Ottaa päähän kun täällä on niin asiallista porukkaa, jotka tietävät ja erityisesti osaavat. Haukutaan ja kritisoidaan. Jos ihmiset täällä palstalla hermostuvat ihmisten viesteille ja lyövät sanoin lyttyyn, kuinka he muka osaavat olla hermostumatta koirilleen?
On useinmiten ihan eri asia puhua näyttelylinjaisen ja käyttölinjaisen sakun koulutuksesta. Näyttelylinjaiset ovat usein paljon rauhallisempia ja niillä on paljon vähemmän saalisviettiä. Voivat olla jopa flegmaattisia ja joudutaan opettamaan koira leikkimään. Tämmöisen koiran kanssa usein ei tarvitse pakotteita käyttää, koska koiralle usein riittää pelkkä kielto ja kehonkieli tai pieni nykäisy remmistä. Ärsyttää, kuinka pakotteita käyttävät ihmiset haukutaan eläinrääkkääjäksi. Tuskin kukaan täysijärkinen ihminen käyttää koiraan pakotteita, mikäli siihen ei ole tarvetta? Käyttölinjaisille, voimakastahtoisille saksanpaimenkoirille voi määrätietoisesta, johdonmukaisesta peruskoulutuksesta huolimatta jouduttava usein muistuttamaan paikastaan koska varsinkin urokset voivat kokeilla aika ajoin. Kyse ei ole aina siitä, ettei koira ymmärrä miten tulee käyttäytyä, vaan siitä että kokeeko se tarvetta käyttäytyä. Selvää on se, että koiralle on ensin opetettava asia, ennen kuin siltä voi sitä odottaa. Suosin positiivista koulutusta. Mutta jos koira tietää jo varsin hyvin miten tulee käyttäytyä, turha silloin on alkaa heiluttelemaan nameja nenän edessä, lahjomaan jos koira temppuilee.
Koirat keskenään pitävät laumajärjestyksestä kiinni ärhäkkäästi, mikäli toinen koira kokeilee asemaansa. Laumanjohtaja puraisee ja ärähtää, jos alempiarvoinen käyttäytyy sopimattomasti. Ne puhuvat ns koiraa. On toisaalta siis jopa epäjohdonmukaista yrittää lahjoa koiraa sen käyttäydyttyä sopimattomasti. Jos koira kokeilee asemaansa, pitää sille näyttää ettei se ole sallittua käytöstä. Toisille tähän riittää sana ei, toisille nykäisy remmistä, toisille joutuu antamaan tukkapöllöä. Mutta asia pitää mennä perille. Pointti on se, että käytetään pienintä pakotetta jolla saadaan toivottu tulos. Kovatahtoisilla koirilla tämä on haastavaa ja joskus muistutus ei ole kaunista katsottavaa, mutta ihmisen tulee olla laumanjohtaja. Tärkeää on, että ohjaaja tiedostaa toimintansa ja lukee koko ajan koiraansa. Omaa suuttumusta ei saa purkaa koskaan koiraan, laumanjohtajuuden osoittaminen ja suuttumisen provosoimat pakotteet ovat kaksi aivan eri asiaa.
On useinmiten ihan eri asia puhua näyttelylinjaisen ja käyttölinjaisen sakun koulutuksesta. Näyttelylinjaiset ovat usein paljon rauhallisempia ja niillä on paljon vähemmän saalisviettiä. Voivat olla jopa flegmaattisia ja joudutaan opettamaan koira leikkimään. Tämmöisen koiran kanssa usein ei tarvitse pakotteita käyttää, koska koiralle usein riittää pelkkä kielto ja kehonkieli tai pieni nykäisy remmistä. Ärsyttää, kuinka pakotteita käyttävät ihmiset haukutaan eläinrääkkääjäksi. Tuskin kukaan täysijärkinen ihminen käyttää koiraan pakotteita, mikäli siihen ei ole tarvetta? Käyttölinjaisille, voimakastahtoisille saksanpaimenkoirille voi määrätietoisesta, johdonmukaisesta peruskoulutuksesta huolimatta jouduttava usein muistuttamaan paikastaan koska varsinkin urokset voivat kokeilla aika ajoin. Kyse ei ole aina siitä, ettei koira ymmärrä miten tulee käyttäytyä, vaan siitä että kokeeko se tarvetta käyttäytyä. Selvää on se, että koiralle on ensin opetettava asia, ennen kuin siltä voi sitä odottaa. Suosin positiivista koulutusta. Mutta jos koira tietää jo varsin hyvin miten tulee käyttäytyä, turha silloin on alkaa heiluttelemaan nameja nenän edessä, lahjomaan jos koira temppuilee.
