Suomalaiset ovat olevinaan kristittyjä. Raamatun kanta kostamiseen on hyvin yksiselitteinen, se on syntiä. Maalliset viranomaiset antava lain mukaisen rangaistuksen, se on siinä. Joka lähtee kostamaan syyllistyy paitsi rikokseen myös syntiin!
Anteeksi antaminen ja anteeksi pyytäminen ovat maailman vaikeimpia asioita. Ketään ei voida velvoittaa niihin mutta oikeutta ei saa ottaa omiin käsiinsä. Vihassa eläminen syö ihmisen sisältä päin, se ei ole oikeata elämää. Tämä palsta on perin masentavaa luettavaa kun oikein hekumoidaan kostofantasioissa. Toisaalta ehkä parempi että voi täällä purkaa pahaa oloaan ettei tarvitse ryhtyä sanoista tekoihin.
Kostaminen on syntiä
4
369
Vastaukset
- vengeance is mine
Ei suomalaiset mitään kristityyjä ole enää olleet pitkiin aikoihin. Ei edes olevinaankaan, joitain yksilöitä lukuunottamatta.
Kostonhalu on aivan luonnollinen reaktio ihmisessä, oli sitten syntiä tai ei.- Näin se vain on
Kostonhalu on toki luonnollista mutta ei se tee siitä silti hyväksyttävää. Seurauksena olisi täysi anarkia jos oikeuslaitokseen ei luotettaisi ja oikeus otettaisiin omiin käsiin oli kyse siviili tai rikosjutuista.
- oman pään tiedot
Oman käden oikeudessa huonoin puoli on se, että jos tapausta ei ole tutkittu, ei voi oikeasti tietää, mitä siinä on takana. Täälläkin jotkut ovat kirjoittaneet, että voisivat rahasta suorittaa koston jonkun pyytämänä. Mistä ihmeestä sen tietää, onko se lainkaan totta, mitä joku on kirjoittanut Suomi24:n?
Nettiin voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa, esiintyäkin keksityllä henkilöllisyydellä. Mitenkään ei voi ulkopuolinen tarkistaa, pitääkö tarinat paikkaansa.
Oikeuslaitosta paljon moititaan, varmasti syystäkin, mutta mikä olisi sille parempi vaihtoehto? Haluatteko oikeasti Suomi24:n ja Facebookin oikeuslaitoksen tilalle oikeutta jakamaan? - Jeeep!
Isäs oli syntiä, piste.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962