Miten vanhoillislestadiolaiset suhtautuvat niihin, jotka eroavat tai erotetaan joukostanne? Kartetaanko heitä?
Ovatko sukulaiset heidän kanssaan tekemisissä, entä oma perhe?
Onko teillä se ainoa oikea totuus?
Miten suhtaudutte niihin (erityisesti uskontonne jäseniin), jotka kyseenalaistavat oppinne?
Ovatko sukulaiset heidän kanssaan tekemisissä, entä oma perhe?
Onko teillä se ainoa oikea totuus?
Miten suhtaudutte niihin (erityisesti uskontonne jäseniin), jotka kyseenalaistavat oppinne?
Vastaukset 20
Vanhimmat
haluan vastata tähän. En tunne ketään henkilöä joka olisi erotettu Rauhanyhdistyksestä. Se on mielestäni äärimmäisen harvinaista. Niitä on, jotka eroavat, kieltävät uskonsa. Itse haluavat elämälleen toisenlaisen perustan mitä vanhoillislestadiolaisuus tarjoaa. Ei missään tapauksessa heitä karteta. Ihan samaan tapaan suhtaudutaan kuin ennenkin. Voi olla, että on vähän arempia joukossa jotka eivät osaa luontevasti suhtautua henkilöön joka yhtäkkiä onkin erilainen kun ennen. Ainakin nuorten joukossa on näin. Mutta se ei tarkoita sitä että he haluaisivat karttaa tällaista "eronnutta". Ainakin minulla on ystäviä jotka ovat, kysymykseesi sanavalinnoissani nojaten, eronneet meistä, ja ovat ihan yhtä hyviä ystäviä kuin ennenkin.
Tässä iässä ystävyys laimenee usein siitä syystä että hyvä ystävä löytää puolison ja menee naimisiin. Sit siin vaa käy sillai. Ei olla enää niin tekemisissä.
Ainoa oikea totuus.
Mahtaako subjektiivista totuutta olla muilla kuin Jumalalla. Olen joskus on sanonut että subjektiivinen (ainoa oikea) totuus on olemassa mutta se on ihmisen ymmärryksen yläpuolella.
Viimeiseen kysymykseen jään hautomaan vastausta. Ehkä en vastaa mutta mietin kysymystäsi, koska sitä itsekkin kyseenalaistaa mutta.... mitä asioita ja miksi !
Käytät väärää ilmaisua. - Kieltävät uskonsa - Ei kaikki kiellä uskoaan, vaikka lopettavat seuroissa käynnin. Vl- usko = seuroissa käyntiä.
VL-uskovaiset ei saa erota, jos ero tulee toinen vähintään lentää helvettiin, sen jälkeen helvettiin tuomittua ei juuri kohdella ihmisarvoisesti lestojen taholta.
kuinka ihmisiä "sidotaan synteihinsä", erotetaan Ry:n jäsenyydestä ja "jätetään saatanan haltuun".
Ja vastoin näiden ihmisten omaa tahtoa. He halusivat uskoa syntinsä anteeksi, mutta heille ei armo riittänytkään. Tutustu hoitokokouksiin, niin saat tietoa yhteisösi todellisesta, salatusta luonteesta.
Tehdäänkö tällaista edelleenkin?
Miten tuo tapahtuu?
Käytän väärä ilmaisua ilmeisesti siksi että minulla on - köyhä kieli. Tämän arvion minulle antoi ateljeekiitikkoni noin kymmenen vuotta sitten. Sanavarastoni on niukka mutta se on sitäkin loistavampi. Ainakin silloin kun teen tekstiä myyntiin.
Olen muuten 53 vuotias.
Ennen oli toisin.
1918 sisällissodassa suomalaiset lahtasivat toisiaan oikein liukuhihnalla. Siitä 21 vuotta eteenpäin alkoi Talvisota jota seurasi Jatko- ja Lapinsodat. Niistä ajoista 25 vuotta eteenpäin tuli 70-luku hoitokokouksineen. 70-luvun alkamisesta on nyt 41 vuotta.
Niin se aika kulkee ja sukupolvet vaihtuu.
"Onko teillä se ainoa oikea totuus?"
Ei kukaan voi sitä loppujen lopuksi tietää mutta me vain uskomme niin.
on sinun totuutesi/teidän totuutenne, mikä muilla uskovilla ei ole?
ivattiin ja pilkattiin. Varsinkin omien vanhempien taholta.
Myös osa vl-uskovaisista jotka olin tuntenut 20 vuotta, syntymästäni saakka, eivät enää "tunteneet" vaikka kaupassa käveltiin hyllyjen välissä vastakkain. Osa vl-tutuistani puolestaan jatkoivat samaa ystävällistä tuttavuutta kuin ennenkin. Heitä arvostan suuresti, että tekivät niin yhteisön painostuksesta huolimatta.
Joskus 90-luvulla SRK vapautti "luopiot" karttelulta ja yhtäkkiä ne "tuntemattomatkin" alkoivat moikkaamaan ja tulivat jopa juttelemaan.
Että tutkimattomat ovat SRK:n tiet.
