Siitä miten toimin ja miten kohtelin. Asioita kelattua ymmärtää että hän ajatteli että haluan työntää
hänet pois elämästäni. Olin niin kamala. Miten se on voinut olla mahdollista, en pysty ymmärtämään.
Sitten kadotin hänet, niin ihanan ihmisen joka ei koskaan tehnyt minulle pahaa vaan minä tein aina hänelle
pahaa. Ajoin hänet pois. Hän koetti pitkään, moneen kertaan mutta jotenkin tein aina päinvastoin kuin halusin.
On niin saa*anan paha olla.
hänet pois elämästäni. Olin niin kamala. Miten se on voinut olla mahdollista, en pysty ymmärtämään.
Sitten kadotin hänet, niin ihanan ihmisen joka ei koskaan tehnyt minulle pahaa vaan minä tein aina hänelle
pahaa. Ajoin hänet pois. Hän koetti pitkään, moneen kertaan mutta jotenkin tein aina päinvastoin kuin halusin.
On niin saa*anan paha olla.
Vastaukset 83
Vanhimmat
tsemppiä.
alempi verotus, ja siihen ei tarvita kuin kilo porkkanoita
miksi ajoit hänet pois ja teit päinvastoin kuin halusit tehdä? Etkö voi enää korjata asiaa?
joo, näinpä ainakin minun kohdallani oli. En ymmärrä miksi hän käyttäytyi näin, molemmin puoleisia tunteita oli, mutta vastaamattomuus teki tehtävänsä, koin että hän työnsi pois, ja sitten lähdin pois vihdoinkin. Sattui fyysisesti, tuntui kuin kaikki sisuskalut olis tullu ulos, vihdoinkin kun koin pyytettömän rakkauden....
toimii toisin kuin haluaisi, syystä tai toisesta. Mut jospa hän antaisi anteeksi sinulle.. Ja olisitte ystäviä taas. :)
tänne.. Toivottelen sinulle/hänelle mukavaa loppuiltaa ja kauniita unia sit kun sen aika on..
Ps. Kuuntelin illan aikana musiikkia.. Tuossapa olis muutama kappale..
http://www.youtube.com/watch?v=Q5JoNW_yd8o
http://www.youtube.com/watch?v=NVk4vENObiI
nuo kaikki edelliset sanani. Ei ollut selvästikään minulle tarkoitettu viesti. Et sepä siitä sitten.
Luuletko sinä kusipää, että noi sun youtube linkit joka ainoassa viestiketjussa auttaa jotenkin asiaa? Sulla ei ole mitään järkevää asiaa tänne kuin nuo youtube linkit, että miten youtube liittyy ikävöintiin kysyn vaan?
Youtube on Facebookin jälkeen maailman paskasin paikka ja et taida tietää mitään muuta paikkaa missä saa musaa kuunnella. Teen susta ilmoituksen ylläpitoon, että tunget tänne sun turhia linkkejäsi.
meni ja syvälle. Kauniita
Mitenköhän se asia mahtaa sit ollakaan.. Hmm.. Tuskinpa sentään noin. Kyllä täällä jokaisella on ihan samanlainen oikeus kirjoitella jos siltä tuntuu. Sitä paitsi, tuo väitteesi ei pidä paikkaansa. Aika vähän kirjoittelen näille sivuille.. Eilenkin vain muutaman kommentin muutamaan ketjuun.
Mut siitä vaan.. Ilmoita vaan.. Jos tuossa mitään ilmoittamista on. Mut sinun kommentissa on kyllä ilmoittamista.. Siitä varmasti on moni muukin samaa mieltä.
Ps. Ja kyllähän nuo linkit ikävään liittyy.. Vai etkö ymmärrä englantia? Hohhoijaa.. En osaa enää muuta sanoa.
Ajatuksissani olet/hän on.. Kaikesta huolimatta.. Voi olla et näiden sivujen ja oikeassa elämässä tapahtuneiden asioiden takia minulle on tullut väärinkäsityksiä. Kun ei ole varmaa tietoa oikein mistään..
on oikeaa elämää, joten kannattaa perustaa aika paljon niiden varaan.
tuolla edellisellä kommentilla tarkoitin..
voisit vielä korjata tilanteen...
nyt minullekin minkä ihme tilanteen? En ole tietääkseni mitään tilanteita aiheuttanut. :)
jotain jos nyt rupean menneitä muisteleen osa susta jotenki häpes mua ja osa taas ihastui ongelma vaan oli siin et olit varattu ja olit asunu yhes sun kumppanin kans jo pitkään etkä ehkä tiennyt mitä tehdä?! toinen oli komeampi mutta tyhmempi oli minä ja se toinen noh sillä oli elämä paremmin järjestyksessä ja se sai sut miettimään ja miettimään ja lopulta ajattelit järjellä ja luovuit musta! Mun oli vaikee hyväksyä sitä ja yritin roikkua sussa kauan sori viel siitä koska siit tuli ilmeisesti todella paljon päänvaivaa lopulta tajusin kumminkin päästää irti vaik senkin jälkeen hiljaa itekseni sua surin pitkään ja tunsin vihaa surua ja katkeruutta mutta nyt kaik on ok! En haluis et säkään enää mietit niit aikoja turhaa kait se on niihin enää palata tiedät itsekkin että sama kuvio toistuis uudelleen eikä me kumpikaan sitä haluta... Kavereitakaan ei voida olla tiedät kyl mix se ei vaan onnistuis tää nykynen systeemi ettei edes nähdä tuntus kokemusteni perusteella olevan paras! Että ei muistella eikä ajatella eikä nähdä...
Paremman, sen komean valitsin silloin ja valitsen nyt. Tyhmä hän ei ole todellakaan. Ei vaan ole sellainen ääliö suupaltti kuin sinä. Todellakin sinua häpesin. Mistäpä sitä etukäteen tietää miten paljon joutuu johonkin ihmiseen pettymään.
Nyt pieni varotuksen sana ja miten tuntemattomalle vastaat! Mieti ja mene sen komeasi kanssa! Minkä takia naiset on nykyään niin äijiä?????????????????? Tarvitseeko meidän ihmetellä, jos miehet tekee ohareita, jos taso on tällainen????
te tiedätte kuka kirjoittelee,puhukaa asiat oikean kanssa,kaippa hänenkin pitää tietää teidän negatiiviset tunteet.
kirjoittanut nainen.Ilo lukea sinun tekstiä,aika harva nainen osaa ajatella asiaa noin.t.naiseen pettynyt mies
kenelle lienee viestisi. minusta kanssa piti äkkiä päästä eroon .epä määräisen ystävyys suhteen takia siis hänen. se tietysti herätti lisää epäluuloja yritin kanssa sovitella .kohtasin kylmän tunteettoman naisen .mitä tapahtu en kai ikinä saa tietää tahdonko edes tietää. yksin en jaksanut uusi suhde .petosta tämäkin . todella paha olla . paha kiertää
vastaan vaan omasta puolestani. onhan tuo tilanne varmaan paha mutta jos se toinen on ollut tosissaan ollut niin on varmaan vaan antanut aikaa ja päättänyt katsoa mitä seuraa. sen yritykset on kai ollut niin moniselitteisiä ja epämääräisiä ettei ujompi voi niitä ottaa tosissaan tai kyseessä on niin lähes mahdoton yhdistelmä ettei se ole saadakseen tulta. pikkuisen järkeä mukaan ja treffit niin asia selviää ja pääsee tuosta epävarmuudesta. voihan per...tana niin moni täällä on samanlaisessa tilanteessa vit.u. tämä kyllä kypsyttää ja lopulta on ihan sama vaikka sanois päin namuskaa et oot vallannut mun ajatusmaailmani mikä siihen auttas.
yleinen tyyli nykyään, miten toista ihmistä kohdellaan..jätetään sanaakaan sanomatta tai perustelematta, koska se on niin helvetin vaikeeta olevinaan sanoa suoraan asioita! prkl! ..tana!
ja mikäs siihen sitten auttais, kun kumpikin on myöntänyt toisilleen ikävöivänsä ja olevansa toisilleen tärkeä, ja silti toinen sitten ignooraa? silloin tuntuu että sisuskalut tulee ulos, kun tietää että ei ole kuvitellut ja tietää varmasti ja silti kokee tuollaista käytöstä... ei varmasti ole ujoudesta ja väärinkäsityksestä kyse, mistäs sitten? ja treffit tuskin enää tulevat kyseeseen missään edes harhakuvitelmissa. sen verran kyllä ymmärrän ap:n viestiä.
