OIKEA RAISKAUS on seuraavanlainen:
Syyttäjä vaatii kovaa tuomiota harvinaisen röyhkeästä raiskauksesta.
32-vuotias mies tunnusti Helsingin käräjäoikeudessa harvinaisen röyhkeän raiskauksen, jonka uhriksi joutui ruokakaupan myyjä työpaikallaan. Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta törkeästä raiskauksesta, törkeästä vapaudenriistosta, törkeän ryöstön yrityksestä ja lievästä petoksesta. Mies myönsi kaikki syytteet oikeiksi.
Raiskaus tapahtui viime lokakuussa. Veitsellä ja köydellä varustautunut mies hiipi Helsingissä sijaitsevan elintarvikeliikkeen pukuhuoneeseen liikkeen sulkeuduttua. Uhriksi joutunut nainen oli pukuhuoneessa juuri työt lopetettuaan. Pitkäteräisellä veitsellä uhaten mies vaati häneltä seksiä. Mies sitoi naisen, uhkasi tappaa ja pakotti useita kertoja yhdyntään. Syyttäjän mukaan raiskaus ja vapaudenriisto kestivät kaikkinensa noin kolme tuntia. Uhri pelkäsi henkensä edestä. Mies myös yritti ryöstää kaupan kassakaapin. Pohjakassalaatikosta hän sai 5605 euroa, mutta ne jäivät liikkeeseen, kun hän kohtasi kesken kaiken hälytyksen saaneen vartijan. Syyttäjän mukaan teko oli suunnitelmallinen, sillä mies oli varannut itselleen lentoliput ulkomaille etukäteen. Hän jäi kiinni, koska jätti maksamatta taksin, jolla hän pakeni. Taksikuski soitti poliisille, joka otti raiskaajan kiinni viisi tuntia teon jälkeen ennen kuin hän ehti paeta ulkomaille.
Syytetty myönsi teot. Syyttäjä vaatii miehelle 8-10 vuoden vankeutta.
Liberialaissyntyinen mies on aiemmin asunut Espoossa, mutta ilmoitti nykyiseksi osoitteekseen "Imatran pakolaisleirin". Toistaiseksi hän on vangittuna.
Katso kuva:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Myyjän raiskannut siivooja tunnusti/art-1288363167212.html
Kaikille teille jotka kyselette "onko tää raiskaus kun mun kundikamu pani mua",
vastauksena on että TÄMÄ ON RAISKAUS EI SE ETTÄ HARRASTATTE SEKSIÄ KUNDINNE KANSSA!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onpa todella surullinen ja kammottava tapaus, mutta sulle, tänne artikkelin tuoneelle haluan sanoa yksinkertaisesti, että haista paska! Pääsääntöisesti, toivottavasti ainakin, suurin osa ymmärtää, mikä on raiskaus. Laki erottelee raiskauksen, törkeään raiskaukseen, raiskaukseen ja pakottamisena sukupuoliyhdyntään (kirjattiin lakiin vasta 1998). Myös seksuaalinen hyväksikäyttö on raiskaus.
artikkelin tuonut pääseekin haistamaan paskaa oiken kunnolla, meinaan sinun (= Hajonnut lasi) väitteesi kyllä haisee ja todella pahalle. onkos sinulla ihan itse laadittu lakikirja kenties?
Samaa mieltä kanssasi. Hyvä kirjoitus OIKEA RAISKAUS.