Minun kauhein muisto on kun isä ajoi minua takaa ladatun pistoolin kanssa kun olin kymmenen. Menin auttamaan äitiä, kun isä hakkasi sitä ja äiti huusi apua. Siitä se suuttui.
Mikä sinun pahin muisto?
Mikä sinun pahin muisto?
Kauhein muisto
Pekka
5371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
joutuivat kokemaan samantapaista kauhua kuin sinäkin.
Eräs sellainen päivä:
Mieheni ja minun välillä oli riitaa, koska hän oli ollut juopottelemassa, ajellut autolla humalassa ja ollut yötä poissa kotoa. Hänen tuolta reissulta tultuaan oli äitienpäivän aamu. Hän antoi ruukkuruusun minulle, jonka paiskasin samantien ulos. Riitelystämme ärtyneenä hän meni liiteriin pilkkomaan puita(oli kyllä joskus väkivaltainen ilman riitelyjäkin).
Lapset leikkivät pihalla jotain, jossa heillä oli vuorot ja heille oli tullut riitaa niistä vuoroista.
Mieheni oli kieltänyt lapsia ratkomasta oma-alotteisesti riita-asioitaan ja poikani oli tämän muistaen mennyt kertomaan isälleen epäoikeudenmukaisesta vuorojen jaosta. 6-vuotias tyttäreni tiesi isänsä asettuvan aina hänen puolelleen silloin kun kyse oli hänen ja veljensä riitelyistä.
Mieheni oli uhannut 8-vuotiasta poikaamme liiterissä jotenkin niin, että poika ei kyenyt puhumaan kun hän järkyttyneenä juoksi sisälle. Hän vain änkytti hädissään. Tästä änkyttämisestä toipuminen kesti yli kymmenen vuotta ja siitä oli haittaa koulussa ja joka paikassa.
Minulle tuli tuon äitienpäivän tapahtumista ja muistakin syistä(insesti) mieleen sellaisia haluja, että kalautan mieheni hengiltä.
Nämä tappamismielikuvat rupesivat oikein asumaan mielessäni, joten menin mielenterveystoimistoon ja kerroin siellä jo yrittäneeni avioeron ottamista, mutta mieheni tuli vain perästä ja asettui asumaan kanssamme. Tämä oli mahdollista 70-luvun alussa kun poliisit eivät auttaneet ja miehelläni oli pistooli. Sitäpaitsi hän oli ulkopuolisia kohtaan hurmurityyppinen, kuten olen usein maininnutkin hänestä kirjoittaessani.
En ole ollut ex-mieheni kanssa puheissa vuoden 1977 jälkeen. Olen läpikäynyt tapahtuneita ja luulen toipuneeni siitä. Virkakoneisto nosti kyllä vastustuksensa muurin eteeni, mutta eivät ole sentään henkeä ottaneet vielä.
Näiden vaikeiden asioiden läpikäyminen myös antaa paljon. Läheltä pitää jo, että ne tekevät minusta omakustennekirjailijan.
Mielestäni sinulla on huima ilmaisuvoima sanoissasi ja ajatuksissasi. Olet elänyt sellaisen elämän, joka tekee kirjailijan. Kirjoita sofia, kirjoita!
on kannustavaa puhetta.
Minä tajuan kyllä virheet omasta kirjoituksestani jonkin ajan kuluttua kirjoittamisesta, mutta jos rupean korjaamaan niitä, teen jälleen virheitä, vain erilaisia.
Kykenen lukemaan oikein, mutta en kirjoittamaan. Onneksi edistystä tapahtuu aivan selvästi.
Tämä ei ole valitusta tai voivottelua, sillä minä pidän kirjoittamisen harjoittelusta.
Olet hyvä kirjoittaja Sofia,töihin vaan ja sanaa paperille!!Mieluusti sinua lueskelen.
minä voisin sanoa sinulle.
Ja mukavaahan tämäkin palstoille kirjoittelu on.