En ole kovin hyvä kirjoittamaan, mutta koitetaan nyt jontenkin pukea ajatuksia sanoiksi. Olen 21v tyttö, ja käyn toista vuotta ammattikoulussa. Lukiossa ollessani mulla todettiin keskivaikea masennus. Paha olo alkoi jo yläasteella. 9 luokalla ollessani tätini sairastui leukemiaan, ja se vaikeutti oloani entiseltään. Pari kaveria oli, mutta olin niin sulkeutunut, että en osannut heille ongelmistani puhua. Yhdessäolomme oli vain hengailua. Lukioon mennessäni olin saanut jo ystävän, ja hän itsekkin voi todella huonosti. Lukion eka vuonna meistä tuli kämppiksiä, vaikka ei tunnettukkaan kunnolla. Pienessä kylässä kun asuimme, niin tiesimme toisemme kuitenkin.
Yhteiselomme oli todella tuskaista, sillä olin niin hiljainen ja sulkeutunut, ja hän oli temperamenttinen ja melko päällepäsmäri ja kometelija. Hän kuitenkin välitti niin paljon, että hommasi minut psykologille. Kävin juttelemassa noin vuoden, ja muutin sitten uuteen kaupunkiin, enkä ole sen jälkeen käynyt puhumassa. No kuintekin, lukioaikana lintsasin todella paljon. poissaoloja oli ihan liikaa, ja lukio venähtikin neljälle vuodelle. kuitenkin sain lukion sinnittelemällä ja hammasta purren läpi.
Nyt tilanteeni on tämä: asun vieläkin saman tyypin kanssa, tosin uudessa kaupungissa, ja välimme ovat todella hyvät. muuttomme oli extemporee, ilman mitään varmuutta koulupaikasta tai mistään. Niin, nyt olen amiksessa siis toisella vuodella, ja en jaksais enään. pelkään että olen taas masentumassa. en ole ollut koulussa niin pitkään aikaan, viimeksi marraskuussa, olen vain aina ilmoittanut että olen sairaana. en haluaisi jatkaa koulua, mutta en uskalla lopettaakkaan. minulla on älyttömästi poissaoloja! ihan hävettää tällainen.. tuntuu tosi pahalta valehdella, että kaikki on hyvin. viime vuonna leukemia vei tätini, ja se tuntui todella pahalta. en päässyt ylös sängystä kahteen viikkoon, vaikka ystäväni yrittikin auttaa parhaansa mukaan, kaikki kiitos hänelle, että olen vielä tässä. minulla on ollut itsemurha-ajatuksia, ja mietin sitä joka päivä. en ole kenellekkään sanonut tästä.. en saa öisin unta, ja minua ahdistaa kaiken aikaa. olen harkinnut juttelemaan menemistä, mutta olen tosi huono puhumaan omista asioistani, kirjoittaminen on niin paljon helpompaa.
äidilleni olen uniongelmistani puhunut, ja hän kehotti hommaamaan nukahtamislääkkeet. minua pelottaa älyttömästi, että romahdan enkä enään jaksa :´(.
Yhteiselomme oli todella tuskaista, sillä olin niin hiljainen ja sulkeutunut, ja hän oli temperamenttinen ja melko päällepäsmäri ja kometelija. Hän kuitenkin välitti niin paljon, että hommasi minut psykologille. Kävin juttelemassa noin vuoden, ja muutin sitten uuteen kaupunkiin, enkä ole sen jälkeen käynyt puhumassa. No kuintekin, lukioaikana lintsasin todella paljon. poissaoloja oli ihan liikaa, ja lukio venähtikin neljälle vuodelle. kuitenkin sain lukion sinnittelemällä ja hammasta purren läpi.
Nyt tilanteeni on tämä: asun vieläkin saman tyypin kanssa, tosin uudessa kaupungissa, ja välimme ovat todella hyvät. muuttomme oli extemporee, ilman mitään varmuutta koulupaikasta tai mistään. Niin, nyt olen amiksessa siis toisella vuodella, ja en jaksais enään. pelkään että olen taas masentumassa. en ole ollut koulussa niin pitkään aikaan, viimeksi marraskuussa, olen vain aina ilmoittanut että olen sairaana. en haluaisi jatkaa koulua, mutta en uskalla lopettaakkaan. minulla on älyttömästi poissaoloja! ihan hävettää tällainen.. tuntuu tosi pahalta valehdella, että kaikki on hyvin. viime vuonna leukemia vei tätini, ja se tuntui todella pahalta. en päässyt ylös sängystä kahteen viikkoon, vaikka ystäväni yrittikin auttaa parhaansa mukaan, kaikki kiitos hänelle, että olen vielä tässä. minulla on ollut itsemurha-ajatuksia, ja mietin sitä joka päivä. en ole kenellekkään sanonut tästä.. en saa öisin unta, ja minua ahdistaa kaiken aikaa. olen harkinnut juttelemaan menemistä, mutta olen tosi huono puhumaan omista asioistani, kirjoittaminen on niin paljon helpompaa.
