Sikataudista

1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

maininnan vehkeilyistään.

Jormando kirjoitti:
En pelkkää skepsismiä tuosta syyttäisi. Samalla lailla toimivat monet poliitikot ja yritysjohtajat huomatessaan että tehty päätös oli väärä, mutta munaa ei ole kääntää kelkkaa.

Näin on, mutta kun meillä oli tasan yksi tietoväline, joka ei mennyt mukaan THL:n kusetukseen ja joka toi asiassa esiin totuuden (Rokotusinfo ry:n vebbisivusto), ja kun Skepsis ry sitten näkyvästi (lehdistötiedotteita lähetellen) ilmoitti kyseisen tietovälineen levittäneen ”näennäiskriittistä ja virheellistä informaatiota”, ansaitsee Skepsis ry kaiken mahdollisen solvauksen osakseen, mitä kukaan vain vaivautuu keksimään.

Toki lukuisat poliitikot olivat myös väärällä asialla (niinkuin heillä tapana on). Mutta he eivät varsinaisesti ja eksplisiittisesti hyökänneet sen ainoan tahon kimppuun, joka toimitti julkisuuteen riippumatonta ja oikeasti kriittistä tietoa.

Rokotusinfon ansiokkuus asiassa tulee ilmi myös sitä kautta, että heidän paljastamaan THL:n puliveivaukseen ja Eskolan korruptuneisuuteen viitattiin myös kansainvälisessä mediassa. Eikä ole väärin sanoa, että juuri tuo Rokotusinfon paljastus oli alkusykäys sille laajemmalle kansainväliselle tutkimuksella, jonka tuloksena koko juttu on nyt siis ihan virallisestikin paljastunut suureksi huijaukseksi.

Itse en ainakaan lähivuosilta muista Suomessa ainoatakaan yhtä merkittävää journalistista tekoa, kuin mitä Rokotusinfon tutkimus- ja tiedotuskampanja tässä asiassa oli.

”... tiedon oikeellisuuteen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota ja tuntea vastuuta niiden lasten puolesta, jotka jäävät mahdollisesti ilman rokotetta vanhempien luotettua virheelliseen tietoon.” (Skepsis ry)

Kuinka moni vanhempi nyt katuu sitä, että antoi rokottaa lapsensa?
Do what thou wilt shall be the whole of the Law.
Love is the law, love under will.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerrotaan kirjoitti:

http://www.hermeetikko.com/15/index.php?option=com_kunena&func=view&catid=7&id=1356&limit=10&limitstart=210&Itemid=148

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu