Monta eri puolta

Suurin osa kirjoittajista taitaa olla nuoria tyttöjä, joille tietenkin suosittelen tarkkaa huolehtimista ehkäisystä. Ikävä tehdä abortti, jota sitten joutuu miettimään ja tuntemaan syyllisyyden tunteita.
Mutta onhan varmaan meitäkin jo vanhempia naisia, joilla on myös monia hankalia asioita elämässä ja lisäksi yllätysraskaus. Voi olla, että parisuhde (avioliitto) ei tunnu toimivan, edellinen raskaus ollut vaikea esim. lapsi syntynyt etuajassa, supistelua, oma sairaus ja kaikista näistä seuraa pelko tulevan lapsen terveydestä sekä tieto itsellä siitä, ettei ole voimavaroja vammaista lasta ottaa vastaan. Tänä päivänä voidaan tutkia lapsi jo aika hyvin, mutta jos lapsi saakin vaurioita syntyessään liian aikaisin. Oma työelämäkin on saattanut vasta äskettäin alkaa ja olisi jalka oven raossa, mutta entäs kun vauva veisi taas vuoden ja sitten onkin taas ikää lisää. Nämä ovat tosi vaikeita asioita. Niin ja sitten vielä mahdollisesti lapsen isä ei toivo lasta vaan aborttia, koska kokee olevansa jo vanha (kun lapsi olisi 10 vuotias, isä yli 50).
Tälläisiä asioita on vaakakupeissa. Entäs jos parisuhde ei kestäkään... Olen sitten äiti, jolla on neljä lasta. Elämä on taas kerran näyttänyt, että on kummallisempaa kuin tiesinkään.
Emme voi tuomita. Emme voi tietää kaikkea. Armollisempaa suhtautumista.
4418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oli hyvä kuulla muillekin "vanhemmille" tapahtuvan yllätyksiä.
Olisihan lapsi ihana, mutta kaikki odotuksen ja lapsen vammautumisen riskit aiheuttaa miettimistä ja lisäksi mietityttää onko tarpeeksi voimavaroja ja elämää itsellä (41v), sekä isällä (51 v) jäljellä ottaa vastuu uudesta ihmisestä ja kasvattaa aikuiseksi.
Nyt pitäisi pikaisesti päättää mikä olisi paras vaihtoehto, oikeaa tuskin löytyy.
Onko muut joutuneet tekemään samanlaisia vaikeita ratkaisuja ? Ja mihin ovat päätyneet.

Äänestä

Olin pitkään kuumeillut toista lasta. Kun vahinko sattui, aloin katumaan. Miehen mielestä katumuspillereitä ei tarvittu, joten en hakenut niitä. Kun testi vihdoin näytti plussaa, iski paniikki. Jo samana iltana aloin kuumeisesti miettimään haluanko nyt todella saada tähän tilanteeseen toisen lapsen.

Oma elämäni on kertaalleen suistunut pois raiteiltaan vahinko raskauden myötä. Rakastan silti lastani yli kaiken.

Tätä en kuitenkaan halua. Oma pääni ei kestäisi uudestaan sitä kaikkea minkä silloin kävin läpi. En enää ole valmis hyppäämään tähän tuntemattomaan. Arkeni on tälläkin tavalla riittävän haasteellista. Niinpä olen nyt päätynyt poistamaan tämän loisen sisältäni. En edes pysty ajattelemaan sitä minään muuna kuin loisena tai vikana jonka haluan korjata pois päiväjärjestyksestä.

Mies on päätökeni takana. Hän ymmärtää perusteluni ja syyt: mm terveydellinen tilanteeni.

Rankinta taitaa olla tämä arkipäivän odottaminen jotta saan prosessin liikkelle. Päätökseni pitää ja tiedän etten tule sitä katumaan. Jos taas tekisin toisin katuisin sitä monasti. Minusta lapsen pitää saada koti johon hän on tervetullut. Minä en ole valmis häntä nyt toivottamaan meille. En nyt enkä ehkä koskaan.

Ja todella en ole mikään tytön heitukka vaan ihan aikuinen nainen jolla on ikää yli kolmenkymmenen. Koen että tämä on tähän astiseni elämän kypsin ja vastuullisin päätös.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ahdistunut kirjoitti:

Suurin osa kirjoittajista taitaa olla nuoria tyttöjä, joille tietenkin suosittelen tarkkaa huolehtimista ehkäisystä. Ikävä tehdä abortti, jota sitten joutuu miettimään ja tuntemaan syyllisyyden tunteita.
Mutta onhan varmaan meitäkin jo vanhempia naisia, joilla on myös monia hankalia asioita elämässä ja lisäksi yllätysraskaus. Voi olla, että parisuhde (avioliitto) ei tunnu toimivan, edellinen raskaus ollut vaikea esim. lapsi syntynyt etuajassa, supistelua, oma sairaus ja kaikista näistä seuraa pelko tulevan lapsen terveydestä sekä tieto itsellä siitä, ettei ole voimavaroja vammaista lasta ottaa vastaan. Tänä päivänä voidaan tutkia lapsi jo aika hyvin, mutta jos lapsi saakin vaurioita syntyessään liian aikaisin. Oma työelämäkin on saattanut vasta äskettäin alkaa ja olisi jalka oven raossa, mutta entäs kun vauva veisi taas vuoden ja sitten onkin taas ikää lisää. Nämä ovat tosi vaikeita asioita. Niin ja sitten vielä mahdollisesti lapsen isä ei toivo lasta vaan aborttia, koska kokee olevansa jo vanha (kun lapsi olisi 10 vuotias, isä yli 50).
Tälläisiä asioita on vaakakupeissa. Entäs jos parisuhde ei kestäkään... Olen sitten äiti, jolla on neljä lasta. Elämä on taas kerran näyttänyt, että on kummallisempaa kuin tiesinkään.
Emme voi tuomita. Emme voi tietää kaikkea. Armollisempaa suhtautumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu