy....että minä voin käydä sitten töissä!!!
Meilläkin on menty oikeastaan kaikissa suurissa päätöksissä miehen, siis vitkuttelevan osapuolen, mielen mukaan. Mies päätti koska muutetaan yhteen, koska on hyvä mennä kihloihin ja koska naimisiin. Nyt vielä odottelen koska on sitten herran mielestä hyvä aika saada lapsia.
Minunkin miehellä oli vallankin aikaisemmin sellainen kumma mielikuva, että lapsi ilmestyy kuvaan suunnilleen saman tien kun ehkäisyn jättää pois. Kovalla järkipuheella olen saanut hänet ymmärtämään, että aikaa voi kulua hyvä tovi, ja syntymän jälkeenkin se lapsi on todellakin vauva. Ei heti tarvitse olla "valmiina" koululaisen saati murkkuikäisen vanhempi.
Nyt viime aikoina on tullut esiin sellainen asia, että itse asiassa jos se olisi vain miehestä kiinni niin mitään lasta ei tulisi koskaan. Kuitenkin hän on jo vuosia sitten asennoitunut siihen, että lapsia tulee, koska minä niin haluan. Ja hyvä isä hänestä varmasti tuleekin. Kuitenkin tajusin, että jos hän ei kerta lasta "tarvitse" ja mitään vauvakuumetta tuskin tulee, niin se aikahan ei sitten tule koskaan jolloin hän oma-aloitteisesti lähtisi "lapsentekopuuhiin".. Ja se taas tarkoittaa, että itse asiassa senhän päätän sitten minä, kun vain järjellä perustelen ajankohdan miehelle. Sanoinkin jo, että "ajattelin lopettaa ehkäisyn kun resepti loppuu, mitäs siihen sanot". Mies siihen, että "katotaan sitten mitä sanon, todennäköisesti unohdan koko jutun ja meillä on kohta pienokainen". Mitähän tästäkin ajattelisi? Voiko tämän jollain naisen logiikalla tulkita vihreäksi valoksi? :D (Reseptin loppuminen ei siis ollut se järkiperuste, mutta jotenkin luonnollinen ajankohta kuitenkin.)
kysykää niiltä miehiltänne haluaako ne koskaan lapsia. Ootteko te millonkaan seurustelunne alku aikoinakaan ottaneet selvää mitä toinen elämältä haluaa?
meillä mies otti selvää mielipiteestäni lapsi asiasta jo ennen varsinaisen suhteen aloittamista. kumpikin oli sitä mieltä että haluaa lapsia jossakin vaiheessa. mies olisi halunnut ryhtyä hommaamaan jo vuosia sitten, mutta minä en kun en tuntenut olevani valmis. nyt olen 4kk raskaana ja onnellisia ollaan.
se on todella epäreilua, jos toinen vastaa että katotaan sitten joskus...olipa sitten kyseessä mies tai nainen.kenenkään ei pidä alistua siihen. pitää tulla vastaus että hankitaanko niitä vai ei. millon hankitaan on sopimus erikseen.
Jos kyseessä on nuori mies, sanotaanko vaikka parikymppinen iältään, niin ei sen ikäinen vielä välttämättä osaa tuohon kysymykseen antaa lopullista vastausta. Harva parikymppinen mies haluaa lapsia, mutta kuitenkin sitten joskus myöhemmin vanhemmalla iällä moni heistä on tullut isäksi.
Meillä päätös vauvapuuhien aloittamisesta lähti minun aloitteestani, mutta mies oli onneksi heti mukana. Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, eikä kummallakaan ole ollut varsinaisesti vauvakuumetta, mies on kyllä aikoinaan todennut haluavansa lapsia, mutta ”sitten joskus” (aika venyvä käsite). No, kesällä minuun sitten iski varoittamatta vauvakuume, ja aloin ääneen hämmästellä asiaa miehelleni. Naureskelimme tälle höyrähdykselleni yhdessä, mutta hän olikin juonessa heti mukana, sanoi, että jos tunnen todella olevani valmis äidiksi, niin hänkin on valmis isäksi (en olisi varmaan suoriltaan alistunut kielteiseen kantaan, vaan yrittänyt vähän pehmitellä ja maanitella :D) Rehellisyyden nimissä on kyllä myönnettävä, että mieheni on tällaisissa isoissa päätöksissä vähän sellainen perässähiihtäjä. Halua voi löytyä, mutta ei saa aikaiseksi, odottaa mun aloitetta. Esim. yhteenmuutto, kodin ostaminen, naimisiinmeno… Olishan se tietysti kiva joskus olla miehen ”vietävissä”, mutta toisaalta näin oon aina saanut ilman painostusta odottaa, että koska itse olen valmis. Se että haluamme elämältä samoja asioita on yksi suhdettamme kantava voima. Voin hyvin ymmärtää, että erimielisyys näinkin isossa asiassa kuin jälkikasvu, voi repiä periaatteessa muuten hyvänkin suhteen rikki...