Ehkäisy ja hedelmöityshoidot uskovaisten keskuudessa

Olen vanhoillislestadiolainen ja mietin näitä uskonasioita paljon ja välillä ehkä liikakin. Ajattelu järjellä on kiellettyä, mutta en voi sille mitään. Olen aina ajatellut paljon asioita ja jos järkeeni ai kaikki mahdu, niin siitä tulee päänvaivaa.

Minulla on kolme lasta, ja vanhin on 3,5V, eli lapsia on siunautunut mukavasti. Olen miettinyt tätä ehkäisy asiaa. Viime viikonloppuna seuroissa selkeästi kiellettiin ehkäisy kaikissa muodoissa. Toisaalta taas joskus jollekkin puhujalle Jumala on antanut sellaiset sanat, että jos kyseessä on äidin terveysriski, niin me uskovaiset luotamme tämän ajan lääketieteeseen ja tietoon. Eli toisin sanoen tässä tapauksessa ehkäisy sallitaan.

Toinen asia mikä mieltäni askarruttaa on lapsettomat pariskunnat. Tiedän tällaisia vanhollislestadiolaisia, jotka ovat käyttäneet hedelmöityshoitoja, koeputkihedelmöitys yms. sellaista mikä on mahdollistanut lapsen syntymisen. He eivät ole ennen tätä saaneet lapsia, koska toisessa osapuolessa on ollut jotain mikä estää/vaikeuttaa lapsen saamisen. Käsitykseni mukaan tällaiset hoidot on vanhollislestadiolaisten piireissä hiljaa hyväksytty. Kuitenkin jos miettii asiaa siltä pohjalta, että jos Jumala ei olisikaan halunnut antaa naille jostain syystä lapsia ja nämä ihmiset ovat itse ottaneet oikeudet omiin käsiin. Onko tämä vähän sama asia kuin ehkäisy mutta lopputulos on päinvastainen?

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että hyväksyn ehdottomasti sen, että voi lääketietteen avulla mahdollistaa lapsen saamisen. Siitä en ole varma, että se siinä tapauksessa on uskon mukaan Jumalan lahja. Ja missä menee ehkäisyn raja? Osa kavereistani valittaa, kun lapsia tulee vuosittain ja yrittää välttää raskauden kaikenlaisia selibaatteja ja varmoja päiviä hyödyntäen. Pitäisikö sitten jokainen siittio kusenkin seasta kokeilla istuttaa munasoluun? Ja Masturbaatio on tietenkin kielletty. Mitä jos yöllä näkee kiihoittavan unen ja laukeaa.? No ehkä meni hiukan asiattoman puolelle.

Kyllä me kuitenkin aika paljon pystytään vaikuttamaan elämisellä elämän kulkuun. Vaikea välillä vetää rajaa siihen mikä on Jumalan tarkoitus ja mihin on itse vaikuttanut. Aika moneen asiaan nykyisin löytyy järjellinen vastaus tai järkevältä kuulostava peruste/selitys.

Onkohan näissäkin asioissa vanhalta kalskahtavaa 70- 80 kaikua. Silloin kiellettiin asioita ja nyt niitä ei voida hyväksyä, vaikka tämän ajan pahempia ilmiöitä hyväksytään. Esimerkiksi TV on ehdottomasti kielletty ja pahempi paikka eli internet sallitaan. Jos netti ois ollut lestadiolaisuuden vaikeina aikoina uskoisin, että se olisi kielletty.

Omakohtainen usko on ainut mikä välillä auttaa jaksamaan ja jatkamaan uskovaisten kirjoissa. Lisäksi täytyy vielä todeta, että meitä on moneksi. Näistä asioista ei pysty juttelemaan näin suoraan juurikaan uskovaisten kanssa. Harvat kaverit ymmärtävät ja ajattelevat samalla tavalla. Liekkö paatumusta tai jotain...
151105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

lapseettomuushoitoihin liittyy eräs kummallisuus vl uskon kannalta. Siinä hedelmöitetään kerralla suuri määrä munasoluja, sanotaan nyt vaikka että kymmenen, koska epäonnistumisen riski on suuri. kaikki hedelmöitetyt alkiot talletetaan niin etät jos ensimmäinen raskaus epäonnistuu, voidaan ottaa toinen. Ehkä käy niin että jo ensimmäinen alkio onnistuu kiinnittymään kohdussa ja raskaus etenee normaalisti synnytykseen saakka. Entäs sitten? Ehkä pari haluaa käyttää seuraavankin alkion. Saavat toisen lapsen.

Ehkä heistä alkaa tuntua että tässä on nyt tarpeeksi perhettä.
Silloin loput alkiot tuhotaan. Ne olivat jo hedelmöitettyjä, mutta niitä ei siis enää sitten tarvita.

Lapsettomuushoitoja ottavat vl parit voivat ja saavat siis vapaasti säädellä lapsilukuaan. Kukaan ei tuomitse heitä ja heitä tervehditään ry:llä kuten ennenkin.

Mutta "normaalit " vl parit eivät saa tätä mahdollisuutta, vaan heidän on otettava vastaan lapsia niin paljon kuin niitä hedelmöittyy.

Äänestä
  • jep "Jumalan tarkoittamat synnyttämättöt lapset" jää tunnolle.

    Äänestä

  • Asia ei ole noin mitä tulee hedelmöitettyihin "vauvanalkuihin".

    Käsittääkseni uskovaiset eivät hyväksy, että alkioita jäisi käyttämättä tai muuten tuhottaisiin.
    Eli kaikki hedelmöitetyt alkiot on siirrettävä kohtuun vuorollaan.
    Kerrotaan että tästä ovat uskovaiset lääkärit yhdessä SRK:n johdon kanssa keskustelleet ja päättäneet.

    Äänestä

  • Ratkaistu asia kirjoitti:

    Asia ei ole noin mitä tulee hedelmöitettyihin "vauvanalkuihin".

    Käsittääkseni uskovaiset eivät hyväksy, että alkioita jäisi käyttämättä tai muuten tuhottaisiin.
    Eli kaikki hedelmöitetyt alkiot on siirrettävä kohtuun vuorollaan.
    Kerrotaan että tästä ovat uskovaiset lääkärit yhdessä SRK:n johdon kanssa keskustelleet ja päättäneet.

    Kyllä tämä minusta loogisemmalta tuntuukin. Että samat säännöt kaikille.

    Äänestä

Niin ehkäsy kun hetelmöityshoitokin on Luojan tontille marssimista. Ei se sovi uskomassa olevalle.

Äänestä
  • temppu uskolle=vl.
    mutta koska ollaan kieroja kun korkki ruuvit niin käytetään sitä ihmisen taitoa saada lapsia

    Äänestä

Kirjoitit aivan pohdittavia asioita, mutta haluan kysyä tämän johdosta.

""""Minulla on kolme lasta, ja vanhin on 3,5V, eli lapsia on siunautunut mukavasti. Olen miettinyt tätä ehkäisy asiaa. Viime viikonloppuna seuroissa SELKEÄSTI KIELLETTIIN EHKÄISY kaikissa muodoissa.""""

Kysyn, esittikö tämä kiellon lausuja raamatullisen perusteen ehkäisykiellolle? Siis vain kiellettiin ilman mitään perustetta??

Äänestä
  • Perusteluna on se hyvin tutuksi tullut lause eli lapset on Jumalan lahja ja me otamme sen vastaan mitä Jumala meille antaa. Lisäksi puheessa mainittiin, että jotkut eivät saa lapsia ollenkaan ja silläkin on tarkoitus.

    Itse olen monesti joutunut toteamaan, että paremmin menee kun ei mieti mitään järjellä, koska eihän tässä ole mitään tolkkua niin ei kannata järkeä ottaa mukaan. Järjen käyttö on kielletty. Usko tulee kuulosta ja menee järjen käytöstä:) Joskus vaan nousee vahavasti pintaan ja silloin on mukava pikkusen päästää aitoja ajatuksia ulos.

    Äänestä

  • usko-toivo-raskaus kirjoitti:

    Perusteluna on se hyvin tutuksi tullut lause eli lapset on Jumalan lahja ja me otamme sen vastaan mitä Jumala meille antaa. Lisäksi puheessa mainittiin, että jotkut eivät saa lapsia ollenkaan ja silläkin on tarkoitus.

    Itse olen monesti joutunut toteamaan, että paremmin menee kun ei mieti mitään järjellä, koska eihän tässä ole mitään tolkkua niin ei kannata järkeä ottaa mukaan. Järjen käyttö on kielletty. Usko tulee kuulosta ja menee järjen käytöstä:) Joskus vaan nousee vahavasti pintaan ja silloin on mukava pikkusen päästää aitoja ajatuksia ulos.

    Mua kiinnostais tietää, miksi lestadiolaiset kokee, että ehkäisy on väärin. Mihin Raamatun opetukseen tuo kielto perustuu? Totta, lapset ovat Herran lahja, mutta eihän se tarkota, että ehkäisy olisi kielletty. Eikä Raamatun aikoina ehkäisymenetelmiä juuri tunnettu. Mun mielestä joku sanoi hyvin, että ehkäisy on oikein silloin, kun sen motiivina on rakkaus lasta kohtaan. Eli jos toivoo lasta ja haluaa antaa rakkautta lapselle, silloin on oikein ottaa hänet vastaan jos annetaan. Mutta jos kokee, ettei kykene lapsesta tässä tilanteessa huolehtimaan, silloin on rakkautta ja oikein ehkäistä. Itse kristittynä ajattelen, ettei ehkäisy ole mitenkään ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. Jumala loi seksin myös aviopuolisoiden yhteyttä varten.

