Vai haittaako, jos tulee vielä yöpakkasia?
Vastaukset 3
- oletko harrastaja
Viljelen vain huvikseni jonkin verran. Ja tarvitsen perunaa vain kotitarpeiksi.
Ja istutin jo viikko sitten, mutta en ehtinyt laittaa kaikkia siemeniä vielä.
Nimittäin uskon, ettei se pakkanen sinne maan sisään asti yllä. Maa oli jo viimen viikonloppuna lämmintä, kun routa oli jo aikoja sitten hävinnyt. Kuvittelen, että kerran lämminnyt maa ei kovin nopeasti kylmene, kun päivisin on kuitenkin paistanut aurinko. (Maa on tummaa eli lämpiää nopeasti.) Maan lämpimyys kai on merkityksellinen tekijä tuossa perunan kasvun alkuvaiheessa. Perunahan on vielä silloin maan sisällä. Tietysti yöpakkasilla on vaikutusta sitten, kun peruna on päässyt maan päälle, mutta toivon silloin olevan jo pakkaset ohi. Tai jos ei, niin silloin voi laittaa harsoa. Ja jos ei viitsi, niin ei pienet pakkasen puremat kovin paljon kasvua haittaa.
Jos taas sadon pitää tulla takuuvarmasti, niin sitten tietenkin voi odottaakin. Joskus olen kuullut vanhemmilta ihmisiltä neuvon, että perunan voisi istuttaa, kun tuomi kukkii. Ja kyllä se nyt on kukkimassa.- Maisa
viimeistään Kustaan päivänä eli 6. kesäkuuta. Voithan istuttaa jo perunat, mutta suosittelen odottelemaan vielä tai ainakin laittamaan harsoa päälle. Itää nopeammin ja halla ei vie naatteja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761255
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241225Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔831178Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 62870
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.82803Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.81651- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91557- 48547
- 25527
- 37518
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää48517Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510- 45502
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.88487- 20475