Koirat keskenään pitävät laumajärjestyksestä kiinni ärhäkkäästi, mikäli toinen koira kokeilee asemaansa. Laumanjohtaja puraisee ja ärähtää, jos alempiarvoinen käyttäytyy sopimattomasti. Ne puhuvat ns koiraa. On toisaalta siis jopa epäjohdonmukaista yrittää lahjoa koiraa sen käyttäydyttyä sopimattomasti. Jos koira kokeilee asemaansa, pitää sille näyttää ettei se ole sallittua käytöstä. Toisille tähän riittää sana ei, toisille nykäisy remmistä, toisille joutuu antamaan tukkapöllöä. Mutta asia pitää mennä perille. Pointti on se, että käytetään pienintä pakotetta jolla saadaan toivottu tulos. Kovatahtoisilla koirilla tämä on haastavaa ja joskus muistutus ei ole kaunista katsottavaa, mutta ihmisen tulee olla laumanjohtaja. Tärkeää on, että ohjaaja tiedostaa toimintansa ja lukee koko ajan koiraansa. Omaa suuttumusta ei saa purkaa koskaan koiraan, laumanjohtajuuden osoittaminen ja suuttumisen provosoimat pakotteet ovat kaksi aivan eri asiaa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Vihdoinkin joku järjevä puhuu. Oon saanut odottaa tällaista tekstiä. :) Olen kanssasi samaa mieltä.
kommentoi joku asiantuntija, joka saa koiran totteleen kauniilla sanoilla....
Meillä ei onnistu,ei myöskään makupaloilla kaikinajoin...
jämäkät otteet vaatii meidän isopoika,mutta ei oo pahimmastapäästä onneksi.
Pakotteet ovat ihan normaalia koiran kouluttamista, eikä niillä ole oikein käytettynä mitään tekemistä eläinrääkkäyksen kanssa. Pakotteiden käytöllä tai koiran linjalla ei tosin ole mitään tekemistä keskenään, sillä niin näyttelylinjaisista kuin käyttölinjaisista löytyy kova- ja pehmeäluontoisia koiria. Aivan samoin kuin lähes kaikista roduista muutenkin. Itsellä on ollut toistakymmentä käyttölinjaista tai sellaiseksi laskettavaa koiraa (jo ennen kuin noista linjoista edes puhuttiin) ja siellä on ollut luonteita ihan laidasta laitaan, pehmeästä todella kovaan.
Monesti ensimmäisen tai vielä toisenkin koiran omistajat kuvittelevat omaa koiraansa "maailman kovaluontoisimmaksi". Sitten kun vielä pöllyyttävät koiraa ja koira alistuu, niin usko omiin kouluttajan kykyihin ja johtajuuteen on tapissa. Kannattaa tutustua siihen, miten tämän päivän virkakoiria koulutetaan, sillä eipä sielläkään enää piestä koiria ojennukseen.
Kokonaisuutena aloittajalta kuitenkin hyvä postaus, jossa paljon myös minun mielestäni oikeita asioita.
"Kannattaa tutustua siihen, miten tämän päivän virkakoiria koulutetaan, sillä eipä sielläkään enää piestä koiria ojennukseen. "
Kyllä "piestään". Sähköt ja koulutuspannat käytössä virkakoirillakin.
Yleisesti ottaen voi mielestäni sanoa, että käyttölinjaiset ovat kovempia mitä näyttelylinjaiset. Ensimmäiseen viestiin pistinkin että useimmiten. Poikkeuksia löytyy tottakai. Itse en ainakaan "kuvittele" oman urokseni olevan kova, sillä moni pitkänlinjan palveluskoiraharrastaja on saman myös todennut. Itse en kuitenkaan ole pitkänlinjan kokenut koiraihminen, enkä usko että kukaan on tässä harrastuksessa koskaan valmis. Aina oppii uutta ja muiden ihmisten neuvot, mielipiteet ja apu tulee kääntää rikkaudeksi ja ottaa kaikesta tiedosta jyvät irti. Yleisesti ottaen toivoisin koiraihmisiltä enemmän "yhteen hiileen vetämistä" ja hyväntahtoista ajatusten vaihtoa sen sijaan, että kilpaillaan siitä kuka on oikeassa.
Herra Puulle. Kun itse on nähnyt, miten 60-, 70- ja 80-luvuilla on virkakoiria koulutettu, niin nykyisestä koulutuksesta on pieksäminen kaukana.
Vähän vielä tuota hiusten halkomista. Monet käyttölinjaiset ovat tosiaankin vietikkäämpiä kuin näyttelylinjaiset serkkunsa, mutta koiran kovuus on eri asia kuin vietikkyys. Koira saattaa olla luonteeltaan kova, vaikka se olisi vietiltään aivan seurakoiran tasoa. No, se siitä.
Vaikka noita koiria on tullut pidettyä monia ja vuosikausia, niin kyllä sitä jokaisen koiran kohdalla tietyllä tavalla aloittaa nollapisteestä, ainakin itse. Tietyt perusrutiinit pyörivät aina samalla tavalla, mutta kyllä se koiran luonteen oppiminen ja sen mukaan eteneminen on ainakin minusta koko koiraharrastuksen suola. Vielä nytkin, vaikka nuorin koira on 12. oma sakemanni, koetan aina kouluttaessa pohtia voisinkio tehdä tämän ja tuon asian paremmin jollain toisella tavalla. Kaikista helpointa olisi urautua ja antaa mennä kaikkien koulutuksen täsmälleen saman sapluunan mukaan, mutta tuskinpa sitten näin monta olisi tullut pidettyäkään.
"Kovatahtoisilla koirilla tämä on haastavaa ja joskus muistutus ei ole kaunista katsottavaa, mutta ihmisen tulee olla laumanjohtaja."
Milloin ymmärrät että johtajuusteoria on täyttä puppua?
Ihanaa kerrankin fiksua keskustelua (valitettavasti taitaa jäädä lyhyeen kun Demokratian puolestapuhujat piipittävät viisauksiaan).
Haluaisin huomauttaa vielä lisäksi, että ei varmaan kukaan niitä pakotteita ilolla anna. Tai sanotaan näin, että olisihan se elämä paljon helpompaa jos olisi koira joka ei tarvitse sitä ensimäistäkään pakotetta. Vaan siinä vaiheessa kun pakotteen tarvitseva koira ei sitä pakotetta saa, ei ole naapureilla ja muilla kanssaeläjillä enää kivaa.. Yritä siinä sitten houkutella koiraa lihapullalla jos sen koiran mielestä naapurin pikkupuudelin höykytys olisi paljon mielenkiintoisempi leikki. Onnea ja menestystä vaan...
ihan kuin omaa tekstiä olisin lukenut, kerranki asiaa! ja myöskin tuohon, että palsta jossa tarkoitus keskustella/kysellä viisaimmilta/vaihtaa ajatuksia, on useimmiten täyttä pskaa ja käytös täällä kuin alakoulussa. Olen tänne omaa mielipidettä laittanut ja oma tarvitsee välillä muistutuksen kuka on kuka ja miten sen homman pitikään mennä. Tässä tulenkin joskus toiseen ääripäähän, kun meidän pikku kylällä ei ole kuin kaksi koirakerhon vetäjää ja kummatkin menevät asenteella: namit ratkaisee ongelman kuin ongelman. Haluaisin harrastaa tuossa porukassa (jos siihen saa tarpeeksi ihmisiä) mutta vetäjät voisivat käydä jonkun kurssin tai ottaa itselleen välillä kovemman koiran ja katsoa, vieläkö ne lihapullat kelpaa kun uhmaikä tullee ja jo opitut asiat tehdään päin helvettiä.
Olen kyllä ylpeä omasta pojasta, tosi tottelevainen ja ihmisrakas, mutta esimerkkinä: pellon laidalla saatetaan ottaa tottisharjoituksia (ohi voi kävellä koirakko ja ei välitä) tehdään asioita niinkuin oltaisiin muka bh-kokeessa ja ne asiat hanskaa. Loppuajan koira on pihalla irti, eikä taatusti mene tielle vaikka lapset tai koiria kulkee ohi. Sitten kun menemme puistossa käymään, alkaa sikailu.. tai normi lenkille, niin voi herra päättää kesken lenkin että nytpä viedään mammaa ja kovaa! Mitäs muuta kuin kokeilua. Silloin en todellakaan koiraani motivoi tai palkitse millään lailla, ensin yritetään rauhoittua ja asia saavutetaan vasta kun herra on täysin rauhallinen ja jos tämäkään ei auta, niin sitten "räjähtää!"
ps. pakko kysyä sedältä, miten ihmeessä sinulla on voinut olla jo parisenkymmentä koiraa (jos keskimäärin koira eläis 10v. ja ensimmäisen olisit ottanut vaikka parikymppisenä?) vai onko näitä ollut sitten useampi :) minun laskujen mukaan sinun täytyisi olla jo reippaasi yli sata. Ja muille, tämä ei ole siis vittuilua, ihan uteliaisuuttani kyselen.
Heh heh :) Vaikka tässä ollaan jo ihan seniorisarjassa, niin ei ihan sataa kuitenkaan vielä. Aikanaan kun asuttiin maaseudulla, niin meillä oli vuosikaudet viisi koiraa. Viime vuosina ollut kolme tai kaksi, kuten nyt. Yksi jouduttiin lopettamaan nuorempana ja onhan tätä koirailua tullut harrastettua jo lähemmäs 40 vuotta lapsuudenkodista lähdön jälkeen, joten niin se vaan aika kuluu ja monta hienoa koiraa on saanut vierellään kuljettaa.
Isäukko aikanaan oli sellaisissa hommissa, että koiraa tarvitsi töissään ja rotu sattui olemaan saksanpaimenkoira, niin siitä se kai itsellekin sitten tarttui.
noniin, kiitos, asia selvisi :)
oletko nähnyt muutosta sen ajan koirissa verrattuna nytten? esim. siellä lapsuuden kodissa jossa isälläsi koira. Toki on tullut kaikki nämä koulutusmetodit ym.. enemmän pinnalle kokoajan, mutta jos ihan pelkkää luonnetta ajattelet, niin onko rotu kutakuinkin pysynyt samantapaisena? ja kuinka paljon me ihmiset ollaan muokattu tuossa ajassa rotua?
Meillä oli sinä aikana, ennen kuin kotoa läksin, kaiken kaikkiaan kuusi koiraa, joista osa oli isällä työkoirina virkakäytössä ja osa oli vartiointitehtävissä muuten eli ne olivat luonteeltaan aika raisuja ja ensimmäiset muistikuvat (en varmaan kovin monta vuotta vanha ollut, 50-luvun lopussa muistaakseni) koirankoulutuksesta oli kun isä antoi yhdelle koiralle ankaran selkäsaunan kun se erehtyi murisemaan veljelleni, kun tämä meni koiran ruokakupille. Kyllä se koirien koulutus oli tosi ankaraa silloin, eikä niin pientä rikettä ollut etteikö se olisi ollut höykkyytyksen arvoinen. En nyt ihan tarkalleen muista, milloin isälläkin lähti opit muuttumaan, pitäisikin ihan joskus kysäistä, mutta kyllä hänkin vanhana eläkepappana on nykyään ihan toisella linjalla.
Tuohon luonneasiaan en oikein osaa muuta sanoa kuin omalta kohdaltani ja kokemuksistani, mutta ei minun mielestäni rodun perusluonne ole mihinkään muuttunut. Koulutusmetodit on niin erilaiset, että kyllä koirien vasteet koulutukseen ovat tietenkin muuttuneet. Toki myös jalostus on tietenkin vaikuttanut, erityisesti näyttelylinjaisiin ja korostanut tiettyjä ulkomuotoon liittyviä piirteitä. Sanoisin silti, että tuo perusluonne on vielä samalla hehtaarilla kuin silloin ennenkin. Joku voi omista lähtökohdistaan tietysti olla eri mieltä, mutta näin täällä.
niin just.. ja tuota jalostusta nyt kannata lähteä edes puimaan koska siitä sais niiiin pitkän listan, enemmän kiinnostaa juurikin millainen se koira ja sen luonne on silloin ollut, ja tosiaan onko ajansaatossa jalostuksilla ja muutenkin enemmän perehtyneempänä rotuun se muuttunut. Mutta jos muistelet, niin olivatko koirat kuitenkin hyvinvoivia ja omistajaansa leimaantuneita, kurista huolimatta? koska järkyttävä pieksäminen sais koiran araksi.
Kävin tuossa vuosi sitten vähä koirapuolta kurkkimassa ja siellä näytettiin mm.ulkomaista sakujen koulutusta poliisivoimille. Tässä oli suojelupuolen treenit menossa ja aika karua kateltavaa se oli, toinen miehistä löi koiraa kepillä aina kun sen katse herpaantu, ja ei mitenkään tönäissyt. Toinen sitten antoi ohjeita milloin mennä maalimiehen luokse, mutta se mitä tämän opettajan kanssa jäätiin jälkeenpäin juttelemaan, niin koirat toimivat aivan mahtavasti ja kun koetta suoritettiin, niin minkäännäkösiä merkkejä ei näkynyt arkuudesta, siitä että niitä todella lyötiin ja mäiskittiin, vaan koira teki kaikki asiat ohjaajan pyynnostä ja vieläpä erittäin tehokkaasti. Innokkaasti työn touhussa, sekä saksanpaimenten tyyliin miellyttäminen näkyi tosi selvästi. Nämä miehet ojensivat koiria (jo pentuja) joka kerta, kun ne teki asian "väärin." Itse en tuolla tavalla pystyisi edes kouluttamaan, mutta tätä mietittiin, että se koira silti innoissaan oli aina tehtävän aloittamassa, joten niitä ei kuitenkaan hakattu pelokkaiksi, tai muuten rääkätty.
Ehkä kummallista, ehkä ei.. pisti miettimään. Ja senkin, kuinka paljon TODELLA vaativa ja KOVA koira välillä vaatii maanpinnalle laskeuttamisen. Ja siitä huolimatta se ei päästäisi omistajaansa mihinkään ja tekee tämän pyynnöstä kaiken. Vääntää tätä toista koulutuksen ääripäätä toiseensuuntaan. Kaikki ei aina ole niin mustavalkoista ja yksi ainoa tapa se paras tapa.
"ensimmäiset muistikuvat (en varmaan kovin monta vuotta vanha ollut, 50-luvun lopussa muistaakseni) koirankoulutuksesta oli kun isä antoi yhdelle koiralle ankaran selkäsaunan kun se erehtyi murisemaan veljelleni, kun tämä meni koiran ruokakupille. Kyllä se koirien koulutus oli tosi ankaraa silloin, eikä niin pientä rikettä ollut etteikö se olisi ollut höykkyytyksen arvoinen."
Mitä itse olisit tehnyt jos koira murisee jollekin, joka kävelisi ruokakupin ohi?
Kyllä se itselle ainakin jäi mieleen järkytyksenä silloin, kun koira sai hellankoukusta ja ulisi ihan todellisessa kuolemanpelossa. Sen verran, että isäänkin pelättiin pieninä jotta jos se sattuu suuttumaan, niin käy kalpaten. Meille opetettiin pienenä koiran käsittelyä ja se oli nimenomaan sitä, että ruokokepillä (tai mikä käteen sattui) sai koira aina iskun, jos vähänkin oli mukamas aihetta. Melkoisia luimistelijoita ne varhaislapsuuden koirat olivat meitä kohtaan ja isä piti huolen siitä, että jokaista perheenjäsentä koirat pelkäsi niin paljon, että totteli. Olisko se ollut tuossa 70-luvun alussa, kun vähän alkoi isäntä hölläämään kuria, en ihan tarkalleen muista. Koiria kyllä muuten kohdeltiin meillä aina hyvin ja aktiviteettia oli jos jonkinlaista. Rutiinit pyöri ja koiria hoidettiin kaikin puolin. Virheistä ja kukkoilusta vaan tuli sitten huutia ja kunnolla, siis todella kovaa.
Ihan tällä samalla mallilla tuli ensimmäiset omatkin koirat kasvatettua. Eikä siinä mitään, se oli sitä aikaa. Kyllä ne isänkin koirat olisi hypänneet vaikka sillalta, jos hän olisi käskenyt, mutta pelosta - ei omasta tahdosta. Tiedän kyllä, että monissa maissa mm. sotakoiria ja vartiokoiria koulutetaan vielä aivan samoin menetelmin. Kuten sanottu, niin kova koira ei fyysisestä ohjauksesta ole millänsäkään, mutta silmittömästä hakkamisesta kovimmatkin koirat katkeavat.
Kun meidän lapset oli pieniä, niin murinat poistettiin ottamalla koiria niskavilloista ja ravistelemalla kunnolla. Ei tullut mieleenkään, että olisin hakannut koirat nurkkaan uikuttamaan.
Voisin kuvitella että se riippuu vähän ihmisestä miten reagoi siihen jos koira murisee lapselle... En osaa sanoa miten itse reagoisin, saattaisin jopa kilahtaa ja tosiaan piestä koiran kunnolla :p Meillä ei onneksi koirat kuitenkaan ikinä ole lapsille murisseet. Toisaalta tämä edellyttää kyllä sen että koirille on järjestetty "omat paikat" minne voi vetäytyä rauhaan lapsilta.
Ehkä isäsi "näki tilanteen isompana uhkana" ja halusi varmistaa viimeisen päälle etteivät koirat vahingoita hänen lapsiaan? Suojeluvietti se on ihmisilläkin... ;)) Lisäksi jos mielessä siintää kauhukuvia siitä mitä SAATTAA tapahtua, tai jos jonkun tutun lasta on purtu pahasti tms, se pistää ihmisen reagoimaan voimakkaasti...
Joo, siis silmitön hakkaaminen ja rääkkääminen erikseen, mutta kovasti ne vieläkin niitä ojentaa. Tässä tapauksessa ei siis hakattu päättömänä, mutta kuitenki kepillä hujautettiin jos koira ei heti reagoinu käskyyn. Ja voin vain kuvitella mitä se on joskus ollut.. huhhuh!
itse olen varmaan pennusta asti oppinut isältäni tietyn rauhallisuuden eläinten kanssa, se tekee asiat rauhallisesti ja päättäväisin mielin, katselee koiralta aikansa pöljäilyä, mutta laittaa pisteen lopuksi jos muu ei auta. Aivan niinkuin meille lapsillekkin pienenä :)
Koirani pyytää luvan jos haluaa esim. metsässä mennä vähän pidemmälle, jää katsomaan että tulen varmasti perässä, tai jos mieheni on laittamassa sitä autoon. Mutta isäukon mukaan lähtee metsälle turhia kyselemättä. Vaikka nähdään heitä harvoin ja isäni ei todellakaan suorita koirillaan kokeita saati näyttelyitä,(ei osaa kouluttaa nykyopin lailla, koirat juoksee joko irti pyörän vierellä tai miten sattuu) niin silti siinä on jotain, mistä koirani sekoaa ja hengailee "mummulassa" ukon perässä jokapaikkaan.
"Kuten sanottu, niin kova koira ei fyysisestä ohjauksesta ole millänsäkään, mutta silmittömästä hakkamisesta kovimmatkin koirat katkeavat. Kun meidän lapset oli pieniä, niin murinat poistettiin ottamalla koiria niskavilloista ja ravistelemalla kunnolla. Ei tullut mieleenkään, että olisin hakannut koirat nurkkaan uikuttamaan."
Itselläni on kovapäinen uroskoira ja jos koiraa niskavilloista ravistan, se on seuraavaksi kiinni minun kädessäni. Se onkin sitten mietittävä, mitä itse seuraavaksi tekee. Koirani siis taistelee "hamaan loppuun asti". Olen sitä joskus selätellyt, mutta silloinkin se on luovuttanut vasta joskus parin tunnin jälkeen kun olen pitänyt sitä aloillaan. Ainoastaan jos nakkaan koiraa "purkilla päähän", se ymmärtää lopettaa. Tämä on hyvä konsti sen takia, ettei minun tarvitse fyysisesti koskea koiraan. Kukkahatuton setä, mitä olet mieltä siitä pitäisikö minun viedä homma loppuun omin käsin kun koira käy minuun kiinni kun otan sitä niskavilloista? Tässä on se huono puoli, että koirani ei tosiaankaan ole valmis hevillä luovuttamaan ja näihin "taisteluihin" ei olisi aina aikaa. Sitäpaitsi tuntuu että koira nauttii painimisesta.
En ole koskaan oikein todella hakannut koiraani. Näissä "taisteluissa" olen ottanut niskavilloista, kokeillut näpäyttää kädellä kuonolle ja sitten vaan pitänyt koiraa aloillaan "siis ns selättänyt".
