Ihmettelen että jos ihmisen epäillään hautautuneen lumen alle, niin miksi ei järjestetä poliisin taholta suuretsintöjä, vaikka lapioiden kanssa teiden varsilta? Esim. armeijaa voisi käyttää siinä. Tämä olisi pitänyt tapahtua heti 2-5 päivää katoamisen jälkeen. Mitä ihmettä Varkauden Poliisi ??
Kyllä tuntui tänä viikonloppuna oudolta, kun ajattelin että monet nuoret aikuiset lähtevät ravintoloihin juhlimaan, ja mahdollisesti kävelevät lumeen hautautuneen ruumiin yli.
Kyllä tuntui tänä viikonloppuna oudolta, kun ajattelin että monet nuoret aikuiset lähtevät ravintoloihin juhlimaan, ja mahdollisesti kävelevät lumeen hautautuneen ruumiin yli.
Vastaukset 26
Vanhimmat
samaa mieltä ollut jo pidemmän aikaa. Ehkä tosiaan Poliisit odottaa kevättä niin ei tarvii pahemmin etsiä jos ohikulkija löytää jostain..
Kerro Kassinen, mistä etsitään. On hävytöntä syyttää poliisia. Suorastaan hävytöntä omaisia kohtaan , penkoa palstoilla koko asiaa, Nero
pitänyt olla pieni vauva, ehkä olisi etsitty paremmin. Löydettiinhän se yksikin vauva Kuoppakankaalla, jonka tyttö oli pihistänyt. Taisi olla viime talvena-
ei voi edes verrata. Aikuista ei lähdetä edes etsimään heti. Saattaahan olla pistäytynyt vaikka kylään. Tästä aiheesta ei saa kyllä nyt valituksen aihetta. Ikävä tapaus omaisille. Osanottoni.
muistattekos kun se yks kaveri tuupertu lumihankeen savontien kukkakaupan päätyyn ja vainaja makasi koko sunnuntaipäivän ohikulkijoiden päiviteltävänä. tulee niin vanha kunnon neuvostoliitto mieleen jossa auton alle jäänyt mummo saattoi olla vielä parin viikon päässä samassa kohtaa moskova gorki tien varresa
ei tule mieleen. En ymmärrä tarkoitusperääsi ja vertausta. Välinpitämättömyys ja lähimmäisistä välittäminen ei jotenkin kuulu tähän juttuun. Kuuluuko kertomuksesi Savontieltä ja Neuvostoliitosta, omiin kokemuksiisi? Vaiko huhuihin.
Äläpä jauha paskaa, poliisit haki minut ruumista katsomaan jo aamuhämärissä ja heti sen jälkeen tuli noutajat sille. Ota asioista selvää ennenkuin täällä vääristelet asioita. Idiootti!!!
Melkoista hakuammuntaa lähtee lapioimaan tien varsia....
Ja valitettava totuus on myös se että toiset haluavat kadota ihan omasta tahdostaan...
takia halusin kirjoittaa tämän. Koska olen ihmetellyt että jos läheiseni katoaa, niin eikö enemmän haeta kuin lehdessä pieni juttu.
"hävytöntä omaisa kohtaan penkoa asiaa palstalla"? Etkö itse ajattele, että on hävytöntä odottaa kesään asti. Usein on ollut armeija etsimässä kadonneita.
Mistä haetaan? Vaikkapa teiden varsilta. Nyt olikin juttu lehdessä että koirien kanssa on etsitty. Joten siltä osin olinkin väärässä.Mutta kyllä kaupunkilaisella on oikeus tietää mitä tapahtuu jos noin käy kelle vain, ei pelkästään liity tähän juttuun.
Sinä epäilet ettei viranomaiset toimi. Kaupunkilaisilla ei ole ko.asiassa mitään oikeutta tietää asiasta. On sentään joku yksityisyydensuoja ja viranomaisilla on omat käytäntönsä. Se on varma ettei armeija lähde etsimään. Jos olet omainen niin valittelut ja osanotot. Jos et ole omainen, mieti asia uudelleen. Mitä muuten lehtijutulla ja etsinnällä on tekemistä keskenään. Pitäisikö repiä lööpit isoksi että sinäkin pysyisit ajantasalla.
mikä Varkauden kaupungin omistaja sinä voi tapoja kuvittelet olevasi?