No varmasti treffit on aina mahdollisia aikuisten ihmisten välillä jos ei nyt mitään pahaa loukkausta tai täydellistä välirikkoa ole tapahtunut. Ymmärsin et täsä oli vaan tapahtunut häviäminen toisen näköpiiristä/elämästä. Jäitä hattuun ja vaatdi meetinkiä, siihen kaikilla on oikeus. Aika nössö mieheksi/naiseksi, jos ei halua edes tavata edes sitä viimeistä kertaa. Sellainen saa kyllä mennäkin mun mielestä..
Joopa joo, millainen aikuinen ignooraa toista, jos hän ensiksi ikävöi ja pitää toista tärkeänä? Tässäkin tapauksessa se toinen osapuoli olisi ilmeisesti halunut tavata ja viestiä useasti, ap:n viestistä tulee esiin, että hän sen toisen ajoi pois. Kuten myös minun tapauksessa.
Jos toista rakastaa, niin ei häntä ignoorata. Se on aivan selvää pässinlihaa, eikö? Mikä voima ylittää Rakkauden? Ei mikään, paitsi satutettu Rakkaus.
olisko susta gergorvelli pyytämään sitä naista treffeille? vai annatko neuvoja vain muille?
Toista voi ignoorata senkin takia et on huono itsetunto. Ajattelee että toi ei kuitenkaan tälläisestä kuin minä voi välittää, eikä kehtaa näyttää siksi halukkuuttaan, kun pelkää tekevänsä ittestään naurunalaisen.
no, tuollainen vaihtoehto ei kylläkään minulle ole tullut mieleen... Ei kuitenkaan voi voittaa, jollei laita itseänsä peliin, aseta toisen "armoille", tee itsestänsä naurunalaista? Tietysti omat rahkeet pitää ottaa huomioon yms. Ei normaali kypsä ihminen kyllä naura toiselle siinä tilanteessa.
Joopa joo, kuka meistä on normaali kypsä ihminen, naurua ja ivaa niin usein näkee ja kuulee. Voishan olla niinkin, ett ignooraus tapahtuu siinä vaiheessa, kun alkaa näyttää siltä että tästä vois kehittyä jotain ja sit menee pupu pöksyyn.
On ehdottomasti ja olen tehnytkin niin vähemmän mukavin seurauksin, siis en päässyt, mut tämän ketjun perusteella aion vielä noudattaa omaa ohjettani ja pyytää vielä kerran treffeille ja perustelen yleishumaanisilla syillä, jos yhtään ajattelee mun tunteitani. Jos sit ei onnistu, niin pakko se on uskoa, mut vähä pelottaa se vaihtoehto koska samoissa paikoissa joutuu oleskelemaan. No en oikeasti pelkää, pustyn kyllä siihen kaikessa "ystävyydessä".
Kysynpä vaan että miten miehellä voi mennä sitten pupu pöksyyn, kun on jo kertonut käytännössä "rakastavansa" toista? Puhuuko mies sitten paskaa kun kertoo ikävöineen, tärkeän yms...? Eikö miehille pitäisi olla vaikeaa puhua tunteista? Ja eikö se pitäisi olla vielä vaikeampaa puhua tunteistansa, joita ei oikeasti ole???? Jollei edes usko mihinkään mahdollisuuteen? Ja sitten kun mahdollisuus tulee, niin sitten ollaankin niin pupua?
Nytten sitten ymmärrä enää senkään vertaa, mitä olen luullut ymmärtäväni, sorry, ehkä rautalanka olis tarpeen?
Kuules joku-G-vellihousu. Minun hän on myöskin ystäväpiirissä, ja en usko hänen pystyvän edes pyytämään anteeksi, tai mitään muutakaan. On hienoa, jos sinulla riittää rahkeet hänen tapaukseen jos sinulla on yhtään samankaltainen juttu meneillään. Arvostan sitä... :)
Älä hermostu, ihan tuntuu kuin joutuisin perustelemaan omaa toimintaa onnea vaan sulle:lle.
En puolusta kuvailemaani käytöstä mut on niitä miehiä, jotka osaavat puhua tunteistaa, ja rakastamisesta vaikka tähtäys on vaan seksissä, ne on niitä lipeviä hyväkäytöksisiä naurattajia. Mä en pysty siihen. No on kai niitä saalistajiakin, jotka eivät oikeasti tarvitse saalistaan, riittää kun on verkossa ja sit voi heittää takaisin ja yrittää uutta saalista.
:) G-vellihousu! On muuten makee nickname sulla ;)
ok, en usko kuitenkaan hänen olevan saalistaja tai naurattaja, sen verran on lähipiirissä, että turpiin tulisi kummaltakin sukupuolelta... joten sun käytöstä mä nyt yritän ymmärtää :D Ehkä se sitten pelottaa, kun yhtäkkiä oliskin tosi kyseessä, mene ja tiedä, tai tiedä ja mene.
Olipas hyvin sanottu:D "mene ja tiedä, tai tiedä ja mene" :D - se on niin totta.
Niin pakko katsoa peiliin ja kysyä, miten itse toimisi tositilanteessa. Jos olisi tilanteessa, että nainen sanoo tässä olen, ota minut tai saat minut kokonaisena tai ei mitään niin miten silloin toimisi. No se ei nyt juuri ole ajankohtaista, tuo valintatilanne seuraisi vasta, kun on päässyt vähän pidemmälle vaikka hyvin tunteekin niin se keskustelu on käymättä. Toistaiseksi en ole vielä siinä ja jos nainen jo nyt vaatisi ratkaisua, niin ei taitas onnistua.
Itselleni sanon että höpö höpö...
G-vellihousu, mitäs jos mies tietää omien sanojensa mukaan, että olen hänen elämänsä valo? voiko vielä sittenkin tulla puput pöksyyn?
Jos minä olisin kyseessä, ei tulisi pupuja muualle kuin enkä vatsaan, lähtisin siihen yritykseen mukaan. Mut on varmaan miehiä, jotka ei koskaan saavuta sellaista luottamusta naiseen, että uskaltaisivat sitoutua mut silloin vika ei kai enää olekaan naisessa - puhua ja luvata voidaan kuukin taivaalta, mutta tosipaikan tullen ei uskalletakaan tehdä päätöstä, en tiedä pelätäänkö vapauden menetystä vai epäileekö omia vai toisen tunteita. Tiedän tappauksia, jossa on oltu liian nopeita mut liika varovaisuus on yhtä huono.
Lyhensin nickiä, kun oli niin pitkä
Kiitos G-vh! ;) Vastauksesta oli kyllä enemmän hyötyä kuin uskotkaan, kiitti kun vastasit noin laajasti... Hyvää yötä ja onnea sinullekin! :D
Tässä sulle
http://www.youtube.com/watch?v=NcbAibPA2yY
Hyvää yötä :D
Kiitos ja hyvää yötä ovs, onnea aina tarvitaan, sillä pääsee jo pitkälle vaikka ei ihan loppuun asti riittäiskään.
Niin lähellä ettei väliä kuinka kaukana
ei voinut olla kaukana sydämestä
ikuisesti luottaen siihen keitä me olemme
ja millään muulla ei ole väliä
en ole ikinä ennen avautunut näin
elämä on meidän, me elämme sitä tavallamme
kaikki ne sanat, joita en juuri nyt sano
ja millään muulla ei ole väliä
luottamusta minä etsin ja löydän teistä
joka päivä jotakin uutta meille
avaan mieleni eri näkökulmasta
ja millään muulla ei ole väliä
en ikinä välittänyt siitä mitä he tekevät
en ikinä välittänyt siitä mitä he tietävät
mutta minä tiedän
Eikö olisi mahdollista vielä korjata tilannetta?
Olen itse kokenut ignoorausta, eikä todellakaan ole kivaa. Kuitenkin tykkään kyseisestä miehestä yhä, vaikka hän ei "vihreää valoa" paljon näytäkään. Olen lähinnä risteyksessä, jossa valot vilkkuvat keltaista...enkä tiedä saako vai eikö saa mennä...
http://www.youtube.com/watch?v=spPyPUwGgis
Kertoisit edes, että oletko mies vai nainen, ja onko viestisi miehelle vai naiselle.... Selkiyttäis hieman tätä asiaa, kun minä luulen että olet mies. Kuitenkin tuossa jotkut vaikuttaa luulevan, että olet nainen....
Aloittaja on mies.
ikä , koko, sinkku/ukkis ym. tuntomerkit
Olin siis oikeassa.
Itse menetin malttini naiselle joka teki asioita väärin ja ehkä se tapa miten esitin turhautumiseni ei ollut se oikea. Sanoin kyllä ihan aiheesta vaan silti tuntuu pahalta. Pahalta koska satutin toista. Hän satutti minua ja minä häntä. Koskaan en olisi voinut kuvitella joutuvani näin ikävään tilanteeseen. Haluaisin sovitella asian, mutta juuri nyt se taitaa olla mahdotonta. Aika näyttää miten tässä käy...
tuskin käy mitenkään. Ette vain enää koskaan näe, ettekä kuule toisistanne mitään. Anna edes tuntomerkkejä täällä, jollei muuta.
Minäkin oli aikoinaan vastaavassa tilanteessa, tosin toisena osapuolena, pois ajettuna. Minä ihan todella viihdyin hänen seurassaan, sillä hänessä oli jotain syvempää, sellaista kosketusta sielussaan, mitä ihmisiltä etsin. Sain viettää hänen kanssaan päiviä, viikonloppuja. Se oli parasta mitä tiesin. Toki tiesin hänen menneisyydestään, elettyä elämää. Ja ehkä siksi ymmärsinkin, ettei hän ollut aina saatavillani niinkuin ehkä toivoin. Sitten tuli muutoksia, välimatkaa. Edelleen olin valmis pitämään hänet elämässäni. Soittelin, matkustin välillä hänen kaupunkiinsa. En toki vain hänen takiaan, myös muissa asioissa. Minulla oli toisinaan aivan valtava ikävä häntä, aikaa hänen kanssaan, niitä sellaisia viikonloppuja, mitä vain hänen kanssaan on ollut.
Sitten kuitenkin huomasin, että yhteydenotot muuttuivat yksipuoliseksi. Huomasin, etteivät soittoni olleet niin tervetulleita, vaikka hän oli niin aina sanonut. Vetäydyin pois, katosin hänen elämästään. Ja nyt, muutamien vuosien jälkeen, hän haluaisi tavata minut.
Minäkin koetin pitkään, minulle olisi riittänyt yhteydenpito silloin tällöin.Hän ei ilmeisesti halunnut. Hän työnsi minut pois elämästään ja minä lähdin. Hän ei varmaankaan käsitä, kuinka kipeää se silloin teki. Kuinka typeränä itseäni pidin, kun yritin ottaa häneen yhteyttä ja sain vain tyhjiä lupauksia.
kokenut täysin saman :( , koin että hän oli sielunkumppanini, hän, jota olin koko elämäni odottanut. Pois ajettu ilman selvää syytä, se jos mikä tekee kipeä, en edes tiennyt tällaisesta tuskasta... No, elämä jatkuu...
Mitäs sinä sitten teit hänelle? Tämän varmaan tahtoo monikin tietää, ja minkä laatuinen suhteenne oli; ihan oikea suhdeko, jossa oli fyysinenkin puoli -vai vaan kaihoisaa katselua puolin ja toisin, niin kuin tämän palstan ihmisillä tuntuu usein olevan...?
Aloituksessa kerroin sen mitä tänne haluan kirjoittaa, loppu saa jäädä vain meidän kahden tietoon.
Oli pakko purkaa ahdistusta jonnekkin ja tein sen tänne. Otan yhteyden henk.koht. ja pyydän anteeksi.