Tuntuu sille, että vanhempien suhde niihin lapsiin, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia, on muuttunut niistä ajoista joita 80-luvulla eronnut edellä kuvaa. Olen kuullut päin vastoin sellaista puhetta, että äiti toivoo, että Jumala antaisi oikeat sanat puhua lapsille, silloin kun he ovat käymässä. Eikä hän tarkoittanut uskon tuputtamista vaan vastaamista lapsien esittämiin ajatuksiin tai kysymyksiin. Enemmän näiden vanhempien ajatuksena on, että esimerkki hyvästä ja rakkaudesta vetää puoleensa ja saa ajattelemaan uskoakin enemmän kuin tuomitseminen. Minulle äitinä olisi täysin mahdoton ajatus muuttaa kiintymystäni lapsiin sen mukaan miten heidän uskonnollinen vakaumuksensa on. Ei ole minun vaan Jumalan asia kenet hän on valinnut, minun tehtäväni on rakastaa niitä, jotka on annettu rakastettavaksi ja äidille se on Jumalan lahja - lapsi, vaikka olisi sitten ateisti tai tapakristittykin.
Nimittäin, " Minulle äitinä olisi täysin mahdoton ajatus muuttaa kiintymystäni lapsiin sen mukaan miten heidän uskonnollinen vakaumuksensa on. " Tässä on se oikea idea. Lapsihan valitsee vapaasti. Lapsena lapsen valinnat, kysyen vanhemmiltaan. Nuoruudessa jo vähän itsenäisemmin, mutta uskon että silloinkin vielä vanhempien tuella. Esimerkkinä koulutuksen valinta. Kyllä lapset hakevat ajatuksilleen tukea vanhemmilta. Aikuisena - minäkin vielä (oikeesti keski-iän ylittäneenä) kysyn omilta vanhemmiltani jos en neuvoa niin ainakin mielipidettä tietyissä asioissa. Ei meillä ole ollut mitään ongelmaa kahdesta joukosta. Päivittäisessä elämässä ja päivittäisessä kanssakäymisessä sitä ei edes huomaa. Meidän perhe elää näin. Me olemme Me ja Me olemme ihan hyviä tyyppejä kaikki. Uskonnonpuolella ei meillä ole ongelmaa vaikka meillä onkin kahdenlaista väkeä, on niitä jotka käy ry.llä seuroissa ja niitä jotka eivät käy ry.llä seuroissa kuin joskus.
on sellasia että kun vl.ihmisiä kohtaan niin ne menee ikäänkuin paniikkiin eivät oikein osaa tiedä miten heidän pitäs suhtautua..
Jotkut ovat luontevia ja normaaleja mut monet ei. Omat vanhemmat otti etäisyyttä kun minut erotettiin tästä liikkeestä ollessani vielä ihan kakara taisin olla jotain 15-16v.
Yleensä nuoria ei eroteta. Nuori tavallisesti lähtee itse eli kieltää uskonsa. Häntä puhutellaan ja kutsutaan seroihin, toivotaan että ei kieltäisi.
Erottaminen voi tula kysymyksen jos ei ole kuuliainen.
että ei ole kuuliainen tavoille ja kielloille, jotka liittyvät esim. ulkonäköön ja harrastuksiin tai lisääntymiseen? Sittenkö voidaan erottaa Jumalan valtakunnasta?...toivottavasti ei kuitenkaan näin.
mutta se oli ihan yleistä 80 luvun alussa!
Niin se aika muuttuu (oppi ei...) heheh
raamatullisesti tapahtuu hengellisesti eroaminen. Hengellisessä mielessä ei olla yhtä, eikä tekemisissä olla uskomisen asiassa.
lapsilla on "homma hanskassa" jo 15 vuotiaana? ja päälle vielä puhas maallikko puhuja sitä arvioimaan!!.
Ei voi lopputulosta kun kauhistella ja sen seurauksia.
Jos Kyseiset hoitokokoukset olis järjestetty vain ja ainoostaan teologien toimesta niin tämä siioni olisi tänään kolmekertaa suurempi kiitos vallan ahneiden maallikko saarnaajien!.
Sinä tosin et halua sitä ymmärtää wehaseni mutta tämä on valitettavan totta.
"Ei kukaan voi sitä loppujen lopuksi tietää mutta me vain uskomme niin. "
Aika jännä kommentti. Ja antaa ajattelemisen aihetta "uskonvarmuuden" pohtimiseen. Ja uskonvarmuuden nimissä toimisen pohtimiseen erityisesti.
Jos uskoo..., muttei voi olla varma - silloin ei tuomita toisia sillä perusteella, ei aseteta määräyksiä sillä perusteella, ei rakenneta aitoja ja kaltereita, ei hyökätä mitään vastaan, ei tehdä minkäänlaista väkivaltaa.
Uskonasiat ovat sellaisia, ettei niistä ole todisteita, eikä tarvitsekaan olla. Siksi edellämainitut toimintatavat eivät pitäisi kuulua lainkaan uskon piiriin ja käytöstapoihin.