Uusi Giulietta kiinnostaa aikasta paljon. Mutta maine on mitä on, eli uskallanko ostaa? Toki takuu on 3 vuotta, mutta ajoon auto on ostettu eikä pajalla pidettäväksi.
T-Jet vai Multi Air?
Uskallanko ostaa
101
6931
Vastaukset
- 12+15
Ajamista vartenhan autot on että sikäli Giulietta mutta jos haluat että naapurit vielä morjestaa niin unohda moinen automerkki, töissä saat omituisen hepun maineen ja pomosi ajattelee että saat liikaa palkkaa kun ajat noin kalliin näköisellä autolla. Viimmeistään kahden vuoden päästä on sinulla vastustamaton halu vahtaa Alfasi uudempaan ja toisenlaiseen, vielä muutamia vuosia niin niitä on pihassa kaksi. Tiedän tapauksia joissa onneton alfisti on aikojen myötä huomannut omistavansa niitä puolenkymmentä ja enemmänkin.
No asiaan teknisesti se on ihan samanlainen auto kuin mikä tahansa mukin ja paljolti samoista osista tehty.- NYKYAIKAINEN
ILMEISESTI MIELIPITEESI KERTOO, ETTÄ ET OLE KOSKAAN OMISTANUT ETKÄ TUNNE LAINKAAN ALFROMEOTA. REHELLISESTI SANOTTUNA AUTOMERKKI ON HYVIN LUOTETTAVA JA TODISTEENA ON USEAMMAN AUTON (5) KOKEMUS. KAIKKI ALFANI OVAT KÄYNNEET LAPISSAKIN JA KOVISSAKIN PAKKASISSA ON OLLUT ILO NIITÄ KÄYTTÄÄ.NYTKIN MINUN VIIMEISIN
GIULIETTANI ON OLLUT KAKSI VUOTTA (49000 KM) KÄYTÖSSÄ JA KUNTO ON ERINOMAINEN JA KORJAAMOLLE EI OLE TARVINNUT VIEDÄ.SIIS OLEN ONNELLINEN ALFAN OMISTAJA JA YLPEÄ AUTOSTA
JOSSA ON MYÖS TUNNETUT ERINOMAISET AJO-OMINAISUUDET.
- 2 Alfaa takana
Vanha maine seuraa aikansa, minkäs mahdat. Pariisin autonäyttelyssäkin VW:n joku johtaja valitti, että hekin kärsivät vielä wanhan kulpavolkkarin maineesta, vaikka siitä alkaa olla 50 vuotta...
Ja sillä ei hevonkakan väliä, mitä joku naapuri tai työkaveri ajattelee. Edesmennyt Alfan 156-malli jo osoitti, että se laadultaan ja luotettavuudeltaan vähintään yli keskitason. Giuliettan saamat ennätyspisteet kolaritestissä kertovat taatusti myös laadusta !
Noista koneista ei meikäläinen muuta tiedä, kuin että se 1,4 170 hv versio on läpeensä kehuttu ja sai "vuoden moottorin" arvonimen Euroopassa. Yleensä nämä pokaalit ovat menneet BMW:lle. Onko jompi kumpi mainitsemistasi ?- Peruuttamallakin
Miten niin 156 osoitti, että olisi laadultaan ja luotettavuudeltaan vähintään keskitasoa?
Esimerkiksi A-katsastuksen 2010 tilastoissa 156 löytyy sijoilta 99/104, 82/92 ja 73/83, 76/82, 64/89, 90/93 ja 79/81. Eli useimmiten 156 löytyy kymmenen huonoimman mallin joukosta, usein ihan viiden huonoimmankin listalla. Jokainen voi tarkistaa tämän tuolta linkistä.
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Uusissa autoissa yllättävän paljon vikoja/1135252771733
A-katsastus on kuitenkin katsastanut vain 1,1 miljoonaa autoa vuonna 2010, joten otos ei välttämättä ole yhtä laaja kuin täällä kirjoittavilla on kokemusta. Otetaan siis lisänäyte Ruotsin katsastustilastosta. Samansuuntaisia tuloksia sielläkin, tosin ei ihan yhtä paha mahalasku kun Suomessa. http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Ruotsin katsastustilasto Premium-merkki ei ole aina laadun tae/1135256343059
Kannattaa siis aina tutustua itse asiaan, eikä uskoa tuollaisia valheita, mitä esimerkiksi nimimerkki 2 Alfaa takana kirjoittaa. Kadut myöhemmin, jos uskot tällaisella palstalla perusteettomia mielipiteitä esittäviä nimimerkkejä. - Fabia!
Peruuttamallakin kirjoitti:
Miten niin 156 osoitti, että olisi laadultaan ja luotettavuudeltaan vähintään keskitasoa?
Esimerkiksi A-katsastuksen 2010 tilastoissa 156 löytyy sijoilta 99/104, 82/92 ja 73/83, 76/82, 64/89, 90/93 ja 79/81. Eli useimmiten 156 löytyy kymmenen huonoimman mallin joukosta, usein ihan viiden huonoimmankin listalla. Jokainen voi tarkistaa tämän tuolta linkistä.
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Uusissa autoissa yllättävän paljon vikoja/1135252771733
A-katsastus on kuitenkin katsastanut vain 1,1 miljoonaa autoa vuonna 2010, joten otos ei välttämättä ole yhtä laaja kuin täällä kirjoittavilla on kokemusta. Otetaan siis lisänäyte Ruotsin katsastustilastosta. Samansuuntaisia tuloksia sielläkin, tosin ei ihan yhtä paha mahalasku kun Suomessa. http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Ruotsin katsastustilasto Premium-merkki ei ole aina laadun tae/1135256343059
Kannattaa siis aina tutustua itse asiaan, eikä uskoa tuollaisia valheita, mitä esimerkiksi nimimerkki 2 Alfaa takana kirjoittaa. Kadut myöhemmin, jos uskot tällaisella palstalla perusteettomia mielipiteitä esittäviä nimimerkkejä.Parempihan tuo on kun Ruotsin tilaston mukaan kun esim. Skoda Octavia diesel.
- tutnnettu tapa
Peruuttamallakin kirjoitti:
Miten niin 156 osoitti, että olisi laadultaan ja luotettavuudeltaan vähintään keskitasoa?
Esimerkiksi A-katsastuksen 2010 tilastoissa 156 löytyy sijoilta 99/104, 82/92 ja 73/83, 76/82, 64/89, 90/93 ja 79/81. Eli useimmiten 156 löytyy kymmenen huonoimman mallin joukosta, usein ihan viiden huonoimmankin listalla. Jokainen voi tarkistaa tämän tuolta linkistä.
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Uusissa autoissa yllättävän paljon vikoja/1135252771733
A-katsastus on kuitenkin katsastanut vain 1,1 miljoonaa autoa vuonna 2010, joten otos ei välttämättä ole yhtä laaja kuin täällä kirjoittavilla on kokemusta. Otetaan siis lisänäyte Ruotsin katsastustilastosta. Samansuuntaisia tuloksia sielläkin, tosin ei ihan yhtä paha mahalasku kun Suomessa. http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Ruotsin katsastustilasto Premium-merkki ei ole aina laadun tae/1135256343059
Kannattaa siis aina tutustua itse asiaan, eikä uskoa tuollaisia valheita, mitä esimerkiksi nimimerkki 2 Alfaa takana kirjoittaa. Kadut myöhemmin, jos uskot tällaisella palstalla perusteettomia mielipiteitä esittäviä nimimerkkejä.Niimpä niin...onko mahdollista, että paljon autoja ensin viedään korjaamoille
katsastus korjaukseen ja vasta sen jälkeen katsastukseen jossa ne saavat puhtaat paperit. Näin todistettavasti moni tekee ja kehutaan vielä sen jäkeen kuinka läpäisi katsastuksen ilman vikoja ja automerkki saa tillastoissa
hyvän laatumaineen paperit. Jopa jotkut automerkkikorjaamot houkuttelevat
autoja ennakkokatsastukseen...