Kiitos kaikista kommenteista, oma osuuteni päättyy tähän.
Enpä sinulle toivo mitään pahaa, mutta älä ylläty jos sinun viestiisi ei vastata. Ymmärretty?
siinä taas yksi palstojen pahan ilman linnuista !!
Loistavaa!! Kerrankin oikea Mies tällä palstalla!!! Aivan mahtavaa, että aiot ottaa häneen henk. koht. yhteyttä ja pyytää anteeksi... Tee myös niin, ihan oikeasti. Se on kuule niin harvinaista. Onnea matkaan. :)
Onpa tyhmä ja tyhmän ihmisen vastaus! Aina kannattaa pyytä anteeksi jos on toista väärin kohdellut, ja yrittää selvittää asiat. Ainakin sitten tietää, että on tehnyt kaikkensa suhteen eteen ja ei jää jossiteltavaa.
eipä ole tyhmän ihmisen vastaus, äoni on korkea, hyvin todennäköisesti korkeampi kuin sinun, tuumasin vain elämän realiteetteja hänelle. Jos kysessä olisi esim. minun tapaus, jota en usko olevan siis, niin jossain vaiheessa tulee raja vastaan, voiko edes toiselta ihmiseltä anteeksi mennä pyytämään, sitähän sinä et varmaankaan voi edes kuvitella? Ja tämä on tosi. Ap:n viesti kertoo syviä tuntemuksia, siis mitähän kuvittelet sitten sen loukatun osapuolen tuntevan???
Vain todella, todella suunnattoman tyhmä ihminen alkaa mainostamaan omaa älykkyysosamääräänsä, ja olettaa sen olevan korkeampi kuin toisella. Sanon edelleen -tyhmä olet, aivan helvetin tyhmä, ja se on totuus... Aina voi pyytää anteeksi. Minä olen joku, jota on loukattu aivan helvetin pahasti sen ihmisen taholta, jota rakastan eniten maailmassa, joten tiedän kyllä miltä loukatusta ihmisestä tuntuu. Silti olen sitä mieltä, että aina kannattaa pyytää anteeksi. Se helpottaisi ainakin minun oloani, jos minulta se eräs henkilö, joka minua loukkasi haluaisi pyytää anteeksi. Niin, ja en muuten minäkään usko, että tuo ap olisi se, joka minua loukkasi. Sanonpahan vain, että hän tekee oikein ja luultavasti helpottaa loukkaamansa ihmisen oloa, jos pyytää anteeksi.
Älykäs ei vaivaudu tuolle tasolle, kuin sinä.
Sinä vaivauduit jo, eli olet tyhmä! :) Sitä paitsi -minä en väittänyt olevani itse älykäs. Sanoin vain totuuden, että tuo jolle vastasin (mitä ilmeisimmin sinä) on/olet tyhmä. :)
Noin on ainakin minut "työnnetty" pois, vaikka annoin maailmani.. mut elämä on.
en voi käsittää jos toimit noin? ei tuossa toiminnassa ole mitään järkeä ei päätä ei häntää. ei ihme jos se meni pois.
lähes täsmälleen saman tekstin!
jos kerran toimit kuten ap jutussa oli se oli ihan hölmöä. mutta kun kerran toimit niin silloin on myös unohdettava hänet. sen olet hänelle velkaa ja sen olet ansainnut. hän olisi halunnut kanssasi paljon mutta sinä et.
mäkees neuvvojesi kanssa!
fakta se oli eikä neuvo. sua pitäs vetää turpaan.
Aivan samaa mieltä sinun kanssa, ihmiset kuvittelevat voivansa toimia ihan miten lystää, satuttavat joko tietoisesti tai tahattomasti. Toisen tunteilla ei ole väliä? Ja sitten vielä valittavat perään, kun on niin ikävä ja sattuu ja on paha olla. Voi voi, niin kakaramaisia. Joku taisi jopa mainita että on se hienoa, että täällä on oikea mies.... ? WTF? Siis alkuperäinen on niin hieno, oikea, mies????? Kiitosta vaan taas jollekulle idiootti-miehelle, eipä varmaan miesten pisteet nouse tästäkään. HYVÄ.
tais osua ja upota, vai kuinka?