    Äänestä

  • simpukkainen11 kirjoitti:

    Kun monikaan ei tiedä niin tässä vanhoillislestadiolaisen herätys-liikkeen perustelut ehkäisyn synnillistämiselle:

    1. Jumala jatkaa luomistaan tuottamalla uusia ihmisiä Ihmisellä ei ole lupaa "puuttua Jumalan luomistyöhän" eli ei saa estää Jumalaa luomasta. (Itse olen ihmetellyt että sekö ihminen muka pystyisi estää Jumalan tekemisiä.)

    2. Koska uskomme uskontunnustuksen mukaan, että Jumala on luonut ihmisen, emme saa ehkäistä uuden ihmisen hedelmöittymistä. (uskontunnustuksen ensimmäinen uskonkappale: "Minä uskon Jumalaan, Isään...")

    3. Lapsi on Herran lahja, eikä sitä ole luvallista torjua.

    4. Kirkkojen perinne: ennen vanhaan ja katolilaisuudessa yhä tänään pidetään avioliiton tarkoituksena pääasiassa lasten tuottamista. Siitä ei ole luvallista kieltäytyä kun on avioon mennyt. peruteluna Paavin kirje vuodelta 1968.

    Äänestä

  • Ei Raamatusta tosin kirjoitti:

    ”Lohen mukaan syntyvyyden säännöstelemättömyys erottaa vanhoillislestadiolaisuuden selvimmin muista herätysliikkeistä.

    -Jos säännöstelemättömyydestä luovuttaisiin, vanhoillislestadiolaisuus katoaisi viidenkymmenen vuoden sisällä.” (Seppo Lohen haastattelu MTV3, 24.7.2002.)

    Lohen lausuntojen mukaan juuri ehkäisykannan muuttumattomuus varmistaa vl herätysliikkeen jäsenmäärän .

    ”… Ehkäisyn hyväksyminen heikentäisi lestadiolaisuutta. -- Seppo Lohi sanoo, että ehkäisyn hyväksyminen olisi kuolema lestadiolaiselle liikkeelle. -- Seppo Lohi pitää ehkäisykantaa koko liikkeen kannalta olennaisen tärkeänä. Jos tässä asiassa kanta muuttuu, kuolema on lestadiolaisen liikkeen padassa ja koko liike sammuu.
    (Kalajokilaakso-lehti 27.6.2008.)

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen olemassaolo ja kasvu ajatellaan olevan sen varassa, että hedelmällisyysiässä olevat naiset sitoutuvat alistumaan ehkäisykieltoon = maksimaaliseen lisääntymiseen.

    Äänestä

  • simpukkainen11 kirjoitti:

    Mua kiinnostais tietää, miksi lestadiolaiset kokee, että ehkäisy on väärin. Mihin Raamatun opetukseen tuo kielto perustuu? Totta, lapset ovat Herran lahja, mutta eihän se tarkota, että ehkäisy olisi kielletty. Eikä Raamatun aikoina ehkäisymenetelmiä juuri tunnettu. Mun mielestä joku sanoi hyvin, että ehkäisy on oikein silloin, kun sen motiivina on rakkaus lasta kohtaan. Eli jos toivoo lasta ja haluaa antaa rakkautta lapselle, silloin on oikein ottaa hänet vastaan jos annetaan. Mutta jos kokee, ettei kykene lapsesta tässä tilanteessa huolehtimaan, silloin on rakkautta ja oikein ehkäistä. Itse kristittynä ajattelen, ettei ehkäisy ole mitenkään ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. Jumala loi seksin myös aviopuolisoiden yhteyttä varten.

    seksi on avioliittoa koossa pitava VOIMA!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

antaa sen paneskella.
Kaikki akat paksuksi.

Sehän saa huiskuttelemalla synnit anteeksi.

Äänestä
  • Olen itsekin miettinyt tuota ehkäisyasiaa ja puolison kanssa siitä keskustellut. ...Perusteita ehkäisy kiellolle ei raamatusta varsinaisesti löydy. Mielestä se on täysin aviopuolisoiden välinen asia. ...Tosin on itsekästä elää ja ehkäistä niin että oma etu on aina ajatuksissa kaikkein tärkeintä. Lapset ovat Herran lahjoja. Lapsissa on siunaus. ...Mutta jos voimavarat on koetuksella ja riittämättömyyden tunne lasten hoitamisessa vaivaa alati mieltä niin silloin ehkäisy mielestäni on tarpeen. Seksi on luonnollinen, yhdistävä ja lujittava tekijä avioliitossa ja mielestäni sitä tulee vaalia. Se tuottaa molemmille puolisoille mielihyvää ja vahvistaa omalta osaltaan rakkautta. Voi olla tilanteita, että perheessä tulee vanhemmille (yleensä äidille) "burn out" ja asiat alkavat menemään huonoon suuntaan. Tätä en toivo kenellekkään. Viimeistään tässä vaiheessa ehkäisyasia pitäisi älytä ottaa pinnalle. Tai oikeastaan jo aikaisemmin heti kun oireita alkaa ilmenemään.