Joten kaikki katsastustilastot pitää osata tulkita oikein. Lisäksi ei ole auton vika jos auton amistaja huolimattomasti pitää autonsa rikkinäisenä ja vie siinä kunnossa autonsa tietoisesti katsastukseen.Kaikissa autoissa varmasti kehittyy eriasteisia vikoja
toiset auton omistajat korjauttavat heti toiset vasta katsastuksen jälkeen.
- alfisti
Ei vaiskaa. Kyllä omat ennakkoluulot on varissu tän puolentoista vuoden aikana, mitä miton oon omistanu.
Kaikki on pelannnut, niinku on tarkotettu. No, täysin viaton ei tämä ole ollut, nimittäin lisäjarruvalon lasi irtos jotain vuosi sitten. Se toki korjattiin takuuseen.
Ei sähkövikoja, ei tekniikkahuolia, ei päivityksiä ja tarkenee talvella.
Ei varmasti viimenen alfa tässä pihassa.
T-jet liikuttaa näin pientä mitoa varsin rivakasti. Riittänee giuliettaankin, normaalikäyttöön.- Alfalla ES-IS
...sydäntäsi. Itelläni on kaksi sukupolvea Giuliettaa aikasempi Alffa, 146, vuodelta 1999 ja vieläki ajaessani hymyilen joka kerta ja parkerattuani autoa on pakko kääntyä ja katsoa sitä!
1.4 MultiAir 170 hepalla olisi mun valikoima ja monista artikkeleista päätellen se on mahtavin moottori.
- VW-R
Samalla rahalla saa jo ihan hyvin varustellun Golfin. Ota se. Toimii pakkasella ja on hyvä jälleenmyyntiarvo. Kulkee kovempaa ja vakaampi ajaa.
- 6+20
....on kamalan näköinen katsella, eikä siinä ole sielua.....
- vaeniiff
6+20 kirjoitti:
....on kamalan näköinen katsella, eikä siinä ole sielua.....
golffi on tylsän ihmisen valinta, joka ajattelee juuri jälleenmyyntiä ym, alfat ostetaan tunteella
- genius
hahaaaa , toimii pakkasella niin varmaa,, lukot jääss,pohjamuovit paskana,samoin polkimet jne
- Cuore Sportivo
genius kirjoitti:
hahaaaa , toimii pakkasella niin varmaa,, lukot jääss,pohjamuovit paskana,samoin polkimet jne
Ei se Golffi todellakaan ole mikään autuus. Helvetin kalliita huoltaa, hajoilevat (DSG-laatikko ihan katastrofi), pohjamuovi on tosiaan yks perkele. Ja sisätilat on aika tylsät. Ajomelua nyt ei varmaan tarvitse edes mainita. Ajettavuus on kenties hyvä, mutta ainakin itse vaihdoin pois mallista joulukuuss.
Ostin Alfan täysin tunteella ja tyytyväinen oon ollut. Hymyilyttää joka kerta ku kävelee aamulla autolle ja kattoo kuinka se on nätti ku 18-kesäinen ruotsalaisblondi. - Toimiiko?
Toimiiko se golffi pakkasella? Paras golffi on greenillä...
- Xoolium.
vaeniiff kirjoitti:
golffi on tylsän ihmisen valinta, joka ajattelee juuri jälleenmyyntiä ym, alfat ostetaan tunteella
....kylmenee sitten kun menet vaihdattelemaan Alfaa. Meinaan, sen haluttavuus ja jälleenmyyntiarvo ei ole edelleenkään kaksinen. Ja toisaalta ne Alfan kurjemmat käyttöominaisuudet (sekavat hallintalaitteet, ergonomia, kalliit vakuutukset jne) ärsyttävät jo omistusaikana, Golf on ehkä ensivaikutelmana tylsempi mutta se on hemmetin vakaa, varma ja helppo omistaa. Ja mukavampi tosiaan marssia vaihtopuuhille.
Mutta, jos rahassta ei väliä lainkaan, niin antaa palaa Frank. - nautin elämästä
Xoolium. kirjoitti:
....kylmenee sitten kun menet vaihdattelemaan Alfaa. Meinaan, sen haluttavuus ja jälleenmyyntiarvo ei ole edelleenkään kaksinen. Ja toisaalta ne Alfan kurjemmat käyttöominaisuudet (sekavat hallintalaitteet, ergonomia, kalliit vakuutukset jne) ärsyttävät jo omistusaikana, Golf on ehkä ensivaikutelmana tylsempi mutta se on hemmetin vakaa, varma ja helppo omistaa. Ja mukavampi tosiaan marssia vaihtopuuhille.
Mutta, jos rahassta ei väliä lainkaan, niin antaa palaa Frank.Lankku ja sen alla pyörätkin kelpaa, kunhan vaihtoarvo pysyy. Laitat varmaan uuteen autoosi penkinpäällisetkin, ettei vaan kulu ja kelpaa seuraavallekkin omistajalle...
No thjänks. Mä ostan auton vaan itteeni varten, en seuraavaa omistajaa varten. - keppana22
Ei muuten kyllä todellakaan saa samalla rahalla kovempaa kulkevaa Golfia. Vakaudesta nyt on ihan turha puhuakaan, alustassa Alfa pesee Golfin totaalisesti. Lisäksi Alfa toimii pakkasella ihan yhtä hyvin.
Ai niin, ja se muotoilu. Golfissa moisesta on turha puhua. - jp
ei muuten ole. Giulietta splla on paljon tukevampi ja parempi ajaa. Mukavuus erittäin hyvä. Itsellä on v gt sport golf ja vikaisin automitsellä: mittaristo vaihdettu, remmiahdin vaihdettu, dsg, jakohinha, etuiskarin laakerit kaksi kertaa, nyt etuiskarit pohjaa, syö öljyä, nykii uudelleen eli remmiahdin tai dsg rikki uudelleen, moottori ylikuumenee. Etuiskarin laakeriin asti viat alle 20tkm. Nyt lasissa 55. Onneksi on liisari. Ei varmaan auta sanoa että ei ole provo. Ei ole pakko uskoa. Tulee syksyllä myyntiin.
- jlkk111
Tavikset ajavat jollain Golfilla(se takia kun pelkäävät naapurien, työkavereitten tai sukulaisten kommentteja automerkistä.
Minä ostan aina autoni itselleni, ei sosiaaliselle ympäristölleni.
Vittuako se muille kuullu millä minä ajan. Vaikka olisikin parempi. - 545i
jp kirjoitti:
ei muuten ole. Giulietta splla on paljon tukevampi ja parempi ajaa. Mukavuus erittäin hyvä. Itsellä on v gt sport golf ja vikaisin automitsellä: mittaristo vaihdettu, remmiahdin vaihdettu, dsg, jakohinha, etuiskarin laakerit kaksi kertaa, nyt etuiskarit pohjaa, syö öljyä, nykii uudelleen eli remmiahdin tai dsg rikki uudelleen, moottori ylikuumenee. Etuiskarin laakeriin asti viat alle 20tkm. Nyt lasissa 55. Onneksi on liisari. Ei varmaan auta sanoa että ei ole provo. Ei ole pakko uskoa. Tulee syksyllä myyntiin.
Miten Golffia voi edes verrata alfaan... Veikkaampa että sellainen henkilö joka harkitsee alfan ostoa ei edes katso kansanauton suuntaan. Eiköhän tälläisen henkilön mielessä pyöri merkit BMW, alfa ja ehkä mersu. Golffi on mitään sanomaton tasapaksu arkinen lauantaimakkara.
- Maragrande09
Tutun Golfista öljyt pihalle 2kertaa talvessa.Ihmetyttää Grandepunton viat,mul hyvin toiminu ,nyt koiranluut takuuseen vaihtoon.3 vuotta tulee just täyteen.
- Hyvä maku.
Höpö höpö. Ei kulje kovempaa. Alfa parempi ajaa. Hinta-taso samma,Alfassa enemmän tehoa. Volkkarissa parempi jälleenmyyntiarvo,vain vähän.
- VW-laatua, not...
Juu ja muista ottaa siihen se DSG-vaihteisto ja 1.4TSI siihen Golviin niin ei tuu aika pitkäksi! Saapa nähdä tosiaan millainen "jälleenkorjausarvo" näillä tulee olemaan. Aika kuumia perunoita tuntuu olevan jo nyt.
Vakaampi ajaa? Et ole ilmeisesti Alfaa koskaan testannut... - rehtipeli
Giulitta toimii pakkasella tosi hyvin myös Lapissa! On kaunis auto, varustelu on täydellinen ja kulkee sporttisesti. Vertailitesteissä Euroopassa on tosi hyvin menestynyt ja Golf on jäännyt aina toiseksi! Golfilla on värää maine.
- Mussolinin kosto
Xoolium. kirjoitti:
....kylmenee sitten kun menet vaihdattelemaan Alfaa. Meinaan, sen haluttavuus ja jälleenmyyntiarvo ei ole edelleenkään kaksinen. Ja toisaalta ne Alfan kurjemmat käyttöominaisuudet (sekavat hallintalaitteet, ergonomia, kalliit vakuutukset jne) ärsyttävät jo omistusaikana, Golf on ehkä ensivaikutelmana tylsempi mutta se on hemmetin vakaa, varma ja helppo omistaa. Ja mukavampi tosiaan marssia vaihtopuuhille.
Mutta, jos rahassta ei väliä lainkaan, niin antaa palaa Frank.Helppo omistaa? Kyllä minusta on aika hankalaa jos kone pitää vaihtaa 30 tonnin välein! Golf vakaa? Jaa, niin minäkin luulin ennen. Ennen kuin omistin Alfan. Ergonomia? No sehän on Alfassa kohdillaan just eikä melkein! Pari Golfia on joskus ollu, seuraavaa ei tule! Ei niitä nykyisiä uskalla edes ostaa...
- Jälleenkorjausarvo
Hyvä maku. kirjoitti:
Höpö höpö. Ei kulje kovempaa. Alfa parempi ajaa. Hinta-taso samma,Alfassa enemmän tehoa. Volkkarissa parempi jälleenmyyntiarvo,vain vähän.
Juu. Usean autokauppiaan mukaan eivät ota DSG-romuja enää edes vaihdossa. Tai sitten siitä hyvitetään sitten ainoastaan sen mukaan että se leviää ja liike joutuu maksumieheksi. Eli se siitä jälleenmyyntiarvosta! 1.4TSI:n jakoketjuhommat taitaa olla samaa rataa.
- No, noo
Minä ainakin ostasin, jos ois hilloo. Täytyy tarkistaa Keno. Kuka perhana nyt jollain Golffilla liikuis? En minä tosiaankaan. Alfa-Romeo, olet paras.
- Maragrande09
No kyllä.Vein Grandepunton huoltoon ja sain Giulietan sijaisAutoks.Iski heti autokuume.Pakko saada Alfa,oli niin MAHTAVA ajettava.
- Golf noista....
Juu, osta pois mutta älä itke parin kolmen vuoden päästä kun vaihdattelet uuteen...meinaan Alfan hyvityshinnat ovat syvältä, edelleen. Jos vaihdat samaan merkkiin niin saat hitusen paremmin, mutta sitäkään tasoa ei voi kehua. Vikaa noissa pukkaa, ja varaosat ovat kalliita -tosin takuuaikana se ei ole ongelma mutta osien saatavuus on. Yllättävän monet osat ovat edelleen tilauskamaa, vaikka uusi organisaatio onkin hommissa Deltan sijaan. Vakuutusmaksut kannattaa myös tarkistaa laskettamalla vakutuusyhtiössäsi, summan kuultuasi todennäköisesti lennät persiilleen.
Ota huomioon myös, että nyky-Alfoilla ei ole edes sitä sielua. Se on hivenen erilailla muotoiltu Fiat, ja uudemmat mallit vielä vähemmän aitoa tavaraa, nyt sotkevat jo jenkki-Chrysleriä ja Dodgea geeneistään Alfan merkin alle ja se on riman alitus.
Mutta jos sulla on rahaa kuin roskaa ja haluat kokeilla, osta pois. Mutta tosiaan älä itke täällä sitten...- 156jtd2001
"Vikaa noissa pukkaa, ja varaosat ovat kalliita -tosin takuuaikana se ei ole ongelma mutta osien saatavuus on."
mitäköhän vikaa. Itellä on 156 1.9jtd 2001 175 tkm ajettu ja joo, kuluvia osia siihen pitää vaihtaa. Muihin autoihin ilmeisesti ei... - //////
Jos ihmisellä on varaa ostaa 30000€ auto, niin onko sillä nyt oikeasti kamalasti väliä, saako siitä muutaman vuoden päästä 13000€ vai 14000€?
- Bartti
Alfa on nostanut reilusti 159 myötä laatutasoaan.
http://www.maengelreport.com/index.php?id=12&L=1
Tuolla on saksalaisten katsastustilastoja. Minusta 159 ei pärjää Avensikselle ja Passatille ollenkaan huonosti. - Hyvä maku
Ei tartte itkeä:
Osta Alfa, jos ymmärrät kauneuden ja tyylin merkityksen. Ajattele mitkä ajo-ominaisuudet saat.Giulietta myös kuluttaa vähän,rauhallisessa ajoss. Muista Multi-air.
Kokemusta on ! - VW surkeassa jamassa
Enemmän itkettäisi kusetettuna kun koittaisin saada DSG-pommia vaihdossa johonkin liikeeseen. Joko a) eivät ota vaihdossa, tai b) hyvitys on sitten sitä "itteään". Alfassa sen sijaan käyttöarvo ja ajamisen ilo säilyy. Ongelma-volkkarissa ei ole näistä mitään! Se on siis pommi. POMMI!
- erikoisuuven tavoitt
Et osta alfaa. Osta tojota, tai muu samanlainen, kuin muillakin on. Hajoaakin ne alfat. Saatanan tekosia ovatten.
- Hyvä maku.
Toiota jos muuta et saa ?
Ei muuten hajoa. Emmehän ole laumaeläimiä vai mitä?
Huipputekniikkaa Alffassa!
- i
Haloo pahvit! Alfan huono maine on peräisin 70-luvulta kommunistien aiheuttamien työtaisteluiden vuoksi.