Kyllä meillä on oikeus tietää toimitaanko tässä kaupungissa oikein vai ei. Ja poliisin toimistahan voi kannella. Et sinä omista tätä paikkaa, etkä voi määräillä että mistä asiallisista asioista saa keskustella yleisellä tasolla, loukkaamatta ketään.Aloitusjutussa ei edes mainita kyseitä tapausta, vaan puhutaan yleisellä tasolla.
Kannella voi asianosainen. Tuollaisen katoamisen yksityiskohtia sinulla ei ole missään tapauksessa oikeutta saada tietää, jos et ole erittäin läheinen omainen. Uteliaisuus ei ole pakottava tarve. En omista kaupunkia, mutta tiedän että viranomaisilla on omat norminsa. Kaupungilla taas ei ole tämän asian kanssa mitään, huom. ei yhtään mitään, tekemistä. Olenko jossakin määräillyt keskustelua? Olen sanonut mielipiteeni ja se kai lienee sallittua. Miksi aloitusjutussa on viitattu Varkauden poliisiin? Jos liikutaan yleisellä tasolla. Yleisellä tasolla liikuttaessa, aikuisen henkilön etsintään ei kyllä ryhdytä aivan vähällä, jos ei ole epäiltävissä rikosta. Vaikka kuinka keittää, on viranomaisia turha vielä etukäteen arvostella.
Viranomaisia TURHA ETUKÄTEEN arvostella? - et oo tosissas. Katoamisesta menny melkein 2 viikkoa ja (TURHA) ETUKÄTEEN arvostella?
Muilla paikkakunnilla oltaisiin tehty laajempia etsitöjä kuten puolustusvoimia apuna käyttäen, mutta ei Varkaudessa.
^^ totta. Muualla kunkatoaa, kuka tahansa, melkein heti ollaan lämpökameroitten kanssa helikopterilla, koirien kanssa maastossa ja satapäisen ihmis joukon kanssa etsimässä kaikkia mahdollisia ja mahdottomia paikkoja. Ja tääällä liikkuessa ei kyllä hirveämminmitään erityisen vilskettä ole tuolla päiviönsaaren ym suunnilla havaittavissa. heti olisi pitänyt esim, vapaaehtoisten avulla lähteä maastoon, mitä siinä hävitäänkään?! voi voi sukat kastuu ja ohjelmat jää näkemättä.... näinkö täällä?! mutta entäs omaiset ja tuttavat?! vailla tietoa ja täynnä tuskaa ja kaipuuta.
ihan sama puhuuko näistä asioista täällä lähimmäoset vai ventovieraat, joitakin vain koskettaa tällaiset tapaukset vaikkei tuntisikaan kadonnutta, sen vaan osaa ajatella jos sattuisi omalla kohdalle...!
ja se että täällä porukka kauhistelee tapahtunutta ja puhuu toimista vaan kertoo siitä kuinka välitetään. Tuskin kukaan täällä haluaa omaisia loukata tms, päinvastoin...
joten voimia heille!
ja toimintaa tähän etsimiseen, eihän ketään voi tuonne lumeen jättää ja odottaa että nuo lumet sulaa...!
Soromnoo. Että lämpökameralla. Keskeltä kaupunkia. Annetaan olla. Mistä muuten tiedät ...No joo.