Tyhmyys se sinulla vain tiivistyy, kun et uskalla enää vastata minulle suoraan, niin raukka-parka siirryit eri nimimerkillä ruikuttamaan tänne. :) Ap on oikea mies, sillä hän on tajunnut typerän käytöksensä, hän tahtoo pyytää anteeksi -ja tuskin odottaa saavansa anteeksi. Haluaapa vain sanoa tajunneensa olleensa väärässä -niin oikea Mies tekee. Sinä luultavasti olet joku surkea ruikuttaja, joka olet jotain toista loukannut, mutta et voi sitä myöntää edes itsellesi. Tai sitten olet joku katkera ja koston himoinen surkimus, joka ei voi ikinä edes kuvitella antavansa anteeksi. Mitähän edes teet ikävä-palstalla? Et selvästikään kaipaa ketään. Tukehdu omaan paskaasi katkera sekopää. Luultavasti pelkäät aivan kamalasti, että ap pyytää anteeksi joltain, ja saa anteeksi ja heidän välinsä korjaantuvat. Sehän toki olisi sinulta pois jollain kummalla tavalla -ei mitään väliä sillä, että et edes tiedä keitä he ovat. Pääasia, että muillakin on asiat päin persettä, koska sinulla on.
? taidat olla pillerin tarpeessa psykiatrin ?
:) Kyllä se siitä raukka-parka...
et ansaitse häntä.
Kyllä sinä tiedät miksi niin teit. Et voi olla tietämättä.
Kestä se sinähän olet niin vahva..
Saitko turpiisi jossain ja nyt maailma
kaatuu päälle ja tarvitsisit häntä?
Niinkö?
Kysynpä:
Miltä se tuntuu kun tietää että on rikkonut toista?
Miltä se tuntuu kun tietää että toinen ei arvosta?
Uskaltaisitkohan tuntea nyt tään tuskan vai?
Helpottaa, helpottaa ..
Su - iltana näpyttelin viestin tärisevin käsin. Kesti pitkään ennenkuin sain painettua viestin lähtemään.
Sydän takoi.
Tunnin kuluttua puhelin piippasi. Hän vastasi. Illan mittaan viestit kulkivat, hän on valmis jatkamaan yhteyttä.
Olen onnekas, sain uuden mahdollisuuden enkä enää tärvää tätä. Luottamuksen palauttaminen kestää
kauan näin kovan iskun jälkeen mutta olen päättänyt että onnistumme. Hiljalleen selvitämme asiat ja etenemme hänen haluamallaan vauhdilla. Vaikka viesti viikossa mutta se että olemme yhteydessä on kaikkein tärkeintä. Melkein menetin ja kai se on niin että vasta kun menettää ymmärtää mitä on menettänyt ja kuinka tärkeä toinen on.
olet onnekas! Ja pidä huoli että toimit 100% varmuudella oikein ja mitään väärinkäsitystä ei kannata enää antaa tulla väliin.
niin varmaan kirjoitit tuon vain ettet saisi enempää lokaa niskaasi.
mitä lokaa mä olen saanut niskaani??? vähän hämmästelen, päin vastoin, mähän sain muutaman vinkin siinä sivussa ja mun nickname toivottaa "onnea vaan sulle". toisin on eräällä täällä, jolla ei näköjään ole todellakaan kaikki edes jotenkin ok. onkos sinulla jotain muuta mielessä tai ymmärryksessä vikaa?
sorry, erehdyin tuossa katsomaan, että vastauksesi olisi minulle, kun odotin erään sekopään viestiä tai viestejä, sorry....
http://www.youtube.com/watch?v=hJeXfveDHc8&feature=related
pakko pystyä unohtamaan jos on ap kirjottaja. anteeksantamatonta on tuollaset teot. sä halusit olla sille paha ja rikkoo sen ja se kertoo susta aika paljon. sä et ole ansainnut ajatustakaan siitä ihmisestä. et varmaan edes halua hyvittää sitä sille?