Uskaltaako Skodaa ostaa? ajelin 80-luvun Skodalla ja paska oli, onko siis uudetkin Skodat paskoja takamoottorisia kotteroita!!!!!- 73hei290n jjow
Just luin yhden brändiasiantuntijan esimerkin siitä, että monen mielestä italialaiset urheiluautot (okei, giulietta ei ole sellainen) ovat hienoja, mutta harva niitä ostaa.
Jos Alfasta puhutaan, ymmärrän kyllä tämän Alfan koeajaneena. Koeajolla alle 3000 kilometriä ajetussa autossa huomasin KOLME asiaa, jotka eivät (enää) toimineet.
Ihan nasta auto, mutta enpä rahojani siihen pistä. Ja Skodasta puheenollen, siinä olis kyllä vahva vaihtoehto. - qwrqtrt
73hei290n jjow kirjoitti:
Just luin yhden brändiasiantuntijan esimerkin siitä, että monen mielestä italialaiset urheiluautot (okei, giulietta ei ole sellainen) ovat hienoja, mutta harva niitä ostaa.
Jos Alfasta puhutaan, ymmärrän kyllä tämän Alfan koeajaneena. Koeajolla alle 3000 kilometriä ajetussa autossa huomasin KOLME asiaa, jotka eivät (enää) toimineet.
Ihan nasta auto, mutta enpä rahojani siihen pistä. Ja Skodasta puheenollen, siinä olis kyllä vahva vaihtoehto.jos opettelisit käyttämään niitä kolmea asiaa, aika huonoa sepitystä-... ei mene läpi tommoset trollit
- Hyvä maku.
Ei pelkoa!
Huonot Skodat ovat historiaa. Nykyään Skodassa on Volkkarin tekniikka ja hyvät tilat.
Viimeistely Jopa parempaa, kuin VW:ssä,sanovat asiantuntijat. - Kikkeliskokkelis
Hyvä maku. kirjoitti:
Ei pelkoa!
Huonot Skodat ovat historiaa. Nykyään Skodassa on Volkkarin tekniikka ja hyvät tilat.
Viimeistely Jopa parempaa, kuin VW:ssä,sanovat asiantuntijat."Volkkarin tekniikka, viimeistely jopa parempaa kuin VW:ssä". Mikä ihmeen laadun tae tuo on? Sturmwagen konsernin autot ovat nykyään kaikkein paskimpia autoja mitä rahalla saa. Erityisesti Audit, jotka ovat olleet sitä aina.
- tuttaforza
Olen vakuuttunut, vaikka entinen kahden Alfan omistaja olenkin... sen verran suitsutusta on tullut autolehdissä ja -ohjelmissa. Mutta tarvitsen teitä : ostakaa NYT ne Giuliettat, jotta pääsen itse valkkaamaan parin vuoden päästä vähän käytetyn G.n itselleni.. jos silloinkaan raaskitte myydä...
- R.lahti
Mito 1,6 jtd:llä tulossa vuosi ja 22000km täyteen ilman ainoaakaan takuukorjausta. Ehkä laatu on parantunut, tiedä häntä. Minulla tämä on ensimmäinen alfa. Ehkä jälleenmyyntiarvo parin vuoden päästä on heikompi kuin saksalaisella, mutta keräilyarvo 30 v päästä voi olla parempi. Autoa voi ajatella pitkän tähtäimen sijoituksenakin.
- simply clever
Älkää ostako alffaa
- Hyvä maku
Et taida tietää nykyautoista mitään !
Ajelet ilmeisesti historiikki-luokassa.Autosi on vanha ?
Myös mielipiteesi.
- Alfisti since1992
Voi hyvänen aika!
Uskaltaako kukaan ostaa Skodaa? Maine on mikä on!
Sama juttu Alfan kohdalla. Alfan maine pilattinn 1070-luvulla Skodan vähän myöhemmin. kaikki ovat vaan unohtaneet Skodan huonon maineen. Miksi Alfan huonot Alfasud mallit muistetaan. Montako niitä edes tuli Suomeen!!!!?- kumikeijohysys
Suomalaiset ovat aina olleet niin kateellisia. Suurin osa meistä on saamattomia lusmuja, jotka ostavat vain niitä kehnoja kansanautoja koska naapurin penakin ostaa samanlaisen, eivätkä uskalla ostaa kunnon autoa, jolla on oikeasti hyvä ja mukava ajaa(ajamista varten autot ainakin omasta mielestäni ovat). Alfat ovat myös etenkin 2000-luvun puolenvälin jälkeen 159:n myötä olleet äärimmäisen turvallisia ja muutenkin fiksuja autoja, jotka ovat vieläpä kauneimpia ja tyylikkäimpiä mitä rahalla saa. Hinta-laatusuhdekin on ehkä kaikista merkeistä paras. Omassa taloudessa on 2 Mersua ja Opel, mutta seuraava auto on 100% varmuudella Alfa.
- Pakosta vaihtanut
Itselläni on ollut kortti 26 vuotta ja sinä aikana toistakymmentä autoa, joukossa mm. Audeja, Mersuja ja Volvo. Paras kaikista (ajettavuus, vähävikaisuus jne.) on ollut kirkkaasti 156-mallin Alfa. Luovuin siitä kyynelsilmin vasta kun kasvava perhe vaati farmaria. Miinuspuolelle lukisin vain sen, että merkkihuollot olivat tavallista kalliimpia (se oli Deltan aikaa se) eikä se jälleenmyyntiarvokaan huimannut. Jälkimmäinen tosin korjaantuu pikku hiljaa kun merkin maine kasvaa, ja siihen on laadullisesti kaikki edellytykset. Uudempien Alfojen kohdalla voi 1970-luvun usein mainitut laatuongelmat todellakin unohtaa. Hienoja autoja joka suhteessa.
"Kun kuulen Alfa Romeon tulevan, otan hatun päästäni"
- Henry Ford - alfa-fani
Kyllähän se Alfan huono maine viimeistään katosi 159:n myötä, eli osta pois :)
- Pelottaisi ajatuskin
Jos laitat Giuliettaan vaikka 30 tonnia omia rahoja, saat 2 v päästä max kymppitonnin jos sitäkään. osa liikkeistä ei edes huoli vaihdossa. Osta mielummin Golf tai Octavia.
- Mene mereen
Pelottaisi ajatuskin kirjoitti:
Jos laitat Giuliettaan vaikka 30 tonnia omia rahoja, saat 2 v päästä max kymppitonnin jos sitäkään. osa liikkeistä ei edes huoli vaihdossa. Osta mielummin Golf tai Octavia.
Ajat ovat muuttuneet, kuplakuski. Käyppäs koeajamassa Giulietta, voi olla että tulee epämiellyttävä tunne siitä, että pitää palata sen volkkarin penkille...
Kyllä niiden arvo alenee täällä sarvikuonojen maassa, mutta toi kymmpitonni on täyttä paskaa! - Palataan asiaan 2 v. päästä, poju. - ExBella
Pelottaisi ajatuskin kirjoitti:
Jos laitat Giuliettaan vaikka 30 tonnia omia rahoja, saat 2 v päästä max kymppitonnin jos sitäkään. osa liikkeistä ei edes huoli vaihdossa. Osta mielummin Golf tai Octavia.
"Pelottaisi ajatuskin" kuvaa sinua ehkä paremmin kuin arvaatkaan... Säälittävää on elämä mielestäni, jos jälleenmyyntiarvo on ainoa kriteeri jolla (joutuu?) autonsa valitsee...