    Äänestä

Minä en vain voi ymmärtää noita lestadiolaisten periaatteita. Tv kielletty, internet ei. Ehkäisy kielletty, hedelmöityshoidot ei. Lapsia tehdään vanhoille päiville asti, kunnes äidin henki on vaarassa, ja syntyvät lapset eivät enää ole terveitä. Minusta lestadiolaisten tulisi herätä tähän päivään, ja ottaa järki käteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

usko-toivo-raskaus kirjoitti:

Olen vanhoillislestadiolainen ja mietin näitä uskonasioita paljon ja välillä ehkä liikakin. Ajattelu järjellä on kiellettyä, mutta en voi sille mitään. Olen aina ajatellut paljon asioita ja jos järkeeni ai kaikki mahdu, niin siitä tulee päänvaivaa.

Minulla on kolme lasta, ja vanhin on 3,5V, eli lapsia on siunautunut mukavasti. Olen miettinyt tätä ehkäisy asiaa. Viime viikonloppuna seuroissa selkeästi kiellettiin ehkäisy kaikissa muodoissa. Toisaalta taas joskus jollekkin puhujalle Jumala on antanut sellaiset sanat, että jos kyseessä on äidin terveysriski, niin me uskovaiset luotamme tämän ajan lääketieteeseen ja tietoon. Eli toisin sanoen tässä tapauksessa ehkäisy sallitaan.

Toinen asia mikä mieltäni askarruttaa on lapsettomat pariskunnat. Tiedän tällaisia vanhollislestadiolaisia, jotka ovat käyttäneet hedelmöityshoitoja, koeputkihedelmöitys yms. sellaista mikä on mahdollistanut lapsen syntymisen. He eivät ole ennen tätä saaneet lapsia, koska toisessa osapuolessa on ollut jotain mikä estää/vaikeuttaa lapsen saamisen. Käsitykseni mukaan tällaiset hoidot on vanhollislestadiolaisten piireissä hiljaa hyväksytty. Kuitenkin jos miettii asiaa siltä pohjalta, että jos Jumala ei olisikaan halunnut antaa naille jostain syystä lapsia ja nämä ihmiset ovat itse ottaneet oikeudet omiin käsiin. Onko tämä vähän sama asia kuin ehkäisy mutta lopputulos on päinvastainen?

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että hyväksyn ehdottomasti sen, että voi lääketietteen avulla mahdollistaa lapsen saamisen. Siitä en ole varma, että se siinä tapauksessa on uskon mukaan Jumalan lahja. Ja missä menee ehkäisyn raja? Osa kavereistani valittaa, kun lapsia tulee vuosittain ja yrittää välttää raskauden kaikenlaisia selibaatteja ja varmoja päiviä hyödyntäen. Pitäisikö sitten jokainen siittio kusenkin seasta kokeilla istuttaa munasoluun? Ja Masturbaatio on tietenkin kielletty. Mitä jos yöllä näkee kiihoittavan unen ja laukeaa.? No ehkä meni hiukan asiattoman puolelle.

Kyllä me kuitenkin aika paljon pystytään vaikuttamaan elämisellä elämän kulkuun. Vaikea välillä vetää rajaa siihen mikä on Jumalan tarkoitus ja mihin on itse vaikuttanut. Aika moneen asiaan nykyisin löytyy järjellinen vastaus tai järkevältä kuulostava peruste/selitys.

Onkohan näissäkin asioissa vanhalta kalskahtavaa 70- 80 kaikua. Silloin kiellettiin asioita ja nyt niitä ei voida hyväksyä, vaikka tämän ajan pahempia ilmiöitä hyväksytään. Esimerkiksi TV on ehdottomasti kielletty ja pahempi paikka eli internet sallitaan. Jos netti ois ollut lestadiolaisuuden vaikeina aikoina uskoisin, että se olisi kielletty.

Omakohtainen usko on ainut mikä välillä auttaa jaksamaan ja jatkamaan uskovaisten kirjoissa. Lisäksi täytyy vielä todeta, että meitä on moneksi. Näistä asioista ei pysty juttelemaan näin suoraan juurikaan uskovaisten kanssa. Harvat kaverit ymmärtävät ja ajattelevat samalla tavalla. Liekkö paatumusta tai jotain...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu