Yksin jääminen

Poika199614v kirjoitti:

Ala-asteella minulla on ollut mukavia kavereita ja haluaisinkin palata siihen aikaan, tosin ala-asteen loppusuoralla kaverisuhde asiani saivat pienen kolauksen ja yhtäkkiä tunsin olono täysin yksinäiseksi vapaa-ajalla (Olin vain yhden kaverin kanssa harvoin vapaa-ajalla ja vietin suurimman osan ajastani yksin.) Tämä unohtui kuitenkin nopeasti ja pääsin nopeasti yli siitä. Ylä-asteelle mentäessä menin sinne kahden silloisen kaverini kanssa ainoina entisestä koulustani ja paras kaverini siirtyi toiseen kouluun. Uudessa koulussa tutustuin uusiin ihmisiin ja sain uusia kavereita joiden kanssa vietin vapaa-ajallanikin aikaa. Seitsemännen luokan loppupuolella kaveri asiani alkoivat rakoilla ja joskus aloin itkeäkin kesken koulupäivän. Vaikka koulu ja koti puuttuivatkin asiaan nopeasti ja hyvin annoin itsestäni hyvän kuvan ja esitin kaiken olevan hyvin. Kesäloman jälkeen toivoin asioiden menevän parempaan suuntaan ja aloitin kahdekssannen vuosiluokan neutraalein odotuksin. Yhtäkkiä huomasin "kavereideni" pitävän minua tylsänä ja minun oli entistä vaikeampi mennä mukaan porukkaan. Kaveriporukkani tutustuttua mm.rinnakkaisluokan tyttöihin ja poikiin alkoi raju alamäki ensimmäisinä päivinä kun menin mukaan porukkaan huomasin saman tien rinnakkaisluokan tyttöjen puhuvan minusta pahaa. Luulin asiaa kertaluontoiseksi ja menin kysymään oliko asiaa ja he vain nauroivat (ei hyvällä tavalla) ja annoin olla. Yritin mennä porukkaan useita kertoja mutta aina sama toistui. Siitä lähtien menin luokkalaisteni kanssa vain rinnakkaisluokkalaisten ollessani poissa. Ja kerran kun minulla oli ollut todella huono päivä ja seisoin käytävän keskellä yksin huomasin heidän puhuvan minusta pahaa -taas kerran. Otin tulistuneena kengät ja menin itkemään lähimetsään ja muiden ollessa tunnilla otin repun ja lähdin kotiin. Luokanvalvoja soitti tietenkin samana päivänä äidilleni ja haki minut luokkaansa puhumaan seuraavana päivänä. Luokkalaiset kysyivät mihin minä sinä päivänä katosin ja miksi. Kenellekkään en vastannut. Silloin aloitin kuraattori käynnit. Uskon niiden auttaneen paljon mutta en saa ikinä sanottua kaikkea vaan sieventelen totuutta: en ole kertonut edes miksi lähdin sinä päivänä koulustani enkä siitä että minusta puhutaan selän takana pahaa. Ennen joululomaa murruin taas kerran kun luokanvalvojani pyysi minut puhutteluun ja kysyi mikä vikana kun näytin niin surulliselta. Suurin surun aiheeni on ollut yksinäisyys vaikka jotkut kiusaamiskerratkin ovat satuttaneet. Joululomalla minulla alkoivat rintakivut ja ehdimme käydä lääkärissä ottamassa sydänfilmin ja puhumassa asiasta. Lääkäri sanoi johtuvan stressistä ja käski tehdä jotain kivaa. rintakivut hellittivät vaan eivät loppuneet. Loman loputtua ensimmäisenä päivänä koulussa olin käytävillä yllätys yllätys yksin. Viikko jatkui normaalisti ja toisella viikolla koulun loputtua, kun olin pakkaamassa reppua, rinnakkaisluokan tytöt tönivät toisiaan ja eräs niistä tönäistiin minua päin ja hän vilkaisi taakseen kehen törmäsi ja siinä samassa hän juoksi pois ja alkoi kauhistella kehen oli törmännyt, samantien näin piirin muodostuvan kehen kaikki oli kerääntynyt ja kuulin muidenkin kauhistelevan asiaa. Tähän mennessä olin jo pakannut repun ja ohikulkiessani kuulin heidän kuiskaavan " SANO SILLE ET SÄ TYKKÄÄT SIIT" ja "kuiskauksen "Se on muute tos" vastauksena tuli napakka "tiiän". Onneksi koulupäivä oli jo loppunut, sillä en olisi jaksanut jäädä sinne sekuntiksikaan. Muuten ankeata päivää piristi se että näin ala-asteen kaveriani ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Tiedän kyllä miten kaikki minuun liittyvät kiusaus kerrat johtuvat kiusaajien omasta lapsellisuudestaan ja egon kohotuksesta yms. en voi vain olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Näinä vaikeina hetkinä minut pitää kasassa tieto siitä, että lukiossa kaikki paranee ja saan kavereita sekä tälläinen hiljainen kiusaaminen loppuu vaikka kyllähän hyvä olisi jos kaikki ratkeaisi nyt tässä ja heti mikä ei tietenkään tapahdu, toivoisinkin että yksinäisyys otettaisiin kiusaamisen ohella tietynlaiseksi asiaksi jota kouluissa käsiteltäsiin (onhan ulkopuolelle jättäminen oma kiusaamisen osa-alue). Tällä hetkellä onneksi näyttää, että olisin tutustumassa toisiin luokkalaisiin ketä eivät ole suosituimpia mutta havannoivat ympäristöä aivan kuten minä (huomaa esittämisen ja vaikka vaikkuttava "nörteiltä" he ova todellisuudessa suhteellisen itsevarmoja ihmisiä eivätkä välitä muiden mielipiteistä. Huhhuh tulipa romaani eikä kappalejakojakaan. Raskasta luettavaa mutta onnittelut niille ketkä pysyy mukana.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä