Hei !
Tässä vielä mietityttää mitä teksi, vai tekisikö enää mitään.
Ikä 42 v, kohta 43 v. 2000 tuulimunaraskaus, v. 2003 usea inseminaatio ja tietysti erilaisia lapsettomuustutkimuksia, v. 2004 keinohedelmöitys (1 tuore 1 pakastettu, muut tuhoituivat sulatuksessa) -> EI tulosta. Sitten syksyllä 2004 yritin aloittaa hoitoja uudestaan, mutta tuli niin huono olo hormooneista, että en kertakaikkiaan pysynyt tolpillani, joten keskeytin hoidot. Sitten sairastuin 1-tyypin diabetekseen, joten siinä sitten meni muutama vuosi uutta elämää jatkuvien piikkien ja insuliinimäärien kanssa opetellessa.
Meillä on selittämätön lapsettomuus ja nyt tässä mietin viimeisiä mahdollisuuksia vielä uusiin hoitoihin. En tiedä jaksanko enää.
Tässä vielä mietityttää mitä teksi, vai tekisikö enää mitään.
Ikä 42 v, kohta 43 v. 2000 tuulimunaraskaus, v. 2003 usea inseminaatio ja tietysti erilaisia lapsettomuustutkimuksia, v. 2004 keinohedelmöitys (1 tuore 1 pakastettu, muut tuhoituivat sulatuksessa) -> EI tulosta. Sitten syksyllä 2004 yritin aloittaa hoitoja uudestaan, mutta tuli niin huono olo hormooneista, että en kertakaikkiaan pysynyt tolpillani, joten keskeytin hoidot. Sitten sairastuin 1-tyypin diabetekseen, joten siinä sitten meni muutama vuosi uutta elämää jatkuvien piikkien ja insuliinimäärien kanssa opetellessa.
Meillä on selittämätön lapsettomuus ja nyt tässä mietin viimeisiä mahdollisuuksia vielä uusiin hoitoihin. En tiedä jaksanko enää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
lopetin hieman aiemmin 38 v. Mieheni ollut koko ajan tukena, mutta loppuvaiheessa alkoi jo parisuhde kärsimään. Koko elämä pyöri aikataulutetusti, hoidosta seuraavaan...Mitä nyt, jää nähtäväksi. Meilläkään ei syytä löydetty.
Itsellä oli viime keväänä vastaava tilanne. Elämä pyöri hoitojen ja niiden aikataulujen ympärillä. Kannattaa kokeilla esim. vyöhyketerapiaa. Se auttoi itseäni rankkojen tuloksettomien (6 vuotta kestäneiden) hoitojen jälkeen. Palautti ilmeisesti elimistön enemmän "normaalitilaan". Itse kokeilin vyöhyketerapiaa senkin takia, että jos se auttaisi juuri omaan hyvinvointiin edes muuten, kun henkinen puoli alkoi olla hoitojen takia jo melko nollassa. Vaikka en itse alunperin uskonut vyöhyketerapiaan, se paransi jotenkin mielialaani ja odotin aina kovasti seuraavaa käyntiä (ei muuten ole kovin kallista edes lääkkeisiin verrattuna). Raskauteen en uskonut lainkaan, kunnes mahakipujen takia tein raskaustestin rv 6 2. Yllätys oli melkoinen. Vyöhyketerapiassa ehdin käymään 3 kuukautta, kaksi kertaa kuussa eli 6 kertaa. Ehdittiin siinä kevään aikana jo aloittamaan adoptioasian selvittelytkin ja käytiin kerran jopa infossa ennen tätä yllätystä.
saada Kela-korvauksen.
Lääkkeet on muuttuneet, joten jos henkisesti jaksat niin hakeudu pian hoitoihin. Pyydä jokin toinen lääke jos edellisen kerran tuli huono vointi.
Onnea matkaan!