Itse kysymykseen mitään kommentoimatta, pakko kommentoida asiaan "purkilla päähän" ;))
Olen kuullut hienon keinon kouluttaa koiraa ampumalla vesisumuttimella vettä naamaan jos se tekee jotain kiellettyä. Muutaman kokeilun jälkeen totesin ettei se sumutin toimi muuten kuin heittämällä... ;D
kun koiralta halutaan jotain ja se osaa tietyn asian (mutta tekee päinvastoin) niin monesti turhautuneena sitä vain huutaa, raivoaa, repii hihnasta tms.. tämä ei anna koiralle oikein mitään konkreettista kuvaa mitä siltä halutaan. Jos sinunki koirasi oikein uhmalla jotain tyhmää tekee, niin silloin laitan omalleni pisteen samantien. Itse en läpsi tai ota turkista kiinni, ensimmäisellä kerralla ei enää mikään auttanut, niin nappasin jaloista ja kamppasin sen siis aivan täydellisesti maahan kyljelleen. Yritti pyristellä pois ja istuin päälle (en nyt koko painolla) :) tästä koira myös sai "säpsyn" että se oli todellakin niin pitkälle jo mennyt ja siinä maattiin niin kauan että oli jälleen rauhallinen. Joku voi ajatella että siinä on yks eläinrääkkääjä, mutta tämä auttoi meillä.
Se voi olla myös jotain muuta epämiellyttävää, millä koira ei saavuta mitään.. kuka milläkin tyylillä kouluttaa. Meillä mennään aika lempein ja lepsuin ottein, ei tarvitse vaahdota, mutta jos päättää välillä kokeilla, niin silloin tietää ettei kannata, tai alkuräjähdys tulee ja silloin ei ole mukavaa ollenkaan.
Noista koirien irvistelyihin reagoinneista vielä. Itse en näin netissä tai muutenkaan näkemättä uskalla sanoa kenellekään, että tee näin tai noin siinä tilanteessa, koska kyseessä on aina koiran kannalta äärimmäinen tilanne ja koira saattaa reagoida ihan miten tahansa. Jos omistaja on vielä kokematon tai ei osaa käsitellä aggressiivista koiraa, niin siinä voi tapahtua todella ikäviä asioita.
Meillä on kuitenkin ollut erittäin harvinaista, että koiran kanssa olisi pitänyt ihan tosissaan painia. Parin koiran kanssa on näin ollut, mutta edellisestäkin todellisesta painista on aikaa vuosikausia. Ihan yhtä lailla, on ollut todella harvinaista, että koirat ovat näyttäneet hampaita ihan tosissaan. En osaa sanoa, mistä tämä pohjimmiltaan johtuu, mutta itse ainakin (ehkä kuvittelen, mutta kuitenkin) uskon, että se johtuu siitä että niillä on asiat olleet riittävän hyvin ja jotain toista kautta on tullut riittävän selväksi, kuka on pomo.
Näin me ollaan tätä hommaa opetettu. Jos pikkupentu alkaa ärisemään/puremaan, niin laitetaan kädet kainaloihin, nostetaan etupää ylös ja tuijotus sekä tiukka "EI". Tätä sitten toistetaan aluksi mooooonta kertaa. Nuoren koiran, alle 5-6 kk kanssa "EI" ja istutaan itse tuoliin/sohvaan sekä pidetään kaulapannasta kiinni niin tiukasti, että saa siinä riehua itsensä vaikka tainnoksiin ja katsellaan siinä samalla telkkua tms. Tämä tietysti vaatii aikalailla ruutia ranteesta, mutta kun koiraan ei kiinnitä mitään huomiota, niin loppujen lopuksi se raivoliekki kuitenkin sammuu ainakin väsymykseen. Jos koira alkaa komentamaan tai murisemaan muuten, niin yleensä yritetään "nopeaa muutosta" tilanteeseen eli saatan esimerkiksi yht'äkkiä kääntää selän ja alkaa laulamaan (ei mitään kaunista kuunneltavaa) kovaan ääneen tai ryhtyä rummuttamaan pöytää tms. ihan mitä mieleen juolahtaa. Useimmiten koiralta tipahtaa leuka saman tien ja päästään purkamaan tilanne ilman fyysistä kontaktia. No, nämä on nyt tällaisia kikkoja ja ihan omaa keksimää, joka on syntynyt siitä ajatuksesta, että aina on parempi vältellä fyysistä koitosta jos vaan mahdollista. Jos tämäkään ei toimi, niin sitten komennan koiran maahan ja mikäli komentoa ei totella, niin silloin tietää, että alkaa olla tosi kyseessä. Yleensä homma kuitenkin loppuu tähän. Mielellään en murisevaa koiraa heti komenna maahan, koska se on koiralle "alistava" asento ja kun meillä käskyjen noudattaminen ei ole millään muotoa vapaaehtoista, niin en heti halua kärjistää muutenkin ikävää tilannetta.