En ottaisi Alfaa tosn itsekään, sen verran vinoja kokemuksia ko. konsernin tuotteista, mutta en muuten ottaisi myöskään Golfia, tai Ocua. Myöskin ko. konsernin tuotteet ovat kokemuspohjalta täyttä sitä itseään. Hyviä autoja on markkinoilla oikeasti todella vähän, hyviä ja luonteikkaita vielä vähemmän, jos lainkaan. Ja jos haluaa vaikka vähän urheilullisuutta kolmantena ominaisuutena, ollaankin jo täydessä umpikujassa. Vertaa VAGin pikkuturbo koneet, ei sellaista uskalla kyllä kukaan täyspäinen hommata. En kyllä rehellisesti usko noita FIATin vastaavia juuri sen paremmiksi Suomen oloihin. Mutta jos hyväksyy Italialaisen luonteen (siis niin sen hyvät kuin huonot puolet), kyllähän se ajajan auto on jossain määrin, ainakin tietyt sporttisemmat mallit ja myös rohkean muototilunsa ansiosta mielestäni rohkea edelläkävijä monella tapaa. Luotettavaa kulkinetta nuo asiat eivät siitä valitettavasti tee. Uutena nuo kyllä toimii, mutta muutama vuosi täällä ja kaikenlaiset hauskat sähköhässäkät ovat iskeneet aika hanakasti noihin. En tiedä onko tilanne muuttunut. Onko Italiassa joku asia muuttunut vimmeisen 30 vuoden aikana, no ei ole ei, tuskin FIATillakaan. - Maragrande09
ExBella kirjoitti:
"Pelottaisi ajatuskin" kuvaa sinua ehkä paremmin kuin arvaatkaan... Säälittävää on elämä mielestäni, jos jälleenmyyntiarvo on ainoa kriteeri jolla (joutuu?) autonsa valitsee...
En ottaisi Alfaa tosn itsekään, sen verran vinoja kokemuksia ko. konsernin tuotteista, mutta en muuten ottaisi myöskään Golfia, tai Ocua. Myöskin ko. konsernin tuotteet ovat kokemuspohjalta täyttä sitä itseään. Hyviä autoja on markkinoilla oikeasti todella vähän, hyviä ja luonteikkaita vielä vähemmän, jos lainkaan. Ja jos haluaa vaikka vähän urheilullisuutta kolmantena ominaisuutena, ollaankin jo täydessä umpikujassa. Vertaa VAGin pikkuturbo koneet, ei sellaista uskalla kyllä kukaan täyspäinen hommata. En kyllä rehellisesti usko noita FIATin vastaavia juuri sen paremmiksi Suomen oloihin. Mutta jos hyväksyy Italialaisen luonteen (siis niin sen hyvät kuin huonot puolet), kyllähän se ajajan auto on jossain määrin, ainakin tietyt sporttisemmat mallit ja myös rohkean muototilunsa ansiosta mielestäni rohkea edelläkävijä monella tapaa. Luotettavaa kulkinetta nuo asiat eivät siitä valitettavasti tee. Uutena nuo kyllä toimii, mutta muutama vuosi täällä ja kaikenlaiset hauskat sähköhässäkät ovat iskeneet aika hanakasti noihin. En tiedä onko tilanne muuttunut. Onko Italiassa joku asia muuttunut vimmeisen 30 vuoden aikana, no ei ole ei, tuskin FIATillakaan.Kyllä on. Jo Fiat 60:n on luotettava ja kestävä.
- Hyvä maku.
Pelottaisi ajatuskin kirjoitti:
Jos laitat Giuliettaan vaikka 30 tonnia omia rahoja, saat 2 v päästä max kymppitonnin jos sitäkään. osa liikkeistä ei edes huoli vaihdossa. Osta mielummin Golf tai Octavia.
Auton voi ostaa järkisyin !
Mutta,jos tunteella,saat jotakin joka ei unohdu. Saat glassikon. Myös kauneuden.
Silloin ei ajatella jälleenmyyntiä vaan ostosta pidemmälle ajalle. Jos olet köyhä,osta
sitten jokin tusinatuote. - no VAG
ExBella kirjoitti:
"Pelottaisi ajatuskin" kuvaa sinua ehkä paremmin kuin arvaatkaan... Säälittävää on elämä mielestäni, jos jälleenmyyntiarvo on ainoa kriteeri jolla (joutuu?) autonsa valitsee...
En ottaisi Alfaa tosn itsekään, sen verran vinoja kokemuksia ko. konsernin tuotteista, mutta en muuten ottaisi myöskään Golfia, tai Ocua. Myöskin ko. konsernin tuotteet ovat kokemuspohjalta täyttä sitä itseään. Hyviä autoja on markkinoilla oikeasti todella vähän, hyviä ja luonteikkaita vielä vähemmän, jos lainkaan. Ja jos haluaa vaikka vähän urheilullisuutta kolmantena ominaisuutena, ollaankin jo täydessä umpikujassa. Vertaa VAGin pikkuturbo koneet, ei sellaista uskalla kyllä kukaan täyspäinen hommata. En kyllä rehellisesti usko noita FIATin vastaavia juuri sen paremmiksi Suomen oloihin. Mutta jos hyväksyy Italialaisen luonteen (siis niin sen hyvät kuin huonot puolet), kyllähän se ajajan auto on jossain määrin, ainakin tietyt sporttisemmat mallit ja myös rohkean muototilunsa ansiosta mielestäni rohkea edelläkävijä monella tapaa. Luotettavaa kulkinetta nuo asiat eivät siitä valitettavasti tee. Uutena nuo kyllä toimii, mutta muutama vuosi täällä ja kaikenlaiset hauskat sähköhässäkät ovat iskeneet aika hanakasti noihin. En tiedä onko tilanne muuttunut. Onko Italiassa joku asia muuttunut vimmeisen 30 vuoden aikana, no ei ole ei, tuskin FIATillakaan.> Vertaa VAGin pikkuturbo koneet, ei sellaista uskalla kyllä kukaan täyspäinen hommata. En kyllä rehellisesti usko noita FIATin vastaavia juuri sen paremmiksi Suomen oloihin.
Eipä vielä ole näkynyt ensimmäistäkään raporttia katkenneesta nokkahihnasta tai kondenssiveden takia banaaniksi vääntyneestä kiertokangesta, vaikka T-Jettejä on testailtu Suomessa jo 4 talvea.
Tuskin noita kondenssipulmia ilmaantuukaan, koska välijäähdytin on ilmajäähdytteinen. Volkkareissa lämpö siirtyy veteen .... eli jos/kun neste on ilmaa kylmempää (vaikkapa lämpimään talliin ajettaessa), välijäähyyn kondensoituu vettä.
Mekaanisen ahtimen ongelmiltakin välttyy, kun ei ole mekaanista ahdinta.
Toki MultiAir ja TCT ovat vielä niin uusia keksintöjä, että niiden kestävyydestä on paha sanoa mitään.
- funtrari
On ollut neljä Alfaa. Muuhun en vaihtaisi. 147sta vm.06. Sain 14 tonnia uuteen Giuliettaan. Ei kovin huono.?
- Itse vaihdoin...
...Giulietta 1,4 170 hv multi airiin kk sitten. Pack sport 1 lisävarusteena. Ja sanon suoraan: tulin uskoon! Giulietta hurmaa edelleen joka päivä, kun kuskinpaikalle istuu ja lähtee ajoon. Ajettavuus on nautinnollinen ja tukevilla istuimilla viihtyy vaikka 1000 km yhtä soittoa. Ulkonäkö on upea ja sitä sanovat kaikki jotka ovat sen nähneet ja tulleet juttusille. Ajettu on vasta parisen tonnia mutta eipä ole ollut häiriöitä tai vikoja joita voisi uudessakin olla. Ei natise eikä kolise, jämerän tuntuinen kori. Kulutus noin 7 litraa reippaalla ajotavalla, D:tä käytän melkein aina ajomoodina.
Hymyssä suin mennään! :)
Voin suositella autoilijalle, joka haluaisi tylsyyden tilalle muutosta, ja silti haluaisi ajaa autolla jolla voi hoitaa kaikki arkiasiat samalla tavalla kuin tavismerkkien tavismalleilla, ja jonka käyttökulut eivät poikkea epäedukseen -ja 3 v takuukin löytyy.
- osta kerralla....
Suosittelen unohtamaan makaroonit koska ne ovat veteliä kastuessaan. Osta kerralla laatua ja huolettomuutta huomattavasti edullisemmalla hinnalla, eli samat tilat tarjoava Auris 1,8 jonka 147 hv reagoivat samaan tahtiin makaroonituotteen kanssa vaikka siinä ilmoitetaan mukamas 170 hv...ja et tarvitse käydä korjaamoilla kuten makaroonilla ajaessasi joudut tekemään viikoittain.
t. Aurismies- Urpokarhu
Samat linjat :D hah
- Toyota is best!
Urpokarhu kirjoitti:
Samat linjat :D hah
Alffa on ruma ja paska, Toyota Auris tai Corolla tarjoavat upean omistuskokemuksen luokassaan.
- awedqwerw3451245214
Toyota is best! kirjoitti:
Alffa on ruma ja paska, Toyota Auris tai Corolla tarjoavat upean omistuskokemuksen luokassaan.
Sori vaan mutta toyota ei mielstäni tarjoa mitään upeaa kokemusta!
Ainakaan mallit joita suomessa myydään...
Aloittajalle osta vaan alfa jos se sinusta tuntuu hyvälle.... - Maragrande1
Toyota is best! kirjoitti:
Alffa on ruma ja paska, Toyota Auris tai Corolla tarjoavat upean omistuskokemuksen luokassaan.
Entäs se ohjaus, 80:ssä jo pyrkii vastaantulevien kaistalle,tai metsähallituksen puolelle...tuulilasin koeajo. Ajoin Alfaa, jäin koukkuun.
- Hyvä maku.
Onko sinulla kokemusta nyky-makarooneista? Ei varmaan.
Entinenkin poika osti Fordin,kun isälläkin ja iso-isällä oli ford.Sama juttu Toyotan kanssa.En mitenkään moiti Toyotaa ,mutta seuraappas nykykehitystä.Tulet yllättymään!
- ..
Eihän Alfasta ja Golfista tai Tojotasta voi puhua edes samana päivänä. Osta alfa jos haluat nauttia ajamisesta. Jos haluat vain siirtää itsesi paikasta toiseen, osta golf.
ps. joka kerta kun lähdet alfan luota, joudut vilkaisemaan taaksesi. - 245
Onhan se upea auto ja tosiaan muuttunut mitä se on ollu, ite ostasin jos rahaa olis tarpeeksi, alfa on hyvä auto eikä lainkaan kuin fiat.
Vielä parempi on 240 volvo.- ghhjjkljkjhiuguf
Fiat on nykyään parempi kuin kumpikaan noista.
- kestäis vaa
ghhjjkljkjhiuguf kirjoitti:
Fiat on nykyään parempi kuin kumpikaan noista.
Mistä vuodesta alkaa Fiatin nykyaika..?
- /////abarth
kestäis vaa kirjoitti:
Mistä vuodesta alkaa Fiatin nykyaika..?
Fiatin nykyaika alkoi jo kymmeniä vuosia sitten, jolloin ne todellakin olivat edellä aikaansa.
- 1960-ja 70-luvuilla oli monissa Fiateissa ajo-ominaisuudet edellä aikaansa ja useissa malleissa vakiona mm. 5-vaihdetta ja levyjarrut joka pyörässä.
- Fiat 130 oli ensimmäinen eurooppalainen sarjavalmisteinen auto johon sai automaattivaihteiston vakiovarusteena (sai halutessaan myös manuaalina). Tuossa 130- mallissa (tuotantovuodet sedan 1969-1977 ja coupé 1971-1977) oli muutenkin huippuvarustelu, osa lisävarusteita, osa vakiona; 165 hv:n 3.2 V6 (aluksi 140hv:n 2.8) ilmastointi, sähkölasit, ratin pituus- ja korkeussäätö, kuskin penkin korkeussäätö, ylellinen verhoilu.....Ei muuten ollut tuolloin vastaavaa autoa tarjolla Alfalla tai Lancialla.
- Myös 1970-luvulla urheiluauto Fiat Dino (samoin kuin Ferrari Dino) oli huippupeli ja vieläkin etenkin Fiat Dino cabrioletin hinnat todella korkealla.
- 1970-luvulla Fiatin 1.6 Twincam-moottorissa oli tehoa noin sata hv ja 2-litraisessa 112 hv. Kovia arvoja tuolloin.
- Fiat 131 abarth rally oli aikanaan ehkäpä maailman paras ralliauto. Jyväskylän suurajoissakin voitti useana vuonna peräkkäin!!!! - /////abarth
/////abarth kirjoitti:
Fiatin nykyaika alkoi jo kymmeniä vuosia sitten, jolloin ne todellakin olivat edellä aikaansa.
- 1960-ja 70-luvuilla oli monissa Fiateissa ajo-ominaisuudet edellä aikaansa ja useissa malleissa vakiona mm. 5-vaihdetta ja levyjarrut joka pyörässä.
- Fiat 130 oli ensimmäinen eurooppalainen sarjavalmisteinen auto johon sai automaattivaihteiston vakiovarusteena (sai halutessaan myös manuaalina). Tuossa 130- mallissa (tuotantovuodet sedan 1969-1977 ja coupé 1971-1977) oli muutenkin huippuvarustelu, osa lisävarusteita, osa vakiona; 165 hv:n 3.2 V6 (aluksi 140hv:n 2.8) ilmastointi, sähkölasit, ratin pituus- ja korkeussäätö, kuskin penkin korkeussäätö, ylellinen verhoilu.....Ei muuten ollut tuolloin vastaavaa autoa tarjolla Alfalla tai Lancialla.
- Myös 1970-luvulla urheiluauto Fiat Dino (samoin kuin Ferrari Dino) oli huippupeli ja vieläkin etenkin Fiat Dino cabrioletin hinnat todella korkealla.
- 1970-luvulla Fiatin 1.6 Twincam-moottorissa oli tehoa noin sata hv ja 2-litraisessa 112 hv. Kovia arvoja tuolloin.
- Fiat 131 abarth rally oli aikanaan ehkäpä maailman paras ralliauto. Jyväskylän suurajoissakin voitti useana vuonna peräkkäin!!!!Ja uudemmissa malleissa
- Punto taisi olla v.2000 Suomessa myytävistä kokoluokkansa autoista ensimmäinen joka sai 4 tähteä EuroNCAP- kolaritestissä. Samoin sen tilat suhteessa ulkomittoihin on huippuluokkaa.
- Fiat on saavuttanut useissa malleissa täydet 5 tähteä EuroNCAP- kolaritesteissä, mm. Grande Punto, uusi 500 ja Bravo sekä Croma. Lineaa ei ilmeisesti ole testattu mutta saisi varmaankin myös 5 tähteä koska perustuu pitkälti G.Puntoon. Ja tuoreimpana juuri Giulietta sai luokassaan kaikkien aikojen parhaan pistemäärän kolaritestissä.
- Fiat -konsernin uudet Multiair-moottorit ovat kiiteltyjä ja palkittuja. - Alfaparempi
kestäis vaa kirjoitti:
Mistä vuodesta alkaa Fiatin nykyaika..?
Kone sama ku Grandessa.Siis se turboton.
- Makaroniajaranskanpu
/////abarth kirjoitti:
Fiatin nykyaika alkoi jo kymmeniä vuosia sitten, jolloin ne todellakin olivat edellä aikaansa.
- 1960-ja 70-luvuilla oli monissa Fiateissa ajo-ominaisuudet edellä aikaansa ja useissa malleissa vakiona mm. 5-vaihdetta ja levyjarrut joka pyörässä.
- Fiat 130 oli ensimmäinen eurooppalainen sarjavalmisteinen auto johon sai automaattivaihteiston vakiovarusteena (sai halutessaan myös manuaalina). Tuossa 130- mallissa (tuotantovuodet sedan 1969-1977 ja coupé 1971-1977) oli muutenkin huippuvarustelu, osa lisävarusteita, osa vakiona; 165 hv:n 3.2 V6 (aluksi 140hv:n 2.8) ilmastointi, sähkölasit, ratin pituus- ja korkeussäätö, kuskin penkin korkeussäätö, ylellinen verhoilu.....Ei muuten ollut tuolloin vastaavaa autoa tarjolla Alfalla tai Lancialla.
- Myös 1970-luvulla urheiluauto Fiat Dino (samoin kuin Ferrari Dino) oli huippupeli ja vieläkin etenkin Fiat Dino cabrioletin hinnat todella korkealla.
- 1970-luvulla Fiatin 1.6 Twincam-moottorissa oli tehoa noin sata hv ja 2-litraisessa 112 hv. Kovia arvoja tuolloin.
- Fiat 131 abarth rally oli aikanaan ehkäpä maailman paras ralliauto. Jyväskylän suurajoissakin voitti useana vuonna peräkkäin!!!!Jep joo ! Fiatilla voitettu jyskän ralleja. Samasta syystä aikoinaan kun 205 Pököltti voitteli ralleja, niin porukka osteli uusia 205 1,1L karvalakkiversioita, kun niillä pääsee niiiin lujaa :)))
- roope.m
Fiat ja rellu on molemmat täysiä paskoja, mä luotan VOLVOON!!
- ghghgkjkljl
Sinä saat luottaa VULVAAN minun puolestani.
- King of Turku
Olen omistanut 2 uutta Toyotaa, käytettynä Volvo S80, Mercedes-Benz E sekä VOLVO 740 ja vielä yhden tuotteen, joka on luotettavin auto, jolla olen koskaan ajanut ja se on FIAT UNO. Täyttä paskaa tuo Fiatin huono laatu, samanlaista keskiajalta peräisin olevaa hölynpölyä kuin Alfan "huono laatu". Herätkää nyt jumalauta te pentti-perusjuntit ja perehtykää autoihin ennekuin alatte jauhaa niistä.
- ....juu
Mikäli haluat autoasi pajalla seisottaa, osta ihmeessä!!
- tiedän tunteen
Muista! Tyyli ja laatu ei kulje samassa paketissa.
- jokumuu.
...eli vain ruma ja kömpelö voi olla laadukasta? Vai peräti synonyymi laadulle?
- autonvaihtaja?
Onko kokemuksia 2007 vuoden GT dieselistä?
- Forza scuderia
Ei ollut puhettakaan tavallisista pölypallon värisistä ylikalliista normikoteloista sen jälkeen kun kävi koeajamassa Giulietan. Tällainen kokoonpano tuli:
- 1.4 Multiair 170 hp
- sportpack 2, levikkeet, 18" pyörät hole-vantein, 17" kitkat nyt päällä, nahka/kangaspenkit, musta sisustus
- peruutustutka, bi-xenonit kaarreominaisuudella, blue&me , start&stop
- alfa rosso metallizzato
Vajaa 1000km mittarissa ja on se silkkiä ajella taas Alfalla, sen verran tietysti voi varoittaa että Alfa-tauti jos se tarttuu on parantumaton. Jos ei massi veny Ferrariin tai Maseratiin, Alfa Romeohan sen on oltava.- Maragrande09
Onnea loistavasta valinnasta.Vihreä oon kateudesta,vaan ens kesänä vaihtuu Grande- Alfaan.
- Hyvä peli...
Itselläni ollut keväästä alkaen Giulietta Multi air 170 hv. Viatonta haipakkaa ja kiva lähteä tien päälle. Tällä on siis kiva ajaa ja ulkonäöstä nauttii aina. Ärhäkkä peli etenkin d:llä ja tuntuu olevan lämminkin. Ovien sulkemisäänikin laadukas tumpsahdus, ei rämähdys eli kertoo laadusta.
Voin henkilökohtaisesti suositella. Sinuna valitsisin ehdottomasti Multi airina,. ja pack sport 1:llä jossa tulee aika kivasti lisävermettä mukaan ja lisää fiilistä. - Kaunista.
Multi-air ilman muuta.Rauhallisessa ajossa keski-kulutus n.6l.Paremma ajo-ominaisuudet kuin bemarissa. Takana istujilla hieman ahdasta. Ei perhekäyttöön.
Laatu parantunut huomattavasti. Varaudu pieniin sähkövikoihin,eivät vaikuta ajamiseen. Korjattu takuu-huollossa. Takuu 3 vuotta tai 150 tuhatta Km.
Huom. vakuutukset kalliita. Muuten olen ollut tyytyväinen. Auto kuin taideteos!
Terveisin: Giuliettan omistaja. - sama fiiattina
- osta sama auto fiat puntona. Hinta 12.900 e ja talvirenkaat kaupan pääle !!
- jos ostat alfana niin se on kalliimpi ja huollotkin maksaa enempi....- Pujazuba
Valitettavasti Puntolla ei Giuliettaa saa sillä ne sattuu olemaan täysin eri autoja ja alustaltaan täysin erilaisia. Mito käyttaa samaa pohjalevyä kuin Punto vaikka sekin on hyvin erilainen auto kuin Punto.
- aito italia alfa
Punton kun valitsee punaisena. Irrottaa faiat merkit. vaihtaa tilalle alfamerkit ja ralliratin. Niin sinulla on aito alfa hintaan 12.900 sis. talvirenkaat.
Jos olet oikein tarkka niin vaihdat v -mallisen maskin eteen vielä
( mutta se ei ole tärkeää ). Merkit riittää, siis alfa tunnukset.
Olen kyllä kuullut että lisäksi jorkut poraa pakoputkeen, viimeiseen äänenvaimentajaan reikiä, että pörisee paremmin. Siis alfa tunnelmaa saa halvalla kun osaa !!!
12.900 e sportti alfasta ei ole paha hinta !!!
Ei sitä uskalla ostaa. Ensinnäkin köyhä naapurisi vetää turpiin ja rikkoo rillit. Seuraavana päivänä saapuvat rotat ja heinäsirkat. Viikon päästä iskee tsunami ja puhkeaa kolera. Näistä syistä johtuen Alfa Romeoa on valmistettu vasta 100 vuotta ja kukaan, joka on sellaisen ostanut, ei ole ostanut toista. Osta Kia Rio, sitä ei tarvitse pelätä.
- koskiniva
Ihan oikeasti. Jos pitää kysellä jossain nettipalstalla, niin älä osta. Se ei ole sinun autosi, jos et itse pysty valitsemaan.
- zigidigi
Suomen keleihin Saab, Volvo, BMW ja Audi. Italialaiset ja ranskalaiset ei riittävän hyvin tänne pohjoisnavan naapuriin sovellu. Kokemusta on.
- Tautimies
Ota nyt hyvä "ihminen" tuo Audi pois. Paskin auto mitä maa päällään kantaa ja etenkin jos puhutaan kylmemmistä keleistä kuin 20 astetta. En voi käsittää miten kukaan voi ikinä ostaa tautia, mutta kyllähän ne toisaalta ovat edullisia.
- Kelitliukkaat
Saab,Volvo ja muut romut kannattaa jättää sinne kauppaa,
Olen ajanut erilaisilla henkilöautoilla 30 vuotta. On ollut uusia ja käytettyjä kaaroja
Viimeiset kolme vuotta olen ajanut Mitolla. Tämä viimeisin on vuoden 2011 Mito Qv
Yhteensä Alfoilla on tullut ajattua tänä aikana noin 80000 km. Määrä ei ole päätähuimaava ja sisältää ajoa ympäri vuoden.
Ainoat viat kummassakin autossa on olleet kuljettajan turvavyön tunnistimen vioittuminen. Merkkivalo syttyy palamaan ja varoitusääni kuuluu. Osa vaihdettu takuuseen. Laadussa ei ole moittimista, osat ei nitise ja natise.
Ostan nykyään autot paljolti fiilis pohjalta. Minun fiiliksiin ei valtamerkit Suomessa ole juuri iskeneet. Suosittelen Alfaa myös muille kaltaisilleni.- Alfakuski
Moni vetoaa laadusta puhuttaessa aina katsastustilastoihin. Se on vaan yksi tilasto, jossa eivät näy esim. VAG:n venyneet jakoketjut yms. Itse olen ajellut Giuliettalla nyt jonkun aikaa ja tyytyväinen olen ollut. Jos katsoo esim. Nettiautosta 2...3v. vanhoja Giuliettoja, niin eipä ne hinnat kovin paljon eroa muiden vastaavien hinnoista. Ja vaikka jälleenmyyntiarvo Alfoissa nyt sitten hieman nopeammin tippuisikin, niin ostaako joku tosiaan jonkun tylsän kotteron sen takia, että saa siitä 3v. päästä pari tonnia enemmän? Ehkä ostaa mutta minä en.
- giulietta
On hyvin ymmärrettävää, ettei Alfa ole suurten massojen auto, se on muotoilultaan liian poikkeava, harva ihminen todellisuudessa haluaa poiketa massasta vaikka toista puheissaan väittääkin. On helppo omistaa saksalainen auto joka ei poikkea naapurin autosta ja jonka vuoismalli voi olla mikä tahansa kahdenkymmen vuoden ajanjaksolta eikä asiaan perehtymätön niiden eroa tunnista. Tuulitunnelit ja suunnittelijoiden arkuus on vienyt automerkkien yksilöllisyyden käytännössä kokonaan. Audia ja BMW:tä ei erota kuin logosta. Vaan katsokaapa Alfa ja erityisesti Giuliettaa! Siinä on yksi kauneimmista autoista mitä sarjatuotantona on tehty vuosikymmenniin ja lisäksi se on erinomainen auto kaikin puolin.
Minä olen ajellut Gulietalla kohta kolme vuotta ja on se kyllä edelleenkin ylivoimaisesti paras auto mitä minulla on ollut. Ja minulla on ehtinyt olemaan autoja Trabantista Mersuun ja Ladasta Volvoon. Suurimman osan olen ostanut uutena. Giulietta on ensimmäinen autoni jossa ei ole ollut vielä mitään vikaa ja minä sentään ajan edelleenkin yli neljäkymmentätuhatta kilometriä vuodessa. Ajettavuus on aivan omaa luokkaansa ja se on kaiken lisäksi Giulietalla hauskaa. Tosin tässä iässä sitä miellään ajaa vellihousuasetuksillakin mutta on joskus kiva ottaa urheilulliset ominaisuudet käyttön sellaisilla teillä jossa ei ole peltipoliiseja eikä muita vauhdikasta liikkumista haittaavia tekijöitä.
Jos jotain moittimista pitää antaa, niin jakkaroiden sivustatuki olisi korjattavien listalla ja jos luistoneston saisi kytketyksi pois niin siinäpä ne tärkeimmät. - halpiksia ovatg
Alfa Roman autot ovat ruohonleikkurityyppisiä etuvetoisia kippoja, jossa on nokkahihnan käyttö kumirmmillä. Kumiremmi vaatii jatkuvaa vaihtamista ja vaihtotyö edellyttä moottorin poistamista paikaltaan ja lähes koko auton etupään purkamisen.
Lisäksi maahantuonti on lopetettu, koska kukaan ei näitä Fiatin osista kasattuja kulkineta enää halunnut ostaa.- VAAG VAAG
Jaaha, taas bemunraadon tai "urheillullisen" VAAG auton omistajaa ahdistaa. Kyllä minuakin ahdistaisi, jos olisin lyönyt käteni paskaan eli VAGinaan, jossa vaihdetaan "ikuinen" jakoketju 50 tkm välein ja vaihteisto 100 tkm välein.
Nyt ei auta kuin uskotella itselleen, että muut ovat vielä huonompia. Se auttaa ahdistukseen. Ehkä?
- Väginä
Unohtamatta Vaginoiden jo legendaksi muodostunutta 1l/1000km öljynkulutusta. Joku sanoo tätä laaduksi, joku toinen pas*aksi.
- Alfakuski
Alfan jakopään hihnan vaihtoväli on esim. 1,4 bensakoneissa 120tkm joten ei tuota nyt aivan koko ajan tarvitse olla vaihtamassa. Esim. Mitoon vaihto kaikkine tarpeineen maksaa Autokeskuksessa 278e, joten aika halvalla ne irrottaa koneen ja purkaa koko etupään.
- Tappipillukulli
Alfa on neeekerimallin Ferrari. Sitä arvostetaan jaguariakin vähemmän ja Jaguar on todellinen pasca jollaisella ei aja fiksut kaverit. Mb,Volvo,BMW...ne on autoja Suomeen ja niitä arvostetaan. Hullukaan halua jotain alkaa mikä on ihan Fiatti...toki jos tykkää jostain fiiiiiiiateista niin sit sulle hyvä..todellinen makaroni...tekeleittensä tekele..en kyllä itäauto skeidallakaan ajaisi kun se nolottaa..aatteen tovereille hyvä kulkine.
- manne lavetti
Jep jep, mannelavetillahan sitä eniten kunnioitusta ostetaan ;-D
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288654279803.html - James May III
Samalla rahalla saat tosi hyvän 159: n!
- Ellos
300 000 km ajetun auton laadusta voi antaa arvioita. Siihen mennessä ongelmat kyllä ilmenevät.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40851