Kyllä tämän kylän jepet tiedetään ja se mihin ne pystyy, hah haa.
joskus löysin kaupungin rannasta miehen vaatteet jotka olivat siinä vielä tunnin päästä kun tulin takaisin kävelyltäni. soitin poliisille että onkohan jotain tapahtunut. poliisi tuli ja totesi että miehen vaatteet ja ottavat ne talteen, jos uimari tms. esimerkiksi hukkunut niin kyllä se sieltä ylös tulee jossain vaiheessa jossain päin vesistöä, turha lähtee kyselemään ketään sukeltajaa tulisko katsomaan rantavesistöä.
että tälläinen...
kadonneeseen liittyen, aika vaikea lähteä etsimään kun alue niin iso ja ei mitään tietoa minnepäin on loppujen lopuksi mennyt. toivottavasti löytyy joskus eikä jää kateisiin, aina niin helpompaa omaisille.
no tuossa edellisessä esimerkkinä vaan sattui olemaan tuo lämpökamera... tarkoituksena siis se että luulisi kaiken resurssin olevan käytössä tällaisissa tapuksissa, mutta jos lähdetään pilkku viilamaan, niin aivan vapaasti....
tietty kaupunkimme resurssit tuskin kovin mittavat ovat...
eikä sinun VOI TAPOJA ole mikään pakko kommentoida sellasiin mielipiteisiin täällä jotka näköjään sotii omiasi vastaan... on täällä mielestäni jokaisella sanan vapaus tasapuolisesti, ilman että heti töksäytellään VIISAUKSIA ;)
tarkoituksenahan täällä on jakaa mielipiteitä, ei toki riitaantua ensimmäisen kanssa joka on erimieltä!
erimieltä. Ei etsiminen ole millääntavoin kaupungin resulsseista kiinni. KAUPUNKI ei ole etsintävastuussa. Asia on poliisiasia ja samalla poliisihallinnon alainen. Vaikka olisi kuinka vaikeaa niin sivullisen yksityisen henkilön tehtävä ei ole, muuta kuin pysyä pois koko asiasta. Höyryämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kyllä maastoetsinnät olisi pitänyt ehdottomasti tehdä, koska lehtitietojen mukaan katoamispaikka ja aika on pystytty varmentamaan. Etsittävää aluetta pystyy rajaamaan mm. yleisöltä saatavilla havainoilla ja vaikka niitäkään ei olisi lähialueen eli Päiviönsaaren maasto olisi pitänyt etsiä tarkasti. Koska henkilö on liikkunut kävellen on myös hankeen tuupertuminen mahdollista tai rattijuopon alle jääminen tms.
Pelkällä katselemisella ei lumen alta löydä mitään. Tosin poliisilla voi olla tiedossa jotain sellaista, miksi etsintöjä ei tehdä, vaikkapa varmaa tietoa henkilön sijainnista katoamisen jälkeen.
Ja mitään Varkauden poliisia ei enää ole, eräs poliisi kertoi kaiken vallan olevan KUOPIOSSA, Varkaus on vain Kuopion alainen toimisto ja Kuopiosta tulee kaikki määräykset ja käskyt.
mitään tekemistä tämän asian kanssa sillä onko Varkaudessa poliisijohtoa. On vain hienoa jos on toimintoja pystytty keskittämään. Voisitko kuvitella että jokaisen takkinsa narikkaan jättäneen jälkeen lähetetään etsintäpartio. Muuten ajeleeko poliisit nyt täällä päättömästi, ilman komentoa. Siltä kuulostaa tuo juttusi. Ja poliisiystävän lausunto kuulostaa tosi oudolta.
sinulla VOI TAPOJA tuntuu olevan enemmän varmaa tietoa kaikesta kuin kellään muulla.... silti voi joskus antaa ihmisten vaihtaa mielipiteitään ilman jokaiseen sanaan ja asiaan takertumista. Moni on huolissaan, ja sitä mieltä että enemmän olisi ollut tehtävissä... Toivotaan että poika löytyy...
NIIN TOSIAAN MIKSI EI OLE JÄRJESTETTY?????? No siksi kun ollaan varkaudessa ja täällä ei kukaan välitä kenestäkään !!!!!
vaan tuntuu siltä. Tiesitkö että välittäminen ei tunne rajoja eikä paikkakuntia.
turha enää rykiä kun ..... on jo housussa. keväällä joku onnellinen kalastaja sen verkoistaan löytää.
arvailut tähän. Omaisista tuntuu varmaan jo muutenkin tarpeeksi pahalta.