Jos aikuinen koira vieläkin vaan murisee tai tulee joku äkkitilanne, niin ensin niskavilloista kunnon pöllytys ja koira viskataan sivummalle. Jos yrittää uudestaan, niin terävä läpsy tai luunappi kirsuun ja sama operaatio. Meillä se vaan toimii, olisko sitten kysymys siitä, että silloin koira tosiaan ymmärtää että nyt on kovat piipussa. Vaikka luonnetestienkien joita on joskus teetetty, mukaan kyseessä on tosiaankin ollut kovia koiria, niin siihen on loppunut. Pehmeämmillä tapauksilla harvoin tätäkään on tarvittu. Sama koira on saattanut treeneissä vetää itseltään käytännössä tajun kankaalle kuristuspannalla, kun suojeluvietti on niin valtava tms. joten joku muu asia se tosiaankin on kuin voimankoitoksessa saavutettu arvoasema, ettei samainen koira lähde kokeilemaan tappelua minun kanssani.
Ne pari kertaa, jotka on painittu, ovat mielestäni ikäviä tilanteita, eikä niistä sen enempää, mutta sitten kun se on tehty niin näiden koirien kanssa ei ole ollut mitään muuta mahdollisuutta. Hyvä esimerkki tämänkin koiran luonteesta oli, että lähes kaksi tuntia meni temutessa, ennen kuin koira uskoi että tätä ei voi voittaa ja toiste ei tarvinnut koettaa senkään kanssa enää - onneksi. Nopeamminhan se tietysti olisi mennyt, jos olisi piiskannut koiran nurkkaan, mutta kuten sanottu, siihen en enää ryhdy. Olisinko sitten lie jo kukkahattutätiksi siirtymässä, mutta kuitenkin.
Nuo sumutinpullot saattavat jonkin fifin kanssa toimia, mutta näille koirille ei tulisi mieleenkään kokeilla. Kolinapurkkia kerran käytetiin vuosia sitten kun yksi pöhelö tunki aina sohvalle, mutta siitä en itse innostunut, vaikka se kyllä toimikin.
Abuulle: Itse en purkilla heittelisi, mutta jos se sinulla toimii, etkä muuta keksi niin mikä ettei. Tuo, mitä kerroit, että koira jopa nauttii näistä paineista kertoo mielestäni siitä, että sillä ei ole kuitenkaan riittävästi aktiviteettia ja/tai liikuntaa. Erityisesti sanon tämän siksi, että jos tilanne toistuu useammin, niin jotain muuta on pielessä kuin itse tilanne. Totta kai se koira käy hampailla kiinni tositilanteessa, mutta niitä ei auta pelätä yhtään.
Tuo, mitä kerroit, että koira jopa nauttii näistä paineista kertoo mielestäni siitä, että sillä ei ole kuitenkaan riittävästi aktiviteettia ja/tai liikuntaa. Erityisesti sanon tämän siksi, että jos tilanne toistuu useammin, niin jotain muuta on pielessä kuin itse tilanne. Totta kai se koira käy hampailla kiinni tositilanteessa, mutta niitä ei auta pelätä yhtään.
-ja kuinka paljon tätä tapahtuu? en tämmöisen kanssa lähtisi enää matsia ottamaan vaan kuten yllä, etsiä se syy muualta ja lähteä sitä kautta purkamaan. Koiran tarkoitus ei ole murista ja näytellä hampaita, uhmassa tai todella peloissaan voi näin tehdä, mutta ei omani ole koskaan minulle irvistellyt. Ja en vaan usko että koirasi enää ottaa rankaisua tosissaan.
Tuolla yllä myös mainintaa, että kääntää katseen pois ko.tilanteesta, se on älyttömän hyvä ja toimiva. Varsinkin niille koirille ketkä kerjää huomiota. Emme täällä tiedä arkeanne, joten liikunta ja aivojumpat kohilleen ja minä ainakin unohtaisin kokonaan koiran läksyttämisen ja voisko toisaalta positiivinen vahvistaminen olla tässä avuksi ja saada koiralle virikettä sekä sitä, että kivat asiat tapahtuu kun sinua kuunnellaan ja ne saavutetaan vain silloin, en tiedä..
Meillä oli eilen tosi kiva hetki koiran kanssa kun kävimme pyöräilemässä ja sitten jäin tekemään lumipalloja sille (joita rakastaa) näitä vaan nakkasin ja koira juoksi päättömänä pellolla, välillä pyörittiin yhdessä lumessa tai heittelin sen päälle. Koira halusi nuuskia toisten jälkiä ja annoin sille luvan mennä aina eteenpäin, pian taas korvat nousi ja katsoi että ollaanhan sitä vielä paikalla :) jos naapurit näki, niin varmaan kahelin leiman sain otsaani kun nauroin suunnilleen räkä poskella koiralleni ja pöljäiltiin yhdessä lumessa. Ei erikoisempia, mutta meillä oli todella hauskaa ja kas kummaa, kun myöhemmin piti koiran olla kuulolla, niin se myös oli ja teki asiat kyselemättä.