äidilleni olen uniongelmistani puhunut, ja hän kehotti hommaamaan nukahtamislääkkeet. minua pelottaa älyttömästi, että romahdan enkä enään jaksa :´(.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Päätin kirjoittaa sulle kerta kun kukaan muu ei ole vastannut. Olen 18 vuotias tyttö, ehkä hieman eri tilanteessa kuin sinä mutta monet tuntemukset ovat samansuuntaisia. Mulla todettu vaikea masennus kesällä ja elämä on yhtä hel*ettiä. Mäkin käyn amista ja puol vuotta siitä olin poissa ns. sairaslomalla. En vaan kyennyt siellä käymään ja nyt kun alotin tammikuussa uudestaan niin on ollut yhtä tuskaa.
Mutta vastaten sun tilanteeseen, on hyvä, että kirjoitit edes tänne, koska täällä on varmasti ihmisiä joiden kanssa jakaa kokemuksia. Mun mielestä sun tilanteessa kannattaisi olla yhteydessä ihan vaikka oman kuntasi omaan lääkäriin ja sen kautta pyytää lähete psykiatrille. Sitten kun pääset psykaitrille sun tilanne päästään kartoittamaan ja voit saada jonkun oman hoitajan kenelle käydä puhua esim. viikoittain ja saada tueksi lääkehoitoa mahdollisesti. Älä jää yksin noiden tuntemuksien kanssa. Vaikka nyt tuntuis ettei puhuminen mitään auta, siitä kannattaa kuitenkin lähteä, että menee puhumaan jollekkin.
Mulla itellä on tosi paha olla joka päivä, mulla alkoi juuri työssäoppiminen enkä ole sinnekään ilmaantunut ollenkaan... tuntuu vaan etten jaksa. Lääkärille en vielä pääse, koska niistä tuntuu nyt olevan pulaa mutta jo se ajatus, että pian pääsen ja voin jakaa nää asiat ihmisen kanssa, joka voi yrittää helpottaa ja auttaa mun tilannetta.
Vaikka se ajatus ei nyt houkuta, suosittelen, että harkitset ja mitä pikimmiten, sen parempi.
Itsetuhoiset ajatukset on aina vakavasti otettavia ja olen susta huolissani. Itselläni niitä kun on ja ollut todella vakaviakin... tiiän et niiden kanssa ei oo leikkimistä ja sitä suuremmalla syyllä suosittelen avun hakemista.
Onko sulla muita hyviä ystäviä kuin tämä kämppiksesi?
Älä jää yksin sun pahanolon kanssa. Tukiverkosto [ystävät, perhe ] on tärkeitä. Tietävätkö ne sun tilanteesta?
Voimahali sulle
Kiitos että vastasit
Pahoittelen että kesti kirjoittaa. tulin mitä pikimmiten vaan pääsin niin koneelle sinulle kirjoittamaan.
En itse voi hyvin. Tosiaan mullakin mielialat vaihtelee ja heittelee niin kovin. Jo normaalissa persoonassani ja varsinki nyt masentuneena. Yhtenä hetkenä saatan oikeasti hymyillä jonkin asian johdosta ja seuraavana olla ihan murheen murtama. Se on oikeesti tosi raskasta.
Tammikuussa alkoi koulu tosiaan ja olin 2 päivää pois. Työssäoppiminen alkoi ja sinnekään en ole mennyt. Nyt tosiaan huomenna pitäisi raahautua. Se on raskasta, koska on pakko teeskennellä iloista ja että jaksaa ja olla aktiivinen. Muuten eivät saa välttämättä hyvää kuvaa.... Mulla tosiaan todettu masennus kesällä mutta olen ollut useamman vuoden masentunut. On ollut jaksoja että on jaksanut mennä ja tulla mutta silti takana piili se paha olo....
Mutta tosiaan kannattaa nyt hakea apua ja jatkaa siellä keskustelua ja voi olla että lääkkeistäkin voisi saada jotain hyötyä.
Mulla itsellä nukkuminen on todella vaikeeta ja se masentaa mua ehkä liikaa. Oon koittanut nyt nähdä vähän ystäviä tai jotain että piristyis ja kylhän se piristää, sen hetken, mutta se paha olo mun sisällä on ja pysyy vaikka kuinka ihanaa ois olla se hetki ystävän kanssa.. ja mulla ei edes ole mitään parasta ystävää et oon sillein - yksin- tunnen ihmisiä ja jos soitan ni varmaan joku voi nähdä mut... tarvitsisin niit oikeita ystäviä joille puhua ja joiden kanssa on hyvä olla ja pitää hauskaa jne.
Hyvä kuitenkin, ettet polta. ja tosiaan jos pystyt nii kannattaa kiinnitää vähän huomiota ruokavalioon, että syö kunnolla ja yrittää nukkua tarpeeksi ja liikkua vaikka se 30 min päivässä kävellen. Ei noi poista masennusta mutta voi edesauttaa paranemista ja hyvää oloa.... mulle kotona toitotetaan aika paljon et tää on kaikki asenteesta kiinni ja et pitää vaan ulkoilla jne. ei ne ymmärrä. ja mulle se on vaikein paikka et just ne ihmiset jotka on mun ympärillä, ei tue eikä ymmärrä. Sen on niin turhauttaa enkä mä jaksa aina ikuisesti selitellä et se on näin ja näin.
mut kirjoita toki lisää. Mielelläni luen ja vastaan ja jaan ajatuksia.