Koirani ei ole koskaan oma-aloitteisesti minulle murissut eikä näyttänyt hampaita. Mitä nyt ihan joskus 5 kk:n tienoilla murisi ja repi housunlahkeita ja ties mitä mikä oli pentuutta. Silloin tuota "painimista" joutui harrastamaan enemmän koska poika kokeili koko ajan joka paikassa. Tarttui vaan housunlahkeesta, repi ja murisi tai näykki loputtomasti.Tuo kuitenkin taakse jäänyttä aikaa. Nyt poika on 1v4kk ja ei koskaan ala huvikseen mulle haukkumaan, irvistelemään, murisemaan leluista, ruoista tai mistään. Tilanteet joita on kaksi viimeisten kuukausien aikana sattunut ovat:
1) toinen koira tuli vastaan. Tämä alkoi syyttä haukkua sille. Kielsin koiraa ja kun se ei kuunnellut kieltoa eikä remminyppäystä, otin niskavilloista jolloin koira ulahti ja otti minua kädestä (ns näykkäisi). Tämän jälkeen en lähtenyt vääntämään. Sanoin koiralle maahan ja se meni saman tien. Se homma jäi siihen. Mietin vain teinkö siinä virheen, että en itse koskenut enää koiraan sen jälkeen kun se näykkäisi, ikään kuin se olisi voittanut tilanteen?
2) Tottiksessa koira lähti paikallaan olosta, laitan koiran takaisin, se pistää hanttiin kun laitan sen maahan, tämän jälkeen laitoin sen ns kovemmalla otteella maahan ja sitten se näykkäisi. Tilanne loppui siihen että koira kuitenkin luovutti ja jäi paikallaanoloon kunnes vapautin.
Pahoittelen. Viestistä jäi kyllä sellainen kuva että elämämme on jatkuvaa painimista. Ei sentään kuitenkaan. Vaan viime kuukausien aikana nuo kaksi tilannetta ollut.
minäkin kokeilin kerran. Painepesurin suihkukaan ei saanut kuin leikkiä aikaiseksi.
Wrin
kannatan pakotteiden käyttöä varsinkin nuorille uroksille, jo vanhentunut viettiteoria (saalis/aggre) ei ole viimeisimpien tutkimusten mukaan enää "muodissa" ( ns. kolmas vietti jota ei kuulemma koulutuksessa voi hyödyntää vielä suomenmaalla) toimii takuuvarmasti, ainakin meillä;)
mikä se kolmas on?lauma,seksi vai väistämiskäyttäytyminen?
dancing with the humanwolfies
tämä kyseenalaistetaan liiton aktiivien toimesta..mielipiteitä??
Pakote kaiketi aiheuttaa väistämisen? Joten vastaan C, väistämiskäyttäytyminen.
olet sairas, jätä mut rauhaan
pojat on poikia :)
oi mikä ihana kauhukakara! =) meillä oli vielä vuosikkaaksi tosi lammas, teki kaiken kuin ajatuksesta. Sitten alko eka uhmat ja rauhottui, toinen puolitoista vuotiaana ja 2-vuotiaana uudelleen ja tämä kesti vähän pidempään. Ei siis mitään pahempia ja ei välttämättä ulkopuolinen edes näe mitään ongelmaa, mutta pientä (narussa vetämistä, istumaan käskyssä saattoi pari sekunttia mennä, pyöritteli eka päätään, ei aina katsekontaktia, ja tosiaan kun räjähdin, niin veti minua täysiä puistoon ja rähisi toiselle urokselle, silloin jalat alta ja maahan..)
hyvä merkki on, että koira meni kuitenkin maahan, kummassakin tapauksessa sinun käskystä vasta jatkettiin hommaa. Toiset on vaikeampia ja et ole ensimmäinen kuka sanoo, että uros on todella otellut vastaan. Eräs pitkään näiden kanssa työskennellyt sai omaltaan kunnon selkäsaunan. Koira siis 2-vuotiaana oli päättänyt ettei isäntää päästetäkkään vessasta ja käynyt kimppuun, olivat saaneet kuulemma painia ihan kunnolla ja sen jälkeen koira taas normaali, eikä tämä ollut toistunut enää koskaan.
Eiköhän se poju siellä luule olevansa vähän ylempänä välillä ja kokeilee, sinulla näköjään sitten hampain. Itse keskittyisin siihen "näykkäisyyn" jos siitä tulee ongelma, mikä on sitten sinun kurittaminen(?) ja senkin täytyy tapahtua samantien, eli jos iskee hampaat sinuun, niin samantien sinä näytät paikan. Mutta jo karvoista kiskominen itsestään sattuu koiraan, niin tilanne, sinä kuritat, koira puolustaa, niin ehkä jotain muuta.. Omalleni tepsi tosiaan se kun joutu niin alistumaan.
Kerrankin viisasta ja asiansa osaava puhetta kouluttamisesta.
Luupäitä on, ja on parasta ja ennaltaehkäisevää tehdä esim laumanjohtajakysymykset aika yksiselitteisesti koiralle selväksi. Se rauhoittaa koiraa, antaa sille turvallisuutta, ja ennenmuuta sen kouluttaminen onnistuu. Ja todistetusti taas hyvin koulutettu saksanpaimenkoira on omistajansa ylpeys ja perheen rakas lemmikki tai toimiva työkoira. Kouluttamaton taas ympäristön riesa ja perheen ja lopettavan eläinlääkärin suru.